sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Heinäkuun kivoimpia juttuja

Heinäkuu oli vointini puolesta parempi kuin kesäkuu. Oli hauskaa, kun pystyin edes vähän jotain tekemään. Tietenkin harmitti, kun jouduimme tosiaan unohtamaan isommat kesölomareissut, mutta iloitsin todella paljon kun kuukauden kirjaimellisen kökkimisen jälkeen pääsin käymään kaupassa, lähimetsässä, suolla, leikkipuistoissa, mökillä, rannalla ja Tykkimäessä pelaamassa minigolfia. Kipu on edelleen päivittäistä, mutta paljon lievempää. Heinäkuussa nautimme kesäkeleistä, vaikka joskus oli niin kylmä, että takkeja tarvittiin. Oli mukava viettää aikaa läheisten kanssa, herkutella mansikoilla ja jäätelöllä, katsoa kun lapset leikkivät vesileikkejä ja pomppivat trampoliinilla. Yksi kivoimmista jutuista oli se, kun poitsu oppi kävelemään (1v1kk). Mitkä muut jutut olivat niitä heinäkuun kivoimpia juttuja? 


Neljävuotiaan ihanat kukkasynttärit
Juhlimme läheisten kanssa meidän rakasta neljävuotiasta heinäkuun alussa. Hän oli jo talvella tiennyt haluavansa pitää kesällä  kukkasynttärit ja sellaiset tosiaan pidettiin. Pekka teki juhliin hienoja ilmapallokukkia ja teki niistä ilmpallokaaren koristeeksi. Pekka leipoi herkullisen mansikkakakun ja paistoi V:n toiveesta myös minihamppareita. Tytöt olivat mamman kanssa tehneet kakun päälle söpöt sokerimassakukat koristeiksi. Lisää kuvia ja juttuja juhlista löytyy täältä

Vesileikit ja lämpö
Meidän lapset ovat niin vilukissoja, että eivät kylmään veteen mene. Mutta lämpimässä vedessä viihtyvät hyvin. Kyllä he myös mökillä järvessä onneksi tarkenivat pulikoida. Pekka ui aina säässä kuin säässä, kivaa että minäkin pääsin mökillä heittämään talviturkin.  Omalla pihalla lapsista oli hauskaa leikkiä ihanassa leopardialtaassa, parasta siinä oli suihkuava palmu. Harmi vain, että heti ensimmäisen päivän jälkeen altaan saumakohta repesi ja myöhemmin palmukin hajosi. Onneksi saimme huonolaatuisesta altaasta rahat takaisin. Meidän aikaisempi allas kesti kolme vuotta, toivottavasti ensi kesäksi löydämme taas kestävän lastenaltaan. 


Kesän ensimmäinen mökkireissu
Pääsimme vihdoinkin heinäkuun alkupuolella tekemään kesän ensimmäisen mökkireissun. Ja olipa muuten ihanaa! Teimme kokeiluna muutaman tunnin päiväreissun, katsoaksemme miten kuntoni (vatsa+lonkka+lantiovaivat) sen sallii. Lääkärissä oli tutkittu vatsaani ja lonkat, mistään vakavasta ei pitäisi olla kyse, joten uskalsin lähteä käymään mökillä minne ajaa meiltä kotoa vain puolituntia. Mökillä oli niin kaunista, oli hauskaa pulikoida järvessä, mutta niinhän siinä kävi, että mökkireissun jälkeen kipeydyin enemmän, onneksi vain väliaikaisesti. Täällä lisää meidän tämän kesän ensimmäisestä mökkireissusta. 


Pekan kesäloma
Vaikka jouduimme monet kesäsuunnitelmat perumaan ja se harmitti, siitä huolimatta Pekalla oli kiva kesäloma. Parasta oli kiireettömät aamut ja laatuaika perheen  kanssa. Oli mukavaa pelata pleikkaria ja lautapelejä, löhötä, ulkoilla lasten kanssa ja nähdä kavereita. Oli mukavaa kun pääsimme käymään mökillä edes kerran! 


Kuntoutus ja paraneminen alkoi
Olen niin onnellinen ja helpottunut, että kuntoutuksen ja parempien lääkkeiden myötä tilanteeni lonkkien, lantion, vatsan ja selän kipujen suhteen on lähtenyt toipumaan,  vaikka vieläkin on pitkä matka, että pääsen entiselleni. Kävely, istuminen ja kumartelu on tullut helpommaksi. Nyt heinäkuun lopulla myös poitsun nostaminen ja kantaminen on tullut helpommaksi. Olen niin iloinen siitä, että pääsen poistumaan kotoa jonnekin ja tekemään perheen kanssa kivoja juttuja. En ole enää heinäkuussa ollut sohvan tai sängyn vanki ja se on mahtavaa! 


Hääpäivä
Keskiviikkona 27.7 oli meidän  yhdeksäs hääpäivä. Lapset olivat mummilla ja ukilla yökylässä (ti-to). Me kyllä nautimme hiljaisuudesta ja siitä että saimme nukkua pitkään. Nautimme myös toistemme seurasta, kävimme mökillä, lilluimme paljussa, istutimme kukkia, pelasimme pleikkaria, sauna lämpeni, kävimme keskustassa bambipakulla ostoksilla ja  Tykkimäessä pelaamassa minigolfia. Melkein kolme rauhallista, stressitöntä päivää tekivät hyvää, tuntuu, että näiden päivien jälkeen toipumiseni otti aikamoisen harppauksen eteenpäin. Mahtavaa! 


Bambipaku
Viime vuonna Kaikon bambipaku joutui perumaan Kouvolan pysäkin, mutta tänä vuonna he pääsivät tulemaan. Olemme olleet Kaikon asiakkaita jo vuosia, hauskaa, että nyt pääsin tekemään ostoksia livenä omassa kotikaupungissa. Etsin H:lle bambimekkoa, koska vanha oli jäänyt pieneksi. Poitsulle etsin bambiromperia (mitä sai ostettua vain bambipakulta). Löysin ne molemmat, vaikka pääsin ostoksille vasta reilu tunti ennen sulkemista. Kaikki bambituotteet olivat myös -15% alessa. JES!


Kivat puistoretket
Koska tilanteeni takia kesälomareissut jouduttiin unohtamaan, mietimme mitä kivaa voisimme tehdä kivun sallimissa rajoissa. Kävimme heinäkuussa 10 eri leikkipuistossa, meillä on tavoitteena tässä kesän aikana käydä kaikissa ns."vanhan Kouvolan alueen" leikkipuistoissa. Kivaa ja ilmaista kesätekemistä mistä lapset ovat olleet innoissaan. 


Keskustan vesisuihkut
Kävimme yhden puistoretken päätteeksi keskustassa syömässä jäätelöt ja ihmettelemässä vesisuihkuja. Ne viihdyttivätkin lapsia enemmän kuin olimme ajatelleet. 


Ihanat kukat 
Heinäkuussakin tuli ihmeteltyä monenlaisia ihania kukkia mitä meidän pihasta löytyi. Ostimme muutamia kysanteemeja sekä laventeleita. Ihastelin myös monia kauniita luonnonkukkia.

 
Yhteistyö Poikain Parhaat kanssa
Meillä oli kivat pienet kesäjuhlat takapihalla, samalla maistelimme alkoholitonta Poikain Parhaat Moomin haaveilijan marjakuohua. Oli ihanaa kattaa pöytä nätisti, syödä lettuja ja mansikoita. Siitä lisää täällä.


Tämän kesän ensimmäinen retki rannalle
Heinäkuun viimeisenä päivänä kävimme Pekan töiden jälkeen ensimmäistä kertaa uimarannalla. H halusi jäädä kavereiden kanssa leikkimään, joten suuntasimme läheiselle uimarannalle  pienempien kanssa. Oli hauskaa leikkiä vesi- ja hiekkaleikkejä, molskautella kiviä (ei ollut muita ihmisiä lähellä) ja ihmetellä sorsia. 

Tässä vielä linkit kaikkiin heinäkuun postauksiin:







Elämän pienet ilot - Viikkokuulumiset


Elämän pienet ilot - Viikkokuulumiset





Heinäkuun kivoimpia juttuja

lauantai 30. heinäkuuta 2022

Meidän pihan kukkia

Minkälaisia kukkia meidän pihassa on kukkinut heinäkuussa? Olen yllättynyt siitä miten paljon kukkia olemme pihalla nähneet. Suurin osa meidän pihan kukista on edellisten istuttamia, naapurista levinneitä tai tuulen tänne kuljettamia. On muutamia kukkia ja puita itsekin ostettu, istutettu tai siirretty. 
Laventeli - Heinäkuu 2022

Apila - Heinäkuu 2022

Toukokukka? - Heinäkuu 2022

Vuohenputki? - Heinäkuu 2022

Kuisma? - Heinäkuu 2022

Ruusu - Heinäkuu 2022

Orvokki - Heinäkuu 2022

Krysanteemi - Heinäkuu 2022

Päivänkakkara - Heinäkuu 2022

Rätvänä? - Heinäkuu 2022

Hietakaunokki? - Heinäkuu 2022

Siankärsämö - Heinäkuu 2022

Juovamaitiainen? - Heinäkuu 2022
 
Maitohorsma - Heinäkuu 2022

Krysanteemi - Heinäkuu 2022

En tiedä kukista kovin paljon, joten olen joutunut käyttämään googlea apuna kukkien tunnistamisessa. Siksi en ole varma onko kaikki kukat nimetty oikein. Minulle nimillä ei ole niin väliä. Minusta vain on tuntunut kivalta seurata minkä näköisiä kukkia pihalle ilmestyy ja ottaa niistä ihania kuvia muistoksi. 

perjantai 29. heinäkuuta 2022

Nips naps - Koululaisen pitkät hiukset vaihtuivat polkkatukkaan

Nips naps!  Mamma vei H:n viime viikolla kampaajalle! Ihanaa! Aikaisemmin minä olen leikannut hänen hiuksia, mutta en ota enää vastuuta koululaisen hiusten leikkaamisesta. Jätän sen homman mielummin ammattilaiselle, että hiuksista tulee varmasti upeat. 


H:llä oli melko pitkät hiukset. Kysyimme moneen kertaan, että oletko varma, että haluat lyhentää hiuksia, mutta hän oli joka kerta varma. Hänelle oli kiva tehdä kampauksia, mutta ymmärrän kyllä, että H halusi leikata hiukset, vaihtelu virkistää! Sitä paitsi onhan lyhyemmät hiukset helppohoitoisemmat. Minullakin on suunnitelmissa jossain vaiheessa lyhentää hiuksia. Polkkatukka on nätti!


Tämä ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, kun H:llä on polkkatukka. 4-vuotiaana hänelle leikattiin myös polkka, silloin minä käytin saksia. Siitä tuli silloin kiva, mutta nyt ammattilaisen leikkaamaan vieläkin hienompi. Upea kesätukka! 


Tärkeintä on, että H itse tykkää uusista hiuksistaan. Tukkatyyli pitää olla sellainen missä itse viihtyy ja mikä tuntuu omalta. Kampaaja laittoi vielä H:lle vähän väriä tukkaan, sellaista väriä mikä lähtee pesussa pois, mikä sopii lapsille. H olisi kuulemma halunnut sinistä väriä, mutta sitä ei sattunut olemaan. Onneksi punaista ja pinkkiä kuitenkin oli, se näyttää tosi kivalta! 

torstai 28. heinäkuuta 2022

Meidän 9.hääpäivä - mökillä ja kotona

Vietimme meidän 9.hääpäivää. Saimme olla kahdestaan ti-to, kun lapset olivat mummilla ja ukilla yökylässä. 


Hiljaisuus ja kahdenkeskinen aika teki  hyvää. Oli ihanaa. Kivaa myös kun kuntoni on nyt sellainen, että pystyimme vähän jotain arjesta poikkeavaa tekemään. Vaikka kipua on, niin olen niin iloinen siitä, että olen paranemaan päin. 


Tiistai vietettiin mökillä saunoessa ja paljussa lilluen. Illalla katselimme sarjoja, herkuttelimme ja löhösimme. 


Keskiviikkona kävimme keskustassa Bambipakulla ostoksilla ja ostamassa Prismasta kukkia ja haketta. Tilasimme ruokaa kotiin, pelasimme pleikkaria, olimme vähän pihatöissä ja kävimme Tykkimäessä pelaamassa minigolfia. Illalla lämpeni sauna ja menimme kylpyyn. 


Torstaina saimme vielä nukkua pitkään. Nautimme hiljaisuudesta ja kahdenkeskisestä ajasta. Löhösimme, katsoimme sarjoja ja pelasimme pleikkaria. Ihastelin edellisenä päivänä ostamiamme kukkia. Otimme yllätyksenä lapsille kuvia mitä heidän pehmot olivat kotona sillä välin puuhailleet, kun he olivat mummilla ja ukilla yökylässä. Se oli heille hauska yllätys.


Hauskaa, kun lapset pääsivät olemaan mummilla ja ukilla melkein kolme päivää (kaksi yötä). Viettää laatuaikaa ja puuhastella siellä kivoja juttuja. Hauskinta kuulemma oli kun he pääsivät useamman kerran käymään liikennepuistossa. Perinteikäs kesäyökyläily oli sujunut hyvin. Poitsun ensimmäinen yökyläily mummilla ja ukilla ja hänen elämänsä toinen yökyläily. Lapsilla oli ollut hauskaa, mutta kyllä kotiin oli kiva tulla. Täällä odotti rakkaat lelut ja tutut jutut. 


Ihanaa, kun meillä on ollut joka vuosi Pekan kanssa mahdollisuus juhlia spessulla tavalla meidän hääpäivää, kun lapset yökyläilevät mummilla ja ukilla. Alunperin olisimme tänä vuonna menneet Helsinkiin, mutta koska minulla liikkuminen on ollut kesällä haastavaa lonkka/lantio/vatsakipujen takia, niin päädyimme viettämään hääpäivää näin: kotona ja mökillä. Mutta kyllä meillä oli kotona ja mökillä ihan yhtä kivaa, mitä jossain kauempana reissussa olisi ollut. Eipähän nyt mennyt aikaa matkoihin eikä hääpäivän viettäminen tullut niin kalliiksi, heh.


Yhdeksän vuotta sitten sanoimme tahdon. Meillä oli ihanat häät. Olemme olleet yhdessä 12 vuotta. Elämä ei ole helppoa, mutta onneksi saan kulkea tätä matkaa juuri sinun kanssasi hani. En voisi olla onnellisempi. ♡

maanantai 25. heinäkuuta 2022

Kesäjuhlat takapihalla - Maistelimme Poikain Parhaat Moomin haaveilijan marjakuohua

Tamperelainen Poikain Parhaat lähetti meille maisteltavaksi uutta alkoholitonta Moomin haaveilijan marjakuohua, joka saa makunsa suomalaisista marjoista: mansikasta, vadelmasta ja mustaherukasta. Hyvänmakuinen  kokoperheen juhlajuoma kesäjuhliin. Kauniissa pullossa on Tove Janssonin tyylikäs Muumi -originaalikuvitus. Muumipeikko haaveilemassa sillalla ja Muumilaakson kartta.

Meillä oli pienet kesäjuhlat takapihalla. Olipa ihanaa kattaa pöytä nätisti ja herkutella ulkona, söimme lettuja ja mansikoita. Mikä olisikaan kesällä parempaa syömistä? Lapsista oli hauskaa kippistellä ja maistella Moomin marjakuohua, heidän sanojen mukaan "muumijuhlajuomaa". Lasit piti täyttää uudelleen, hyvää oli! Oli myös hauskaa ja jännää katsoa, kun korkki poksahti ja lensi ilmaan. 

Kaikki Poikain Parhaat tuotteet valmistetaan Suomessa Tampereen Vehmaisissa käsityönä. Alkoholittomien kuohujuomien ja limonaadien lisäksi heidän tuotevalikoimasta löytyy myös jääteetä, glögiä, simaa, pakastekuivattuja marjoja, marjahilloja, yrttisuolaa, maustettuja kahveja sekä erilaisia teesekoituksia. Lisää tietoa löytyy www.poikainparhaat.fi

Tälläinen Muumifani on innoissaan tyylikäästä ja hyvänmakuisesta alkoholittomasta Moomin kuohujuomasta! Itse en niin alkoholista välitä. Tämä sopii koko perheelle, mutta myös aikuisten kesken nautittavaksi, kun mieli tekee makeaa juomaa. Odotankin, että pääsen seuraavan Moomin haaveilijan marjakuohun avaamaan ystäväni kanssa. ♡

sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Elämän pienet ilot

Vaikka lonkka- ja vatsakipujen suhteen on rankkaa, yritän edelleen keskittyä positiivisiin asioihin mahdollisimman paljon. Haluan kirjoittaa ylös pienetkin kivat jutut, jotta huonompana hetkenä muistaisin kaiken hyvän. Tällä viikolla tapahtui paljon kivoja juttuja. Kipu on kovaa, mutta haluan mielummin muistella iloisia asioita. 


Elämän pienet ilot ♡

♡ Sain valmiiksi keskeneräisen virkatun minipehmon

♡ Pystyin syömään vähän herkkuja (kovempi vatsakipu alkoi taas helpottamaan)

♡ Kävimme Veturissa ostoksilla

♡ Vietimme perheen kesken meillä äitini nimipäivää, näin ihanaa pientä lasten serkkua

♡ Pekka leipoi pullaa, nam

♡ Poitsu oppi kävelemään 

♡ Kävimme useammassa eri leikkipuistossa

♡ Minulla oli lääkärin soittoaika. Sain yöksi parempaa lääkettä, että saan nukuttua kunnolla

♡ Jäätelö ja mansikat 

♡ Pelasimme lautapelejä 

♡ Ystäväni S, lasten kummi kävi meillä kylässä, ulkoilimme yhdessä, kävimme suolla ja leikkipuistossa

♡ Lapset leikkivät vesileikkejä 

♡ Äitini kävi auttamassa meitä leikkaamalla meidän pensasaidan 

♡ Teimme mansikkapirtelöä 

♡ Pelasimme pleikkaria ja lautapelejä


Elämääni rajoittava kiputilanne on kestänyt jo melkein kaksi kuukautta. Välillä olo on toiveikas, välillä suorastaan lohduton. Nyt on entistäkin tärkeämpää nähdä ympärillä iloisia asioita. Onneksi haluan löytää niitä, vaikka ei se aina helppoa olekaan. Kaikesta kurjasta huolimatta minulla on monta syytä olla onnellinen. Onneksi minulla on ihana perhe ympärilläni, he tuovat minulle paljon iloa joka päivä. 

keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Niin kivaa, kun kykenen käymään leikkipuistossa ja kaupassa

Lonkka/lantio/vatsa/selkäkipu edelleen rajoittaa elämääni, mutta on niin ihanaa, kun nyt tässä lähiaikoina olen pystynyt käymään Pekan ja lasten kanssa välillä esim. leikkipuistossa ja kaupassa. 

Kesäkuussa en pystynyt kunnolla kävelemään, kumartumaan enkä istumaan, tekemään oikeastaan mitään. Eli eteenpäin on menty, vaikka kipua vielä onkin. Arki sujuu helpommin ja pystyn esimerkiksi siivoamaan. Kuukauden kirjaimellisen kökkimisen ja makoilun jälkeen on kivaa, kun pystyn edes jotain tekemään, vaikka sattuukin. Käynnit leikkipuistossa ja kaupassa tuntuvat spessuille jutuille. Mielelle tekee hyvää, kun pystyy poistumaan kotoa, tekemään jotain, käydä jossakin. 

Vaikka minulla on ollut käytössä paremmat lääkkeet, kipua silti tuntuu. Nukahtaminen on välillä vaikeaa. Poitsun nostaminen ja varsinkin kantaminen/kannattelu on vaikeaa. Joka päivä kivun kanssa eläminen on rankkaa, mutta minua lohduttaa se, kun tiedän, että kyse ei ole mistään vakavasta. Ja onneksi jotain edistystä tapahtuu! 

Välillä olen toiveikas, kyllä tämä tästä. Välillä olo on lohduton ja tuntuu, että kärsimys ei ikinä lopu. Yritän ajatella mahdollisimman positiivisesti, vaikka se on välillä vaikeaa. Koen, että lasten takia minun on myös pakko ja hyvä niin. Vaikka on rankkaa, elämässä tapahtuu paljon myös hyviä asioita, kun vain osaa katsoa. Onneksi osaan nauttia elämän pienistä iloista. Niin kuin esimerkiksi näistä kivoista puistoretkistä.