Huhtikuu 2020

Huhtikuu meni yllättävän nopeasti ja tuntui, että tässä kuussa tapahtui paljon, vaikka edelleen kotoiluelämä jatkuu. Kärsin melkein koko maaliskuun ja myös yli puolet huhtikuusta inhottavasta kurkkukivusta, mikä on onneksi viimein alkanut oikeasti helpottamaan. On kiva kun on taas jaksanut tehdä monenlaisia juttuja kuten siivota, järjestellä kaappeja, ulkoilla, retkeillä, tehdä pihatöitä, askarrella, ommella ja harjoitella virkkaamista. Pekka vaihtoi työpaikkaa ja meistä on niin ihanaa, kun hän työskentelee nykyään täällä Kouvolassa. Ei ole enää pitkiä työmatkoja, meille jää enemmän aikaa olla yhdessä. ♡ Mukavaa, että nyt minullakin on joskus tilaisuus käyttää autoa. 

Yksi huhtikuun ihanimmista jutuista oli ehdottomasti se kun juhlimme Pekan kanssa meidän 10. vuosipäivää. Meillä oli alunperin suuret suunnitelmat miten juhlia tätä meille tärkeää päivää. Olimme ajatelleet viettää yhdessä, kahdestaan romanttisen viikonlopun, tehdä jotain spessua, jotain ihanaa mikä jää mieleen. Valitettavasti koronavirus pilasi kaikki suunnitelmamme. Tottakai meitä harmittaa, mutta emme antaneet sen kuitenkaan liikaa haitata. Toki spessujutut on kivoja, mutta ajattelemme, että niitäkin ihanampaa on se, miten kivaa meillä on toistemme kanssa kotosalla. Suurinosa elämästä on kuitenkin sitä tavallista arkea. ♡

Huhtikuun alussa meidän heinäkuinen täytti 1v 9kk. Hän on ihana vauhdikas tyttö, joka ei nykyään juurikaan paikoillaan pysy. Paitsi silloin, jos hän on keskittynyt johonkin leikkiin tai lastenohjelmaan, kuten Pipsa Possu tai Ryhmä Hau, hih. V tykkää kuitenkin olla sylissä ja kainalossa. Siskon kanssa on hauska kikatella, riehua ja leikkiä. V:lla on omaa tahtoa ja hän ei aina anna siskon pomotella, hih. ♡On ihana seurata V:n kasvua, ymmärrämme häntä koko ajan enemmän ja enemmän. V osaa jo paljon sanoja, mutta niiden lisäksi hänellä on myös ns. omia söpöjä sanoja kuten: mau=maito, puu=tutti, taatta=ankka, kissa=is tai issa ja äiti=täii (joskus käyttää myös sanaa äiti). Ihana pieni kulta. ♡

Saimme kivan ja jännittävän uutisen, kun H:n eskaripaikka varmistui. H pääsee juuri sinne eskariin minne halusimmekin. Syksyllä meillä koittaa uudenlainen arki. Hauskaa, kun H on nyt saanut kerhosta etänä tehtäviä ja askarteluideoita, myös hartaus/satuhetkiä videomuodossa. Ne ovat tuoneet kivaa piristystä meidän koronakotoiluun.

Päätin haastaa itseäni ja aion jatkossa ottaa itsestäni selfien joka kuukausi. Toivon, että tämän projektin myötä oppisin näkemään itsessäni uusia hyviä puolia ja että itsetuntoni paranisi, saa nähdä miten minun käy. Laitan kuukauden selfien aina näihin kuukausipostauksiin sekä instagramtililleni @laurahassu. Tässä huhtikuun selfie. 

Yleensä huhtikuussa olen käynyt Lapsimessuilla ostelemassa kesävaatteita tytöille, mutta koronasta johtuen messut ovat siirtyneet elokuun loppuun ja hyvä niin. Toivottavasti silloin pääsisi messuilemaan, ostamaan jotain kivoja syysvaatteita, ehkä jopa joululahjojakin, hih.

Huhtikuussa juhlimme pääsiäistä mitä fiilistelimme täällä kotona useamman viikon. Koristelimme pajunoksat ja virvoimme isovanhempia ikkunan takaa. Teimme pääsiäisaskarteluja ja laitoimme esille kivoja pääsiäiskoristeita. Oli outoa viettää pääsiäistä vain oman perheen kesken, sillä me olemme tottuneet aiemmin syömään pääsiäisaterian aina sukulaisten luona. Kaikesta huolimatta meillä oli kuitenkin kiva pääsiäinen. 

Emme ehtineet vielä syödä edes kaikkia suklaamunia, kun aloimme jo suunnittelemaan vappua. Teimme tyttöjen kanssa hauskoja vappuaskarteluja  mm. vappuhuiskat ja laitoimme muumihyllyyn värikkäitä mukeja. Pekka paistoi tyttöjen kanssa munkkeja ja tytöt ovat leikkineet vappupalloillaan. Tänään herkutellaan, hauskaa vappua kaikille ♡ Toivottavasti toukokuusta tulisi lämmin ja aurinkoinen.

Tässä linkit huhtikuun postauksiin

Me virvottiin tänä vuonna etänä

Lemppari pääsiäiskoristeet 

Meidän pääsiäiskoti

Päätin, että meidän pääsiäisestä tulee kiva poikkeusoloista huolimatta

10 vuotta yhdessä - Pekka on elämäni rakkaus

Kuukausi koronakaranteenissa, miltä se on tuntunut?

Meidän olohuoneessa on selfiepeili

Lasteni näkemys minusta

DIY vappuhuiska silkkipaperista ja serveteistä

Huhtikuu 2020

DIY vappuhuiska silkkipaperista ja serveteistä

Meillä vappuun kuuluu värit ja hassuttelu. Nyt kotoillessa on tullut enemmän siivoiltua kaappeja ja askarreltua lasten kanssa. Löysimme silkkipaperia ja servettejä, mitkä olivat lojuneet kaapissa jo pitkään. Ajattelimme kokeilla tehdä niistä hauskat vappuhuiskat. Postauksen lopussa myös aiheeseen liittyvä askarteluidea taaperolle.

Vappuhuiska on helppo ja nopea tehdä itse, se on myös aika kivaa puuhaa. Meidän 5v innostui osallistumaan niiden tekemiseen. Teimme huiskat kahdella tavalla: silkkipaperista ja serveteistä. Mielestäni molemmista tuli kivoja vappukoristeita/leluja. Silkkipaperista tehdyt kahisevat enemmän ja ovat ilmavempia, serveteistä tekemällä saa vappuhuiskaan kivoja kuoseja. Me käytimme vanhoja muumiservettejä sekä Marimekon Räsymatto -kuosin servettejä.

DIY vappuhuiska

• Silkkipaperia/servettejä

• Tikku/ohuempi keppi

• Liimaa

• Sakset 

• Teippiä 

Näin valmistat vappuhuiskan

Liimaa silkkipaperia/servetti tikun ympäri, odota, että se kuivuu. Jos käytät luonnosta kerättyä keppiä, niin siisti se ensin esim. vuolemalla. Me käytimme 25cm tikkuja.

Leikkaa kolme silkkipaperin palasta, me leikkisimme n.40x25cm kokoisia palasia (voi käyttää sen pituista palasia mitä kotoa sattuu löytymään) tai taita puoliksi kolme servettiä 16x16cm. Laita palaset tai servetin puolikkaat päällekkäin.  Leikkaa silkkipaperinpaloihin /servetteihin suikaleita. Huom! Älä leikkaa ihan ylös asti!

Seuraavaksi asettele tikku silkkipaperipalojen/ taitettujen servettipuolikkaiden reunaan, suikaleet poispäin tikusta ja teippaa se kiinni. Ala rullaamaan tikkua eteenpäin, loppuun saakka ja kieputa teippiä tiukasti sen ympäri, niin että silkkipaperi/servettitukko pysyy hyvin kiinni tikussa eikä pääse avautumaan. Ja tadaa! Vappuhuiska on valmis hiuskuteltavaksi.

Meillä vappuhuiskat ovat olleet jo useamman päivän käytössä ja pysyneet kasassa. Myös melko rajussa käsittelyssä meidän kuopuksella (1v 9kk), hih. Innostuisimme askartelemaan useamman huiskan, kun niiden tekeminen oli niin kivaa ja helppoa. Halusimme tehdä vähän pienemmät vappuhuiskat, koska niihin meni vähemmän materiaalia ja ne ovat minusta lasten käsittelyyn paremmat. Pienemmät huiskat on myös helpompi laittaa koristeeksi vappuna esim hyllylle tai maljakkoon, hih. 

Vinkki: Säästä esim. verkkokauppatilausten mukana tulleet pakkausmateriaalisilkkipaperit. Meidän silkkipaperi vappuhuiskat on tehty kierrätysmateriaalista. Aika hauskaa ja ympäristöystävällistä!

"Vappuhuiska"-askartelu taaperolle

• Paperia/kartonkia

• Liimaa

• Sakset

• Silkkipaperia/servettejä 

Myös meidän kuopus 1v 9kk tykkää askarrella, joten halusin keksiä vappuhuiska-askarteluidean minkä hän voisi toteuttaa. Me käytimme tähän askarteluun silkkipaperin jämiä. Leikkaa silkkipaperista/ serveteistä suikaleita tai palasia.  Levitä/auta lasta levittämään paperille liimaa, että lapsi voi asetella suikaleita paperille/kartongille. Tällä tavalla syntyy taaperon tekemä vappuhuiskakortti minkä voi viedä esim. isovanhempien postilaatikkoon, hih. 

Hauskaa vappua kaikille ♡

Lasteni näkemys minusta

Somessa on kiertänyt tälläinen hauska lapseni näkemys minusta -haaste. Kuinka hyvin lapsi tuntee äidin, isän tai muun tärkeän aikuisen? Kysyin lapsilta 20 kysymystä ja kirjoitin mitä he vastasivat. Vastaajina on toiminut H 5v ja V 1v 9kk, heiltä tuli aika ihania ja hauskoja vastauksia. Pikkuiselle heinäkuiselle vähän yksinkertaistin kysymyksiä, että hänen oli helpompi vastata niihin, hih. 

1. Mitä äitisi aina sanoo sinulle?

H: Ei saa huutaa ja olet ihana

V: Täii (äiti)

2. Mikä tekee äidin onnelliseksi?

H: No rakkaus

V: Pus

3. Miten äiti saa sinut nauramaan?

H: Hassuttelemalla

V: Hihii (tekee kutitusliikettä)

4. Minkälainen äitisi oli lapsena?

H: Ihan pieni ja sillä oli vähän tukkaa

V: Eei

5. Kuinka vanha äitisi on?

H: Kakskytkaks? (taidan olla nuorekas 29-vuotias, hih) 

V: Äööö

6. Kuinka pitkä äitisi on?

H: Aika pitkä

V: Täii aiiis

7. Mikä on äitisi lempipuuhaa?

H: Tehdä blogia

V: Haliii

8. Mitä äitisi tekee kun et itse ole paikalla

H: No se ei saa liikkua

V: Hää

9. Jos äidistäsi tulisi kuuluisa, niin miksiköhän?

H: Hän on cowboy (hihii tää oli hauska!)

V: Mm mmm

10. Missä äitisi on tosi hyvä?

H: No blogia tekee ja ompeluhommia

V: Öö ää vau tää

11. Missä äitisi ei ole kovin hyvä?

H: En tiedä

V: Öö ää ii 

12. Mitä äitisi tekee työkseen?

H: Hoitaa meitä 

V: Täii (äiti)

13. Mikä on äitisi lempiruoka?

H: Riisi, nuudeli, tortillat 

(tortillat/tacot on mun lemppareista lempparein ruoka) 

V: Jäts (jätski) 

14. Miksi olet ylpeä äidistäsi?

H: Olet tosi kiva

V: Öö 

15. Jos äitisi olisi joku elokuvakuvahahmo, kuka hän olisi? 

H: Angry Birds Red

V: Hau (Ryhmä hau)

16. Mitä sinä ja äitisi teette yhdessä?

H: Kaikkee hauskaa

V: Uu, niii

17. Mitä samaa on sinussa ja äidissäsi?

H: Samanväriset silmät 

V: Täii täii uu

18. Mitä eroa teissä on?

H: Erilainen tukka, sinulla on musta, minulla tälläinen vaaleampi

V: Mm mmm

19. Mistä tiedät että äitisi rakastaa sinua?

H: Koska olen ihana tyttö

V: Oo (+ halaa)

20. Mikä on äidin lempipaikka?

H: Sohva

V: Niih

Kyllä he minut aika hyvin tuntevat hih. Tytöistä oli hauska vastata kysymyksiin ja kuulla vastaukset myöhemmin uudelleen.

Mukavaa ajanvietettä koronakotoiluun ja samalla tästä postauksesta jää kiva muisto. 

Meidän olohuoneessa on selfiepeili

Ihastelen somessa muiden ottamia selfieitä, mutta itse en ole koskaan oikein oppinut ottamaan niitä. Olen monta kertaa miettinyt, että haluaisin haastaa itseäni ottamaan selfieitä, mutta se tuntuu aina melko vaikealta ja kiusalliselta, niin kuin kuvat minusta yleensäkin. 

Olen saanut useampia kannustavia kommentteja ja viestejä siitä, että instagramissa olisi kiva nähdä selfieitä minusta, edes joskus.  Useampi kertoi myös voimaannuttavia kokemuksia siitä, että heidän itsetuntonsa oli parantunut "pakottamalla" itsensä ottamaan selfieitä ja muutenkin kuvaamaan itseään enemmän.

Tästä inspiroituneena asensimme olohuoneeseen minulle selfiepeilin. Juuri siksi, että se houkuttelisi minua välillä ottamaan kuvia itsestäni, selfieitä. Löytyy meiltä peilejä muualtakin, mutta ne eivät ole niin kuvauksellisissa paikoissa, heh.

Vaikka vitsailimme ja naureskelimme sille, että onpa höpsöä laittaa olohuoneeseen peili minun kuvaushömpötyksiä varten, niin huomasimme kuitenkin pian, että peili sopii seinälle tosi hyvin, se näyttää kauniilta siinä. Sitten ihmettelimme, että miten emme ole keksineet laittaa peiliä siihen aikaisemmin. Se täyttää tyhjää seinää kivasti, olematta kuitenkaan liian hallitseva. Täydellinen valinta tuolle seinänpätkälle. 

Peili on ollut meillä jo melkein kolme vuotta odottamassa, että pääsisi seinälle, emme vain olleet aiemmin keksineet sille hyvää paikkaa. Peili on kaunis, mutta sillä on minulle myös tunnearvoa. Se on minun mamman (äitini äidin) vanha peili, jonka edessä hän tykkäsi laittautua. Peili oli aiemmin mamman ja papan kotona kammarissa papan tekemän lipaston päällä mikä oli täynnä valokuvia kaikista rakkaista. Peili on peräisin 70-luvulta ja kuulemma enoni oli ostanut sen mammalle lahjaksi. 

Peili on tosiaan jo monta kymmentä vuotta vanha, vaikka se näyttää melko uudelta. Jännä juttu miten vanhat esineet tulevat myöhemmin uudestaan muotiin. Olen nimittäin nähnyt aika monissa kaupoissa myytävän pyöreitä peilejä, myös instagramissa niitä on tullut aika paljon vastaan. Enkä yhtään ihmettele, ovathan ne kauniita! 

En tiedä opinko koskaan ottamaan luontevasti kuvia itsestäni, mutta nyt minulla on hyvä syy harjoitella tämän ihanan selfiepeilin avulla. Tytöistä on ollut kiva peilailla ja ottaa sen edessä kuvia,  aika ihanaa.

Päätin nyt haastaa itseäni ja aion ottaa itsestäni selfien joka kuukausi. Kuva päätyy sitten aina loppukuussa julkaisemaani kuukausikuulumiset postaukseen. Minua kiinnostaa, että tuleeko selfien ottaminen ajan myötä helpommaksi ja paraneeko myös itsetuntoni? Aion ottaa siitä selvää. 

Kuukausi koronakaranteenissa, miltä se on tuntunut?

Olen ollut lasten kanssa jo kuukauden oma-aloitteisessa koronakaranteenissa. Kuulun astman takia riskiryhmään ja siksi olen ottanut tämän vallalla olevan tilanteen vakavasti. Olen yrittänyt minimoida riskit pysymällä kotona, eristyksissä, näkemättä muita ihmisiä, vaikka se tylsää onkin. Onneksi minulla on ihana perhe, koska en tiedä miten muuten kestäisin tätä. Vaikka haluan keskittyä positiivisiin asioihin ja löytää joka päivä ilonaiheita, niin se on varmaan sanomattakin selvää, että tämä aika on ollut rankkaa. Miltä kuukauden pituinen koronakaranteeni on minusta tuntunut?

En olisi voinut kuvitellakaan aiemmin tälläistä tilannetta, että olen kuukauden kirjaimellisesti jumissa kotona ja vielä ties kuinka kauan. Vielä pahempaa on se, että en ole päässyt viettämään aikaa kaikkien rakkaiden ihmisten kanssa ja ikävä on kova. Jos joskus aiemmin tunsin yksinäisyyttä, niin se ei ole ollut mitään verrattuna tähän. En olisi myöskään osannut ajatella, että pelkäisin tällä tavalla terveyteni puolesta. Tätä tilannetta on vielä entisestään pahentanut flunssa ja melko pitkään jatkunut kurkkukipu. 

Välillä on ollut epätoivoisia hetkiä ja pelonsekaisia tunteita. Unettomia öitä, ahdistusta, stressaamista ja itkemistäkin. Varsinkin silloin kun kurkku on tosi kipeä ja kun flunssa alkoi minulla oli hengenahdistusta. Silloin oikeasti pelkäsin ja ajattelin: "Voiko minussa olla korona? Mitä minulle tapahtuu?" Muutenkin tämä epätietoisuus tuntuu inhottavalta, milloin kaikki palautuu ennalleen? Sitä ei kukaan voi varmaksi sanoa ja se mietityttää.

Lähes aina kun minulla on flunssaa, niin hengittäminen on raskaampaa, ajoittain vaikeampaakin. Yritin lohduttautua sillä, että se olisi hyvin epätodennäköistä, että olisin koronaa mistään voinut saada. Olin ollut karanteenissa jo ennen kuin täällä Kymenlaaksossa oli todettu yhtään tapausta. Eikä minulla ole ollut esim yskää tai kuumetta. Silti tämä pitkään jatkunut kurkkukipu ihmetyttää. Tuntuu, että välillä pelko on meinannut ottaa minusta vallan. Mutta en oikeasti usko, että minulla voisi koronaa olla. Jotain perusflunssaa vain.

Kun koronasta tuli pandemia ja se alkoi Suomessa levitä, niin alkujärkytys oli minulle aika suuri. Silloin koin myös suurimmat tunteet tätä tilannetta kohtaan. Kuitenkin kaikkeen tottuu, kun on pakko. Nyt olen onneksi saanut vähän paremmin nukuttua ja minun on ollut helpompi sietää tätä tilannetta, vaikka ei se minusta kivaa olekaan. Mieleni rauhoittui huomattavasti, kun lakkasin lukemasta koronaan liittyviä lööppejä. 

Välillä hermoja kiristää, kun on niitä päiviä, että täällä kotona hiljaista hetkeä ei ole. On nahistelua, härnäämistä, huijaamista, uhmaamista ja kiukuttelua... Välillä tuntuu rankalta, huilitaukoa ei juurikaan ole. Olen yrittänyt olla mahdollisimman armollinen itseäni kohtaan ja välillä menen sieltä mistä aita on matalin. Tiedän, että teen parhaani, tiedän että moni muu on samassa tilanteessa. Kyllä me tästä selvitään. Tsemppiä kaikille kotoilijoille ♡

Vaikka välillä olo on ollut synkkä, niin ihan rehellisesti sanottuna on tähän kotoiluun mahtunut myös monia hyviä hetkiä, naurua ja iloa, ihan oikeasti. Juurikin perheeni ansiosta. Lapset saavat päivittäin hymyn huulilleni ja heidän kanssa on monenlaista kivaa tekemistä, heillä on myös keskenään ollut hauskoja leikkejä. Perheen kanssa vietetty kiireetön laatuaika on ollut ihanaa, olemme katselleet yhdessä elokuvia, on leikitty, pelattu ja ulkoiltu, herkuteltukin.

Kaipaan enemmän ihmisiä ympärilleni, kaipaan kaikkia rakkaita, kaipaan kaupassa käymistä, kaipaan hanin kanssa vietettyä kahdenkeskistä aikaa. Kaipaan reissuja, retkiä ja elämyksiä, niitä kivoja arjesta poikkeavia juttuja. Kaipaan sitä tunnetta, että voin mennä ja tulla miten huvittaa, voi nähdä läheisiä aina kun siltä tuntuu ja aikataulut saadaan sopimaan. Kaipaan ihan tavallista, normaalia elämää, aikaa ennen koronaa. Haluaisin päästä tästä kurkkukivusta eroon. Heti kun kunnolla tervehdyn lähden lasten kanssa metsäretkelle.

Luotan siihen, että kyllä tämä vielä helpottaa. Pysykää kotona, tehdään yhdessä kaikkemme sen eteen, että pääsisimme tästä kurjasta tilanteesta mahdollisimman nopeasti eroon. Tsemppiä ja jaksamista kaikille ♡

10 vuotta yhdessä - Pekka on elämäni rakkaus

Pekka on kaikkea sitä mitä olen aina halunnut. Hän on ensimmäinen poikaystäväni ja myös paras ystäväni, elämäni rakkaus, aviomieheni ja lasteni isi, mun Hani. Hän on kohdellut minua aina kuin kukkaa kämmenellä. Hän on minun kaikista suurin tuki ja turva. Hänen kanssaan olen saavuttanut suurimmat unelmani, voin olla täysin oma itseni ja hän rakastaa minua silti. En voisi olla onnellisempi. ♡

Tänään tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä, kun päätimme olla pari. Sitä ennen olimme olleet kavereita melkein vuoden ja tapailleet jo useamman viikon. Kuitenkin 14.4.2010 päätimme, että kyllä me sovitaan yhteen, haluamme olla yhdessä. Minun asettama koeaika oli päättynyt ja vaihdoimme facebookissa parisuhdestatukseksi 'parisuhteessa'. Kerroimme läheisille, että seurustelemme.  Uskon, että kaverimme olivat odottaneet tätä päivää jo pitkään. Ja niin mekin, hih. En olisi ennen sitä uskonut, että voisin löytää elämäni rakkauden jo 19-vuotiaana.

Olemme alusta asti, iästämme huolimatta olleet tosissamme. Kuin hitsautuneita yhteen, kuin meidät olisi luotu toisiamme varten. Voi olla, että osa ei uskonut meihin, miten muka 19- ja 17-vuotiaat voisivat tietää, että haluavat aina olla yhdessä? Mutta kyllä me vain tiesimme. Halusimme elämältä samoja asioita ja haluamme edelleenkin.

Olimme olleet reilut puolitoistavuotta yhdessä joulukuussa 2011, kun 14. päivä erään treffi-illan päätteeksi Pekka polvistui kosimaan minua paikassa, jossa olimme aiemmin päättäneet, että haluamme olla yhdessä. Kosinta tuli minulle täysin yllätyksenä, en osannut aavistaa mitään. Toki olimme joskus puhuneet siitä, että haluamme jossain vaiheessa oman kodin, naimisiin ja perheen, mutta olin päässäni ajatellut, että hän kosisi minua vasta vuosien päästä. En kuitenkaan epäröinyt yhtään, tietenkin vastasin myöntävästi. Hän pujotti sormuksen sormeeni ja se on yksi ihanammista hetkistä mitä olen eläessäni kokenut, sain tehdä saman hänelle, se oli hyvin erityistä. ♡

Pian kosinnan ja kihlajaisten jälkeen Pekka lähti suorittamaan asepalvelusta, hän oli armeijassa puoli vuotta. Se on varmaan ollut meidän suhteen rankin paikka ja ainoastaan siksi, että ikävöimme toisiamme todella paljon. Aina kun Pekka tuli lomille, ostin hänelle jonkun pienen yllätyksen, halusin ilahduttaa häntä. Minun puhelinlaskuni eivät olleet koskaan aiemmin olleet niin suuria kuin silloin, mutta iskä antoi sen anteeksi, kun tiesi miten paljon ikävöin Pekkaa, hih, kiitos iskä ♡

Valmistuimme ammatteihin, kävimme töissä, remppasimme taloa. Olimme jo kihloihin mennessä päättäneet, että haluaisimme naimisiin mahdollisimman pian. Meidät vihittiin 27.7.2013. Häät olivat ihanat, en olisi osannut edes kuvitella, että saisimme niin upeat juhlat, iso kiitos kuuluu vanhemmilleni, heidän panoksestaan hääkuluihin. Vaikka meillä oli ihanat juhlat rakkaiden ihmisten seurassa niin minulle siinä päivässä kaikkein tärkeintä oli se, että minusta tuli Pekan vaimo. ♡

Olimme ajatelleet, että kun menemme naimisiin niin lapsi olisi erittäin tervetullut, halusimme perheen. Kuitenkin minä jänistin, enkä ollutkaan heti valmis. Mietin liikaa ja pelkäsin, mitä jos raskaus on vaikea, kuinka paljon synnytys sattuu... muutaman kuukauden päästä kuitenkin ajattelin, että minun on vain kohdattava pelko, ei se koskaan helpommaksi muutu. Meni neljä kuukautta ja maaliskuussa 2014 syntymäpäivänäni saimme vahvistuksen siitä, että meille tulee vauva. Suurin toiveemme olisi mahdollisesti käymässä toteen. 

Marraskuussa 2014 meistä tuli perhe, emme olleet enää pelkästään mies ja vaimo, vaan nyt myös äiti ja isi. Saimme kokea saman ihanan tunteen uudelleen, kun heinäkuussa 2018 saimme toisen lapsemme. Perhe on ollut suurin yhteinen haaveemme ja olemme niin onnellisia ja kiitollisia, että se haave on toteutunut, meillä on kaksi ihanaa lasta ♡

Meille on aina ollut tärkeää olla hyviä vanhempia, mutta ihan yhtä tärkeää olla myös hyvä mies ja hyvä vaimo. Siitä olemme pitäneet kiinni. Haluamme olla hyviä toisillemme, osoittaa hellyyttä ja rakkautta, viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä. Varmaan juuri siksi rakastamme toisiamme edelleen. Emme ole antaneet ajoittain rankan elämänvaiheen tai väsymyksen tulla väliimme, olemme selvinneet niistä yhdessä ja uskon, että selviämme yhdessä mistä vain. 

Tuntuu, että olen välillä vieläkin se rakastunut teinityttö joka on täysin lumoutunut Pekasta. Edelleen meillä on se sama palo toisiamme kohtaan ja uskon, että kaiken yhdessä kokemamme jälkeen se palo on jopa vielä suurempi. Näiden vuosien aikana olen kokenut, että tietyllä tapaa tunnen sitä rakastumisen tunnetta ajoittain uudelleen, siis sellaista kuin alussa. Se on mielestäni ihanaa, sillä kuvittelin aiemmin että se ihana alkuhuumatunne tulisi vain kerran, mutta omalla kokemuksenani niin voi käydä pitkässä suhteessa uudelleenkin. Enkä tarkoita sitä, että jossain välissä rakkaus olisi hiipunut, vaan että joskus se tunne  vain tuntuu vielä voimakkaammin.

Olen niin kiitollinen, että olen löytänyt elämääni ihmisen, joka tekee minut onnelliseksi, saa minussa esiin parhaimmat puoleni, joka rakastaa minua juuri tälläisenä kuin olen, omana itsenäni. Vaikka en aina näe itseäni kauniina, hän kyllä näkee, ja se tuntuu hyvältä. Toivon, että saamme yhdessä tavoitella lisää unelmia ja viettää yhdessä pitkä hyvä elämä. Ajattelen, että jos eteemme tulisi kivi, olisimme jo kompastuneet siihen. Elämästä ei voi koskaan tietää, mutta jostain syystä luotan siihen, että näin tämän kuuluukin mennä, näin on tarkoitettu, meidät on luotu toisillemme. Pekka on elämäni rakkaus. ♡

Päätin, että meidän pääsiäisestä tulee kiva poikkeusoloista huolimatta

Se on selvää, että tämä pääsiäinen ei ole tuntunut samalta kuin aiemmin, koska ympäriltämme on puuttunut paljon rakkaita ihmisiä ja tuttuja pääsiäisrutiineja. Päätin kuitenkin etukäteen, että tästä tulee kiva pääsiäinen poikkeusoloista huolimatta, lasten takia, mutta myös itseni takia. Muutama kyynel on vierähtänyt ikävästä, mutta on meillä oikeasti ollut mukavaakin. Minulla on ihana perhe ja luotin siihen, että keksimme kyllä yhdessä mukavaa tekemistä ja kivoja juttuja ♡

Olemme aina viettäneet pääsiäistä sukulaisten kanssa, käyneet syömässä minun vanhemmillani, Pekan vanhemmilla ja nähneet samalla muitakin sukulaisia pyhien aikana mm. isovanhempiani. Eli siis vietimme pääsiäistä ensimmäistä kertaa vain oman perheen kesken. Tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun meidän piti itse väsätä "pääsiäisruokaa" ja keksiä enemmän tekemistä, että ei tulisi niin paljon mietittyä mistä kaikesta koronan takia jäämme paitsi.

Kiirastorstai

Torstaina me tytöt siivosimme ja valmistelimme tulevaa pääsiäistä. Teimme meidän pääsiäisaskartelut loppuun. Tytöt olivat maalanneet paperit keltaisiksi, kun maali kuivui he piirsivät pajunoksia ja niihin töpöttelivät maalilla valkoisia pajunkissoja, ne viimeisteltiin mustalla vahaliidulla (Minä toimin V:n apulaisena). Aika kiva ja helppo pääsiäisaskartelu. 

Pitkäperjantai

Perjantaina Pekalla oli vapaapäivä. Päivän kohokohta oli ehdottomasti se, kun pääsiäispupu oli jättänyt tytöille kirjeen ja käynyt piilottamassa suklaamunia. Voi miten ihana oli seurata sitä iloa ja riemua kun tytöt etsivät herkkuja, hihkuivat ja kikattelivat. Tämä oli ensimmäinen kerta kun meillä oli suklaamunien piilotusta ja etsintää, mutta ei varmasti viimeinen. Aiomme ottaa tämän osaksi meidän pääsiäisperinteitä.

Meistä oli myös mukavaa, kun mamma ja pappa (vamhempani) poikkesivat käymään pihallamme katsomassa kun tytöt pomppivat trampoliinilla. Outoa kun joutui pitämään etäisyyttä, mutta oli kuitenkin mukava jutella vaihteeksi muutenkin kuin puhelimessa. Olemme kuitenkin yleensä tottuneet näkemään joka viikko.

Lankalauantai

Lankalauantai sai minut inspiroitumaan taas ompelusta. Olen ommellut tytöille monia ihania rusettipinnejä ja -ponnareita, mutta tällä kertaa innostuin ompelemaan V:lle solmupantaa. Siitä tuli kuitenkin vahingossa liian pieni, heh. Toisaalta ei se haittaa, koska panta näyttää ihan kivalta myös nuken päässä. Samalla paikkasin yhdet H:n legginsit. Innostuin instagramissa kyselemään vinkkejä käsitöiden tekemiseen ja sainkin aika kivoja ideoita, voi olla, että joku kerta kokeilen toteuttaa niitä.

Meistä oli niin ihanaa, kun pitkältä tuntuneen päivän jälkeen Pekka tuli töistä kotiin ja hänellä alkoi kolmen päivän vapaat ♡

Pääsiäissunnuntai

"Pääsiäisen pääpäivä" minun mielestäni. Syy juontaa juurensa lapsuudestani. Aina pääsiäissuntaiyönä pääsiäiskukko oli käynyt munimassa hattuun suklaamunia. Muistan sen jännityksen riemun ja ihmetyksen edelleen. Pääsiäiskukko on minulle tärkeä juttu ja siksi on ollut kiva ottaa tämä perinne käyttöön myös omille lapsille.

Eli siis sunnuntaina pääsiäiskukko oli muninut tyttöjen hattuihin suklaamunia ja kuten arvata saattaa se oli kiva ja jännä juttu. Sunnuntaina söimme suklaamunien lisäksi myös pääsiäisaterian mm. lammasta ja soittelimme sukulaisten kanssa. 

Toinen pääsiäispäivä 

Tänään ollemme olleet rennosti ja herkutelleet. Uhmasin kurkkukipua ja vähän ulkoilin. Pekka leipoi lasten kanssa herkullisia tipupullia, niitä myös mamma/mammanmamma (äitini äiti) aikoinaan teki. Tytöistä oli hauska puhallella kukkopilleihin, niin kuin melkein joka päivä tässä lähiaikoina, hih. Vähän haikea fiilis alkaa huomenna korjaamaan pääsiäisjuttuja pois, mutta toisaalta odotan, että pääsen järjestelemään muumihyllyn uudelleen, keltaiset mukit ovat nimittäin olleet siinä jo aika kauan. 

Siitä on tänään kulunut kolme vuotta, kun mamma/mammanmamma (äitini äiti) nukkui pois. Valitettavasti pääsiäinen muistuttaa minua myös siitä, ikävä on edelleen kova. Tässä päivässä on onneksi lohtuakin, sillä tänään olisi myös papan (äitini isän) syntymäpäivä, hän täyttäisi 94 vuotta. Kävimme haudalle viemässä narsisseja, toivottamassa hyvää pääsiäistä ja hyvää syntymäpäivää ♡ Kotiin päin ajellessa poikkesimme Kirkon pihalla katsomassa pääsiäisikkunoita, se oli tytöistä hauskaa. 

Kaikesta huolimatta meillä on kuitenkin ollut ihan kiva pääsiäinen. On ollut ihana seurata lasten iloa ja riemua, miten he ilahtuivat kivoista pienistä jutuista. Ihanaa, kun Pekalla on ollut vapaata ja olemme saaneet viettää aikaa yhdessä. Pekalla on vielä huominenkin vapaa, silloin juhlimme meidän 10. vuosipäivää ♡ 

Kääk! Perjantaina ja sunnuntaina täällä Kouvolassa satoi lunta, mutta onneksi ne sulivat pois. Ei enää lunta kiitos! Toivottavasti teilläkin on ollut ihan mukava pääsiäinen, vaikka varmasti monilla on suunnitelmat muuttuneet, niin meilläkin. Haluan kuitenkin keskittyä positiivisiin asioihin, niiden voimalla pääsee eteenpäin. Aurinkoista kevättä kaikille! Toivottavasti saisimme nauttia paljon lämpimistä keleistä. ♡