keskiviikko 13. joulukuuta 2023

2023 Päätin panostaa enemmän itseeni - Olen viimein oivaltanut, että minullakin on väliä

Kun vuosi 2023 alkoi,  päätin panostaa enemmän itseeni ja omaan hyvinvointiini. Osittain siksi, koska sairastumisen myötä minun on ollut pakko. Näin loppuvuodesta on ihana todeta, että olen ainakin melkein onnistunut siinä. Vielä on parantamisen varaa, mutta hyvään suuntaan olen menossa. 🤍

En muista milloin olisin ollut innoissani uusista vaatteista samalla tavalla kuin tänä vuonna. Koska painoni on pudonnut yhden vaatekoon verran, minun on ollut myös pakko ostaa uusia vaatteita ja voi miten iloiseksi ja kauniiksi olen itseni tuntenut. En aina, mutta useimmiten. Kuljin pitkään vuosia vanhoissa vaatteissa, koska keskityin pelkästään panostamaan lasten vaatteisiin, tavaroihin ja hyvinvointiin. Koin, että ei minulla ole niin väliä. Onneksi en enää ajattele niin, koska tietenkin myös minulla on väliä. ❤

Olin vuosia ilman korvakorujakin. Jotenkin vain niiden käyttäminen jäi, kun olen ollut pitkään lasten kanssa kotona. Tänä vuonna on ollut toisin. Olen huomannut, että korvakorut tuovat iloa ja piristystä asuun kuin asuun ja mihin tahansa päivään. Miten niin pieni asia kuten korvakorut voi vaikuttaa itsetuntoon ja mieleen niin paljon, mutta niin se on. Siksi olen niin iloinen näistä @minteridesign korvakoruista. Ne ovat kauniit ja kevyet, käsintehty Suomessa. Voin pitää esim. näitä ihania sydän korvakoruja korvissa vaikka joka päivä, jopa yölläkin. Täytyy jossain vaiheessa ostaa toiset jossain muussa sävyssä. Kiitos vielä @minteridesign 🤍

*Korvakorut saatu @minteridesign / www.minteridesign.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡