perjantai 9. kesäkuuta 2023

Upeaa kukkaloistoa Arboretum Mustilassa

Yksi Kouvolan seudun upeimmista retkikohteista on ehdottomasti Kouvolan Elimäellä sijaitseva Arboretum Mustila. Varsinkin näin alkukesästä. Pari päivää sitten teimme sinne hauskan tyttöjen retken Mamman kanssa. Ihastelimme mm kukkivia Atsaleoita, Alppiruusuja ja monia muistakin kukkia. Erilaisia kasveja, pensaita ja huikean korkeita vanhoja puita. 




V totesi ensimmäisiä kukkia nähtyämme: "Vau! Aivan kuin olisimme ihan oikeassa satumetsässä." Siltä se tosiaan tuntui, polun varrella kukkia oli joka puolella. Kuvat eivät tee oikeutta sille miten upealta metsässä näytti. 



Meidän päätarkoitus oli mennä ihastelemaan kukkivia atsaleoita ja alppiruusuja ja niitä me onneksi näimmekin. Molemmat tytöt halusivat kuvata kukkia myös itse. H kuvasi omalla puhelimella, V minun puhelimella. Se on hauskaa, sillä oma kuvausharrastukseni alkoi teini-ikäisenä kukkien kuvaamisesta. Tykkään kuvata kukkia edelleenkin, vaikka äidiksitulon myötä olen kuvannut enemmän lapsia, heidän kivoja puuhia ja kotiamme. 


Kukkien, kasvien ja puiden lisäksi metsässä oli paljon muutakin ihmeteltävää. Oli kylttejä missä kerrottiin tietoa, oli hienoja puisia patsaita ja maalattuja kiviä. Lapsia oli ajateltu. Reitin varrella oli myös vähän väliä penkkejä ja jossain kohtaa meitä vastaan tuli myös riippumatto. Siinä olisi ollut kiva köllötellä pidempääkin, mutta kuten arvata saattaa metsässä oli jonkun verran hyttysiä, tosin vähemmän mitä etukäteen ajattelin.



Tosiaan patsaspolku oli upea, täynnä hienoja puuveistoksia, niitä oli muuten todella paljon. Patsaat esittivät mm eläimiä, myyttisiä hahmoja kuten peikkoja, haltioita ja tonttuja. V:n lemppari oli yksisarvinen, me muut emme osanneet päättää yhtä suosikkia. Mamma sanoi kyllä hienosti, että "krokotiili oli niin oikean näköinen, todella hieno!" Minua viehätti erityisesti mm. suloiset puiset kärpässienet. 

Meidät yllätti matkan varrella oleva metsäkirkko. Se oli todella tunnelmallinen paikka. Onkohan joku pari mennyt siellä naimisiin? Vähän matkaa polun varrella metsäkirkon jälkeen oli piknik pöytiä. Hauskaa! 



Oli ihana yllätys, kun kierroksen päätteeksi mamma tarjosi meille vähän herkkuja sympaattisesta kahvilasta, samasta rakennuksesta mistä olimme alussa ostaneet liput. Kiitos mamma. ♡ Meiltä, kahdelta aikuiselta liput maksoivat yhteensä 20€, tytöt eli kaksi alle 12-vuotiasta lasta pääsivät ilmaiseksi. Halusimme maksaa mamman lipun, koska hän aina meitä auttaa ja ostelee lapsille yllätyksiä. Lisää tietoa Arboretum mustilasta, aukioloajoista ja hinnoista löytyy täältä.




Meille kaikille retki Mustilan Arboretumiin oli ihana elämys, mitä muistelemme pitkään hymy huulilla. Ehkä teemme kukkaretkestä mamman kanssa joka vuotisen perinteen? Se olisi hauskaa. 


tiistai 6. kesäkuuta 2023

2-vuotiaan synttärijuhlat Mikki Hiiri teemalla

Viikonloppuna meidän rakas poitsu täytti 2 vuotta! Ihanaa! Synttärijuhlien teemaksi valikoitui yksi hänen suosikeistaan: Mikki Hiiri. Tälläisenä Disney fanina oli hauskaa päästä järjestämään meidän rakkaalle pojalle ikimuistoiset Mikki Hiiri synttärijuhlat.
Isi teki juhliin jälleen niin upean ilmapallokaaren sekä muutamia muitakin ilmapallokoristeita. 



Minä puolestani tulostelin, leikkailin ja liimailin paperikoristeita. Vinkki! Esim pinterestistä löytyy paljon diy Disney aiheisia koristelu- ja askarteluideoita. Tein hamahelmistä hauskan disneykoristeen. Kangaspaloista, panta-aihiosta, kuumaliimasta ja glitteristä syntyi minulle juhliin Mikin korvat. Tein pienille juhlijoille omat hauskat pahviset Mikki Hiiri naamarit. Harmi vain että en muistanut kaikille antaa niitä. Onneksi naamarit saa kyllä joku päivä annettua ja niistä on lapsille iloa myöhemminkin. 



Tällä kertaa tilasimme juhliin kakut lasten tädiltä, joka on huikea kakkutaituri. Hänen käsissään syntyi kaksi hienoa ja herkullista teemaan sopivaa kakkua, toinen mansikkatäytteellä, toinen banaanitäytteellä. Kiitos vielä! Nam!


Äitini, lasten mamma taas tuttuun tapaan loihti sekä juhliin tarjolle, että päivänsankarille todella hienot Mikki Hiiri piparit. Kiitos mamma, sinä olet todella taitava leipomaan ja koristelemaan pipareita. Poitsu oli pipareista innoissaan. Jee!


Kukapa lapsi ei nakeista tykkäisi, joten siksi Pekka teki juhliin tarjolle nakkipiiloja. Herkkupöydästä löytyi myös popparia, karkkeja ja vesimelonia. 


Haluamme aina tehdä parhaamme, että meidän perheessä jokainen lapsi saisi ihanat ja ikimuistoiset synttärijuhlat. Lapset saavat valita synttärijuhliin teeman itse. Pienelle, joka ei vielä osaa kertoa omaa toivettaan olemme aina valinneet sellaisen teeman mikä kuuluu jollain tapaa lapsen suosikkeihin. Poitsu tykkää katsoa Disney+ Mikki Hiiri ja Ralliryhmää, Mikki Hiiren kerhotaloa ja Mikki Hiiri Hupitaloa. Myöskään Mikki Hiiri synttäreitä ei ole koskaan aiemmin tässä talossa vietetty, joten siksi päädyimme pitämään hauskat Mikki Hiiri synttärit. Uskon, että ensi vuonna poitsu osaa jo sanoa minkälaiset synttärit haluaa tai toivoo. Hauskaa! 



Poitsu sai lahjaksi monenlaisi autoja niin sisälle kuin ulos, Ryhmä Hau -leluja ( poitsu tykkää paljon myös Ryhmä Hausta), söpöjä pehmoleluja ja kivoja kesävaatteita. Harmittaa, kun meidän lahjamme eivät ehtineet ajoissa. Tilasimme poitsulle oman Mikki Hiiri pehmon ralliryhmä asussa ja autotiepaloja mistä voi itse rakentaa erilaisia teitä ja reittejä autoille. Poitsu sai niin paljon lahjoja ihanilta läheisiltä, että ei haittaa, vaikka meidän lahjamme ei ehtinyt ajoissa. Silti kuitenkin vähän suututtaa, koska tilasimme Mikki pehmolelun jo monta viikkoa sitten, ajattelin että kyllä se ehtisi. 


Meillä oli hauskat ja ihanat synttärijuhlat. Juhlista jäi meille kaikille paljon kivoja muistoja. Kiitos kaikille poitsua muistaneille ja juhliin osallistuneille. Olemme niin kiitollisia ja onnellisia meidän ihanasta lähipiiristä. Seuraavaksi meidän perheessä juhlitaan isin nimppareita ja sitten meidän kerholaisen synttäreitä. Saa nähdä mitä kivaa me silloin keksitään, hih.