tiistai 19. syyskuuta 2023

Fibromyalgiasta johtuen näen paljon unia mitkä muistan aamulla

Minä toivon, että ensi yönä heräisin muistamatta mitä yöllä on tapahtunut. Fibromyalgiasta johtuen näen nimittäin paljon unia mitkä muistan aamulla ja vielä pitkään. Jos kuitenkin unia on taas tulossa, niin kaikista mieluiten näkisin ihania ja kivoja unia. 


Minun unet ovat lähiaikoina olleet seikkailuja, juhlimista, hullunkurisia ja erikoisia, pelottavia, uhkaavia ja ahdistavia, iloisia, ihania, visuaalisia ja inspiroivia, matkailua kaupungeissa ja metsissä, oivalluksia, pelkojen ja itsensä voittamista. 


Unissani ovat esiintyneet mm. Pekka ja lapset, vanhempani, sukulaisia, kouluaikaisia ystäviä/tuttuja, tuntemattomia ihmisiä, erilaisia eläimiä, jopa muumeja. Haha! Olen unissani usein paljon nuorempi kuin nyt (teini-ikäinen/nuori aikuinen).

Olen unissani asunut mm. lapsuudenkodissani ja jo edesmenneiden isovanhempieni kotona, yleensä Pekan kanssa kahdestaan. Olen unissani käynyt mm. isovanhempieni mökillä missä vietin lapsuuteni kesät, Kuopiossa, Pariisissa, New Yorkissa, kaupassa, tuntemattomassa viidakossa ja hylätyssä huvipuistossa. Mitäköhän ensi yönä tapahtuu? 


Vauhdikkaiden unien jälkeen, olivatpa ne sitten ahdistavia, outoja tai kivoja, on aamulla tosiaan se olo, että on koko yön seikkaillut jossain. Väsyttää. Ei ole helppoa tämän fibromyalgian kanssa yölläkään. 


tiistai 12. syyskuuta 2023

Meidän tunnelmallinen ja syksyinen koti

Luulen, että koska kesä oli niin sateinen, se auttoi siihen miten nopeasti pääsin kesähaikeuden yli, jos sellaista alkusyksyn kesähaikeutta edes tällä kertaa oli. Kesähaikeuden selättämiseen auttaa aina kivoihin syksyisiin juttuihin keskittyminen. Vaikka kesä on mielestäni ihmisen parasta aikaa, on jokaisessa vuodenajassa omat hyvät puolet. Nautin syksyllä monista asioista. Eniten tunnelmallisista syksyn sävyistä.


Syyskuun alku on mennyt syksyä fiilistellessä. On ollut ihanaa sisustaa kotia syksyisemmäksi erilaisilla tekstiileillä ja koristeilla. Aloitin kodin syksyisen ilmeen luomisen olohuoneesta, koska vietämme siellä koko perheenä eniten aikaa leikkien ja pelaten, leväten, telkkaria ja kirjoja katsellen. Sohvalle päätyi meillä jo vuosia olleet Ikean okran väriset tyynyliinat ja aikoinaan V:n vauvamatoksi etsystä tilattu ihana lehtimatto. Hyllyyn päätyi patterikynttilöitä sekä vuosia sitten ostamamme keraamiset kurpitsat.  Ihanaa, kun Pekka on hemmotellut meitä monenlaisilla herkuilla.


Tajusin myös miten kivasti kesällä ompelemani saunatonttu sopii myös meidän syksyiseen kotiin. Yleensä syksyllä innostun enemmän virkkaamaan ja ompelemaan, niin nytkin. Käsissäni on syntynyt jo joululahjoja sekä koristeita halloweeniksi. Kerron niistä lisää myöhemmin. Minulla on mielessä kivoja ompelu ja-virkkausideoita aina enemmän kuin mitä jaksan ja kykenen (fibromyalgiasta johtuen) toteuttamaan. Saa nähdä mitkä ideat lopulta valmistuvat.

Tietenkin olohuoneen jälkeen syksy tuotiin viereiseen huoneeseen, ruokailutilan muumihyllyyn. Valitsin tällä kertaa väriteemaksi mustavalkoista ripauksella oranssia. Lisäsin hyllyille mukien ja purkkien lisäksi myös tuikkuja ja patterituikkuja. Kyllä se niin on, että syksyiseen tunnelmointiin tarvitaan ehdottomasti kynttilöitä ja erilaisia valoja kuten tämä aivan ihana kurpitsavalo minkä olen vuosia sitten saanut äidiltäni lahjaksi. Haluaisin ostaa ihania valokurpitsoja lisää, mutta valitettavasti en ole löytänyt niitä kuin hopeisena ja haluaisin nimenomaan tuollaisia oransseja valokurpitsoja.

Meidän makuuhuoneeseen päätyi muutama vuosi sitten H&M ostettu ruskea pussilakanasetti, hyllylle keraaminen kurpitsa ja kynttilöitä. Tietenkin myös marimekkoa, mistä tykkään todella paljon. 


Toistaiseksi meillä on sisustettu syksyiseksi olohuone, ruokailutila ja meidän makuuhuone. Meillä lastenhuoneiden remontit/kalustukset ovat vielä vähän kesken, joten siksi en ole päässyt lastenhuoneita sisustelemaan eikä niistä ole tässä postauksessa kuvia. Voi että niistä tulee valmistuessaan ihanat ja viihtyisät huoneet. Ajattelin, että olisi hauska myös keittiö sisustaa syksyiseksi, mutta sitä ennen minun täytyy aika paljon keittiötä järjestellä. En ole vielä siihen urakkaan jaksanut ryhtyä, hih. Meillä keittiön tasoille kerääntyy helposti tavaraa. Kääk! 


Olen vähän harmissani siitä, kun tänä syksynä emme tehneet perinteistä retkeä auringonkukkapellolle. Tässä ihan lähellä ei ollut peltoa ja elämäntilanne on ollut sellainen, että pellolle ei oikein ole ehtinyt tai jaksanut lähteä. En edes tarkkaan tiedä missä kaikkialla täällä Kouvolan alueella auringonkukkapeltoja on ollut. Olen kuitenkin ollut siinä ymmärryksessä, että kauempana kuin missä olemme edellisinä vuosina käyneet. Sen takia tällä kertaa meidän syksyisestä kodista ei auringonkukkia löydy. En kuitenkaan jää liikaa surkuttelemaan sitä. Onneksi meidän toinen perinteinen syksyinen aktiviteetti toteutui, kun teimme retken omenoita poimimaan, siitä lisää täällä


Syksyllä on ihanaa tunnelmoida kynttilän valossa viltin alla villasukat jalassa. Katsella yhdessä elokuvia ja askarrella. Odotan aina innolla kivoja syksyisiä juttuja: sisustamista, ruskaa, halloweenia sekä tietenkin meidän perheessä Pekan ja H:n syntymäpäiviä + muita lähipiirin synttärijuhlia. Vauhdikkaiden kesäpuuhien ja reissujen jälkeen, on syksyllä kivaa nauttia enemmän kotona olemisesta ja tehdä siitä itselleen ja perheelleen mahdollisimman viihtyisä. 

 

sunnuntai 10. syyskuuta 2023

Omenoiden poimintaa

On taas se aika vuodesta, kun kauniit vanhat omenapuut notkuvat omenoista. Teimme perinteisen omenanpoiminta retken sukulaisten pihalle omenoita poimimaan. Voi että miten hauskaa meillä oli. Oli vielä niin kaunis ja lämmin päiväkin. Saimme mukaan kotiimme niin paljon omenoita, että niistä riittää hyvin piirakkaan ja myös syöntiin. Ihanaa!



Omena alkoi aiheuttamaan minulle allergisia reaktioita 2014. Harmittaa, kun en voi syödä omenoita, mutta onneksi muu perhe voi. Minulle kuitenkin omenat kuuluvat syksyyn, vaikkakin nykyään niitä vain visuaalisesti ihastellen, hih.



Voi miten hauskaa lapsista oli kiipeillä puissa ja napata omenoita maasta ja syödä ne heti. On siinä oma hauska tunnelmansa.



Se oli jälleen niin herttaista, kun lapset rouskuttelivat omenoita samoilla rappusilla kuin minä ja veljeni pieninä ja varmasi moni muu ennen meitä. 

torstai 7. syyskuuta 2023

Fibromyalgian lisäksi minulla ei ole muuta reumasairauksiin kuuluvaa sairautta

Minulla ei ole fibromyalgian lisäksi mitään muuta reumasairauksiin kuuluvaa sairautta. Siitä olen kiitollinen ja helpottunut. Reumalääkäri oli kuitenkin ihmeissään siitä, miten kosketusarkoja kipupisteeni (siis koko keho) on. Kipupistetestiä tehdessä säpsähtelin, puhisin ja jouduin jopa sanomaan että sattuu liikaa. Hän ihmetteli myös miten kovasti minua jäykistää. Hän totesi minulle: valitettavasti toisille fibromyalgia on vaikeampi kuin toisilla. 


Tuntui hyvältä, kun lääkäri ymmärsi tilanteeni ja tunsi myötätuntoa. Hän sanoi: olen pahoillani, että olet saanut näin hankalan ja elämään vaikuttavan sairauden noin nuorena. Totta. Olen 32-vuotias ja minulla on mummon toimintakyky. Se surettaa ja tuntuu epäreilulta. 

Minuun pätee esimerkiksi aikoinaan mammani 90v sanoma lausahdus: kun yhden päivän tekee, niin kaksi päivää potee. Näin on, esimerkiksi mökkireissun, retkipäivän, juhlien tai rankemman siivouspäivän jälkeen olen ihan poikki kaksi päivää, jopa enemmänkin.


Niveliä ja lihaksia sattuu, tein jotain tai en, niitä vain koskee, enkä voi sille mitään eivätkä lääkkeet auta. Pahimpina päivinä kävelen kuin oikesti vanhat mummot, kävely on vaikeaa ja hidasta, on hankala esim päästä sohvalta ylös tai saada selkää suoraksi. Kun lonkat ovat tavallista kipeämmät on vaikeampaa kävellä rappusia tai kumartua. Sormet ja ranteet ovat heikot, en saa kaikkia pulloja, purkkeja ja pakkauksia auki. Väsyttää ja uuvuttaa, muistini on huonontunut, koska en nuku levollista unta. Sellaista.

Ja tiedän kyllä, että mummo ei ole välttämättä = joku huonokuntoinen, helposti uupuva ja vaivainen, mutta jotenkin yleensä vanhemmille ihmisille tulee samoja vaivoja kuin mitä minulla nyt on. Olen itsekin nyt hyvä esimerkiksi siitä, että kyllä nuorella ihmiselläkin voi olla toimintakykyyn isosti vaikuttavia vaivoja/sairauksia. Sitä, ei välttämättä päälle päin huomaa, mutta näin on. 


Olen luonteeltani sellainen, että tsemppaan todella paljon, kun näen ihmisiä tai on tekemistä tiedossa ja yleensä olen varautunut niihin tilanteisiin keräämällä voimia eli lepäämällä etukäteen. Se minua harmittaa erityisen paljon, kun sosiaaliset tilanteet ja juhlat uuvuttavat minua kovasti, vaikka tykkään niistä. Olen puhelias, nautin ihmisten seurasta ja juhlien järjestämisestä. En ole antanut liikaa fibromyalgian vaikuttaa niihin, vaikka pakkohan minun on otettava se huomioon. Ennen juhlia ja juhlien jälkeen on tiedossa paljon lepoa, enemmän kipua ja jäykkyyttä.

Minulla menee varmasti kauan ennen kuin ihan oikeasti ymmärrän toimintakykyni niin että en uuvuta/kipeytä itseäni liikaa. Olen kuitenkin jossain määrin hyväksynyt sairastumiseni ja tehnyt monenlaisia muutoksia elämässäni. Isoin muutos minkä olen tehnyt on ollut se, että olen oppinut ottamaan aikaa enemmän levolle ja itselleni, eniten siksi, koska nykyään minun on pakko, mutta kuitenkin. Olen aina elänyt muita varten, se on ollut vaikeaa huomioida enemmän itseäni ja omia tarpeitani, mutta toisaalta ajattelen, että olihan se jo aikakin oppia tervettä itsekkyyttä. Tiedätte ehkä mitä tarkoitan. Haluan edelleen mennä eteenpäin positiivisella asenteella, vaikka elämä fibromyalgian kanssa on hankalaa. Onneksi minulla on Pekka ja muut rakkaat lähipiirissä tukenani. Sisulla eteenpäin, kiitollisena siitä, että minulla on "vain" fibromyalgia.