sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Viikon kuulumiset ja 2x50 syntymäpäivät

Tällä viikolla on tapahtunut vaikka ja mitä. On ollut kivoja ulkoilukelejä sadepäivien joukossa ja käytiinkin pyöräilemässä ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Helmi oli ihmeissään että mihin hän nyt joutuu kun hänet laitettiin istuimeen ja kypärä päähän, hauskaa kuitenkin oli. Helmin kanssa on niin kiva ulkoilla kun Helmi on jo niin iso tyttö. Ollaan kiikuttu, laskettu liukumäkeä, heitelty ja potkittu palloa, juostu ja kiipeilty. On ihanaa kun on oma piha missä voi temmeltää. 


Uusin muumimuki on ilmestynyt ja tämä sesonkimuki on mieletäni todella kaunis ja kesäinen. Pekka oli ihana ja osti sen minulle ja lisäksi sain vielä lautasenkin! (kiitti kulta) Käytiin hakemassa postista tavaraa, kaikkia kivoja juttuja mitä oltiin tilattu juhlahumusta mm. tämä aivan ihana lightbox A4, mistä oon haaveillut jo pitkään. Meiltä löytyy myös se pienempi lightbox A5, joka koristaa Helmin huonetta. Oltiin tilattu Helmin nimppareille teemaan sopivia koristelutarpeita, postailen niistä myöhemmin. 







Käytiin myös pitkästä aikaa kaupungilla ihmettelemässä ja olin kuullut että Kouvolan lakritsin tehtaanmyymälä on avattu, niin pakkohan siellä oli käydä. Mielestäni Kouvolan laku on maailman parasta lakua, aina tuoretta. Tehtaanmyymälä on silleen aika pieni, mutta lakuja ja marmeladeja oli moneen makuun, valikoima oli mielestäni hyvä ja ostettiinkin iso kassillinen kouvolalaisia herkkuja. 





Ehdottomasti viikon kohokohta oli kun juhlittiin vanhempieni yhteisiä 50-vuotis syntymäpäiviä. Oli mukava nähdä kaikkia rakkaita ja juhlia yhdessä. Herkut oli taas mainiot ja runsaat niin kuin äidin juhlatyyliin kuuluu. Oli kyllä kieltämättä hieman haastavaa keksiä lahjaa, heillä kun on jo kaikkea, mutta keksittiin kuin keksittiinkin mielestäni hyvät lahjat. Annettiin heille hotellilahjakortti, iskälle kävelykeppi kun on jo papaksikin tullut (hehheh) ja kirjoitin äitille ja iskälle kirjeet siitä mitä he minulle merkitsevät. Tosiaan pidän kirjoittamisesta ja olen huomannut että on helpompi kertoa tunteistaan kirjeitse. Ajatukseni oli kirjoittaa lyhyesti mutta hups, molemmille tuli 4 sivun kirjoitukset. Olisin voinut kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta sain noihin sivuihin mahtumaan päällimmäiset ajatukseni: Vanhempani ovat minulle erittäin rakkaita ja kunnioitan heitä todella paljon. Olen heille kiitollinen monista asioista mm. siitä, että he ovat aina rakastaneet minua juuri tällaisena kuin olen ja he ovat aina olleet tukenani. Minulla on ollut ihana lapsuus ja minulla on paljon rakkaita muistoja. Mielestäni se, että vanhempani ovat aina olleet läsnä ja heillä on ollut aikaa minulle ja veljelleni on korvaamatonta ja sitä ei voi rahassa mitata. Olen aina kokenut olevani rakastettu ja perheeni on minulle todella tärkeä. Kyllä he nämä asiat tietävät, mutta nyt kun ne ovat paperilla, niin kauniit sanat kulkevat heidän mukanaan ja ovat luettavissa jokaisena päivänä. Minun äitini on äideistä parhain ja minun isäni on maailman paras isä <3





Kakku lihakauppiaiden tyyliin, aivan mahtava idea! Tarjolla oli tietysti myös hieman 
perinteisempiä kakkuja. Ruokaa oli... ja paljon. :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡