lauantai 13. maaliskuuta 2021

Pienet korona-ajan vauvajuhlat

Perheeni ja paras ystäväni yllättivät minut äitini järjestämillä pienillä korona-ajan vauvajuhlilla. 💙 Olin todella iloisesti yllättänyt, että minäkin sain kokea omat vauvajuhlat. Juhlien teemana oli baby boy ja sininen väri! Äitini oli leiponut ihania herkkuja ja sain mielettömän upeat vaippakakut, kiitos kaikista lahjoista! 💙

En voi vieläkään uskoa, että pääsin kokemaan omat vauvajuhlat! Niin ihanaa! Tämä kyseinen ilta ilahduttaa minua pitkään ja säilyy muistoissani. Kiitos äiti ja muut! 💙 Toki harmillista, että aika on tämä ja juhlat piti pitää todella pienesti, ihan ministi. Jos koronaa ei olisi, paikalle olisi kuulemma kutsuttu kaikkia minulle tärkeitä ihmisiä ja olisin kyllä halunnutkin heidät paikalle. Toivotaan, että koronatilanne helpottuisi ja rajoituksia voisi lieventää. 💙

Juhlat tulivat minulle täytenä yllätyksenä. Juhlapäivän kyllä tiesin etukäteen, mutta minulle oli suuri yllätys, että minua haluttiin ilahduttaa näin kolmannen raskauden kohdalla. Järjestää minulle minun ensimmäiset vauvajuhlat. Olo on todella kiitollinen, pandemia-aikana tarvitsee jotain ilonaiheita ja tämä kyseinen ilta oli juuri sellainen! 💙


Nämä äitini ja ystäväni+apulaisten tekemät vaippakakut ovat mielettömän upeita! En tiedä milloin oikein raaskin purkaa ne? Onneksi minun ei vielä tarvitsekaan, ne saavat ilahduttaa minua vielä pitkään ennen kuin laitan niistä tavarat paikoilleen. Vauvan laskettu aika on vasta kesäkuussa 💙

Juhlissa oli tarjolla herkullista juustokakkua, mustikkapiirakkaa, suloisia nallekeksejä, karssuja sekä kinkkupiirakkaa. Oli kyllä hyvää! Kaiken kaikkiaan kivat ja rennot juhlat! 💙

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡