sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Toukokuu 2020

Tuntui siltä, että toukokuu meni todella nopeasti. Ehkä siksi, että toukokuun alussa meillä päättyi pitkältä tuntunut 8 viikon eristys, kotikaranteeni, en vain kestänyt enää. Ihanaa, kun asiat alkaa edes vähän normalisoitumaan.


Olimme tyttöjen kanssa oma-aloitteisessa koronakarenteenissa, koska kuulun astman takia riskiryhmään. Olemme toukokuun aikana pitkästä aikaa nähneet ulkona ystäviä ja sukulaisia, tytöt ovat olleet mammalla ja papalla muutaman kerran hoidossa (vanhempani eivät kuulu riskiryhmään). Kävin hammaslääkärissä ja olemme käyneet pari kertaa yhdessä kaupassa, huolehdimme turvaväleistä. Kevät ja paikoitellen myös tämä toukokuu on ollut minulle henkisesti aika raskas. Siksi olen niin iloinen alkavasta kesästä ja lämpimistä päivistä.


Kaikki ovat varmaan jo todella kyllästyneitä koronauutisiin ja koronasta puhumiseen, joten siirryn mielelläni muihin aiheisiin. Ihanaa, että toukokuussa kuulimme paljon iloisia uutisia. Elämä ja jatkuu ja myös paljon kivoja asioita tapahtuu poikkeuksellisesta ajasta huolimatta. Päällimmäisenä toukokuusta on jäänyt mieleen mm. se, että alkukuusta satoi lunta ja loppukuusta leikittiin uimarannalla, jännä miten muutamassa viikossa keli on täysin muuttunut, se on ihanaa! Toivottavasti ne jäätävän kylmät päivät (+3-5 astetta) ovat takanapäin, kunpa nämä kesäiset kelit (+18-20 astetta) jatkuisivat. Ihanaa, kun on voinut ulkoilla ilman takkia ja joinakin päivinä jopa hellemekoissa. Mielessä on toukokuulta myös vapun juhlinta, äitienpäivä ja tyttöjen nimpparit, vaikka nekin olivat poikkeuksellisia, niin meillä oli silti mukavaa. Olimme myös todella innoissamme, kun pääsimme pitkän odotuksen jälkeen näkemään Frozen 2 elokuvan, kun se ilmestyi kauppoihin.



Olemme ulkoilleet paljon ja tehneet kivoja retkiä. Kävimme Katariinan meripuistossa Kotkassa ja Lahden satamassa, siellä tytöt söivät myös tämän vuoden ensimmäiset jäätelötötteröt (se olit tosi tuulinen päivä). Olemme täällä Kouvolassa tehneet metsäretkiä, käyneet suolla ja järven rannalla heittelemässä kiviä. Omalla pihalla on leikitty hiekkalaatikolla, leikkimökissä ja pompittu trampalla, me olemme Pekan kanssa tehneet pihahommia ja kunnostaneet terassia. Loppukuusta kävimme ensimmäistä kertaa rannalla leikkimässä vesileikkejä ja se oli ihanaa. 




Kuun alussa V täytti 1v 10kk. V juttelee ja höpisee paljon, häneltä on alkanut tulemaan kahden sanan lauseita, aika hauskaa! V:lla on ihana nauru, hän on edelleen pieni hassuttelija ja velmuilija. V tykkää ulkoilla ja haluaa melkein aina laittaa jalkaansa siskon vanhat Minni-lenkkarit. Hauskaa on leikkiä hiekkalaatikossa ja pomppia trampalla. V on myös innokas auttamaan äitiä pihahommissa.


Viime kuussa päätin, että aloitan kuvaamaan itseäni enemmän ja harjoittelemaan selfieiden ottamista (siitä lisää täällä). Otan ainakin yhden selfien joka kuukausi ja selfie päätyy aina näihin kuukausikuulumiset postauksiin. Minulla on aika huono itsetunto ja minun on vaikea olla kuvattavana, toivon, että tämän projektin myötä käsitys itsestäni muuttuisi positiivisemmaksi.  Tässä toukokuun selfiet.




Tässä vielä linkit kaikkiin toukokuun postauksiin










Toukokuu 2020

torstai 28. toukokuuta 2020

Viimeinen kerhovuosi päättyi - Syksyllä koittaa uudenlainen arki

H:n kerhotaival tuli nyt tänä keväänä päätökseen. Meillä koittaa syksyllä uusi, jännittävä ja mielenkiintoinen arki, kun H aloittaa eskarin.


Miten vuodet ovat menneet niin nopeasti, että esikoisestani tulee jo eskarilainen? Tuntuu, että vastahan hän aloitti kerhoilun. Niin se aika vain rientää.

H tykkäsi käydä kerhossa, oli kiva nähdä kavereita ja leikkiä vähän erilaisilla leluilla kuin kotona, varmasti hän oppi kerhossa myös uusia kivoja juttuja. Kerho oli mielestäni hyvää valmistautumista eskaria varten. H oli kaksivuotias kun aloitimme käymään perhekerhossa pari kertaa kuussa. Kolmevuotiaasta viisivuotiaaksi hän kävi päiväkerhossa 2x viikossa.


Me olemme olleet kerhoon tyytyväisiä. H lähti sinne aina hymyssä suin ja puhui miten kivaa kerhossa oli ollut. Kerhotaipaleesta jäi hyvä mieli. Kiitos. ♡

Harmi, että koronan takia viimeiset kuukaudet kerhosta jäi kokematta. Mukavaa kuitenkin, että kerhoa oli etänä. Hartaus/lukuhetki tuli videomuodossa joka viikko, niin kuin myös askartelu/tehtävä ideoita, joskus jopa materiaaleineen postilaatikkoon, vau! H:stä oli kiva lähettää kerho-ohjaajille kuvia omista taideteoksistaan, mukavaa, että kerhon kanssa oli vuorovaikutusta, se toi piristystä meidän koronakotoiluun.


Uskon, että H:llä tulee olemaan kivaa eskarissa. Mukavaa, että hän saa siellä omanikäistä seuraa ja pääsee tutustumaan uusiin kavereihin. H on kiinnostunut monista asioista ja hänestä on kiva päästä oppimaan uutta. Mutta ennen sitä me tehdään kaikkia ihania ikimuistoisia juttuja, retkiä ja nautitaan leppoisista kesäpäivistä.

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Ensimmäiset vesileikit rannalla

Tämä kevät on ollut tosi kylmä. Alkukuusta satoi lunta. En mitenkään uskonut, että tänä vuonna toukokuussa voisi tulla kesäkelejä, rantakelejä tai, että järvivesi olisi lämmintä, mutta niin kuitenkin kävi ja se on ihanaa!


Nyt kun nämä kauan kaivatut lämpimät kelit tuli, olemme olleet joka päivä paljon ulkona ja olemme myös syöneet aika paljon jäätelöä, hih. Eilen menimme ensimmäistä kertaa rannalle leikkimään vesileikkejä. 



En pukenut lapsille uikkareita, koska ajattelin, että järvivesi ei voisi olla niin lämmintä, että siellä tarkenisi isommin kahlailla tai polskia. Olin väärässä. Eilen oli ihana lämmin päivä ja lämpimältä tuntuva vesi, meillä oli kivoja leikkejä järvessä ja rannalla. Ei ollut uikkareita, mutta onneksi kesä kuivaa, hih.



Tytöistä oli hauska kastella varpaat veteen, litsyttää, lätsyttää, läiskyttää vettä, lapioida hiekkaa, tehdä sörsseliä, kaataa vettä kastelukannusta, uittaa pieniä veneitä, puhaltaa saippuakuplia, kahlailla ja heitellä kiviä kummin kanssa. Ensi kerralla tälläisenä päivänä ainakin isommalle uikkari mukaan. Kiitos seurasta S ♡



Kevät on ollut minulle paikoittain vaikea ja raskas. Lämpimät kesäiset päivät ovat ehdottomasti piristäneet minua ja tuoneet paljon iloa. Talvella nautin niistä vähäisistä lumipäivistä, nyt nautin mahdollisimman paljon kaikista lämpimistä ja aurinkoisista päivistä. Aika ihanaa, että kesän alkuun ei ole enää kuin muutama päivä ♡


tiistai 26. toukokuuta 2020

Ihanaa nimipäivää

Meidän perheessä on tapana juhlia nimipäiviä läheisten kesken. Molemmilla tytöillä sattuu olemaan nimipäivät toukokuussa. Olimme ajatelleet pitää heille yhteiset kekkerit, mutta kuten monilla muillakin niin myös meillä korona pilasi kaikki juhlasuunnitelmat. Onneksi kuitenkin tytöt saivat viettää omat juhlapäivänsä isovanhempien kanssa (eivät kuulu riskiryhmään), molemmat saivat kivat mininimpparijuhlat, hih. Onni on isovanhemmat, jotka asuvat lähellä ja ovat pysyneet terveinä. Kiitos myös muille onnittelijoille ♡


Lasten juhlia järjestäessä mietimme yleensä mistä tytöt tykkäävät ja teema sekä tarjoilut ovat usein sen mukaisia. Tytöt tykkäävät todella paljon Frozenista (siitä lisää täällä), oli hauska kattauksessa käyttää Frozen aiheisia mukeja. H:n nimpparipäivänä syötiin hänen toiveestaan muffinsseja ja koska V:n suurta herkkua on jäätelö syötiin hänen nimpparipäivänään jäätelöä. Nyt loppukuusta on ollutkin ihania kesäkelejä, joten jäätelö sopi tarjoiluun paremmin kuin hyvin, hih. 




H sai meiltä nimpparilahjaksi alkukuusta Arendelin linnan. Tällä kertaa ajattelimme ostaa jotain vähän isompaa  mistä olisi paljon iloa, kun kotona joutuu koronan takia paljon olemaan ja leikkimään. V:lle ostimme Duplo Frozen linnan hahmoineen ja oman Elsa-"vauva"nuken. Meidän ihanat Frozen-fanit olivat onnellisia lahjoistaan. On ollut kiva seurata heidän leikkejään.



Ihanaa nimipäivää vielä kerran molemmille ihanille tytöille! Yhteisiä juhlia ei voinut valitettavasti pitää, mutta ajattelin tehdä molempien nimpparipäivistä yhteisen kivan postauksen. ♡



lauantai 23. toukokuuta 2020

Frozen huumaa

Meillä niin kuin varmaan monessa muussakin lapsiperheessä fanitetaan Frozenia, erityisesti Elsaa, hih. H osaa melkein kaikki laulut ja monet elokuvan kohtaukset ulkoa. V osaa laulaa ja hyräillä Taakse jää kappaleen tahtiin, niin söpöä!



Frozen on nähty monen monta kertaa ja se jaksaa aina ihastuttaa meidän tyttöjä. Pitkän odotuksen jälkeen pääsimme eilen vihdoin näkemään myös Frozen II elokuvan, kun se ilmestyi kauppoihin. Olimme kaikki siitä niin innoissamme, H laski päiviä elokuvan näkemiseen ja niin ehkä minäkin, hih. Elokuvan olisi pystynyt ostamaan viikkoa aiemmin digitaalisena, mutta päätimme odottaa ja ostaa levyn.



Olimme tässä kevään aikana kyllä jo etukäteen katselleet ja kuunnelleet elokuvan lauluja youtubesta. Aika hauskaa, kun elokuvaa katsellessamme moni laulu oli jo tuttu. Oli ihana seurata miten lapset innoissaan lauloivat, tanssivat ja fiilistelivät. Myös me aikuiset tykkäsimme elokuvasta. Ihanaa miten elokuvassa näkyy pohjoismaalainen luonto ja upea ruska. Frozenin tekijät olivat elokuvaa tehdessään vierailleet myös Suomessa.



Frozen huuman myötä meillä on enemmän innostuttu prinsessoista ja nukeista muutenkin. Frozen leluilla leikitään lähes päivittäin, elokuvia katsellaan joka viikko, joskus useamman kerran viikon aikana, heh. Myös uusin elokuva on katsottu jo useamman kerran. Lähes päivittäin kuunnellaan Frozen lauluja youtubesta, tanssitaan ja lauletaan. H:n lempparilaulu on Saavu jo  ja V:n lempparilaulu Taakse jää.  Nyt täytyisi vielä jostain löytää lisää Frozen aiheisia kirjoja (Olafin jouluinen seikkailu meiltä löytyy).




Frozen on H:llä ehkä ensimmäinen fanituksen kohde, ainakin tälläisessä mittakaavassa mitä se tällä hetkellä on. Kun olin lapsi, minun suosikki elokuvani oli Pocahontas (vaikka tykkäsin myös monista muista Disney-elokuvista kuten leijonakuninkaasta ja pienestä merenneidosta). Minulla oli Pocahontakseen liittyviä vaatteita, astioita, leluja ja leikkejä. Siitä on jäänyt minulle erityinen lapsuusmuisto. Mielenkiintoista, jos tytöt muistelevat tulevaisuudessa Frozenia samalla tavalla kuin minä Pocahontasta, aika jännää.


H sai meiltä alkukuusta nimpparilahjaksi tämän Arendelin linnan, siitä on ollut paljon iloa molemmille tytöille koronakotoilun aikana. Hauskaa miten he ovat yhdessä leikkineet sen parissa. V on tykännyt hoivata tuota siskon isompaa Elsa-nukkea niin paljon, että ajattelimme ostaa hänelle oman Elsa-nuken nimpparilahjaksi ensi viikolla. H:lle on ehtinyt tässä vuosien varrella kertyä useampi Frozen-aiheinen nukke, hauskaa, että kohta V saa myös ihan oman Frozen-nukkensa. 

perjantai 22. toukokuuta 2020

Uskotko kohtaloon? + muita kysymyksiä ja vastauksia

1. Pituus? 
159-160cm 

2. Mitä katsot TV:stä juuri nyt?
Temppareita, Suomen kaunein koti...

3. Mikä ihmetyttää tällä hetkellä?
Tämä koronatilanne. Mietin ja ihmettelen milloin kaikki palaa "normaaliksi"

4. Suurin haaveesi?
Onpa suuri kysymys.  Toivon eniten, että minä, perheeni ja läheisemme saisimme elää pitkään terveinä ja onnellisina. Mutta vähän kevyempi haave on, että kesästä tulisi lämmin ja aurinkoinen.

5. Lempiruoka?
Ehdottomasti tacot ja tortillat. 


6. Mitä harrastat? 
Bloggaamista. Blogi on minulle isoin ja tärkein harrastus, tykkään  kirjoittamisesta ja kuvaamisesta. Tosin aikaa ja jaksamista sille ei ole ollut tällä hetkellä niin paljon kuin ennen, vaikka postauksia ilmestyykin joka viikko.

7. Paras vuodenaika?
Kesä ♡ Vaikka tykkään kaikista vuodenajoista.

8. Kahvi vai tee?
Tee. En tykkää kahvista enkä juo sitä ollenkaan. Kahvi tuoksuu hyvältä, mutta maistuu pahalta, heh. 

9. Mikä on parasta elämässä juuri nyt?
Perhe ja yhteinen aika ♡

10. Mihin kaupunkiin haluaisin matkustaa seuraavaksi?
Turkuun ja Naantaliin, mennä muumimaailmaan. Saa nähdä jääkö se tänä kesänä haaveeksi...


11. Horoskooppimerkkisi? Uskotko horoskooppeihin?
Oinas. En tiedä, usein niissä on paljon sellaisia juttuja mitkä eivät liity minuun mitenkään, haha. 

12.  Mitä haluaisit oppia vuonna 2020?
Nukkumaan paremmin ja olemaan armollisempi itseäni kohtaan. 

13. Kuinka monta lasta haluaisit? 
Kolme tuntuu hyvältä määrältä, vaikka olen varmaan ikuinen vauvakuumeilija. Onneksi me ollaan jo saatu kaksi ihanaa tytärtä ♡ 

14. Mitä piirrettä inhoat ihmisissä? 
Sitä jos kohtelee muita huonosti, ilkeästi tai epäreilusti 

 15. Mitä ihailet toisissa ihmisissä? 
Itsevarmuutta, rohkeutta, kiltteyttä 


16. Mikä inspiroi juuri nyt?
 Rehellisesti sanottuna tällä hetkellä tuntuu siltä, että oikeastaan mikään ei kauheasti inspiroi. 

17. Suurin paheesi? 
Kokiksen juominen, sitä voisi juoda vähän vähemmän, heh. 

 18. Mitä odotat? 
Kesää! Haluan pukea kesävaatteita, nauttia lämmöstä ja auringosta, mökkeillä...

19. Unelmien työpaikka?
Teen tavallaan nyt kotiäitinä unelmatyötäni. Saan hoitaa ja hoivata lapsiani, viettää aikaa heidän kanssaan. Ihanaa, mutta välillä myös raskasta, niin kuin varmaan mikä tahansa homma, heh. Tulevaisuudesta en vielä tiedä, olen kyllä kovasti miettinyt mikä voisi olla se unelmien työ kotiäitivuosien jälkeen...

20. Uskotko kohtaloon? 
Uskon. Uskon siihen, että jollain tapaa kaikella on tarkoitus. Se auttaa minua ymmärtämään elämää paremmin. 


Bloggaajakollegani Kiljusten blogin Minna haastoi meidät Kaksplus verkostobloggaajat hauskaan kysymyshaasteeseen ja ajattelin tarttua siihen. Minusta kysymyksiin on kiva vastailla, se on mukavaa ajanvietettä. Kysymyksiä oli niin paljon, että tällä kertaa päätin kuitenkin hieman karsia niitä, 20 kysymystä tuntui hyvälle määrälle, hih. Kivaa viikonloppua ♡

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Katariinan Meripuistossa - Ihania kirsikankukkia

Meidän mielestämme yksi Kymenlaakson kivoimmista ulkoilupaikoista on kaunis Katariinan meripuisto Kotkassa. Käymme siellä joka vuosi, usein keväällä ja kesällä. Tänäkin vuonna kävimme siellä ihastelemassa ihania kirsikankukkia, leikkimässä ja katselemassa kaunista merimaisemaa.




Sisäkaupungissa asuvana meri on minulle joka kerta elämys, niin kaunis ja lumoava. Voisin tuijotella aaltoja vaikka kuinka kauan. Lapsistakin meri on vaikuttava, heidän suustaan kuului "vau". Rantakivillä oli hauska kiipeillä! Onneksi merenrantaan pääsee halutessaan alle tunnissa. 







Edellisessä postauksessa kirjoitin tästä kylmästä keväästä. Tällä reissulla keli ei ollut yhtään lämpimämpi, kylmä oli. Onneksi kuitenkin aurinko paistoi osan päivästä, se oli ihanaa! 







Minä nautin ulkoilusta ja kivoista maisemista, lapsista oli hauskaa leikkiä puistossa ja ihastella rakenteilla olevaa muumitaloa, siitä tulee kyllä hieno! Toivottavasti sitä ei kukaan menisi sotkemaan tai rikkomaan. Ennen koronaa meillä oli muumimaailman reissu suunnitella, mutta voi olla, että se jää tänä kesänä haaveeksi. Tässä oli siihen pientä lohdutusta, hih. 




Minulle kivointa reissussa oli päästä kuvaamaan kauniita kirsikkapuita, siitä on tullut minulle yksi kevään kohokohdista. Oli ihana ikuistaa myös lapset ja ottaa kivoja perhekuvia. Haluaisin istuttaa meidän pihalle oman kirsikkapuun, mutta epäilen, että se ei meillä kasvaisi, koska omenapuillakaan ei ole ollut kovin kummoinen menestys. 








Toivottavasti kelit lämpenee, kesällä meillä on tarkoitus tehdä vähän pidempi ulkoilupäivä samoissa maisemissa. Seuraavaksi meillä on kuitenkin ajatuksena retkeillä täällä Kouvolassa. Mikä olisi kiva paikka retkeillä tulevan kaksivuotiaan ja viisivuotiaan kanssa?







Teimme myös viime keväänä kuvaus- ja ulkoilureissun Kotkaan. Silloin oli paljon lämpimämpi keli ja teimme vähän pidemmän retken. Viimevuotiseen postaukseen pääsee täältä