sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Kiva päivä Tykkimäessä

Tänään vietimme kivan päivän Tykkimäessä. Kyllä se vaan on niin hauskaa, kun omasta kotikaupungista löytyy huvipuisto, muutaman kilometrin päässä meidän kotiovelta. Tänä kesänä olemme käyneet Tykkimäessä jo monta kertaa, sillä Helmi sai keväällä mammalta ja papalta lahjaksi kultapassin. Ajattelin, että tällä kertaa on hauska kirjoittaa meidän huvipuistopäivästä tänne blogiin. 




Tosiaan tänään on Pekan viimeinen lomapäivä, huomenna koittaa paluu arkeen. Päätimme nauttia tästä viimeisestä lomapäivästä tekemällä kivan reissun Tykkimäkeen. Helmille napattiin ranneke käteen, sillä olemme kokeneet sen helpommaksi kuin aina olla jokaisen laitteen kohdalla näyttämässä kultapassia. Tällä kertaa Pekka osti itselleen muutaman laitelipun, jotta Helmi pääsi muutamiin sellaisiin laitteisiin, johon hän pääsee aikuisen kanssa, mutta ei yksin.





Tykkimäessä riittää monenlaista kivaa tekemistä meidän 3,5-vuotiaalle. Helmistä oli hauska pyöriä erilaisissa pienten laitteissa ja käydä isin kanssa mm. näissä laitteissa: Kustirata, Heppakaruselli, Torni ja Vesiliukurata. Helmi kävi itsekseen pienten laitteiden lisäksi mm. Safarilla ja Miniteekupeissa. Helmi on monena kertana käynyt leikkimässä Mukkelis Makkelis sisäleikkipaikassa, mutta tällä kertaa nautimme ulkona ihanasta aurinkoisesta kelistä ja Helmi kävi monenlaisissa laitteissa.







Oli kyllä niin kiva, että Pekan viimeiselle lomapäivälle sattui upea aurinkoinen sää. Oli mukava ulkoilla ja viettää kiva päivä yhdessä. Herkuttelimme hattaralla ja samalla minä lepäilin aurinkotuolissa. Helmistä oli hauskaa, kun hattaraa tarttui leukaan ja neiti totesikin "katsokaa, olen joulupukki", hih. Vauvakin taisi tykätä hattarasta, sillä hän rupesin heti hytkymään masussani.





Olin niin yllättynyt siitä miten hyvin jaksoin huvipuistoreissullamme, toki välillä istuskelin ja huilailin, mutta silti kävelyä ja seisomista tuli aika paljon. Meillä on kyllä ollut todella kiva viikonloppu, kävimme mökillä ja Verlassa ja tänään vietimme hauskan päivän Tykkimäessä. Meillä on ollut ihana loma. Kirjoittelen myöhemmin blogiin koosteen meidän kesälomasta, mitä kaikkea suunnittelimme ja mitä lopulta toteutimme. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡