keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Synttärivalmisteluja

Viikon päästä on Vilman ensimmäinen syntymäpäivä, silloin hänellä tulee syntymästä kuluneeksi jo 12kk. Sitä seuraavana viikonloppuna sitten juhlitaan. Juhlia on ihana suunnitella ja kiva järjestää, mutta tärkeintä on paikalle saapuvat rakkaat ja läheiset sekä kaikki meidän pikkuista muistavat ja onnittelevat. Se, että Vilmalla tulee olemaan hauska ja ihana päivä ♡


Kutsut tehtiin ja tänään lähetettiin. Halusin Vilman synttärikutsukuvaan kesäisen fiiliksen ja mielestäni siinä onnistuin. Vilmalla oli yllään harmaa Valkaman rusettipanta ja Kaikon mekko. Samalla läheiset saavat ihastuttavan kuvan muistoksi tulevasta päivänsankarista. ♡


Ihanaa, kun pääsen järjestämään kesäsynttärit. En tiedä onko juhlilla varsinaista teemaa, mutta aion käyttää koristelussa hopeaa, harmaata, valkoista ja ehkä vähän vaaleanpunaista. Ja koska Vilmalla on kesäsynttärit aion käyttää koristelussa paljon kukkia ♡


Halusin tilata Vilmalle ihanan Puine kakkukoristeen kustomoidulla tekstillä 'Onnea Vilma'. Kakkuun päätyy myös ihana numerokynttilä (mikä täytyy vielä tilata) ja kauniita kukkia. Ostimme puhallettavan numero foliopallon ja haluan ehdottomasti Vilman synttäreille tehdä upean ilmapalloseinän. Saa nähdä miten sen tekeminen meiltä onnistuu, hih.


Halusin Vilmalle ensimmäisille synttäreille harmaan mekon ja sen metsästäminen oli nyt kesällä yllättävän vaikeaa, onneksi sellainen kuitenkin löytyi. Tilasin Vilman synttärimekon Freya Lillie verkkokaupasta. Tilasin mekon ulkomailta ja vaikka omasta mielestäni olin ajoissa liikkeellä (useampi viikko ennen juhlia) silti jännitän ehtiikö mekko ajoissa perille. Viimeksi nimittäin, kun tilasin ulkomailta, niin Suomen postilla kesti toimittaa tilaukseni, kun se oli ollut jossain hävyksissä. Ajattelin myös kokeilla tuunata itse hänelle juhla-asusteeksi kukkapantaa, saa nähdä tuleeko siitä sellainen kuin haluaisin.


Meillä on lahjojen suhteen pieni kriisi, kun varsinaisesti Vilma ei tarvitse mitään. Keksimme kuitenkin hänelle ihanan lahjan ja se on tilattu. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan minkälaisia muita paketteja hän saa, hih. Koko perhe odottaa innoissaan Vilman ensimmäistä syntymäpäivää ja ihania juhlia. ♡ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡