torstai 31. maaliskuuta 2022

Maaliskuun kivoimpia juttuja

Huh mikä maaliskuu, helppoa ei ole ollut. Oli flunssaa, TMD kipuja, huonosti nukuttuja öitä, hammaslääkäri- ja fyssarikäyntejä ja koettiinpa meidän perheessä myös ensimmäistä kertaa yrjötauti. Sellaista. Haluan kuitenkin elämässä keskittyä kivoihin asioihin, niitäkin tässä kuussa tapahtui. Oli mm. kiva nähdä ystäviä ja sukulaisia, blogini täytti 6 vuotta ja teimme kivoja pääsiäisaskarteluita, innostuin tekemään huopakankaasta pieniä pehmoja ja kukkia. Mutta mitkä olivat niitä maaliskuun kivoimpia juttuja?


Aurinko ja valoisuus
Maaliskuu on tuntunut jo niin keväältä auringon ja valoisuuden takia, vaikka meidän pihalla on lunta edelleenkin todella paljon. Ihana valo piristää ja auttaa jaksamaan paremmin. Toisaalta, nyt kaikki lika näkyy herkemmin, tuleepahan siivottua useammin, heh. 


Leevi 9kk
Kuun alussa meidän murusesta tuli 9kk ikäinen. Hän on edelleen vauhdikas ja hyväntuulinen hekottelija poika, joka on jo melko pitkään nukkunut kokonaisia öitä (toivottavasti hyvät yöt jatkuvat). Hän ryömii ja istuu ilman tukea ja opetteli 9kk ikäisenä konttaamaan. Harjoittelee seisomista tukea vasten ja vähän sormiruokailee. Maaliskuun aikana hän oppi taputtamaan ja kuulimme pari uutta sanaakin, mamma ja kakka. 9kk vauvan kanssa on mennyt paljon nopeammin kuin raskausaika. Kasva kulta, mutta älä pidä kiirettä. 


Talviloma
Maaliskuun alkupuolella meidän talviloma tuli päätökseen. Meillä oli kiva talviloma, vaikka minulla oli muutamana päivänä TMD:stä johtuen tavallista kovempaa kipua. Kävimme meidän kummipojan synttärijuhlissa. S-kummi oli meillä yökylässä. Vietimme laskiaista, söimme pullaa ja kävimme pulkkamäessä. Pekka vei tytöt Tykkimäki Actionparkiin. Loman aikana pelasimme lautapelejä, pleikkaria ja katselimme elokuvia, piirtelimme, kävimme saunassa ja kylvyssä, Pekka teki  hampurilaisia + muita herkullisia ruokia. Siivosimme kodinhoitohuoneen ja tyttöjen huoneen. Täyttelin vauvakirjoja. Kävin suolla kävelemässä ystäväni kanssa ja näimme joutsenia. Lapset olivat loman aikana leikkimässä mummilla ja ukilla sekä mammalla ja papalla. Kävimme ostoksilla Veturissa, tytöt tuhlasivat joululahjaksi saatuja lahjakortteja, he tekivät kivoja ostoksia. Otimme pienen irtioton ja lopetimme loman yöpymällä Hotelli Vaakunassa, se oli lapsista kiva yllätys.


Pääsiäiskoristeet
Muumihyllyyn tuli vaihdettua keväisempää ilmettä. Kun pääsiäiseen oli kuukausi aikaa, päätimme silloin, että on meidän mielestämme sopiva aika laittaa pääsiäiskoristeita ja aloittaa pääsiäisfiilistelyt. Keltainen väri toi kaivattua piristystä ja vaihtelua kotiimme. Kivan kevätfiiliksen. Meidän pääsiäiskotiin kuuluu keltainen väri. Sopivassa määrin. Outoa, kun pääsiäinen on tänä vuonna niin myöhään. Vasta huhtikuun puolessa välissä.


Purenta kuntoon
Kävin hammaslääkärissä korjaamassa purentaani. Tammikuussa juurihoidettuhammas oli jäänytkin liian korkeaksi. Nyt syöminen ja puhuminen on helpompaa. Toivon, että tämä edistäisi toipumistani tämän akuutin TMD kiputilanteen yli. Se onkin kestänyt jo yli 10 viikkoa. Onneksi eteenpäin mennään. 


Vielä on päässyt leikkikimään lumileikkejä
Jos saisin valita, niin minun puolestani kaikki lumet voisivat jo sulaa pois. Mutta onhan se hauskaa, kun lapset ovat päässeet vielä leikkimään lumileikkejä, kiipeilemään lumikasoissa ja laskemaanmäkeä. 


Syntymäpäivä
Täytin 31 vuotta. Parina edellisenä vuotena syntymäpäivänäni on ollut kaikista tiukimmat K-rajoitukset päällä, nyt pääsi kutsumaan läheisiä kylään. Pekka teki vaikka mitä herkkuja, mm tämän söpön muumikakun. Kiitos kaikista ihanista onnitteluista ja muistamisista. Alunperin olin ajatellut vielä vähän isomminkin juhlia, mutta TMD kiputilanne on syönyt voimia. Kaksi päivää ennen juhlia olin vielä sitä mieltä, että synttärijuhlat täytyy perua, en kykene, en jaksa. Onneksi en perunut. Synttärijuhla toi minulle paljon iloa. Erityisen kivaa oli, kun näimme lasten pientä ihanaa serkkutyttöä. Sain upeita kukkakimppuja synttärilahjaksi. Kiitos myös muista ihanista lahjoista. Kukista on paljon iloa! Nautin todella paljon kukkien kuvaamisesta ja ne tekevät kodistamme kauniimman. 


Kevään merkkejä
Kyllä se kunnon kevät sieltä on tulossa, vaikka ei aina siltä tunnu. Keväänmerkkejä on ollut ilmassa, asfaltti näkyy, aurinko jo vähän lämmittää ja olemme puhaltaneet saippuakuplia. Se on hauskaa puuhaa! Odotan niin paljon lumien sulamista, oikeasti lämpimiä kevätpäiviä, sitä kun tiet lakaistaan ja luonto alkaa heräilemään. 


Tässä alla linkit kaikkiin maaliskuun postauksiin. Hauskaa, että vielä kuuden blogivuoden jälkeenkin olen aktiivinen. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta postaus/postauksia ilmestyy blogiin joka viikko. 












TMD - Purentaelimistön kipu- ja toimintahäiriö (10 viikkoa kipua, tietoa TMD:sta ja kuulumisia)

Maaliskuun kivoimpia juttuja 

Huhtikuulta toivon, että pysyisimme terveinä, lämpimiä päiviä ja että TMD takapakkeja ei enää tulisi. Odotamme kovasti pääsiäistä, meillä on siihen liittyen monia perinteitä. Kivaa, kun kesä tulee koko ajan lähemmäs. 

sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

TMD - Purentaelimistön kipu- ja toimintahäiriö

TMD - PURENTAELIMISTÖN KIPU- JA TOIMINTAHÄIRIÖ
Minulla todettiin helmikuun alussa TMD (temporomandibular disorders) eli purentaelimistön kipu- ja toimintahäiriö. Se on yhteisnimitys leukanivelten, puremalihasten hampaiston ja niihin läheisesti liittyvien kudosten sairaus- ja kiputiloille sekä toimintahäiriöille. Oireita voi olla mm: leukanivelten ja purentalihasten kipu, leukanivelnäänet, naksuminen, leukojen väsyminen ja jäykkyys, hampaiden yhteen pureminen, hammaskipu, korvakipu, kurkkukipu, päänsärky, äänenkäheys, puutuneisuuden tunne, palan tunne kurkussa... Puremalihaskivun ja nivelten ylikuormitusta ja jännittyneisyyttä saattaa aiheuttaa mm. tapa purra hampaita, vähän liian korkeaksi jätetty hammas hammaslääkärissä, leukojen jännittäminen, purukumin pureskelu, henkisesti ja fyysisesti kuormittava, stressaava elämäntilanne, jännittyneisyys...


Syksy oli rankka ja olen ollut pitkään stressaantunut. Marraskuussa tuli inhottavia tuntemuksia kieleen ja kurkkuun. Tammikuussa minulla alkoi kovempi hartia, niska ja kaulakipu mikä lopulta johti siihen, että minulla meni leuka jumiin tammikuun puolessa välissä. En saanut suuta useampana päivänä kunnolla kiinni enkä auki. Kipu oli ihan kamalaa. En pystynyt kunnolla esim. puhumaan tai syömään. Usein leukakipu kuulemma helpottaa ja katoaa ajan kanssa itsekseen, viikossa parissa. Ajattelin, että niin käy minullekin.

Leukakipu ei kadonnut, mutta onneksi pahin leukajumi helpotti viiden päivän kuluttua ja sain suun silloin kiinni ja auki, vaikka se oli vaikeaa. Kipua alkoi tuntumaan myös hampaissa, päässä, ajoittain myös korvissa ja korvat menee välillä lukkoon. Ihmettelin, että miten melkein kaikki hampaat kipuilevat samaan aikaan. Outoa. Välillä kipu on tosi kovaa, sitten se taas helpottaa. Kävin kovan hammaskivun takia useamman kerran hammaslääkärissä (minulle tehtiin juurihoito ja pari paikkausta), mutta hammaslääkäri totesi, että juurihoidon jälkeen tuntemani kova hammaskipu ei voi johtua hampaista, vaikka sitä hampaissa tuntuukin. Hammaslääkäri kokeili purentalihaksiani ja totesi niiden olevan todella jumissa. Hän kehotti minua ottamaan yhteyttä fysioterapeuttiin.


ALOITIN FYSIOTERAPIAN 8.2.2022
Helmikuun alussa tapasin fysioterapeutin ja hän tiesi heti mikä minua vaivaa: TMD eli purentaelimistön kipu- ja toimintahäiriö. 

Selvisi, että minulla on purentalihakset, leuan- ja päänlihakset sekä myös kaulan ja kielen lihakset todella jumissa. Niskan ja hartioiden lisäksi. Se vaikuttaa minulla eniten ehkä siten, että leuka, hampaat ja niska ovat tosi kipeät ja jäykät, välillä myös kipua päässä ja korvat menee lukkoon, kurkussa inhottavia tuntemuksia, kieli on jäykkä ja ajoittain huimaa. Tunnen kipua/jäykkyyttä päivittäin. En voi syödä kuin pehmeitä ruokia vähän kerrallaan, nälkä vaivaa usein. Nukahtaminen on välillä vaikeaa. Oikeanpuoleinen poskilihas jumittaa. Oikea puoli naamasta välillä nykii tai tärisee hetken, sinne kiristää, hymyily on välillä vaikeaa.

Fysioterapeutti hieroo päänlihaksia, niskaa ja kaulan lihaksia. Kipeitä kohtia tunnustellaan. Minua on ohjattu tekemään erilaisia harjoitteita, samalla on katsottu miltä ne minusta tuntuvat. Kipeää tekee. Fysioterapeutti on kertonut minulle paljon näistä purentalihas- ja leukavaivoista, kaikesta mahdollisesta mitä tähän tilanteeseeni voi liittyä. Hän on kertonut myös, että vaikka kipu on inhottavaa ja ajoittain todella kovaa, niin tämä ei ole vaarallista ja että tämä lähtee kyllä tästä helpottamaan. Siihen auttaa hieronta, harjoitteet, rentoutus ja lepo. Se, että tiedän mahdollisimman paljon, auttaa vähentämään stressiä, huolta ja jännittyneisyyttä tilanteeseen liittyen. Sain paljon ohjeita miten hoitaa tilannetta kotona. Käyn säännöllisesti, 2-3 viikon välein fysioterapiassa. Siellä seurataan edistyykö ja helpottuuko tilanteeni. Fysioterapiakäyntien jälkeen samana päivänä ja/tai seuraavina päivinä tuntuu aika paljon kipua ja on ollut vaikea nukkuakin. Se on kuulemma normaalia, kun kroppa on jumissa.

Siitä on nyt 10 viikkoa, kun päivittäinen kiputilanne alkoi. Olen käynyt fysioterapeutilla nyt 3 kertaa. Kiputilanne on edelleen niin kovaa, että varmaan vielä monta kertaa edessä. Siellä kipeitä lihaksia hierotaan ja venytetään. Olen saanut myös akupunktiohoitoa päähän, niskaan ja hartioihin. Keskustelemme tilanteestani, minua helpottaa se, että en ole tässä tilanteessa yksin, minua kuunnellaan ja saan apua. Fysioterapeutin mielestä se on hyvä asia, että kohdallani on välillä myös parempia päiviä kivun suhteen. Olen saanut paljon hyviä ohjeita miten hoitaa tilannetta kotona. 


NÄIN HOIDAN TMD TILANNETTA KOTONA
Tärkein tehtäväni on kiinnittää huomiota leuan ja kielen asentoon suussa. Eli rentouttaa leukaa ja kieltä aina, kun huomaan, että ne ovat  jännittyneet ja kireänä... ja niitähän kiristää koko ajan. Näin se rentoutus tapahtuu: pidän suun kiinni, mutta hampaat vähän erillään toisistaan, kieli "makaa" rentona suun pohjalla. Joudun tekemään töitä, että saan leuan ja kielen siihen asentoon, rennoksi. Se on ollut vaikeampaa kuin ajattelin. Joudun keskittymään tähän päivän aikana hirmuisesti, koko ajan. Sain myös tälläisiä ohjeita:  Ei saa syödä kovia, sitkeitä ruokia, ei purukumia (en niitä pystyisikään syömään), eikä leukaan saa nojailla. Suuta pitää aukoa niin kuin hyvältä tuntuu eli esim. ei väkisin liian auki. 

Lisäksi teen muutamia harjoitteita joka päivä tai joka toinen päivä. Ensin lämmitän lihakset kauratyynyllä. Aloitan kotitreenin pyörittelemällä käsiä, sen jälkeen hitaasti päätä puolelta toiselle. Seuraavaksi mm. liikuttelen leukaa hitaasti sivuille, työnnän leukaa eteenpäin ja palautan, venytän käsillä poskilihaksia samalla avaan ja suljen suuta. Hieron ja venytän purentalihaksia, kaulanlihaksia ja kielenlihaksia. Purskuttelen vettä suussa. Sellaista. Toistan liikkeitä 10 kertaa peräkkäin, ihan aina en ole pystynyt siihen, nykyään helpommin. Olen saanut lisää ohjeita niskan ja hartioiden hoitamiseen. Niskaan liittyviä liikkeitä teen aamuin illoin, joskus myös päivällä. Lisäksi vielä Pekka hieroo minun hartioita, niskaa ja päätä joka toinen päivä (kiitos hani ♡)

Hammaskipu (mikä ei johdu hampaista) ja varsinkin leukakipu on jokapäiväistä. Enemmän tai vähemmän. Inhottavaa. Välillä myös korvat menee lukkoon ja korvissa tuntuu kipua, päätä ja niskaa koskee/kiristää, huimaa ja kurkussa on inhottavia tuntemuksia. Välillä oikeanpuoleinen poskilihas jumittaa ja hymyily on vaikeaa. Välillä naama myös nykii/tärisee hetken oikealta puolelta. Sellaista.


TAKAPAKKEJA ON TULLUT
Tämän 10 viikon aikana olen kiputilanteen kanssa kokenut monia takapakkeja, ne lannistaa. Pahimmillaan kipu on niin kovaa, että on vaikea olla ja puhua, vaikeaa syödä ja nukkua, särkylääkkeet eivät poista kipua. On ollut jaksoja milloin nukun ja syön todella vähän. Kipu on lamaannuttavaa. Kun menossa on parempia päiviä (milloin kipu on lievempää) uskon siihen, että vielä kipu joskus helpottaa. Kun kiputilanne yltyy pahaksi, mieli on synkkä ja olo toivoton. Silloin mietin, että pääsenkö tästä kivusta ikinä eroon. Voinko enää koskaan syödä normaalisti?

Viimeisin takapakki oli yksi rajuimmista ja se kesti 8 päivää. Kipu oli todella kovaa, en pystynyt nukkumaan. Oli vaikea nukahtaa ja heräilin keskellä yötä kipuun. Nukuin yössä 3-5 tuntia ja heräilin siinä välissä. Onneksi kiputilanne alkoi helpottamaan, että pystyn taas nukkumaan paremmin. Enemmän kuin 5 tuntia. Arkea on kuitenkin pakko jaksaa pyörittää. Onneksi, kun kiputilanne on ollut pahempaa, olen saanut apua äidiltäni ja ystävältäni. Pekka on tehnyt parhaansa auttaakseen minua. Onneksi takapakkien jälkeen tulee niitä kivun suhteen lievempiä/helpompia päiviä. Odotan niin paljon sitä, että pääsisin jokapäiväisestä kivusta eroon. 


KEHITYSTÄ ON ONNEKSI TAPAHTUNUT
Harmittaa, että vielä 10 viikon jälkeenkin kipua/jäykkyyttä tuntuu edelleen joka päivä. Usein kipu on kovimmillaan aamulla. Kipua tuntuu tällä hetkellä eniten leuassa, hampaissa, korvissa, kaulassa ja niskassa. Kieli on jäykkä. Onneksi kuitenkin edistystä on tapahtunut. Olen huomannut, että kotiharjoitteiden tekeminen on nykyään helpompaa ja minua ei enää huimaa ja okseta, niin kuin ensimmäisinä viikkoina hoidon aloittamisesta. Nykyään pystyn myös monipuolisemmin ja enemmän syömään kuin ensimmäisinä viikkoina. Alussa en voinut pureskella hampailla yhtään, söin vain sosekeittoja ja pehmeää leipää kielellä pilkkoen. Olin niin vähällä ruualla monta viikkoa, että paino putosi monta kiloa, myös vatsa alkoi oireilemaan. Onneksi tilanne alkoi pikkuhiljaa korjaantumaan. Edelleen syön pehmeitä ruokia, mutta sentään pystyn vähän pureskelemaan, syömään enemmän ja useammin. Kun muutaman viikon jälkeen pystyin taas vähän pureskella hampailla, purenta tuntui oudolta. Ihan kuin hampaat eivät kuuluisi suuhuni. Ajattelin, että se johtuu TMD:stä, mutta minulla olikin juurihoidettuhammas jäänyt liian korkeaksi ja siksi purenta oli väärä. Nyt purenta on hammaslääkärissä korjattu ja uskon, että sillä on nyt iso vaikutus toipumiseeni. Pureskelu ja puhuminen on helpompaa ja viimeisin takapakki lähtenyt korjaantumaan. Olo tullut vähän paremmaksi eikä kipu ole niiiiin kovaa. (Kiputilanteen alussa, kun en pystynyt puhumaan palautin mieleen opiskeluaikoina opeteltuja viittomia ja sormiaakkoset.)


VERTAISTUKI ON TÄRKEÄÄ
Minulle TMD oli tuntematon vaiva ennen kuin se sattui omalle kohdalle. Päätin, että haluan olla tilanteeni suhteen avoin, jotta joku muu ei kokisi olevansa yksin tälläisten tuntemuksien kanssa. Instagramin puolella (@laurahassu) olen kertonut kuulumisiani ja jakanut tietoa TMD:stä. Olenkin saanut useampia yhteydenottoja missä minulle on kerrottu kokemuksia TMD:stä. Olen saanut myös vinkkejä ja tsemppejä tilanteen hoitoon. Kiitos kaikille teille keneltä olen saanut vertaistukea ja tsemppejä, ne lohduttavat ja kannustavat. Niillä on minulle todella suuri merkitys. Minusta on tuntunut hyvältä, kun olen saanut myös itse olla vertaistukena muille. Kaikkia ei kiinnosta kuulla sairastelustani (ja ymmärrän sen kyllä), mutta jos voin omilla kokemuksilla antaa vertaistukea kaltaisilleni, teen sen mielelläni. Minua ainakin vertaistuki auttaa ja ajattelen sen olevan tärkeää. 

HALUAN USKOA, ETTÄ VIELÄ TULEE SE PÄIVÄ KUN EN TUNNE ENÄÄ KIPUA
Jos olen rehellinen, en todellakaan aina ole tätä mieltä. Kyllä monet itkut on itketty, mutta... sisimmissäni silti uskon siihen. Ajattelen, että minun on pakko uskoa siihen, että vielä tulee se päivä kun en tunne enää kipua. Päivä kerrallaan eteenpäin. Jatkan kotiharjoitteiden tekemistä ja fyssarikäyntejä. Yritän pysyä mahdollisimman positiivisena ja nauttia elämästä niin hyvin kuin pystyn. Lupaan kertoa, kun joskus pääsen tämän akuutin kipuvaiheen yli. Kun en tunne enää päivittäistä kipua. Kun voin jättää nämä rankat kuukaudet taakseni. 

perjantai 25. maaliskuuta 2022

Meillä on pääsiäinen mielessä

Meillä on pääsiäinen jo mielessä...oikeastaan ollut jo aika pitkään. Tytöistä se lähti. He alkoivat jo helmikuussa piirtelemään pääsiäismunia. Minulla tuli mieleen monia askartelu/ompeluideoita. Aloitin kuitenkin toteuttamaan niitä vasta maaliskuun puolella. Outoa, kun pääsiäinen on tänä vuonna niin myöhään. Vasta huhtikuun puolessa välissä. 


Kun pääsiäiseen oli kuukausi aikaa, päätimme että, nyt on meidän mielestämme sopiva aika laittaa pääsiäiskoristeita ja aloittaa pääsiäisfiilistelyt. Keltainen väri toi kaivattua piristystä ja vaihtelua kotiimme. Kivan kevätfiiliksen. Meidän pääsiäiskotiin kuuluu keltainen väri. Sopivassa määrin. Vähän samalla tavalla kuin jouluun kuuluu punainen ja vihreä, hih.


Lapset ovat aina innoissaan koristelussa mukana ja se on heille tärkeää. On ihana nähdä se ilo, riemu ja innostus lasten kasvoilla. He valitsivat muutamia koristeita omaan huoneeseen ja auttoivat minua laittamaan osan koristeista keittiöön ja olohuoneeseen. Kukkopilleihin on hauska puhaltaa! 


Talvimukien oli aika väistyä keväisempien mukien tieltä. Pääsiäinen mielessä meidän muumihyllyyn valikoitui keltaisia ja oransseja mukeja. Tietysti myös ihanat Molly Toys peltiset muumimunat mitkä Pekka on muutama vuosi sitten löytänyt minulle huutonetistä. Muumihyllystä tuli mielestäni todella kiva! 


Tytöt ovat ehtineet jo maalata muutamia Mignonmunia. Piirrellä tipuja ja pääsiäismunia. H keksi hauskan pääsiäisaskarteluidean pupun ja tipun tyhjistä vessapaperirullista, ohje siihen löytyy täältä. Minä taas ompelin pupun, kissan ja tipun, niistä juttua enemmän täällä. Pääsiäiseen on vielä sen verran kauan aikaa, että varmasti innostumme vielä jotain muutakin askartelemaan. Jos sinustakin olisi kiva aloittaa pääsiäisaskartelut ja kaipaat niihin ideoita, niin täältä löytyy kooste meidän tekemistä pääsiäisaskarteluista. 


Me tykkäämme juhlia monenlaisia juhlia, aika isostikin. Pääsiäinen on yksi niistä. Se tuo kivaa vaihtelua arkeen, onhan juhliminen aina hauskaa ja spessua, hih. Juhlista, koristeluista ja perinteistä jää varmasti lapsillemme kivoja lapsuusmuistoja.


Meiltä löytyy mm.  Aarikan pääsiäiskoristeita, Muumipeltimunia, kukkopillejä ja suloisia Villeroy Boch posliinipupuja. Myös omatekemiä koristeita kuten laminoiduista Marimekon serveteistä tehty viiri ja roikkuvat koristeet pajunoksiin. DIY marimekkokoristeista löytyy oma postaus täältä.


Harmittaa kun pääsiäiseen keskittyviä lastenlauluja ja lastenohjelmia tuntuu löytyvän aika vähän. Olisi kiva fiilistellä niiden avulla pääsiäistä samalla tavalla miten fiilistelemme halloweenia ja joulua. 


Ennen pääsiäistä saatan jossain vaiheessa ommella lisää pääsiäisaiheisia otuksia. Aiomme lasten kanssa koristella virpomisvitsoja. Ottaa kivoja pääsiäisaiheisia kuvia. Maalata lisää munia ja askarrella. Hassuttelemme, tytöistä on kiva pitää pupunkorvia tai noidanhattuja päässä. Lähetämme läheisille pääsiäistervehdykset! Sellaista. Tietenkin myös herkuttelemme suklaamunilla, hih. 

keskiviikko 23. maaliskuuta 2022

Tänään täytin 31 vuotta

Tänään täytin 31 vuotta. Parina edellisenä vuotena syntymäpäivänäni on ollut kaikista tiukimmat K-rajoitukset päällä, nyt oli tilaisuus kutsua läheisiä kylään.

Pekka teki vaikka mitä herkkuja: tämän söpön muumimansikkakakun, suklaakeksejä, juustokierteitä. Tarjolla oli myös mm. vesimeloneja ja viinirypäleitä. 

Minua hemmoteltiin. Sain lahjaksi Muurlan muumileikkuulaudan, muumilasipullon, ihanan kortin lapsilta, suklaata, Marimekon Sukat makkaralla lasit, valokuvakehyksen, kauniita kukkia ja avustusta mm. fysioterapiakäynteihin. Ilahduin myös monista facebook, instagram ja whatsapp onnitteluista. Kiitos kaikista onnitteluista ja muistamisista. 

Alunperin olin ajatellut vielä vähän isomminkin juhlia, kutsua enemmän sukulaisia kylään, mutta TMD kiputilanne on viime päivinä syönyt voimia. Kaksi päivää sitten olin vielä sitä mieltä, että synttärijuhlat täytyy perua kokonaan, en kykene, en jaksa. Onneksi en perunut. Tämä päivä toi minulle paljon iloa. Erityisen kivaa oli, kun näimme lasten pientä ihanaa serkkutyttöä. Lapsilla oli kivoja leikkejä.

TMD kiputilanne voi jatkua minulla ties kuinka pitkään, nytkin sitä on kestänyt jo yli 9 viikkoa. En voi enkä halua lakata elämästä kivun takia. Haluan miettiä ja keskittyä asioihin mitkä tuovat iloa. 

Pakko vielä mainita, että minusta oli erityisen hauskaa, kun äitini soitti minulle aamulla synttärionnittelut juuri siihen aikaan, kun olin syntynyt 31 vuotta sitten. 10.31. Ihana pieni ja merkityksellinen ele. ♡


perjantai 18. maaliskuuta 2022

Ompelin askarteluhuovasta pupun, kissan ja tipun

Pääsiäinen lähestyy. Halusin ommella askarteluhuovasta lasten leikkeihin söpöt pääsiäisaiheiset lelut. Pupun, kissan ja tipun. Ne toimivat kivasti myös pääsiäiskoristeina silloin, kun eivät ole leikeissä mukana.


Tarvikkeet: askarteluhuopaa, neula, sakset, erivärisiä lankoja, täytevanua. Ensin piirsin paperille kaavat joiden mukaan leikkasin askarteluhuovasta sopivan kokoiset ja näköiset palat. Sitten pehmon etupuolelle kirjailin kasvot ja päähän kukkaseppeleen, ompelin kädet, hännän tai siivet vartaloon kiinni. Lopuksi ompelin etupuolen ja takapuolen yhteen. Muista täyttää pehmo ennen kuin viimeistelet ompelun. 


Nämä söpöt otukset on helppoja ja nopeita tehdä. Innostuin myös kokeilemaan kirjailtuja kukkia, joten tein vielä pehmojen kaulaan pienet kukkayksityiskohdat.

Mukavia askarteluhetkiä/ompeluhetkiä ja kivaa pääsiäisen odotusta! ♡

tiistai 15. maaliskuuta 2022

Meidän talvi

Talvi on vaihtunut kevääksi, mutta meidän piha on vielä ihan lumen peitossa. Ajattelin, että tässä vaiheessa on vielä hauska muistella meidän talvea. Mitä kaikkea puuhastelimme? 




Tänä talvena lunta tuli hirmuisesti! En muista että meidän pihalla olisi aiemmin ollut näin paljon lunta. Huhhuh. Kolaamista riitti. Metsä oli usein kaunis, luminen ja taianomainen. Pyörittelimme lumiukkoja ja lumilyhtyjä. Teimme jäälyhtyjä koristeeksi ja jääkuutioita leikkeihin. Kävimme pulkkamäessä, tytöt laskivat liukureilla, rattikelkalla, pulkalla ja pyllymäkeä. Myös pikkuinen L laski loivaa mäkeä omalla vauvapulkallaan niin leveä hymy kasvoillaan. H oli innokas myös kiipeilemään lumikasoissa, hiihtämään ja luistelemaan. V ei kauheasti talvella ulkona viihdy, tänä talvena kuitenkin enemmän kuin aiempina vuosina. Hänen mielestään oli kiva koko perheen kanssa käydä pulkkamäessä, lapioida lunta ja käydä lähimetsässä etsimässä tontun ja eläinten jälkiä. 






Tästäkin talvesta jäi monia ihania kuvia muistoksi. Olen niin iloinen siitä, että tuli luminen talvi ja valkea joulu. Oli ihana nähdä lasten ilo ja riemu. Nauttia itsekin lumesta ja ihastella talvista maisemaa. Tuli tehtyä retkiä metsään, puistoihin, Kalalammen luontopolulle ja Haminan joulutorille. Hauskaa! 





Talvella oli kivaa, mutta kevät, aurinko ja valoisuus ovat olleet enemmän kuin tervetulleita. Odotan lumien sulamista, pihatöitä, vihreyttä, vehreyttä, luonnon puhkeamista kukkaan. Lämpöä, että ei tarvitse pukeutua niin paksuihin vaatteisiin. Sitä ensimmäistä päivää, kun saan vedettyä sandaalit jalkaan.