10 vuotta yhdessä - Pekka on elämäni rakkaus

Pekka on kaikkea sitä mitä olen aina halunnut. Hän on ensimmäinen poikaystäväni ja myös paras ystäväni, elämäni rakkaus, aviomieheni ja lasteni isi, mun Hani. Hän on kohdellut minua aina kuin kukkaa kämmenellä. Hän on minun kaikista suurin tuki ja turva. Hänen kanssaan olen saavuttanut suurimmat unelmani, voin olla täysin oma itseni ja hän rakastaa minua silti. En voisi olla onnellisempi. ♡

Tänään tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun päätimme olla pari. Sitä ennen olimme olleet kavereita melkein vuoden ja tapailleet jo useamman viikon. Kuitenkin 14.4.2010 päätimme, että kyllä me sovitaan yhteen, haluamme olla yhdessä. Minun asettama koeaika oli päättynyt ja vaihdoimme facebookissa parisuhdestatukseksi 'parisuhteessa'. Kerroimme läheisille, että seurustelemme.  Uskon, että kaverimme olivat odottaneet tätä päivää jo pitkään. Ja niin mekin, hih. En olisi ennen sitä uskonut, että voisin löytää elämäni rakkauden jo 19-vuotiaana.

Olemme alusta asti, iästämme huolimatta olleet tosissamme. Kuin hitsautuneita yhteen, kuin meidät olisi luotu toisiamme varten. Voi olla, että osa ei uskonut meihin, miten muka 19- ja 17-vuotiaat voisivat tietää, että haluavat aina olla yhdessä? Mutta kyllä me vain tiesimme. Halusimme elämältä samoja asioita ja haluamme edelleenkin.

Olimme olleet reilut puolitoistavuotta yhdessä joulukuussa 2011, kun 14. päivä erään treffi-illan päätteeksi Pekka polvistui kosimaan minua paikassa, jossa olimme aiemmin päättäneet, että haluamme olla yhdessä. Kosinta tuli minulle täysin yllätyksenä, en osannut aavistaa mitään. Toki olimme joskus puhuneet siitä, että haluamme jossain vaiheessa oman kodin, naimisiin ja perheen, mutta olin päässäni ajatellut, että hän kosisi minua vasta vuosien päästä. En kuitenkaan epäröinyt yhtään, tietenkin vastasin myöntävästi. Hän pujotti sormuksen sormeeni ja se on yksi ihanammista hetkistä mitä olen eläessäni kokenut, sain tehdä saman hänelle, se oli hyvin erityistä. ♡

Pian kosinnan ja kihlajaisten jälkeen Pekka lähti suorittamaan asepalvelusta, hän oli armeijassa puoli vuotta. Se on varmaan ollut meidän suhteen rankin paikka ja ainoastaan siksi, että ikävöimme toisiamme todella paljon. Aina kun Pekka tuli lomille, ostin hänelle jonkun pienen yllätyksen, halusin ilahduttaa häntä. Minun puhelinlaskuni eivät olleet koskaan aiemmin olleet niin suuria kuin silloin, mutta iskä antoi sen anteeksi, kun tiesi miten paljon ikävöin Pekkaa, hih, kiitos iskä ♡

Valmistuimme ammatteihin, kävimme töissä, remppasimme taloa. Olimme jo kihloihin mennessä päättäneet, että haluaisimme naimisiin mahdollisimman pian. Meidät vihittiin 27.7.2013. Häät olivat ihanat, en olisi osannut edes kuvitella, että saisimme niin upeat juhlat, iso kiitos kuuluu vanhemmilleni, heidän panoksestaan hääkuluihin. Vaikka meillä oli ihanat juhlat rakkaiden ihmisten seurassa niin minulle siinä päivässä kaikkein tärkeintä oli se, että minusta tuli Pekan vaimo. ♡

Olimme ajatelleet, että kun menemme naimisiin niin lapsi olisi erittäin tervetullut, halusimme perheen. Kuitenkin minä jänistin, enkä ollutkaan heti valmis. Mietin liikaa ja pelkäsin, mitä jos raskaus on vaikea, kuinka paljon synnytys sattuu... muutaman kuukauden päästä kuitenkin ajattelin, että minun on vain kohdattava pelko, ei se koskaan helpommaksi muutu. Meni neljä kuukautta ja maaliskuussa 2014 syntymäpäivänäni saimme vahvistuksen siitä, että meille tulee vauva. Suurin toiveemme olisi mahdollisesti käymässä toteen. 

Marraskuussa 2014 meistä tuli perhe, emme olleet enää pelkästään mies ja vaimo, vaan nyt myös äiti ja isi. Saimme kokea saman ihanan tunteen uudelleen, kun heinäkuussa 2018 saimme toisen lapsemme. Perhe on ollut suurin yhteinen haaveemme ja olemme niin onnellisia ja kiitollisia, että se haave on toteutunut, meillä on kaksi ihanaa lasta ♡

Meille on aina ollut tärkeää olla hyviä vanhempia, mutta ihan yhtä tärkeää olla myös hyvä mies ja hyvä vaimo. Siitä olemme pitäneet kiinni. Haluamme olla hyviä toisillemme, osoittaa hellyyttä ja rakkautta, viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä. Varmaan juuri siksi rakastamme toisiamme edelleen. Emme ole antaneet ajoittain rankan elämänvaiheen tai väsymyksen tulla väliimme, olemme selvinneet niistä yhdessä ja uskon, että selviämme yhdessä mistä vain. 

Tuntuu, että olen välillä vieläkin se rakastunut teinityttö joka on täysin lumoutunut Pekasta. Edelleen meillä on se sama palo toisiamme kohtaan ja uskon, että kaiken yhdessä kokemamme jälkeen se palo on jopa vielä suurempi. Näiden vuosien aikana olen kokenut, että tietyllä tapaa tunnen sitä rakastumisen tunnetta ajoittain uudelleen, siis sellaista kuin alussa. Se on mielestäni ihanaa, sillä kuvittelin aiemmin että se ihana alkuhuumatunne tulisi vain kerran, mutta omalla kokemuksenani niin voi käydä pitkässä suhteessa uudelleenkin. Enkä tarkoita sitä, että jossain välissä rakkaus olisi hiipunut, vaan että joskus se tunne  vain tuntuu vielä voimakkaammin.

Olen niin kiitollinen, että olen löytänyt elämääni ihmisen, joka tekee minut onnelliseksi, saa minussa esiin parhaimmat puoleni, joka rakastaa minua juuri tälläisenä kuin olen, omana itsenäni. Vaikka en aina näe itseäni kauniina, hän kyllä näkee, ja se tuntuu hyvältä. Toivon, että saamme yhdessä tavoitella lisää unelmia ja viettää yhdessä pitkä hyvä elämä. Ajattelen, että jos eteemme tulisi kivi, olisimme jo kompastuneet siihen. Elämästä ei voi koskaan tietää, mutta jostain syystä luotan siihen, että näin tämän kuuluukin mennä, näin on tarkoitettu, meidät on luotu toisillemme. Pekka on elämäni rakkaus. ♡