Maaliskuussa 2020 koronavirus muuttui pandemiaksi - Miten koronatilanne on vaikuttanut meidän perheen elämään

Tämä postaus käsittelee minun ajatuksia ja kokemuksia koronatilanteesta ja siitä miten se on vaikuttanut minun ja perheeni elämään. 

Kun COVID-19 luokiteltiin pandemiaksi maaliskuussa 2020 ja virus alkoi Suomessa enemmän leviämään, en olisi ikinä uskonut koronatilanteen kestävän näin pitkään, eikä vieläkään loppua näy. Olen todella kiitollinen siitä, että perheeni ja läheiset ovat välttyneet tartunnalta. Se lohduttaa ja antaa vähän toivoa. Toivottavasti pysymme terveinä jatkossakin.

Vuoden aikana koronavirustilanne on saanut minussa aikaan monenlaisia tunteita: pelkoa, vihaa, surua ja ikävää. Tilanne on välillä tuntunut mielestäni toivottomalta ja epäreilulta. Kaikesta huolimatta olen kuitenkin yrittänyt pysyä mahdollisimman positiivisena ja nauttia niistä asioista mistä turvallisesti pystyn.

Aluksi, vuosi sitten kun pandemia oli täysin uusi ja vieras asia minulle ja käyttöön otettiin valmiuslaki, tilanne pelotti ja ahdisti. Tilanne kauhistutti varsinkin siksi, koska kuulun astman takia riskiryhmään. Median koronalietsonta ei yhtään auttanut asiaa ja jossain vaiheessa oman mielenterveyteni takia lakkasin lukemasta koronaan liittyviä uutisia. Oloni helpottui vähän. Kuitenkin pelko meinasi saada minusta vallan. En nähnyt ketään 8 viikkoon enkä käynyt missään. Olin vapaaehtoisessa koronakaranteenissa lasten kanssa koska pelkäsin. Lopulta en kestänyt enää, yksinäisyys ja eristäytyminen ei tehnyt minulle hyvää. Sen jälkeen päätin, että en enää eristäydy täysin. Olen koko ajan ollut varovainen ja pitkälti vain kotona, mutta olen kuitenkin nähnyt muutamia läheisiä ja niin aion tehdä jatkossakin.

Onneksi kesällä ja alkusyksystä saimme elää hetken vähän vapaammin, elämä tuntui normaalimmalta, vaikka olimme edelleenkin varovaisia, huolehdimme äärimmäisen hyvin turvaväleistä ja käsihygieniasta. Emme käyneet kesän aikana missään muualla kuin kerran Muumimaailmassa missä oli onneksi melko väljää. Ajattelin ja toivoin, että koronasta päästäisiin eroon, kunnes toinen aalto tuli ja koronatartunnat syksyllä lisääntyivät. Sen jälkeen tuntuu että tilanne on pysynyt ns. huonona pitkään, tähän päivään saakka. Eli elämä on ollut monta kuukautta rajoittunutta ja poikkeuksellista. Se on ollut rankkaa. Minulla on ikävä monia ihmisiä ketä en ole nyt koronan takia pitkään aikaan nähnyt. Monia juhlia kuten synttäreitä ja nimipäiviä olemme joutuneet pitämään pienellä karsitulla porukalla, poikkeuksellisesti, se harmittaa. Osa juhlista on täytynyt perua kokonaan. Ikävöin sukulaisia, ikävöin reissailua, ikävöin kaupassa käyntiä ja shoppailua, ikävöin lasten viemistä hoploppiin ja muihin huvittelupaikkoihin. Ikävöin tavallista elämää, aikaa ennen koronaa, vapautta ja turvallisuuden tunnetta. 

Minua kiusaannuttaa keskustelut kasvomaskeista, sillä hankalan astman takia en pysty pitämään maskia kuin muutaman minuutin kerrallaan. Juuri sen verran, että pystyn esikoisen hakemaan eskarista ja sekin tekee tiukkaa. Asioidessani esim. neuvolassa tai sairaalassa pidän visiiriä. En luota visiirin suojaan kauheasti, mutta pidän sitä koska sitä minulta odotetaan. Haluan kantaa vastuuni ja suojautua jotenkin. Pitäisin mielummin maskia, mutta en pysty hengittämään sen kanssa. Olen tämän kuluneen vuoden aikana kokeillut useita erilaisia kertakäyttö- ja kangasmaskeja ja todennut kerta toisensa jälkeen, että ei siitä mitään tule. Se harmittaa, koska yhteiskunta niin vahvasti painostaa pitämään juuri maskia. Olen kuitenkin aina huolehtinut turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta ja niin teen jatkossakin. En liiku oikeastaan missään (viimeisten kuukausien aikana en edes kaupassa) ja jos liikun niin ainoastaan terveenä, toivottavasti muut tekevät samoin.

Lapset ovat onneksi olleet sopeutuvaisia ja loppujen lopuksi meidän arki ei ole kauheasti koronan myötä muuttunut, koska tytöt ovat aina olleet kotihoidossa ja paljon kotiympyröissä muutenkin. Viime kevät oli kyllä erikoista aikaa kun H ei voinutkaan enää käydä kerhossa, koska kerho oli tauolla ja olimme omaehtoisessa karanteenissa pari kuukautta, emme nähneet silloin ketään. Onneksi syksystä asti eskaria on ollut koko ajan normaalisti ja H on pysynyt terveenä.

V pääsi aloittamaan elokuussa perhekerhon, sitä oli kaksi kertaa kuussa 1.5h kerrallaan ja siellä käytiin aikuisen kanssa. Perhekerho on ollut tauolla marras-joulukuusta asti enkä tiedä milloin perhekerho jatkuu vai jatkuuko. Se aluksi harmitti tai oikeastaan ihmetytti V:aa kun ei kerhoa enää ollutkaan, mutta hyvin ollaan pärjätty ilmankin, ehkä siksi kun tilanne täytyy vain hyväksyä. Kaksivuotiaalle kotona riittää paljon kivaa puuhaa. Tytöt ovat kevään jälkeen kyläilleet normaalisti esim isovanhempien luona (he eivät kuulu riskiryhmään) ja nähneet kummeja ja muutamia muita läheisiä ja kavereita. Olen pyrkinyt pandemian aikana tekemään lasten elämästä mahdollisimman normaalia, niin normaalia kuin tässä tilanteessa pystyy. Ilonaiheita löytyy paljon, onneksi voi ulkoilla, käydä puistossa, mökillä ja metsäretkillä. Tehdä kotona monenlaisia kivoja juttuja. 

Kaikkeen tottuu, pandemian keskellä on oppittu elämään, koska on ollut pakko. Elämä jatkuu. Olen kiitollinen siitä, että Pekalla on töitä ja hän on pysynyt terveenä. Muutamien läheisten seura piristää, vaikka monia ihmisiä onkin ikävä. Raskaus on suuri ilon aihe perheessämme ja lähipiirissämme. Joulun aika oli ihanaa, nautimme perinteistä ja silloin oli paljon kivaa tekemistä kotona. Olemme saaneet nauttia lumisesta talvesta, pulkkailla ja leikkiä kivoja lumileikkejä. Nyt kevät tekee tuloaan, olen nauttinut aurinkoisista päivistä ja valosta. Pääsiäinen lähestyy ja siihen liittyy monia hauskoja juttuja mitä kotona voi puuhailla.

Lapset, Pekka ja raskaus="masuvauva" saavat joka päivä hymyn huulilleni. Perheen keskeinen laatuaika on ollut erityisen tärkeää ja mielekästä. Olemme nauttineet siitä mm. ulkoilemalla, mökkeilemällä, pelailemalla lautapelejä, leikkimällä piilosta, herkuttelemalla ja katselemalla elokuvia. Poikkeuksellisesta ajasta huolimatta jokaisessa päivässä on jotain hyvää. Haluan keskittyä positiivisiin asioihin ja ajatella kivoja juttuja, koska muuten alkaa ahdistamaan ja pelottamaan. Haluan uskoa ja toivoa, että kyllä tämä vielä joskus helpottaa. Tsemppiä ja voimia jaksaa vielä pandemian poikkeusaikoja. Toivottavasti saamme viruksen leviämisen kuriin!