lauantai 31. joulukuuta 2016

Tämä vuosi

Kuten edellisessä postauksessani jo kerroin: vuosi ei ole ollut helppo, mutta olen onnellisempi kuin koskaan. Tämän vuoden siisteimpiä juttuja kohdallani on ollut tämä blogi. Voitin pelkoni ja uskalsin toteuttaa haaveeni bloggaamisesta. Tämä blogi on antanut minulle niin paljon, paljon enemmän mitä osasin odottaa. Tänne taltioituu kaikki ihanat muistot ja hyvät hetket. Tänne taltioituu tuntemukseni, tänne pääsen purkamaan ajatuksiani. Täällä on tilaa kaikille ihanille kuville, sillä pidän valokuvista ja kuvaan todella paljon. On mukavaa että minulla on pitkästä aikaa taas jokin harrastus ja mikä olisikaan parempi harrastus kuin tämä bloggaaminen. Tässä yhdistyvät kaksi intohimoani: valokuvaaminen ja kirjoittaminen. Tämä blogi muistuttaa minua joka päivä siitä miten ihana elämä minulla on ja miten monta hyvää syytä minulla on olla onnellinen.



Tämä vuosi on antanut minulle paljon. Olemme saaneet nauttia perheen keskeisestä laatuajasta, olemme tehneet kivoja reissuja, olemme nauttineet arjesta, ulkoilleet ja mökkeilleet. Olemme myös nähneet ystäviämme ja sukulaisiamme, olemme juhlineet monissa kivoissa juhlissa. Olemme Pekan kanssa tänä vuonna olleet 6 vuotta yhdessä, 5 vuotta kihloissa ja 3 vuotta naimisissa, ihanaa eikö? Mahtavaa että tänä vuonna sain myös mahdollisuuden toteuttaa ensimmäisen blogiyhteistyöni (Lapsen Maailma -lehden kanssa). Haluan kiittää teitä kaikkia tästä upesta matkasta blogini parissa. Olen enemmän kuin kiitollinen kaikista palautteistanne, rohkaisevista sanoistanne ja kannustuksesta. Minusta on ollut kiva kuulla miten te tykkäätte lukea kuulumisistamme, miten kuvani ja tekstini ovat lohduttaneet, inspiroineet sekä ilahduttaneet teitä. Kuulen mielelläni teitä jatkossakin! Ihanaa ja onnellista uutta vuotta teille kaikille! <3 Uskon että ensi vuodesta tulee vieläkin mahtavampi, olkaahan kuulolla, hih!



Kun selaan blogiani, niin huomaan että meillä tosiaan on ollut mahtava vuosi. Tänä vuonna täytin 25-vuotta, joten neljennesvuosisadan kunniaksi olen listannut tähän 25 luetuinta postaustani. Mukavia lukuhetkiä <3

1. Mitä ostimme joulukotiimme

2. Kaksi vuotta kotona kotona 1/2 (synnytyskertomus ominsanoin)

3. Lapsenmaailma + arvonta (arvonta on päättynyt)

4. Rehellistä avautumista

5. Kaksi vuotta kotona 2/2 (ajatuksiani kotiäitinä)

6. Helmin synttärilook

7. Ihanat 30v juhlat (serkkuni synttärit)

8. Kuluneen syyskuun kuulumisia

9. Koko perhe Helsingissä

10. Masuikävä

11. Kun Helmi oli vielä masussa

12. Mun polttarit

13. Juhannus 2016

14. Vaaleanpunainen unelma - Pienen tytön huone

15. Pekan synttärit

16. Puolivuotias Laura "Hassu" -blogi - Miten blogi sai alkunsa

17. Meillä on rakas, iso ja taitava tyttö

18. Sanoimme TAHDON ja tahdomme edelleen

19. Äiti ja Helmi samistelee

20. Helmin ensimmäinen vuosi

21. Meidän talvi

22. Kosinta

23. Laura "Hassu" Tallinnassa - Toinen päivä

24. 6 ihanaa vuotta

25. Laura "Hassu" Tallinnassa - Ensimmäinen päivä

perjantai 30. joulukuuta 2016

Minä elän

Tämä vuosi on ollut minulle hyvin merkityksellinen. Lainaan lauseita minulle tärkeistä Ellinooran kappaleista: "Tänään ihmisen puolikas on huomenna leijonakuningas" ja "minä elän". Siltä minusta juuri nyt tuntuu. 


Tämä vuosi on opettanut minua varmaan enemmän kuin yksikään toinen vuosi. Tämä vuosi on minulle tärkeä ja varmasti vuosi jota en tule koskaan unohtamaan. Elämä on täynnä yllätyksiä, joskus myös vastoinkäymisiä ja vaikeita aikoja. Joskus pitää käydä pohjalla, jotta pääsee takaisin pinnalle. Joskus joutuu kulkemaan vastatuuleen ja kivistä tietä. Tänä vuonna olen oppinut sen, että jokaisessa päivässä on jotain hyvää, vaikka olisikin vaikeaa. Olen oppinut sen että elämässä pitää mennä eteenpäin. Elämässä täytyy keskittyä niihin asioihin mitkä ovat hyvin. Elämässä täytyy keskittyä niihin asioihin mistä tulee iloiseksi.


Tänä vuonna olen ensimmäistä kertaa elämässäni oppinut pitämään itsessäni niistä puolista joita olin aiemmin hävennyt, inhonnut tai olin vaan toivonut olevani tavallisempi. Olen hyväksynyt sen että minä olen hyvä juuri tällaisena. Olen ymmärtänyt että vain sillä on merkitystä mitä minä itse ja minulle tärkeät ihmiset ajattelevat minusta ja tekemisistäni. Olen ymmärtänyt sen että jokaisessa päivässä on jotain hyvää ja se on tärkeä opetus. Osaan nauttia kaikista arjen ihanista pienistä iloista, osaan nauttia ihanasta elämästäni.


Elämäni ei ole täydellistä, elämässäni on haasteita. Olen joutunut luopumaan minulle tärkeistä asioista, olen joutunut muuttamaan suunnitelmiani ja luopumaan tietyistä haaveista. Elämä ei ole helppoa, mutta en koskaan tule luovuttamaan. Tänä vuonna olen taistellut kovemmin kuin koskaan. Olen niin kiitollinen saamastani tuesta ja avusta.


Olen ylpeä itsestäni, olen voittanut itseni tänä vuonna niin monta kertaa että en pysy enää laskuissa. Vuosi 2016 muistuttaa minua toivosta, siitä että ei pidä koskaan luovuttaa ja pitää uskoa itseensä. On tärkeää tehdä asioita, mistä tulee iloiseksi, on tärkeää osata nauttia pienistä asioista. Elämässä täytyy keskittyä niihin asioihin mitkä on hyvin, ei jäädä murehtimaan asioita, joille ei voi mitään. Elämä ei ole aina helppoa, mutta elämäni on silti ihanaa. Haasteista huolimatta koen olevani onnellisempi kuin koskaan.


Tehkää asioita mitkä tekevät teidät iloisiksi ja keskittykää niihin. Älkää miettikö liikaa sitä mitä muut teistä ajattelevat. Olkaa kiitollisia ihmisistä ympärillänne ja ottakaa apua vastaan silloin kun sitä tarjotaan. Tehkää asioita mitkä tekevät teidät onnelliseksi. Olkaa armollisia itseänne kohtaan. Etsikää jokaisesta päivästä joku hyvä asia, vaikka kuinka suututtaisi, olisi pahamieli, vaikeaa tai huono päivä. Se ei aina ole helppoa, mutta  niin kannattaa tehdä. Pienet hyvät asiat arjen keskellä tekevät elämästä ihmeellisen. 



Tämä blogi auttaa minua keskittymään elämässäni kivoihin asioihin ja muistuttaa minua siitä, että minulla on monta hyvää syytä olla onnellinen. En malta odottaa mitä kaikkea uusi vuosi tuo tullessaan.


MINÄ ELÄN!

keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Meidän Joulu

Meillä oli ihana joulu. Joulu on minulle perhejuhla ja sitä on kiva viettää läheisten kanssa. Aattona meille tuli syömään ja viettämään joulua mamma, pappa, mammanmamma ja eno. Illalla meille tuli vielä käymään osa Pekan perheestä sekä  S-mamma ja P-pappa. Ihanaa miten monet halusivat viettää joulua kanssamme.



Oli ihana viettää joulua kotona. Aattona nukuimme pitkään, aamumme alkoi syömällä riispuuroa, käymällä joulusaunassa ja kylvyssä. Oli mukavan kiireetöntä ja leppoisaa. Iltapäivällä meille tuli porukkaa ja tietysti joulupukki. Menimme Helmin kanssa ikkunasta tiirailemaan pukkia ja olikin hassua, että pukki kävi ensimmäiseksi katsomassa onko leikkimökissä ketään kotona. Kerroimme pukille, että Helmi viettää leikkimökissä niin paljon aikaa, että voisi melkein sanoa neidin asuvan siellä hih. Pukki tuli sisälle ja Helmi oli vähän ihmeissään ja taisi vähän jännittää pukkia. Pukki ja muori kävivät istumaan ja menimme sitten Helmin kanssa pukin viereen katsomaan kun Pukki jakoi lahjoja. Pukki jakoi osan lahjoista ja jätti loput lahjat meidän jaettavaksi, kun muut lapset jo odottivat ja pukin täytyi rientää. No sitten Pukki ja muori jatkoivat matkaa ja menimme Helmin kanssa ikkunan viereen vilkuttamaan.






Pukin lähdettyä Helmi rupesikin innokkaasti mamman, papan, enon ja mammanmamman kanssa avaamaan paketteja. Paketeista tuli kaikkia ihania juttuja: pehmoleluja, nukkeja, mikro, bobleskana, kirjoja, palapelejä, muovailuvahaa, taskulamppu ja vaatteita sekä ulkoleluja: rattikelkka, lumikola ja lumilapio.




Helmillä oli hyvin aikaa availla paketteja sillä välin kun me Pekan kanssa valmistelimme ruokia ja katoimme pöydän. Pekka valmisti ruuat äitini kanssa ja tarjolla oli jouluruokia + meidän omia perinne jouluruokia. Söimme kaikessa rauhassa, oli mukava samalla keskustella kaikenlaista ja nauttia siitä kiireettömyydestä. Olin etukäteen ajatellut että "saa nähdä malttaako Helmi syödä mitään". Helmi maisteli kaikenlaisia ruokia, söi todella reippaasti masun täyteen.








Sitten pakettien avaamiset jatkui ja tietysti Helmi aloitti leikit uusilla leluillaan. Me muut katselimme Helmin ihania leikkejä ja touhuja. Kyllä ilo ja onnellisuus lapsen kasvoilla on niin ihana näky. Helmistä oli myös hurjan hauskaa leikkiä papan kanssa. Pelasimme myös minipingistä ja minibiljardia. Helmi tykkää katsella kun toiset pelaa ja innokkaasti kannustaa "jeee" ja taputtaa. Pappa ja enokin ihmettelivät että Helmi malttoi katsella peliä ja innokkaasti kannustaa, eikä koskenutkaan palloihin. Meillä joulu oli mukavaa yhdessäoloa, kiireetöntä olemista ja tietysti syömistä, hih. Saimme kaikkia ihania lahjoja. Kyllä illalla oli niin kiitollinen ja rakastettu olo siitä, miten monien ajatuksissa olemme olleet ja miten monet ovat meitä muistaneet. Kiitos<3



Olimme kaikki joulunpyhät kotosalla, poikkesimme ainoastaan hautausmaalle toivottamaan pilven reunalle "hyvää joulua". Aattona "kaikki" kävivät meillä, joten joulupäivä vietettiin oman perheen kesken lahjoja tutkailemalla ja löhöämällä. Tapaninpäivänä meille tuli kylään ystäviämme, voi miten kiva heitä olikin nähdä pitkästä aikaa.









Tämä joulu oli historiallinen siinä mielessä että maa oli valkoinen! Keli oli kyllä pieni pettymys, sillä vettä satoi melkein koko ajan. Kyllä se vähän harmitti, kun viikko ennen joulua oli ollut hanget korkeat nietokset. Keskityin kuitenkin siihen posiviiviseen faktaan että lunta kuitenkin oli. On nimittäin ollut monta peräkkäistä joulua, että lunta ei ole ollut ollenkaan. Joten kyllä minä nautin valkoisesta maasta, valkoisesta joulusta.


perjantai 23. joulukuuta 2016

Helmin ensimmäiset joulutortut

Paistoimme Helmin kanssa tänään joulutorttuja samalla kun odottelimme Pekkaa töistä. Tämä olikin ensimmäinen kerta kun Helmi teki joulutorttuja ja täytyy sanoa että minulle ensimmäinen kerta sitten köksäntuntien. (Aiempina vuosina Pekka on tehnyt meillä joulutorttuja.) Kyllä joulutortut kuuluvat jouluun. Varsinkin kun vietämme joulua kotona, niin niitä on kiva paistaa ja aattona on kiva päästä tarjoamaan niitä perheillemme. Yllätyin siitä miten Helmi innoissaan maisteli raakaa torttutaikinaa, kun aiemmin piparkakkutaikina ei yhtään kiinnostanut. Helmi malttoi tehdä 4 upeaa joulutorttua. Minusta on kiva leipoa Helmin kanssa, minusta on ihanaa miten Helmi innostuu kaikesta mitä yhdessä teemme. 








torstai 22. joulukuuta 2016

Antamisen ilo

Joulu on rauhoittumista, rakkautta, yhdessäoloa. Joulu on kiitollisuutta, antamisen iloa, lämpöä. Joulu on hyviä tekoja, kauniita sanoja ja ihania muistoja.


Jouluna halutaan tehdä hyvää ja muistaa läheisiä. On olemassa paljon kivoja tapoja muistaa rakkaitaan. Me lähetämme joka vuosi joulukortteja. Meistä on myös erittäin mukavaa saada niitä itse. Sen olen huomannut että joulukortteihinkin saa uppoamaan kyllä sievoisen summan rahaa. Jos joulukortit eivät mahdu joulubudjettiin, niin mielestäni tekstiviesti, whatsapp -viesti tai puhelu ilahduttaa yhtä varmasti kuin postikorttikin.


Itsetekemät lahjat ovat ihania ja niihin sisältyy aina tunnearvoa mitä ei voi rahassa mitata. Viime vuonna askartelimme Helmin kanssa pilttipurkeista ihanat tuikkukipot läheisille. Helmi koristeli pilttipurkit maalaamalla, niistä tuli todella kauniit ja ihanan jouluiset. Olemme myös tänä vuonna askarrelleet joulupaketteihin,  mutta se on vielä yllätys mitä paketit sisältävät.



Rakkaudella leivotut ja koristellut piparit ovat myös ihana ja monipuolinen lahja. Piparkakkutaikinasta voi tehdä perinteisiä pipareita, joulukuusenkoristeita, piparkakkutalon tai vaikkapa piparikuusen. Itsetehdyt pehmeät paketitkin ilahduttavat aina, niissä vain taivas on rajana, jos on taitava tekemään. Valitettavasti en osaa tehdä mitään käsitöitä, enkä siksi itse voi niillä ketään ilahduttaa. Myös luova/taiteellinen ihminen voi tehdä esimerkiksi taulun tai julisteen lahjaksi tai vaikkapa joulukranssin esim. havuista. Hyvä lahja voi olla myös itsetehty lahjakortti, joka voi sisältää esimerkiksi lumityöapua, siivousta tai vaikkapa aikaa jollekin mieluiselle tekemiselle yhdessä. Netti on pullollaan kaikkia kivoja diy ideoita, jos haluaa ilahduttaa itsetehdyillä lahjoilla.


Mielestäni kaikki lahjat ovat hyviä, sillä jokainen ostaa/tekee omasta mielestään hyvän ja ihanan lahjan. Joululahjojen antamisessa on kyse välittämisestä, kauniista ajatuksesta ja antamisen ilosta. Ainakin minulla. Itse olen aina ollut todella kiitollinen kaikista saamistani lahjoista. Kiitollisuus ja kiittäminen on myös asia, jonka haluan Helmin oppivan.


Olen aina pitänyt lahjojen ostamisesta ja antamisesta, kuten monet teistä ehkä tietävätkin. En anna kenellekään lahjaa siksi että odottaisin vastalahjaa. En sano sitä etteikö vastalahja olisi ihana, tottakai se on, mutta se ei ole mikään ehto. En ole myös koskaan sopinut kenenkään kanssa lahjojen hinnoista (aikuisena). Mielestäni lahjojen ei tarvitse olla samanhintaisia. Ihmisillä on erilaiset rahatilanteet ja mieltymykset lahjojen suhteen. Minä ainakin ostan joululahjat sillä ajatuksella mistä ajattelen toisen ilahtuvan ja mikä olisi kiva juuri hänelle. Antamisen ilo ja hyvät teot ovat asioita joita pidän tärkeänä, on mukavaa ilahduttaa muita. Hyvän joulumielen saa antamalla jotain myös hyväntekeväisyyteen.


Muistakaa rakkaitanne, viettäkää ihana ja ikimuistoinen joulu <3