torstai 30. marraskuuta 2017

Kansallisaarteen etsintä

Kansallismuseo, Metropolia, TAMK ja Suomi 100 -hanke toteuttivat Kansallisaarteen etsintä  -kampanjan, jonka tarkoituksena oli etsiä suomalaisten omia kansallisaarteita 100-vuotiaan Suomen juhlavuotena. Osa kampanjaan osallistuvista esineistä ovat esillä Kansallismuseossa 31.11.2017-14.2.2018.


Keväällä Kansallismuseo haastoi minut mukaan tähän mielenkiintoiseen kampanjaan Instagramissa ja lähdin mielelläni mukaan. Tiesin heti millä esineellä haluan ottaa osaa tähän suomalaisia puhuttelevaan kampanjaan. Halusin osallistua kansallisaarteen etsintään upealla käsintehdyllä kastemekollani, jossa on kastettu myös veljeni ja rakas tyttäreni Helmi. Kirjoitin keväällä tänne blogiinkin juttua siitä miksi ajattelin tämän oman henkilökohtaisen aarteeni olevan ehdottomasti myös kansallisaarre. Kirjoittamani kansallisaarre postaus on luettavissa täällä.


Syksyllä Kansallismuseo otti minuun yhteyttä ja he kertoivat minulle, että haluaisivat upean kastemekkoni (ja myös ihanan henkarini) esille näyttelyyn parinkymmenen muun esineen joukkoon. Olin niin otettu, iloinen ja innoissani, koska tätä olin tietysti toivonut kun kampanjaan osallistuin. Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus saada oma, minulle rakas esine Kansallismuseoon, jotta ihmiset pääsevät näkemään sukulaisteni tekemän taidonnäytteen. Samalla koen, että tämä on suuri kunnianosoitus jo edesmenneille isäni isoäidille "Piille" sekä rakkaalle Papalleni (äitini isälle). Tosiaan tätä upeaa suomalaista kastemekkoa ja muita Kansallisaarre-näyttelyyn valittuja aarteita pääsee ihastelemaan Kansallismuseossa 30.11.2017-14.2.2018. Kaikenlisäksi tämä kyseinen näyttely on ilmainen, kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa minkälaisia suomalaisille tärkeitä aarteita museossa on esillä!


keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Helmi rakas, olet jo kolmevuotias


Muistan hyvin sen tunteen, kun kaksi viivaa ilmestyivät tikkuun syntymäpäivänäni, kun täytin 23 vuotta, olin niin onnellinen. Kun näin sinut ultrassa ensimmäisen kerran ja poskelleni vierähti onnen kyynel, ymmärsin sen, että elämäni tulisi muuttumaan juuri niin kuin olin toivonutkin. Raskaus ja synnytys eivät kumpikaan olleet helpoimmasta päästä, mutta kokisin sen kaiken silti uudelleen, jotta saisin sinut syliini.

Kun vihdoin pitkän odotuksen jälkeen näin sinut ensimmäisen kerran vilaukselta mietin miten kauniilta näytät. Kun näin sinut myöhemmin uudestaan, olit isin paidan sisällä ja näytitte niin ihanilta, kätilö nosti sinut hetkeksi kainalooni. Seuraavat päivät ja oikeastaan viikot menivät sinua katsellessa, mietin miten ihmeellinen olet.

Se on ihanaa, että saan olla kanssasi kotona. Olla läsnä ja nähdä kun opit uusia asioita, olla paikalla kuulemassa sinun ilot ja surut, yhdessä luomme sinulle kivoja lapsuusmuistoja. Tämä aika vauvasta leikki-ikäiseksi on mennyt niin nopeasti. Päivääkään en vaihtaisi pois. Olet suurin unelmani, toteutunut haave, kallein aarteeni. Olen niin kiitollinen ja onnellinen. Se, että saan olla äiti sinulle on parasta mitä minulle on tapahtunut. Paljon onnea Helmi rakas, olet jo kolmevuotias. ♡


Vietimme sunnuntaina 26.11. 2017 ihanat 3v syntymäpäiväjuhlat. ♡ Teemana oli yksi Helmin suosikeista: Late Lammas. Helmin tätsy teki perinteisesti Helmin juhliin upeat kakut. Pekka leipoi pizzaa ja lisäksi oli tarjolla pientä naposteltavaa. Helmillä oli ihana päivä, hän nautti saamastaan huomiosta, oli mukavaa saada rakkaita kylään ja hän ihasteli kaikkia kivoja lahjojaan. Kynttilöiden puhaltaminen, herkuttelu ja pikkuserkkujen kanssa leikkiminen olivat päivän kohokohtia.





Helmi sai meiltä syntymäpäivälahjaksi kaksi Brion Disney junaratasettiä, jotka löysimme alkusyksyksystä huutonetistä. Helmi on melkeinpä vauvasta asti tykännyt Mikistä ja kumppaneista ja hän on usein kerhossa ja pikkuserkkujen luona leikkinyt junaradalla, joten ajattelimme että lahja olisi mieleinen. Ja kyllähän me tyttäremme tunnemme, hih. Junarata on ollut ahkerasti käytössä. Helmi sai paljon muitakin ihania lahjoja sukulaisilta ja ystäviltämme. Tylsää ei ole ollut, hih. Kiitos kaikille juhlijoille ja Helmiä muistaneille, teitte päivästä ikimuistoisen ♡



tiistai 21. marraskuuta 2017

Neuvolapäivä

Yöllä oli satanut paljon lunta, joten Helmi pääsi neuvolaan pulkan kyydissä. Onni on neuvola, joka on alle kilometrin päässä meiltä. Neuvolassa todettiin, että Helmi kasvaa ja kehittyy hyvin. Hän on reipas, ketterä ja taitava. Tykkää ulkoilla, juosta, hyppiä ja kiipeillä. Puhuu selkeästi lauseita. Helmi osaa laskea kahdeksaan, tosin joskus numero kaksi unohtuu välistä. On päiväkuiva ja usein myös yön jälkeen vaippa kuiva. Osasi neuvolassa piirtää ympyrän, heittää palloa ja ottaa kopin, rakentaa tornin ja leikata saksilla, hän osasi lajitella keltaiset ja punaiset erikseen. Helmi tunnisti ja osasi nimetä hienosti kuvassa näkyvät esineet ja osasi kertoa mitä kuvan henkilöt tekevät. Tunnisti hienosti myös pienet ja isot esineet. Mittaaminen oli jännää ja palapeli ei tahtonut kiinnostaa eikä myöskään helmien pujottelu naruun. Loppua kohden Helmi oli muutenkin vähän levoton. Helmin mielestä seinällä oleva muumijuliste oli kiehtova ja kertoikin meille ketä siellä näkyy. Helmi leikki neuvolan leluilla, soitti puhelimella mammalle ja papalle ja ukkeli ajoi autolla. Lähtiessämme Helmi niin nätisti vilkutti neuvolan tädille ja sanoi "heihei". Neuvolan jälkeen ulkoiltiin ja leikittiin lumileikkejä.






perjantai 17. marraskuuta 2017

Blogini muuttuu jouluiseksi

Aion toteuttaa yhden tämän hetken haaveistani eli haluan tehdä blogiin joulukuussa minun näköisen ja oloisen joulukalenterin. Olen ehdottomasti jouluihminen, joulunodotus ja joulu itsessään ovat minulle vuoden kohokohtia. Postailin jo viime vuonna monia jouluaiheisia postauksia ja niistä tykättiin ja ne olivat myös kiinnostaneet. Siitä inspiroituneena ajattelin, että tänä vuonna blogissani fiilistellään joulua kunnolla. Olen pitkin syksyä valmistautunut tähän ihanaan, mutta isoon urakkaan. Olen niin innoissani siitä, että 1.12 blogini muuttuu (väliaikaisesti) jouluiseksi ♡


Mikä blogijoulukalenteri? Eli siis postaan tänne blogiin 1.-24.12  joka päivä yhden jouluaiheisen postauksen eli joulukalenterin luukun. Pääsen fiilistelemään kanssanne joulua ja postaamaan joulun odotukseen liittyvistä ihanista jutuista ja tavoista, meidän jouluperinteistä ja ajatuksiani joulusta. Luvassa on myös leipomista, lahja- ja koristeluideoita, jouluisia askarteluita ja diy lahjoja + arvonta ja vaikka mitä kivaa! Tarkoitus on iloita ja inspiroitua joulusta, toivottavasti postaukset tuovat hyvää mieltä! ♡

Kahden viikon päästä pääsette näkemään mitä blogini joulukalenterin ensimmäisestä luukusta paljastuu, hih. Pysykää kuulolla ♡

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Isänpäivä

Meillä isänpäivä ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, sillä Pekalle oli laitettu isänpäivä työpäiväksi ja kukaan ei suostunut vaihtamaan hänen kanssaan työvuoroa. Eli siis Pekka joutui töihin. Onneksi aamulla ehdimme silti juhlimaan isiä, herättelimme hänet suukoilla ja haleilla. Minulle oli käynyt vähän nolo moka, sillä meillä oli tyhjät kaapit ja minun piti yrittää loihtia Pekalle herkullinen aamiainen. Sain kuin sainkin meidän jäljellä olevista aineksista onneksi leivottua herkullisia kinkku-juusto muffineita ja pakkasesta löytyi yhtä Pekan suosikkijäätelöä: minttua sekä tietysti keitin kahvia. Isi sai suukkojen ja halien lisäksi myös paketin, hih. Helmin kanssa askartelimme isille (+papoille, ukille ja ugulille) Suomi 100v hengessä Suomen lippu kortin ja kerhossa kravattikortin. Lahjaksi olimme ostaneet lottokupongin, arvan ja namusia.




Menimme illalla Pekan töiden jälkeen juhlimaan Ukkia (Pekan isää), Pappaa (minun isää) ja P-pappaa (minun pappaa). Onneksi Pekalla oli lyhyt työpäivä, että ehdimme vielä illalla kyläilemään. Kävimme toivottamassa "hyvää isänpäivää" myös minun (toiselle) Papalle ja Pekan Papalle=Helmin isopapalle, jotka ovat jo taivaan kodissa.



Harmittaa Pekan puolesta, että hänelle napsahti työvuoro, sillä Pekka olisi kyllä ansainnut mukavan rennon päivän ja meidän kokopäiväisen hemmottelun. Pekka on maailman paras isi meidän rakkaalle tyttärelle ♡



lauantai 11. marraskuuta 2017

Helmin syksyinen vaatekaappi

Kirjoitin aiemmin postauksen kesän lemppari lastenvaatteista ja lupailin, että kirjoittaisin myös Helmin syksyisestä vaatekaapista. Helmillä on paljon ihania lastenvaatteita, syksyllä on päässyt käyttämään enemmän pitkähihaisia lämpimämpiä vaatteita, ihania pipoja ja kivoja takkeja ja haalareita. 


Helmille ei syksyksi ostettu erikseen mitään tiettyjä "syksyisiä" vaatteita, vaan vaatteita, jotka sopivat päälle milloin vain. Suurin osa Helmin vaatteista on ostettu viime vuonna tai keväällä. Pyrin aina siihen, että vaatteet olisivat mahdollisimman pitkäikäisiä. Lastenvaatteet ovat niin söpöjä ja kauniita, on kiva kuvata ja kirjoittaa muistiin minkälaisia vaatteita Helmi taaperona on pitänyt!


Tässä on osa Helmin ihanista vaatteista. Ostan vaatteita tarpeeseen ja joskus myös heräteostoksena. Ostan vaatteita sillä periaattella mikä on kaunis ja käytännöllinen. Helmiltä löytyy kaikenlaisia vaatteita, tykkään suosia suomalaisia ja eettisesti tehtyjä vaatteita, mutta kyllä meiltä löytyy myös suurien ketjujen vaatteita. Kuvassa näkyy vaatteita näiltä merkeiltä: Aarrekid, Vimma, Arksie (saatu), Lindex, Polarn O. Pyret, Metsola, Versonpuoti, Yozen ja H&M. 


Helmillä on kaksi ihanaa Mini Rodinin Pico haalaria, viime vuonna alesta ostettu vaaleanpunainen ja tänä syksynä ostettu musta haalari. Olen tykännyt niistä niiden simppelin ulkonäon vuoksi, niihin on kiva yhdistellä erilaisia hattuja, olen kokenut haalarit myös käytännöllisiksi ja hyvälaatuisiksi. Nyt kun on ollut kylmempiä kelejä Helmi on pitänyt myös viime syksynä ostettua supersuloista pandahaalariaan, joka on talvihaalari. 




Helmillä on myös H&M:ltä ostettuja kevyitä takkeja, joita käytimme ahkerasti alkusyksystä. Pörröinen neuletakki ja todella ihana ja huomiota kerännyt suloinen nahkatakki sekä mustavalkoinen Minni-takki! Helmi oli saanut keväällä lahjaksi myös ihanan Minni-toppaliivin, joka oli myös ahkerasti käytössä sekä kauniin Adidaksen ulkoiluasun, Mikki kuosissa tietenkin. Nämä kauniit ulkoiluvaatteet sopivat hyvin yhteen. 





Helmillä on ihania pipoja, joista lempparini ovat Pietamon kauniit rusettipipot ja Bredenin kätevät hatut, joista tämä hattuhuivi on superhyvä keksintö. Nämä kaikki hatut ovat olleet todella paljon käytössä nyt syksyllä. Vaaleanpunainen Pietamon rusettipipo sekä Bredenin pipot olemme saaneet yhteistyön merkeissä keväällä.






sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Anna lahjaksi pala kaupunkia!

Olen todella otettu ja innoissani siitä, että Kaupunki Lahjaksi Kouvola haluaa tehdä yhteistyötä kanssani. Oma kotikaupunkini on minulle erittäin rakas ja kyllä Kouvola on hieno kaupunki! Täällä on monenlaisia mielenkiintoisia yrityksiä, tapahtumia ja paikkoja, jossa voi kokea kivoja elämyksiä. Haluaisitko antaa ja saada lahjaksi palan kaupunkia?


Kaupunki Lahjaksi on saanut alkunsa rakkaudesta omaa kotikaupunkia kohtaan. Halutaan tarjota jotain paikallisilta paikallisille. Ajatus on erittäin hieno, mielestäni on tärkeää tukea oman kaupungin yrityksiä. Kaupunki Lahjaksi Kouvola on lahjakorttivihko, joka sisältää 10 erilaista elämyspakettia, joista lahjan saaja voi valita itselleen mieluisimman. Lahjakorttivihkon hinta on 49€ ja sen voi ostaa täältä tai vihkon jälleenmyyjiltä, mukana olevilta yrityksiltä. Vihkoon on koottu erilaisia, kiinnostavia kouvolalaisia yrityksiä, jotka tarjoavat jokainen oman erityisen elämyspakettinsa!



Mukana lahjakorttivihkossa ovat: 

Joannas Beauty. Laaja valikoima kauneuspalveluita Kuusankoskella, lahjaksi luonnonkynsien geelaus ja koristelu.

Studio Move Up. Yksityistanssitunti yhdelle tai kahdelle henkilölle, lahjan saaja voi valita näistä vaihtoehdoista: paritanssit, twerk, tankotanssi tai kehonhallinta/huolto.

K7 Room Escape Kouvola. Kampanjapeli kahdelle, lukitussa huoneessa 60min, pääsettekö ulos?

Kouvot. Korisliigaottelu kahdelle henkilölle Jatke-Areenalla. Aktiivi Club otteluliput kahdelle Kouvojen kotiotteluun. Tämä paketti sisältää myös kahvi/voileipätarjoilun ennen peliä ja puoliajalla sekä valmentajavierailun.

Purpflash. Rantafestivaali Kouvolan Käyrälammella, lahjaksi kaksi festarilippua jommalle kummalle festivaalipäivälle kesällä 2018. 

Ravintola Kaisa. Ravintola Kaisa tarjoaa Kouvolan keskustassa neljäntunnin pelipaketin biljardia tai 1,5h henkilökohtaisen ohjauksen.

Swingmakers. Swingmakers tarjoaa KoskiGolfissa tutustumista golfiin ammattilaisen opastamana keväällä/kesällä 2018, aiempaa kokemusta ei tarvitse olla.

Uusi Arvilan tila. Elämyspaketti neljälle henkilölle Uusi Arvilan tilalla. Talvella rekikuljetus laavulle, maisemalenkki, makkaranpaistoa ja glögiä sekä luontosuunnistusrata. Kesällä villisikoihin tutustumista ja possuvisa, miniatyyrihevosen harjausta ja talutusta sekä herkuttelua leivoksilla kahvilla ja mehulla.

KooKoo. Kiekkoilta kahdelle Lumon Areenalla. Lahjakorttipaketti sisältää kaksi istumapaikkalippua valitsemassasi KooKoon kotiottelussa Liigan runkosarjassa 2017-2018 sekä 10 eurolla kioskituotteita.

Tykkimäen Sauna. Rentoutumista järven rannalla, 10 x sauna- ja uintikortti kauniissa suomalaisessa ympäristössä vain muutaman kilometrin päässä Kouvolan keskustasta.


Kaupunki Lahjaksi lahjakorttivihko on todella kiva, kaunis, helppo ja kätevä lahja esimerkiksi pukinkonttiin tai syntymäpäiväsankarille. Lahjakorttivihkolla voi muistaa läheisiään tai yritys työntekijöitään ja yhteistyökumppaneita. Tässä lahjakorttivihkossa on niin paljon kivoja juttuja, että kyllä tänne Kouvolaan kannattaa tulla kokemaan näitä elämyksiä naapurikaupungeistakin, joten lahjakortti voi olla oiva lahja myös silloin vaikka lahjan saaja ei Kouvolassa asuisikaan.


Tämän lahjakorttivihkon iso plussa on siinä, että ei tarvitse stressata lahjan ostamista, kun ei ole sitä ikuista ongelmaa "mitä jos lahjan saaja ei pidäkään siitä mitä olen hänelle ostanut". Lahjakorttivihkossa on monta vaihtoehtoa ja lahjan saaja valitsee itse itselleen mieluisimman lahjan. Nämä kaikki mukana olevat yritykset tarjoavat elämyksen ja kivan kokemuksen, joten kenenkään nurkkiin ei pääse kertymään turhaa tavaraa. Helppoa ja huoletonta eikö?


Kun katson Kaupunki Lahjaksi Kouvolan lahjakorttivihkoa, niin siinä on omaan makuuni niin monta hyvää vaihtoehtoa, että voi olla että minun on vaikea valita mihin oman vihkoseni käytän. Olen kuitenkin varma, että valinta mihin päädyn tulee olemaan kiva kokemus! Lisää tietoa Kaupunki Lahjaksi Kouvolasta ja mukana olevista yrityksistä voit lukea täältä. Kaupunki Lahjaksi Kouvola löytyy myös Facebookista ja Instagramista. Omat Kaupunki lahjaksi vihkot löytyvät myös Mikkelistä ja Lahdesta. Anna lahjaksi pala kaupunkia!

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Kerhopäivä

Tänään meillä oli taas kerhopäivä ja Pekalla sattui olemaan vapaata, joten menimme perhekerhoon koko perhe yhdessä. Helmi oli aamulla vähän väsynyt, niin kuin minäkin, mutta lähdimme kerhoon iloisina ja hyvällä fiiliksellä. Kerhossa menimme tuttuun tapaan ensimmäiseksi askartelemaan ja vuorossa olikin isänpäiväkortin teko, Helmi teki isille hienon kravatin. Tällä kertaa kerhossa olikin paljon porukkaa, Helmistä oli kiva kun kerhossa oli paljon kavereita. Helmi teki tornin kupeista, leikki duploilla, junaradalla, nukkekodilla ja teki palapelejä. Tällä kertaa jostain syystä ei ollut yhteisleikkejä vaan lelujen siivoamisen jälkeen olikin suoraan lukuhetki. Helmillä oli aluksi vähän harmitusta ja vaikea keskittyä, mutta alkulaulun jälkeen hän seurasi ja katseli mitä kuvia kirjasta näkyy. Loppulaulun jälkeen olikin aika heipattaa ja lähteä kotiinpäin. Ihanaa kun kerhopäivän jälkeen Pekka paistoi meille pizzaa!