maanantai 30. toukokuuta 2016

Viikon kuulumiset


Viikon aikana on tapahtunut paljon kivoja juttuja. Ilmat on vaihdellu tosi paljon. Aurinkoisina, lämpiminä päiviä ollaan ulkoiltu ja puistoiltu. Sadepäivinä ollaan leikitty sisällä, löhötty ja herkuteltu. Käytiin myös Ikeassa ostamassa pimennysverhot makkareihin ja vähän terassille uusia juttuja (postailen niistä myöhemmin). Kävästiin ohikulku matkalla myös Lahdessa, käytiin Kärkkäiseltä hakemassa kaikkea pikkutavaraa kotiin, mm. mun haaveilemat Mehujehut Helmille. On ollut kiva viikko ja paljon ollaan touhuttu. Tässä meidän kulunut viikko kuvina. :-)







Mamman pihassa kukki upeasti omenapuut, pakko oli mennä kuvailemaan. Harmittaa että omalla pihalla ei kasva vanhoja ihania "käkkärä" omenapuita, kyllä ne ovat kauniita. Helmi on tässä lähiaikoina paljon ihastellut kukkia ja ihmetellyt vihertävää luontoa. Kyllä toukokuussa Suomen luonto on kaunis.






Helmistä on mukava pallotella ja kulkea ympäriinsä. Siksi onkin ihanaa, että on oma piha missä mahtuu pallottelemaan ja temmeltämään. Nämä metsäkuvat ovat polulta joka kulkee takapihamme takana. Ihanaa että luonto on lähellä.





Pyöräily on Helmistä hurjan hauskaa ja Helmi yrittää kovasti jo itse polkea. Käydäänkin aika usein lenkkeilemässä. Minä työnnän pyörää, Helmi istuu hienosti pyörän kyydissä ja ihailee maisemia. Helmi viihtyy myös Pekan pyörän kyydissä istuimessa. Mitä kovempi vauhti, sen parempi!



Jätski on erityisen hyvää kesällä. Helmikin tykkää jätskistä, Ben&Jerry's oli hyvää, mutta tähän mennessä Puffet ja Kingis Sandwich ovat olleet suosikkijäätelöitä.








Puistoilu on Helmistä todella hauskaa, mutta kukapa ei pitäisi leikkipuistoista. Kiikkuminen, kaakkiminen, kiipeily ja liukumäki ovat hittejä. Käydään paljon puistoilemassa ja onneksi meidän huudeilla on useita erilaisia leikkipuistoja. Harmi vain että jostain syystä täällä leikkipuistoja turmellaan ja sotketaan. Se on sääli. Onneksi Helmi kuitenkin viihtyy puitoissa siitä huolimatta.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Helmi 1,5-vuotias (26.5)



Torstaina 26.5.2016 Helmistä tuli 1,5-vuotias. Uskomatonta miten nopeasti aika on kulunut. Meillä on jo iso ja taitava tyttö, taapero. Sanoja, lauseita ja puhetta tulee paljon, neiti on myös erittäin touhukas, tykkää kiipeillä ja juosta. Uhma tekee jo tuloaan ja Helmi näyttää oman tahtonsa välillä tosi voimakkaasti. Neuvola käynti oli taas mukava, kaikki on reilassa ja Helmi kasvaa ja kehittyy odotetusti. Neuvolassa taas hämmästeltiin Helmin taitoja ja ovat hyvillään siitä miten hyvin Helmiä on hoidettu. Tietysti hoidan lastani hyvin, äitinä oleminen on maailman paras juttu. 



Perinteisesti taas kun jotain tapahtuu otetaan perhekuva. Mielestäni valokuvia ei voi koskaan olla liikaa, joten kuvaan tosi paljon. Minusta on mukavaa tallentaa kaikki hyvät hetket. Rakastan perhettäni, se tekee perhekuvista todella erityisiä ja antaa niille paljon tunnearvoa. On ihanaa olla rakkaiden ihmisten ympäröimänä.



Viime vuonna "juhlittiin" Helmin puolivuotispäivää, joten tänä vuonna hieman juhlistettiin Helmin 1,5-vuotis päivää. Leivoin pienen kakun ja herkuteltiin. Onhan meidän oma kulta jo 1,5-vuotias. <3



maanantai 23. toukokuuta 2016

Helmi kannusti Leijonat finaaliin!

Katsottiin ihan fiiliksissä mm-lätkää ja Helmi innokkaasti kannusti Leijonia. Oli aivan mahtavia pelejä ja hyvät kisat. Tässä perheessä elettiin lätkähuumassa ja ainakin minä katsoin pelejä tunteella. Helmin seurassa vähän joutui itseään hillitsemään, ettei ainakaan kamalasti ärräpäitä lennä tiukoissa paikoissa. Voitettujen pelien jälkeen, Maamme-laulun soidessa ja lipun kohotessa kattoon oli niin mahtava fiilis, sekoitus onnea ja ylpeyttä. 



Lieneekö oman isän jääkiekkotausta sekä veljen kiinnostus lätkään saanut minutkin aikoinaan kiinnostumaan jääkiekosta. Olen myös ylpeä suomalainen, joten aina kun on aihetta juhlia Suomen menestystä, niin olen täysillä mukana! Hopea on mahtava saavutus, maailman 2. paras jääkiekkojoukkue löytyy Suomesta! 👍



Helmi kannusti Leijonat finaaliin!

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Tyttöjen viikonloppu

Pekka oli tämän viikonlopun reissussa poikien kanssa, joten me vietettiin Helmin kanssa tyttöjen viikonloppua. Meillä olikin tosi kivaa. Helmi kävi leikkimässä mammalla (minun äidillä) ja mammanmammalla (minun mammalla), ulkoiltiin, puistoiltiin ja herkuteltiin. Helmistä oli mukavaa kun pääsi Ella-kissan kanssa touhuamaan (eläinten ystäville tiedoksi, että kuvissa ei vahingoitettu eläimiä). Puistoilu oli myös mukavaa. Oli aika hauskaa viedä Helmi leikkimään samaan leikkipuistoon missä olen itse lapsena leikkinyt. Saatiin hyvin aika kulumaan ja meillä oli Helmin kanssa kiva viikonloppu, mutta kyllä meillä oli Pekkaa tosi kova ikävä. Nukuin aika huonosti, sillä en enää osaa nukkua yksin. Ensi yönä varmasti nukun hyvin, kun on oma kulta taas kainalossa.














torstai 19. toukokuuta 2016

100 happydays - 100 onnellista päivää

Osallistuin Instagramissa 100happydays haasteeseen. Eli tarkoituksena oli lisätä 100 päivän ajalta joka päivä yksi kuva. Löytää jokaisesta päivästä jokin kiva, hyvä asia mikä tekee onnelliseksi ja kuvata se. Pystyykö 100 päivän aikana iloita joka päivä? Pystyykö olla vielä onnellisempi?

Täytyy myöntää että se ei aina ollut helppoa. Ensimmäiset päivät sujuivat hyvin ja keksin helposti mikä tekee minut iloiseksi. Haasteen edetessä välillä iski paniikki että mitä nyt kuvaisin, varsinkin jos olin kipeänä, todella väsynyt tai jos oli muuten huono päivä. Olin päättänyt sitoutua haasteeseen, joten joka päivä oli jokin kuva otettava, vaikka ei olisi yhtään huvittanutkaan. Ja niin hassua kuin se onkin tämä haaste todella toimi, ainakin minun kohdallani. Kun aloitin haasteen niin en osannut ajatella miten positiivisesti se tulee vaikuttamaan minuun. Aluksi jännitin muiden mielipiteitä siitä, että mitä he ajattelevat. Onneksi taas rohkaistuin ja ajattelin, että ihan sama mitä muut ajattelevat, jos tämä tekee minut iloiseksi niin se on vain hyvä asia. Ja tosiaan tarkoituksena ei ollut todistella kenelläkkään onnellisuuttani tai hakea hyväksyntää tai kehuskella. Tein haasteen itseäni varten. Halusin kokeilla sitä, voisinko olla vielä onnellisempi ja tämä hyvien, kivojen juttujen kaiveleminen sai minut näkemään, että kyllä ihan jokaisessa päivässä on jotain hyvää, vaikka olisikin huono päivä. Minua ilostuttavat monet asiat, perheeni, ystäväni, läheiset, ihana koti, muumimukini, kevät, aurinko, herkkupäivät, halit, tekstiviestit, valokuvat, kukat, löhöpäivät, pyörälenkit, hymyt ja kohteliaisuudet + monet muut asiat. Pienistäkin jutuista voi nauttia, aikaisemmin huonoina päivinä ei ole kyllä tullut ajateltua mitään kivoja juttuja, mutta nyt kun oli pakko niin löytyihän niitä kivoja juttuja vaikka kuinka paljon. Olen omasta mielestäni ollut iloisempi ja paremmalla tuulella ja tosiaan olen oppinut nauttimaan jokaisesta päivästä, myös niistä huonoista. Enkä tarkoita sitä etteikö ikinä olisi pahamieli tai huono päivä, vaan että silloinkin voi löytää iloisia asioita ympäriltään. Kun uskalsin antaa mennä ja lisäillä kuvia, sain rohkeuden myös aloittaa tämän blogin, mistä on paljon iloa minulle ja läheisilleni.


Tosiaan pystyin 100 päivän aikana olemaan onnellinen ja iloita joka päivä (en välttämättä koko päivää, mutta joka päivä). Niistä kuvista mitä otin jää kiva muisto. Tosiaan aika hauskaa, että kuvista näkee mitä olen tehnyt minäkin päivänä ja mikä on ollut päivän kohokohta tai kiva juttu. En ole aikaisemmin kauheasti kuvaillut mitään arkisia juttuja, joten yllätyin siitä miten kivaa se on. On mukavaa ilostuttaa itseään kivoilla kuvilla, kauniilla tavaroilla ja hyvillä hetkillä. Jännää miten pieni juttu se on, ottaa kuva joka päivä, mutta siitä tulee itselleen tosi hyvä mieli. 

Jos kiinnostuit ja haluaisit kokeilla itse 100happydays haastetta, niin lisää tietoa löytyy täältä :-)


maanantai 16. toukokuuta 2016

Kesävaatteita

Kesä lähestyy ja Helmi on kasvanut hirmuisesti, täytyi ostaa Helmille kesävaatteita. Olin nähnyt monissa nettikaupoissa herkullisen ihania jätskipaitoja, jotka ikävä kyllä aina olivat loppuneet. Selailin läpi monia verkkokauppoja ja lopulta Mangosta löytyi ihania, värikkäitä ja kesäisiä t-paitoja, myös niitä ihania jätskipaitoja!








Ostettiin Helmille t-paitojen lisäksi myös shortseja. Oltiin katsottu H&M;n verkkokaupasta Helmille muutamia perusshortseja, kaikki kivat oli loppuunmyyty. Onneksi kuitenkin käytiin myymälästä katsomassa olisiko niitä vielä siellä ja olihan niitä. Ostettiin Helmille harmaat perusshortsit ja ihanat puuvillashortsit, jotka näyttävät farkuilta. Oltiin tilattu Helmille Mangostakin yhdet shortsit. Shortsit ovat neutraaleja siksi, että Helmille on ostettu värikkäitä t-paitoja, nyt vaatteet eivät ole äidin makuun liian kirjavia, hih! Toivottavasti kesästä tulee lämmin. Helmi on ainakin hyvin varautunut lämpimiin kesäpäiviin. Seuraavaksi täytyy päivittää oma vaatekaappi kesää varten :-)

H&M

 H&M

Mango


Helmillä ei ole vielä yhtään kesämekkoja, olisiko kellään antaa vinkkiä mistä voisi löytyä kivoja, nättejä mekkoja tytölle kokoa 92? :-)