torstai 10. joulukuuta 2020

Helpot ja edulliset itsetehdyt joululahjat

Olen aina ajatellut joululahjojen suhteen, että ajatus on tärkein. Toisen muistamiseen ja ilahduttamiseen ei tarvita suuria summia vaan suuri sydän. Itsetehdyissä lahjoissa on sanoma: olen tehnyt tämän juuri sinua varten. Se on mielestäni erityistä ja antaa lahjalle tunnearvoa mitä ei voi rahassa mitata. 


Halusin koota teille 10 kivaa, edullista ja helppoa itsetehtyä joululahjaideaa. Osa ohjeista on myös sellaisia mitä voitte puuhailla yhdessä lasten kanssa. Ideoita voi hyödyntää joululahjoihin sekä esimerkiksi opettajien, hoitajien ja ohjaajien muistamiseen. Miksei myös kotiin koristeiksi. Mukavia askartelu-, tuunaus- ja leivontahetkiä sekä ihanaa joulun odotusta ♡


Päällystetty tulikitturasia
Liimaa tulitikkurasian päälle sopivan kokoinen pala esimerkiksi kaunista lahjapaperia. Muista, että älä liimaa paperia tulitikkurasian raapaisupuoliskolle, hih. Mielestäni kynttilöistä ja kauniista tulitikkurasiasta saa aika kivan jouluisen paketin. Päällystin tulitikkurasian Kaikon lahjapaperilla.


Piparirasia herkkusisällöllä
Tee kaksi piparia haluamassasi koossa ja muodossa, niistä tulee piparirasian pohja ja kansi. Minä halusin tehdä pyöreän rasian ja käytin muottina Marimekon kulhoa. Seuraavaksi tee samankokoisia pipareita neljä kappaletta mistä keskiosa on leikattu pois, niin että vain reunat ovat jäljellä. Paista piparit. Kun piparit ovat jäähtyneet ota esiin sokerikuorrute. Aloita asettamalla yksi kokonainen eli pohjapipari, liimaa sokerikuorrutteella sen päälle neljä piparia rasian reunoiksi. Viimeiseksi jäänyt kokonainen pipari on rasian kansi (älä liimaa kantta). Koristele piparirasia haluamallasi tavalla, asettele herkut piparirasian sisälle ja aseta kansi päälle. Minä laitoin piparirasian sisälle suklaakonvehteja. Kokeilimme tehdä piparirasiaan myös nupin, siitä tuli aika hauska koriste. Jos haluat tehdä piparirasiaan nupin paista myös piparitaikinapallo.


Sytykesipsit
Monien kotoa tai mökiltä löytyy takka. Sytykesipseillä saa tehtyä takan sytyttämisestä kauniin hetken, hih. Aika hauskaa! Sytykesipsit on helppo tehdä, tarvitset vanulappuja, servettejä sekä kynttilöitä/kynttilänjämiä. Minä käytin Marimekon servettejä. Aseta vanulappujen päälle sopivan kokoiset servetinpalat, sulata kynttilät teräsastiassa esim vesihauteessa,  dippaa vanulaput kynttilämassassa pihtien avulla ja laita ne sitten leivinpaperille jähmettymään. Valmista!


Karkkikuusi
Herkullinen ja hauska lahjaidea! Tarvitset karkkikuusen tekemiseen styroksikartion ja käärekarkkeja tai -konvehteja. Sitten vain liimaat karkit styroksiin kuumaliimalla. Tadaa! Karkkikuusi on valmis. Käytin meidän karkkikuusiin 20cm kokoisia styroksikartioita, Hopeatoffeita, Fazerin Sininen&Valkoinen sekä Vihreäkuula-konvehteja 2 pussia tai 2 pakettia/kuusi. Lopuksi liimasin latvoihin tekemäni paperitähdet.


Paperitähti
Paperitähti on perinteinen joulukoriste, mutta mielestäni tähtikoristetta voi pitää esillä vaikka ympäri vuoden, esim hyllyllä. Me taittelimme pieniä tähtiä, koska ne on söpöjä ja helppo kotona sijoittaa mihin vain. Hauskaa, että itse tekemällä tähdestä saa tehtyä minkä värisen haluaa. Täältä esimerkiksi löytyy hyvä ohjevideo paperitähtien taitteluun. Minä käytin meidän paperitähtiin Kaikon lahjapapereita.


Havukranssi
Havukranssi on kaunis ja näyttävä lahja, saattaa vaatia aikaa, mutta sen tekeminen ei ole vaikeaa. Tarpeita kranssin tekoon löytyy esim. kukkakaupasta, osa tarpeista voi löytyä myös luonnosta. Täytyy muistaa jokamiehenoikeudet. Esimerkiksi puista ei saa mennä repimään mitään ilman lupaa. Oman pihan tai oman metsän tarpeita voi hyödyntää haluamallaan tavalla. Tee havuista nippuja, mitkä kiinnität kranssin runkoon ohuella rautalangalla, osan koristeista voi liimata tai solmia kranssiin.


Lapaset kangaspaloista
Mallaa käden kuva esimerkiksi kankaan, vanhan villapaidan tai kaulahuivin päällä. Hahmottele kangastusseilla lapasen malli, tarvitset niitä neljä kappaletta. Muista tehdä mallista suurempi kuin käsi, että lapasista ei tule liian tiukat. Kun olet leikannut neljä lapasen mallia, ompele palat yhteen.  Minä ompelin vaaleanpunaiset lapaset lapsilleni mistä he tykkäävät tosi paljon. 


Joulukoriste hamahelmistä
Käytä tähden muotoista hamahelmialustaa. Aseta hamahelmet tähden reunoille. Tee tähden keskelle hamahelmistä ympyrä. Sitten jokaisen sakaran välistä täytä hamahelmirivi ympyrää kohti. Kun hamahelmitähti on valmis, niin aseta tähti silityslaudalle. Laita tähden päälle leivinpaperi ja silitä. Sitten kun hamahelmet ovat alkaneet sulamaan yhteen, voit lopettaa silittämisen. Irroita tähti hamahelmialustasta. Kiinnitä tähteen naru, lanka tai siima, niin sen saa esimerkiksi kuuseen roikkumaan. Halutessasi tähteä voi käyttää somisteena myös lahjojen paketoinnissa. 


Suklaalevy
Kukapa ei herkuista tykkäisi, hih. Tässä vaihtoehtoja on rajattomasti. Sulata suklaata tai valkosuklaata, varo ettei suklaa pala. Kaada sulatettu suklaa leivinpaperille ja ripottele suklaan päälle esim lahjan saajan lemppari karkkeja, keksejä, mysliä, pähkinöitä, poppareita, kuivattuja hedelmiä tai marjoja... Odota että suklaa jähmettyy. Lohko/leikkaa suklaa levyiksi ja paketoi haluamallasi tavalla. 


Rusettipompula
Rusettipompula on helppo ja nopea tehdä esimerkiksi jämäkankaista tai tilkuista. Leikkaa haluamastasi kankaasta kaksi pötkylän mallista palaa, joko pyöreäpäiset tai teräväpäiset. Kannattaa tehdä pötkylän keskiosasta vähän kapeampi, niin rusetti on helpompi solmia. Ompele palat toisiinsa oikeat puolet vastakkain, muista jättää kääntöaukko. Käännä pötkylä ja ompele käsin kääntöaukko kiinni, jos haluat. Sitten vain solmit valmiin pötkylän hiuslenkin ympärille ja niin sinulla on valmis söpö rusettipompula lahjapakettiin.


Ihanaa joulun odotusta! ♡

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi ♡