keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Tuleva kerholainen

Kyllä vaan, meidän Helmi, tuleva isosisko on nyt myös tuleva kerholainen. Laitoimme keväällä hakemuksen menemään ja vähän aikaa sitten saimme tietoomme, että Helmi aloittaa syksyllä läheisessä päiväkerhossa.

Tämä postaus on toteutettu yhteistyössä Kiddex Oy:n kanssa.


Toivoimme kovasti, että Helmi mahtuisi mukaan päiväkerhoryhmään, sillä Helmi on nauttinut perhekerhossa käymisestäkin. Perhekerhon miinus on ollut se, kun sitä on niin harvoin, vain kaksi kertaa kuukaudessa, kun taas tätä päiväkerhoa on kaksi kertaa viikossa. Se on mielestäni juuri sopiva määrä tälle meidän 3.5-vuotiaalle. Hän näkee siellä kavereita, pääsee puuhastelemaan kaikkia kivoja juttuja ja oppii samalla toimimaan ryhmässä. Helmi on sosiaalinen ja on aina tykännyt muiden lasten seurasta, tiedän sen, että hän tulee viihtymään kerhossa. 


Helmi on todella innoissaan ja odottaa jo kovasti kerhon alkamista. Kerhon aloittamista helpottaa se, kun paikka on ennestään tuttu, siellä olemme käyneet perhekerhossakin. Siellä on tutut lelut ja siellä saattaa olla myös tuttuja kavereita, toinen päiväkerhon ohjaajistakin on sama kuin perhekerhossa. Luulen, että tämä askel jännittää enemmän minua kuin Helmiä, minun pieni tyttöni on jo niin iso, että aloittaa kerhon. Vaikka minua vähän jännittääkin, niin luotan siihen, että Helmi pärjää ja tiedän sen, että hänellä tulee olemaan kivaa kerhossa. 


Minusta oli mukavaa, kun Kiddex ehdotti minulle yhteistyötä ja he lähettivät Helmille uuden ihanan kerhorepun. Tämä sopi meille paremmin kuin hyvin, sillä Helmi tarvitseekin kerhoon uuden, isomman repun. Tämä Affenzahnin vaaleanpunainen Ursula Unicorn reppu on niin söpö ja ennen kaikkea käytännöllinen. Se on tilava ja siinä on erilaisia taskuja, jonne saa helposti laitettua kaikkea tarpeellista kerhoa varten ja/tai neiti voi itse jemmata niihin jotakin, hih. Repussa on myös kätevä säädettävä rintahihna, se pysyy hyvin lapsen selässä ja sitä on mukava kantaa. Repun kanssa on hauska hassutella. Helmin mielestä repun hauskin ominaisuus on kivan ulkomuotonsa lisäksi ulos vedettävä kieli, jonne saa kirjoitettua esimerkiksi repun omistajan nimen, hih.  Myös yksisarvisen käsiä on kiva liikutella ja ne saa laitettua myös silmien päälle. Juuri tämä reppu on Helmille nappivalinta, sillä hän tykkää todella paljon yksisarvisista ja poneista ja kutsuukin uutta ihanaa reppuaan poni-repuksi, hih.


Kauniin ulkomuodon ja käytännöllisyyden lisäksi nämä Affenzahnin hauskat eläinreput ovat myös ekologisia, niiden valmistukseen käytetään kierrätettyjä muovipulloja. Affenzahn on osa saksalaisen Fond Of Bags yrityksen valikoimaa ja reput valmistetaan Vietnamissa vastuullisesti, niissä ei ole myrkkyjä eikä kemikaaleja. Minulle henkilökohtaisesti se on erittäin tärkeää, että tuotteet joita Helmi käyttää ovat turvallisia ja tiedän missä ne on valmistettu. Tämän Ursula Unicornin lisäksi Affenzahnilla on monenlaisia ihania eläinreppuja tässä 8 litran koossa ja myös pienemmässä 4 litran koossa.

Lisää tietoa Affenzahnin repuista ja jälleenmyyjistä löydät täältä https://www.kiddex.fi/tuotemerkit/affenzahn/


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡