sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Meidän talviloma

Meidän eskarilaisella oli reilu viikko talvilomaa. Nautimme joka hetkestä. Hänen loma oli tietyllä tapaa lomaa koko perheelle, sillä ei ollut arjen rutiineja, aikaisia/kiireisiä aamuja, eskariin viemisiä ja hakemisia, edes takas kulkemista. Pekalla ei ollut töistä lomaa, mutta H:n talvilomalle hänelle sattui useampi vapaapäivä! Parasta lomassa oli, että saimme nukkua pitkään, olla rennosti ilman kiireitä. Lepo hektisestä arjesta tuli tarpeeseen, varsinkin tälle raskaana olevalla äidille, heh.


Lomalle sattui upeita keväisiä kelejä, valoa ja auringonpaistetta. Vaikka lumet alkoi jo vähän sulamaan, vielä pystyimme leikkimään ulkona talvisia leikkejä mm. kiipeillä lumikasoissa ja käydä pulkka/liukurimäessä. Varsinkin kun loman viimeisinä päivinä takatalvi tuli ja lunta pyrytti monta tuntia.
Meillä oli kirpparipaikka mistä tuli tosi kivat tienestit. Ihanaa, että nyt kaapeissa on enemmän tilaa ja meille tarpeettomat tavarat liikkuivat uusiin koteihin. Samalla tuli kunnolla siivottua, pitkästä aikaa. Kyllä kevät piristää ja antaa voimia, samoin tämä loma, hih. 


Lomalla puuhastelimme monenlaista, turvallisesti tietenkin. Kävimme Heinolan lintuhoitolassa katsomassa lintuja (siitä lisää täällä). Tuhlasimme meidän lahjakortin ja kävimme ennen tiukempia koronarajoituksia Amarillossa syömässä. Siellä oli tosi väljää, vain kahdessa pöydässä ihmisiä meidän lisäksi (en edes muista milloin olisin edellisen kerran ollut ravintolassa syömässä). Tytöt olivat leikkimässä mammalla ja papalla sekä mummilla ja ukilla. Meillä kävi tyttöjen kummi kylässä ja yhtenä päivänä meillä kävi leikkimässä H:n eskarikaveri. Yksi loman kohokohdista oli se kun pääsimme näkemään "masuvauvan" 3D/4D-ultran kuvia ja videoita (siitä lisää täällä).

Loman aikana leikimme yhdessä monenlaista mm. pehmoleluilla, muumeilla ja Pekan tekemällä leikkikaupalla. Tytöt toimivat yhtenä päivänä eläinlääkäreinä ja toisena päivänä perustivat ravintolan ja sen jälkeen taas kampaamon/hoitolan. Olemme yhdessä kasanneet palapelejä, muovailleet muoviluvahalla, värittäneet värityskirjoja ja maalailleet. Askartelimme myös söpöt muumipurkit. 


Olemme leikkineet piilosta, tehneet temppurataa ja pelanneet monenlaisia lautapelejä kuten Kaninloikkaa, Muumilaakson puuhapolkua ja Pop up piratea minkä isi osti lomatekemiseksi tytöille. Olemme katselleet yhdessä muutamia elokuvia kuten Muumit Rivieralla, Aristokatit ja Hotelli Transylvania. Meidän lomailuun kuului myös herkuttelu, hih. 


Loma oli ihana! Vaikka meillä oli monenlaista kivaa puuhaa, niin silti loma oli kuitenkin rento ja kiireetön. Teimme mitä jaksoimme ja mikä tuntui hyvältä. Parasta oli se kun me tytöt saimme nukkua niin pitkään kuin meitä nukutti, herätyskelloa ei tarvittu. Huomenna koittaa paluu arkeen, mutta olemme loman jälkeen siihen valmiita. Vaikka lomalla on ollut hauskaa, niin H kaipaa jo eskarikavereita, hänestä on kiva päästä näkemään heitä. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡