maanantai 31. heinäkuuta 2023

Heinäkuun kivoimpia juttuja

Heinäkuussa tapahtui monenlaista, oli ihania juhlia, kivoja retkiä, herkuttelua ja leffailtoja. Haluan jälleen kuukauden lopuksi keskittyä kivoihin asioihin, mutta pakko kuitenkin vähän valittaa siitä miten sateinen heinäkuu oli. Minun makuuni oli aivan liikaa sadepäiviä ja epävakaita kelejä. Uskomatonta, että emme käyneet heinäkuussa ollenkaan mökillä! Kävin kaksi kertaa verikokeissa mikä ei ole kovin kivaa puuhaa. Selvisi, että minulla on edelleen kilpirauhasen vajaatoiminta vajaatoiminnan puolella sekä se, että minulla on anemia ja muitakin puutostiloja. Äh. No mutta ne ovat onneksi korjattavissa olevia asioita. Vaikka vähän harmittaa kelit, fibrokivut ja väsymys, haluan mennä positiivisella asenteella eteenpäin. Onneksi hyödynsimme aurinkoiset päivät ulkoilemalla, mm. tekemällä pihatöitä ja retkeilemällä. Sadepäivinä katsoimme yhdessä elokuvia, pelasimme lautapelejä ja leikimme piilosta. Uupuneena päivänä lepäsin, pelasin simssiä ja hyggeilin. Vaikka kelit eivät olleet ihan sitä mitä toivoimme ja minua on väsyttänyt tavallista enemmän, vietimme monia kivoja hetkiä yhdessä ja ehdottomasti nautimme kesästä! Tässä heinäkuun kivoimpia juttuja:


Retki Käyrälammen ulkoilureitillä 
Pekan kolmen viikon kesäloman viimeisenä päivänä heinäkuun alkupuolella retkeilimme Käyrälammen ulkoilureitillä, herkuttelimme Pekan leipomilla kekseillä mitkä laitoimme muumipurkkiin, ihastelimme maisemia ja nautimme luonnosta. Kotona herkuttelimme lisää, katsoimme elokuvan, leikimme piilosta ja saunoimme. Pekan kesäloma oli kiva, olisimme vain toivoneet, että lomalla olisi ollut enemmän parempia kelejä. 

Kummipojan ristiäiset 
Kuun alussa meidän ihana ja suloinen kummipoika sai kauniin nimen. Oli kivat juhlat ja niin hyviä herkkuja. Oli ihanaa pidellä vauvaa sylissä kasteen aikana. Se oli minulle ensimmäinen kerta, niin ihana kokemus, oikea unelmien täyttymys. Pekallakin oli ristiäisissä oma tärkeä tehtävä, kun hän luki psalmin. Niin tytöilläkin, kun he saivat kuivata vauvan pään, oi! Meidän koko perhe on ollut vauvasta innoissaan ja meitä on kutsuttu niin ihanasti kummiperheeksi. Se on ollut tytöille tärkeää ja he ovat tulleet siitä kovin iloisiksi. Vauva on ihana, mutta niin on tietenkin myös vauvan isoveli. Olemme niin ylpeitä hänestä.  Hän on erittäin herttainen ja hauskaa seuraa varsinkin meidän poitsulle, hänellä on niin kivoja juttuja ja leikkejä.  Ristiäisten jälkeen piipahdimme vielä lasten pikkuserkun rippijuhlissa. 


Meidän rakas V täytti 5 vuotta
Rakas V olet niin ihana, toiset huomioon ottava prinsessa, meille niin rakas ja tärkeä. Tykkäät piirtämisestä ja askartelusta, potkia ja heittää palloa, ideoit upeita tanssiesityksiä. Sinulla on hyvä mielikuvitus ja keksit monenlaisia kivoja leikkejä. Leikit mieluiten mielikuvitusleikkejä, barbeilla, lolleilla, Sylvanioilla ja Gabbyn nukketalolla.


Ihanat merenneitosynttärit
Juhlimme meidän rakkaan V:n synttäreitä hänen toiveestaan ihanalla merenneitoteemalla. Pekka loihti juhliin taas niin hienon ja herkullisen kakun ja upean ilmapallokaaren. Mamma keksi tehdä koristeeksi söpöjä simpukoita marengeista. Lisäksi hän teki juhliin jälleen kivoja teemaan sopivia pipareita. Kaunis kiitos! Meillä oli kivat juhlat mistä jäi paljon ihania muistoja. 


Ulkoilua Känkkärän luontopolulla ystävän kanssa
Kävimme ystäväni kanssa kiertämässä Känkkärän luontopolun. Reitti oli paikoittain mäkinen ja juurakkoinen, mutta maisema kallion päältä oli hieno. Tai siis olisi ollut, jos puiden takaa joen olisi paremmin nähnyt, heh. Minua ihastutti jokimaiseman lisäksi, söpöt maalatut kivet kodan luona sekä kaunis koivumetsä. 


Hiiritalon kesä
Kun aloin miettimään miltä hiiritalon kesä näyttäisi, mieleeni tuli ensimmäiseksi luonnon vihreys, kukat, mansikat ja muut ihanat kesäherkut. Leikkasin ja liimailin hiiritaloon kesäiset tekstiilit Pentikin kankaasta mikä löytyi minun jämäpalakorista. Hiiritaloa somistettiin kahdella peitolla, kahdella tyynyllä, kahdella matolla, ikkunaverhoilla sekä neljällä laatikolla. Askartelusavesta muovailin ja maalailin kesäisiä herkkuja kuten jäätelöitä, mansikoita ja vesimeloneja sekä kaksi isoa mansikkakoristetta. Pekka muovaili upean kukkakulhon/koristeen. Askartelin jäätelötikuista pari puista laatikkoa vesimeloneille ja paperista kukkakranssin.


Retki Kalalammen luontopolulla
Retkeilimme Kalalammen luontopolulla. Polku on vähän aikaa sitten uusittu ja reitti lammen ympäri on esteetön n. 2km pituinen. Eli siellä pääsee hyvin kulkemaan myös esim rattaiden kanssa. Olen käynyt täällä useamman kerran, reitti on mielestäni kaunis ja sopivan pituinen. Minua viehättää erityisesti sellaiset retkeilypaikat mitkä ovat lähellä vettä. Lapset jaksoivat hyvin kävellä lammen ympäri, he ihastelivat maisemia, kiipeilivät kivillä ja kävelivät pienillä laitureilla. Matkan varrella olevat penkit ja levähdyspaikat piti käydä testaamassa, hih. Ehkä paras osuus reitillä oli heidän mielestään hiekkaranta/uimaranta mihin tietenkin pysähdyimme leikkimään vesileikkejä. Aluksi olimme pitkään keskenämme rannalla, mutta myöhemmin paikalle tuli muutama muukin. Vesi oli todella lämmintä, minua alkoi harmittamaan, kun en itse tajunnut pukea vaatteiden alle uimapukua! Seuraavalla kerralla minäkin haluan uimaan. Voi miten kivaa meillä taas oli! Luontopolut ja erilaiset leikkipuistot ovat hauskaa ilmaista tekemistä mistä nauttii koko perhe, ainakin meillä. Seuraavaa kivaa retkeä odotellessa. 

Huvittelupäivät Tykkimäessä
Kävimme heinäkuun loppuun mennessä Tykkimäessä kesän aikana 12 kertaa! Kiitos mamman ja papan tytöille ostamien kultapassien. Lapset kävivät laitteissa, söivät jäätelöä ja hattaraa sekä silittelivät monia kertoja Minimaatilan eläimiä. Kävimme huvittelemassa myös enon, lasten serkun ja mamman kanssa. Lapset pääsivät sillä reissulla herkuttelemaan monenlaista, osallistumaan narunvetoon ja päivän lopuksi mamma vei vielä lapset kustipuotiin ostoksille. Samalla reissulla näimme sattumalta serkkuni Lappeenrannasta ja lasten kaksi pikkuserkkua, olipa hauska törmätä juuri Tykkimäessä. 


Retki Launeen perhepuistoon
Koska oli hyvä keli, päätimme kerran Pekan työpäivän jälkeen lähteä ajelemaan naapurikaupunki Lahteen Launeen perhepuistoon. Lapsille leikit, kiipeilyt ja mäenlaskut isossa leikkipuistossa ovat kivoja elämyksiä. Voi sitä iloa ja riemua. Perhepuistossa oli jälleen kivaa puuhaa meidän kaikille lapsille 8v,5v ja 2v. 


Käpykukkakranssit
Meidän pihalla on aina vain paljon käpyjä, minulla on ollut mielessä tehdä niistä käpykransseja. Mietin miten saisin tehtyä käpykranssista kesäisemmän? Pinterestiä selatessa inspiroiduin. Hei, käpykranssista saa tehtyä kesäisen muokkaamalla männynkäpyjä kukan muotoon ja maalamalla. Voi miten söpöjä kukkakäpukransseista tuli!


Reissu Jyväskylään
Teimme kivan kahden päivän reissun kesäiseen Jyväskylään. Jyväskylällä on erityinen paikka sydämessämme, koska siellä asuu Pekan mummu, lasten isomummu ketä varten tälläkin kertaa sinne matkustimme. Pekalla on kivoja lapsuusmuistoja Jyväskylästä ja veimme lapsia paikkoihin missä Pekka on viihtynyt lapsena: kävimme erilaisissa leikkipuistoissa, Tourujoen luontopulla ja Tuomiojärven uimarannalla. Oli hauskaa käydä syömässä Jyväskylän satamassa jäätelöt ja ihastelemassa vanhoja taloja Toivolan vanhalla pihalla. Hotellissa tutustuimme hotellin saunatiloihin ja poreisiin sekä kivaan leikkihuoneeseen ja pelihuoneeseen.


Meidän 10. hääpäivä - Tinahäät
Rakas hani, olen niin kiitollinen yhteisestä matkastamme, siitä mitä kaikkea olemme yhdessä kokeneet. Miten olemme yhdessä tehneet haaveistamme totta. Niin ihanaa, että häävalaan kirjoittamasi lupaukset ovat toteutuneet. Olet minulle täydellinen, olet ihana, rakastava, luotettava, turvallinen ja hauskaa seuraa. Olet aviomieheni, mutta myös paras ystäväni. Elämä ei ole helppoa, mutta vastoinkäymiset on helpompi kohdata yhdessä. Tiedän, että seisot aina vierelläni, olet aina tukenani, saan olla syleilyssäsi loppuun asti. Uskon, että meidät on tarkoitettu toisillemme. Mie rakastan sinuu. ♡

Hääpäiväjuhlintaa läheisten kanssa 
Olin iloisesti yllättynyt, kun mahduin hääpukuuni mitä pidin ylläni 10 vuotta sitten. Voi miten ihanaa oli pukeutua siihen uudelleen tälläisenä tärkeänä päivänä ja ottaa näitä ihania kuvia muistoksi. Muistella sitä hetkeä, kun menimme naimisiin 10 vuotta sitten, 22- ja 20-vuotiaina näissä samoissa asuissa. Onneksi olemme säästäneet ne. Kutsuimme muutamia sukulaisia kylään juhlistamaan tätä tärkeää päivää kanssamme. Pekka teki herkullisia minihamppareita, söpöjä sydänkeksejä ja samaa (tai ainakin melkein samaa) kakkua mitä oli häissämme 10 vuotta sitten. Oli muuten hyvää! Tarjolla oli myös pikkunaposteltavaa mansikoita ja vaahtokarkkeja. Herkuttelimme, vietimme aikaa läheisten kanssa ja muistelimme meidän häitä ja mitä kaikkea sen jälkeen on tapahtunut. Vau! Meidän avioliitto täytti pyöreitä! 10 vuotta. 
Tässä vielä linkit kaikkiin heinäkuun postauksiin










Heinäkuun kivoimpia juttuja

sunnuntai 30. heinäkuuta 2023

DIY kukkakranssi kävyistä

Meidän pihalla on aina vain paljon käpyjä, minulla on ollut mielessä tehdä niistä käpykransseja. Mietin miten saisin tehtyä käpykranssista kesäisemmän? Pinterestiä selatessa inspiroiduin. Hei, käpykranssista saa tehtyä kesäisen muokkaamalla männynkäpyjä kukan muotoon ja maalamalla. 


Kranssipohjan tein koivunoksista ja taipuisasta rautalangasta. Muokkasin kävyistä kukan muotoisia niitä hieman taivuttamalla ja ottamalla päällimmäiset osat pois. Lopuksi maalasin kävyt ja maalin kuivuttua liimasin kävyt kranssipohjaan kuumaliimalla. Ensimmäisiksi tekeleiksi näistä tuli aika kivoja. Jos mietit helppoa kesäistä askartelua luonnonantimista, tässä olisi idea poimittavaksi! Ihanaa kesää! 

torstai 27. heinäkuuta 2023

10. Hääpäivä - Ihana rakkauden juhlapäivä

Rakas hani, olen niin kiitollinen yhteisestä matkastamme, siitä mitä kaikkea olemme yhdessä kokeneet. Miten olemme yhdessä tehneet haaveistamme totta. Niin ihanaa, että häävalaan kirjoittamasi lupaukset ovat toteutuneet. Olet minulle täydellinen, olet ihana, rakastava, luotettava, turvallinen ja hauskaa seuraa. Olet aviomieheni, mutta myös paras ystäväni. Elämä ei ole helppoa, mutta vastoinkäymiset on helpompi kohdata yhdessä. Tiedän, että seisot aina vierelläni, olet aina tukenani, saan olla syleilyssäsi loppuun asti. Uskon, että meidät on tarkoitettu toisillemme. Mie rakastan sinuu. ♡



Olin iloisesti yllättynyt, kun mahduin hääpukuuni mitä pidin ylläni 10 vuotta sitten. Voi miten ihanaa oli pukeutua siihen uudelleen tälläisenä tärkeänä päivänä ja ottaa näitä ihania kuvia muistoksi. Muistella sitä hetkeä, kun menimme naimisiin 10 vuotta sitten, 22- ja 20-vuotiaina näissä samoissa asuissa. Onneksi olemme säästäneet ne. 



Hääpäivänämme kutsuimme muutamia sukulaisia kylään juhlistamaan tätä tärkeää päivää kanssamme. Pekka teki herkullisia minihamppareita, söpöjä sydänkeksejä ja samaa (tai ainakin melkein samaa) kakkua mitä oli häissämme 10 vuotta sitten. Oli muuten hyvää! Tarjolla oli myös pikkunaposteltavaa mansikoita ja vaahtokarkkeja. Herkuttelimme, vietimme aikaa läheisten kanssa ja muistelimme meidän häitä ja mitä kaikkea sen jälkeen on tapahtunut. Vau! Meidän avioliitto täytti pyöreitä! 10 vuotta. 


Pekka teki taas niin upean ilmapallokaaren, laitoimme koristeeksi kuvia meidän häistä, meidän häävalat ja kukkia. Valkoisia ruusuja, siksi koska hääkimpussani oli 10 vuotta sitten valkoisia ruusuja. Onhan ruusu ihana rakkauden symboli. Ostimme kakkuun koristeeksi Mr ja Mrs kakkukoristeen, laitoimme kakun päälle sen lisäksi myös koristeen mikä oli ollut hääkakussamme. Hih. Täytyy myöntää, että jos nyt menisimme naimisiin tuskin enää valitsisimme tuollaista hääkakkukoristetta, heh.


Meillä oli aivan ihanat häät, mistä jäi paljon ihania muistoja. Niin jäi tästä meidän 10. hääpäivästäkin. Jokainen hääpäivä on ollut meille merkityksellinen, jokaisesta on jäänyt mieleen kivoja hetkiä ja rakkautta. Jokainen hääpäivä on ollut meillä juhlimisen arvoinen, yleensä olemme vain juhlineet sitä kahdestaan tai oman perheen kesken. Tällä kertaa halusimme juhlia lähisukulaisten kanssa. Kiitos serkulleni J kakunleikkauskuvasta ♡


Alunperin meillä oli suuremmat suunnitelmat meidän 10. hääpäivälle. Tarkoituksena oli pitää isot juhlat paikassa missä meidän häitä vietettiin. Sukulaisten kanssa kahvittelua, kavereiden kanssa juhlintaa, sellaista. Valitettavasti se ei ole ollut hetkeen enää mahdollista, koska Kouvolan kaupunki myi kauniin Moision Kartanon eikä siellä ole enää pitopalvelua ja juhlapaikkaa. Varauduimme juhlien järjestämiseen lopulta muutenkin liian myöhään, meillä ei olisi rahat riittäneet oikein minkään juhlapaikan vuokraamiseen ja tarjoiluihin. Emme myös oikein osanneet päättää missä pitäisimme juhlat. Sitten ajattelimme, että pitäisimme isot hääpäiväjuhlat meidän pihalla, mutta koska tänä kesänä keli on ollut niin epävakainen, emme uskaltaneet, koska se ihmismäärä minkä olisimme halunneet kutsua, ei olisi mahtunut meille sisään, jos sää olisi muuttunut kurjaksi. Tuskin olisimme myöskään saaneet kalustettua meidän pihaa monelle kymmenelle ihmiselle. En tiedä olisinko lopulta edes jaksanut järjestää niin isoja juhlia, vointini on kesällä ollut ajoittain todella huono, kipu ja jäykkyys kovaa ja on uuvuttanut tavallista enemmän. Nyt pienienkin sukulaisjuhlien järjestäminen tuntui työläältä, vaikka olikin ihanaa. Muut kipu/uupumuspotilaat ymmärtävät mitä tarkoitan. 



Vaikka meidän alkuperäiset suunnitelmat juhlien suhteen eivät onnistuneet, emme lannistuneet. Meille tärkeintä oli saada yhdessä juhlistaa meille tärkeää päivää, kippistellä perheen kanssa, muistella häitämme ja pukeutua meidän hääpukuihin. Tärkeintä on meidän välinen yhteys ja rakkaus, se että saamme olla yhdessä. Olen niin kiitollinen ja onnellinen meistä ja meidän ihanasta perheestä.  


sunnuntai 23. heinäkuuta 2023

Reissu kesäiseen Jyväskylään

Teimme kivan kahden päivän reissun kesäiseen Jyväskylään. Jyväskylällä on erityinen paikka sydämessämme, koska siellä asuu Pekan mummu, lasten isomummu ketä varten tälläkin kertaa sinne matkustimme.

Isomummu on herttainen ja hänen kanssa on aina kiva jutella monenlaista. Oli ihana nähdä miten hän ilostui lasten haleista, heidän tekemistä piirrustuksista ja tekemästäni käpykukkakranssista. Kahvittelimme ja herkuttelimme, katselimme yhdessä valokuvia. Lapsista oli hauskaa nähdä varsinkin kuvia isistä pienenä, heidän omia kuvia sekä jo taivaankotiin muuttaneesta isopapasta. Onneksi sain tutustua Pekan pappaan. Niin ihanaa, kun hän oli mukana häissämme, kuuli kun Pekasta tuli isä ja pääsi ihastelemaan ja näkemään meidän esikoisen, hänen ensimmäisen lapsenlapsenlapsen.  Isopappa on usein mielessämme, varsinkin Jyväskylässä vieraillessamme.


Pekka on lapsena viettänyt isovanhempiensa kanssa aikaa Jyväskylässä. He tykkäsivät mm. käydä yhdessä leikkipuistossa ja Tourujoen luontopolulla. On hauska lasten kanssa käydä paikoissa mistä Pekalla on kivoja lapsuusmuistoja. Pekka on myös uinut ja leikkinyt lapsena Tuomiojärven uimarannalla, leikkipuistoleikkien jälkeen suuntasimmekin sinne. Maisema oli kaunis, mutta pilvinen, tuulinen ja taivas synkkä. Emme antaneet sen liikaa haitata, vesi oli kuitenkin lämmintä ja järven pohja ihanan pehmeä. Rannassa oli kiviä mitä varsinkin poitsu tykkäsi kerätä ja heitellä niitä veteen. Vesileikkien jälkeen leikimme rannalla olevassa leikkipuistossa ja sitten olikin aika lähteä hotellille päin.


Matkalla hotellille sade yllätti meidät ja... kastuimme läpimäriksi. Oli kylmää ja märkää kävellessä. Se ei ollut kovin mukavaa, mutta hotellilla mieli parani, kun saimme massut täyteen ruokaa. Kävimme lämmittelemässä ja testaamassa hotellin saunatilat ja poreammeen. Omassa hotellihuoneessa kävimme kylpyammeessa lillumassa. Illalla kävimme hotellin leikkipaikalla, köllöttelimme huoneessa ja herkuttelimme.

Hotellivierailumme aikana tutustuimme hotellin leikkihuoneeseen ja pelihuoneeseen, niissä riitti paljon puuhaa meidän lapsille, pelihuoneessa myös meille aikuisille. Pekan kanssa tykkäsimme pelata pingistä. Poitsu sai ensimmäiseltä hotellireissultaan syksyllä 2021 hotellivirkailijalta lahjaksi oman Onni Orava pehmon. Se on siitä lähtien kulkenut aina mukana poitsun hotellireissuilla eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Siitä on tullut hauska reissupehmo.

Hotellissa oli kivaa, mutta niin oli kaupungillakin. Kuljimme hotellin lähiympäristössä, kävimme pyörähtämässä Forumissa ja Sokkarilla. Olisin halunnut käydä Melli Ecodesignin myymälässä, mutta valitettavasti se oli lauantaina jo ehtinyt mennä kiinni eikä ollut sunnuntaina auki.  Mellillä on aivan ihania vaatteita ja asusteita. Flying Tigerista ostimme kaksi mustikkalasia, Normalista kylpypommin ja kukkahiuskilpsin, Partylandista koristeen meidän hääpäiväjuhliin sekä hauskoja kestopillejä, MINY:sta hiusharjan. Tutustuimme myös Toivolan vanhaan pihaan. Se oli todella tunnelmallinen pihapiiri, ihastuttavia vanhoja taloja ja mukulakiviä. Ehdottomasti käymme siellä joskus uudestaan. Tietenkin meidän täytyi tällä kesäisellä reissulla käydä myös Jyväskylän satamassa syömässä jäätelöt ja ihastelemassa maisemia. 

Tourujoen luontopolku oli aivan kuin tiheä viidakko. Siellä oli hauska seikkailla. Näimme siellä oravan, kotiloita, pieniä ötököitä ja pari lintua. Oli hauska tutkia mitä kaikkia kasveja ja puita siellä näkyy, ihastella pieniä puroja ja erilaista jokimaisemaa. Siellä olevat pitkospuut, rappuset ja sillat olivat tunnelmallisia ja sopivat hauskasti siihen miljööseen.



 

Meidän täytyi vielä Vaajakosken ohi ajaessa pysähtyä Pandan tehtaanmyymälään, ostaa sieltä kotiin viemiseksi suklaata ja lakua. Tietysti meidän piti myös ottaa perinteisiä kuvia Panda maskottipatsaan vieressä.

Meillä oli todella hauska kesäinen reissu Jyväskylässä. Ehdimme tekemään monenlaista! Siitä on jo vuosia, kun olemme käyneet Jyväskylässä kesällä, viimeksi silloin kun H oli pieni ja meidän ainut lapsi. Tuntuupa se jo kaukaiselta. Olemme käyneet Jyväskylässä vierailemassa lähivuosina aina syksyllä tai talvella. V oli onnessaan nähdessään Jyväskylän kesän eikä ihme, olihan siellä kaunista ja viihtyisää.