torstai 31. joulukuuta 2020

Joulukuu 2020


Joulukuu meni vauhdilla, koska meillä oli niin paljon kivaa tekemistä, kaikkia ihania joulujuttuja. Toiveeni toteutui ja joulukuussa saimme leikkiä paljon kivoja lumileikkejä. Lapioimme, teimme pieniä lumiukkoja ja lumilyhdyn. Kiipeilimme lumikasoissa ja kävimme useamman kerran pulkkamäessä. Ihastelimme kaunista lumista metsää, piha muuttui useamman kerran upeaksi winter wonderlandiksi, kun puut notkuivat lumesta. Saimme myös valkoisen joulun ♡


Tietenkin joulukuun kohokohtia ovat olleet itsenäisyyspäivä, joulun odotus, joulun pyhät, äitini tekemä upea muumipiparkakkutalo ja tämä uudenvuodenaatto. Meillä oli ihana joulu läheisten kanssa. Parasta oli perinteet, kodin koristeleminen, lasten ilo ja riemu, kiireetön aika läheisten kanssa, leipominen ja hyvä ruoka. Tapaninpäivänä minua ja Pekkaa ilahdutettiin ihanalla yllätyksellä, meitä pyydettiin kummeiksi! ♡ Tämä uudenvuodenaatto onkin erilainen kuin yleensä, sillä vietämme sitä tällä kertaa vain oman perheen kesken, kivaa ja tunnelmallista tulee silti olemaan. 



Olimme suunnitelleet joulukuulle pientä reissua, mutta koska koronatilanne on edelleen kurja ja matkustamista myös Suomen sisällä tulisi välttää, päätimme unohtaa reissun. Pekka yllätti meidät, hyödynsi black friday alen ja varasi meille joulukuun alussa hotellihuoneen täältä Kouvolasta, meidän omasta kotikaupungista. Se oli mielenkiintoinen ja hauska kokemus, ihana arjen piristys. 


Koronatilanteen takia olen vältellyt julkisia paikkoja, en ole nyt kuukauteen käynyt esim kaupassa. Kuulun astman takia riskiryhmään, niin olen ollut varovainen, myös raskauden takia. Olen kuitenkin läheisiä nähnyt, normaalisti ja kyläillyt heidän luonaan ja muuten elänyt tavallisesti. Pekka on ihana ja hoitanut ruokaostokset ja osan joululahjoista, hän kävi ostamassa minulle myös jouluksi uuden mekon. Kiitos hani ♡



Olin laskenut päiviä eskarilaisen joululoman alkamiseen. Olen ollut aika väsynyt. On tuntunut hyvältä, että aamuisin saamme tyttöjen kanssa nukkua pitkään, olla ja elää ilman aikatauluja. Loma tuli H:llekin tarpeeseen, hän on sen ansainnut, reipas eskarilainen. Olemme tehneet paljon kivoja juttuja mm. kävimme hauskalla joulupolulla Kuusankosken kirkon pihalla. Meidän oli tarkoitus vierailla loppukuusta tyttöjen tädin luona, mutta meidän auton akku oli aatonaatosta asti reistaillut emmekä saaneetkaan ajoissa huoltoaikaa. Jouduimme siirtämään kyläilyn naapurikaupunkiin ensi vuoden puolelle. Onneksi auto on nyt kunnossa. Vielä on viikko lomaa jäljellä! Hauskinta H:n mielestä on varmaan ollut lumileikkien, joulun ja uusien lelujen lisäksi se, kun he olivat mammalla ja papalla yökylässä. 


Pieni tuleva kesäkuinen on myllertänyt masussa. On ollut ihana silitellä pyöristynyttä vatsaa ja tuntea vauvan liikkeitä. Otimme ensimmäisiä masukuvia joulukuun puolessa välissä, rv 15 ja niistä tuli tosi ihania. Vauva on jo nyt niin rakastettu, tulevat isosiskot hoivaavat masua, halivat, suukottavat ja juttelevat masuun. 2v usein huutelee sinne "hei masuvauva, isosisto täällä". Ihana ♡ Kävimme joulukuun aikana myös neuvolassa. Vielä pitäisi melkein kuukauden verran odottaa rakenneultraa, saammekohan sitten tietää kumpi masussa köllii?



Koska joulukuu on vuoden viimeinen kuukausi, on samalla tullut mietittyä kulunutta vuotta. Koronasta huolimatta tänä vuonna on tapahtunut paljon kivoja juttuja, niin kuin esimerkiksi tämä meidän kolmas raskaus ♡ Tammikuun alussa on tulossa oma postaus koko vuoden kuulumisista. Tänään joulukuu ja samalla tämä vuosi päättyy rakettien paukkeeseen. Katse eteenpäin, kohti uusia seikkailuja. 


Tässä vielä linkit kaikkiin joulukuun postauksiin














sunnuntai 27. joulukuuta 2020

Meidän joulu

Meillä oli ihana joulu mihin kuului tietenkin myös joulun odotus. Kaikki kivat joulujutut mitä yhdessä tehtiin: leivottiin pipareita ja joulutorttuja, koristeltiin kotia, askarreltiin, kuunneltiin joululauluja, luettiin jouluisia kirjoja ja katsottiin jouluisia elokuvia. Parasta joulussa oli lasten ilo ja riemu, kiireetön aika perheen kanssa ja hyvä ruoka ♡ Korona ei tuonut jouluumme uusia suunnitelmia, sillä olemme aina lasten kanssa viettäneet joulua kotona pienellä porukalla, muutamien sukulaisten kanssa. 


Adventit
Meillä jouluun valmistautuessa aika isossa roolissa on adventtisunnuntait. Meillä on niihin liittyen omia perinteitä. Sytytämme adventtikynttilän ja tonttu tuo lasten joulusukkiin yllätykset. 1. Adventtina tonttu toi molemmille tytöille ihanat satutaskulamput mitkä heijastavat erilaisia kuvia seinälle ja niiden pohjalta voi itse keksiä tarinoita. 2. Adventtina H sai nuken asusteita: tossut ja hiuspannan, V sai Pipsa possu puhelimen. 3. Adventtina H sai Lego dots rannekkeen ja siihen lisäosasetin, V sai Muumi kuvaleikki -palapelin. 4. Adventtina tyttöjä odottikin vähän isompi yllätys mikä ei joulusukkiin mahtunutkaan: Pekan tekemä leikkikauppa, se on todella hieno. (Siitä tulossa tammikuussa oma postaus)


Aatonaatto 
Oli ihana herätä aamulla lumisateeseen. Takapiha oli muuttunut winter wonderlandiksi. Leikimme kivoja lumileikkejä ja somistimme terassia havuilla. Kaikki oli kotona valmista joulua varten. Ruuat ostettu ja osittain valmistettu, koti siivottu, lahjat paketoitu ja toimitettu. Auton akku vähän reistaili, mutta onneksi kuitenkin saimme kaikki lahjat perille (kiitos avusta äiti ♡)

Jouluaatto
Nukuimme pitkään. Aamulla saunoimme ja sen jälkeen teimme ruokia, tytöt katsoivat telkkarista Joulupukki ja noitarumpu elokuvan. Iltapäivällä saimme rakkaita kylään, vanhempani sekä veljeni perheineen. Vietimme rennosti ja mukavasti aikaa yhdessä, syöden, jutustellen ja katsellessa lasten leikkejä, pienin joulutonttu nukkui suurimman osan ajasta, hih. Tänä vuonna koronatilanteen vuoksi joulupukki ei tullut sisälle, vaan jätti lahjat ruuan jälkeen ulos. Näimme kuitenkin joulupukin ikkunasta, kun hän iloisesti meille vilkutteli. Voi sitä lasten iloa ja riemua, kun lahjat päästiin avaamaan. Loppupäivä menikin jouluohjelmia katsoessa ja uusilla leluilla leikkiessä. Kivaa, että saimme vielä illalla kylään Pekan vanhemmat ja siskon, myös minun mamma ja pappa piipahtivat. Kiitos vielä kaikille meidän lapsia ja meitä muistaneille. ♡


Joulupäivä
Ihanaa, kun Pekalla sattui olemaan sekä aatto että joulupäivä vapaata. Nukuimme pitkään, pelasimme pelejä, leikimme piilosta, ulkoilimme, herkuttelimme ja olimme rennosti kotona. Tietenkin lapset myös leikkivät paljon uusilla ihanilla leluillaan. Pekka kävi tyttöjen kanssa vanhemmillaan, sillä välin minä nukuin päikkärit. Olisimme muuten käyneet hautausmaalle viemässä kynttilöitä, niin kuin yleensä aina joulupäivänä, mutta koska auton akku on vähän reistaillut kävin poikkeuksellisesti viemässä kynttilät äitini kanssa jo aatonaattona.

 
Tapaninpäivä
Tapaninpäivä oli Pekalla työpäivä, onneksi hän pääsi kuitenkin jo neljältä. Sillä välin leikimme tyttöjen kanssa piilosta, katsoimme elokuvan, pelasimme uusia pelejä, teimme hamahelmikoristeita ja ulkoilimme. Ihanaa, kun on lunta! Pekan sisko, esikoisen kummi kävi miehensä kanssa tässä meillä, vaihdoimme joululahjoja ja kuulumisia, oli kiva nähdä heitäkin joulun pyhinä. Illalla Pekka meni näkemään kavereita ja minä vietin lasten kanssa tyttöjeniltaa, hih.


Jouluna meidän pieni tuleva kesäkuinen myllersi masussa, on niin ihanaa ja helpottavaa tuntea päivittäin vauvan liikkeitä. Olen tuntenut liikkeitä jo useamman viikon. Ajattelin etukäteen miten ällötykseltä kykenen jouluna syömään, mutta epäilyksistä huolimatta ruoka maistui ihan hyvin, sopivasti, hih. Suklaatakin sain syötyä. Halusimme ottaa meidän rakastetun "masuvauvan" (niin kuin tytöt häntä kutsuvat) mukaan meidän joulufiilistelyyn pukemalla hänelle ultrakuvaan tonttulakin, hih. Aika hauskaa! Toivottavasti kaikki sujuu hyvin, että meillä on ensi jouluna puolivuotias pieni tonttu ♡


Tylsää meillä ei ainakaan nyt tule olemaan, saimme joululahjaksi niin kivoja juttuja. Me aiomme Pekan kanssa mm pelata uudella pleikkarilla (meille uusi, käytettynä ostettu) ja herkuttelemme, minä mm. köllöttelen lämpöpeiton alla ja ihastelen uusia muumijuttuja mitä sain kokoelmaani. Välipäivinä tytöt leikkivät varmasti uusilla ihanilla leluillaan. Joululahjaksi he saivat mm. nuket, pehmoja, pelejä, kirjoja, hamahelmitarvikkeita, korut, lakanat, asusteita, suklaata, pyyhkeen, muovailuvahaa, leikkiauton, Pipsa Possu junan ja Pipsa Possu-"legoja", Petsejä duploja, lasilumihiutalepallon, kengät, Barbien vaatekaapin, kellopuhelimen... Ihanaa, kun on aikaa olla ja leikkiä. Esikoisen joululoma kestää vielä 1.5 viikkoa. Toivottavasti teilläkin oli ihana joulu ♡

sunnuntai 20. joulukuuta 2020

Kolmannen raskauden ensimmäiset masukuvat

Rakastan joulua, se on ehdottomasti yksi vuoden kohokohdista, taianomaista aikaa ja hyvin merkityksellistä. On ihana taas luoda uusia jouluisia muistoja. Olin aiemmin salaa haaveillut siitä, että olisin jouluna raskaana. Toiveeni on toteunut ja sisälläni kasvaa pieni tuleva kesäkuinen. Raskaus on edennyt jo sen verran pitkälle, toiselle kolmannekselle, että masua ei enää piiloon saa, eikä tarvitsekaan. Siksi nyt on juuri sopiva ajankohta ottaa ensimmäisiä masukuvia. 


Kuvat on otettu rv 15. Vatsa on alkanut söpösti pömpöttämään, omat legginsit on täytynyt vaihtaa äitiyspöksyihin. On ihana seurata kasvavaa masua, silitellä sitä ja tuntea vauvan liikkeitä. Vatsan kasvaminen tekee vauvan odottamisesta konkreettisempaa niin minulle, puolisolle kuin lapsillekin. Pyöristynyt masu saa päivän aikana useita silityksiä, haleja ja suukkojakin. Pieni kesäkuinen sisälläni on jo nyt rakastettu ja häntä kovasti odotetaan.


Haluan kuvata tästä eteenpäin raskautta säännöllisesti. Varsinkin jos tämä jää viimeiseksi kerraksi ovat kuvat kullan kalliita muistoja. Uskon myös, että vauvasta on joskus isompana kiva nähdä kuvia ajalta jolloin hän oli vielä masussa. Ainakin isosiskoista on ollut hauska katsoa raskauskuvia, kun heitä on odotettu.


Oloni on edelleen väsynyt ja jostain syystä muutamaksi viikoksi kadonnut ällötys on palannut takaisin. Hämmentävää. Onneksi huono-olo vaihtelee, eikä olo ole kokoajan niin ällö. Jouluherkkuja en pysty syömään samalla tavalla kuin yleensä, mutta ei se toisaalta huono asia ole, hih. (Täältä pääset näkemään enemmän raskauskuulumisia)


Ajattelin ja toivoin aiemmin, että raskausvatsa tulisi esiin jouluksi, että saisin ihania tunnelmallisia masukuvia ja että siitä jäisi erityinen joulumuisto. Niin siitä jääkin. Olen äärimmäisen kiitollinen ja onnellinen, että sisälläni kasvaa pieni ihminen, se on paras mahdollinen joululahja ♡ 

torstai 17. joulukuuta 2020

Meidän jouluinen koti

Mielestäni joulun odotuksen parhaimpia juttuja on perinteet, inspiroituminen, tunnelmointi ja kodin koristeleminen. Tässä postauksessa esittelen teille meidän jouluisen kodin. Enää viikko jouluun! ☆


Meidän jouluisessa kodissa näkyy neutraalien värien lisäksi punaista ja vihreää, pieni ripaus kultaa ja hopeaa. Ne ovat mielestäni joulun sävyjä mitkä luovat tietynlaisen tunnelman ja vievät minut samalla lapsuuteni jouluihin. ☆


Joulu ei tule ilman koristelua, ei varsinkaan ilman koristeltua kuusta. Muistan lapsena miten hauskaa joulukuusen koristeleminen oli, siksi haluan tarjota lapsilleni saman mahdollisuuden iloita siitä. Tänä vuonna meillä on kaksi joulukuusta, toinen olohuoneessa, toinen tyttöjen huoneessa. ☆



Lastenhuone
Lastenhuoneessa joulutunnelmaa tuo kuusen lisäksi, Kaverini juliste, tekemäni kuusiviiri ja paperitähdet. Myös muut jouluiset koristeet kuten jouluiset pehmolelut, Aarikan tontut ja hauska luistinrata, hih. ☆



Makuuhuone
Meidän makuuhuoneessa joulutunnelmaa tuo Marimekon kuusikossa pussilakanat, muutaman vuoden takainen H&M Home tyyny, Ottiilian Karkkikeppi, hyllyllä olevat kuusikoristeet, tontut ja julisteet. ☆


Ruokailutila/Keittiö
Muumihylly on myös päässyt joulutunnelmaan. Esille on laitettu mm. jouluisia mukeja, mutta tietenkin huomio kiinnittyy äitini tekemään upeaan muumipiparkakkutaloon. Tämä on jo 6. muumitalo minkä äiti on tytöille tehnyt, tämän vuoden uutuutena muumitalon pihalle on ilmestynyt uimahuone. Huikea vai mitä! ☆

Keittiön pöydällä on tällä hetkellä Finlaysonin joulumuumi pöytäliina (aatoksi vaihdamme pöytään Marimekon Kuusikossa liinan) , myös kynttilät tekevät ihanan joulutunnelman. Ikkunassa roikkuu Ikeasta viime vuonna ostamamme kaunis karkkikeppikoriste. ☆


Olohuone
Olohuoneestamme löytyy mm. joulukuusi, valosarjoja, kynttelikkö, tekemäni kuusiviiri ja jouluisia tyynyjä mm. marimekkoa ja finlaysonia. Olohuoneen lipastolla ja hyllyllä on punasävytteisiä joulukoristeita. ☆

Tältä meillä tänä jouluna näyttää. Tuttuja koristeita aikaisemmilta vuosilta ja lisäksi myös muutamia uusia kivoja juttuja. Tänä vuonna innostuin tekemään itse mm. paperitähtiä lahjapapereista ja kuusiviirejä serveteistä, aika hauskaa! Tunnelmallista joulun odotusta kaikille ♡ Parasta on kun, jokainen voi tehdä kotiinsa juuri sellaisen joulutunnelman kuin haluaa! 

tiistai 15. joulukuuta 2020

Jouluisia kysymyksiä ja vastauksia


V 2v 5kk selittää jouluisia sanoja:

Joulukalenteri - Barbikalenteri

Adventti - Adventtikynttilä

Joulukuusi - Joulukuusi, palloja

Joulutähti - Joulutähti

Tonttu -  Punanen lakki

Joulupukki - Joulupukilla on punainen hattu, parta

Poro - Porolla on sarvet

Korvatunturi - Joulupukin koti

Joulutorttu - Leivotaan, joulutorttui tehdään

Enkeli - Valkoinen mekko


V 2v 5kk vastaa jouluaiheisiin kysymyksiin

Mitä kivoja juttuja joulunodotukseen liittyy? Tontut, Petteri Punakuono, lunta

Mitä toivot joululahjaksi? Yksisarvinen, poni, Pipsa Possu leluja

Lemppari joulukirja? Pandakirja (Pandakaksoset joulun jäljillä)

Missä joulupukki asuu? Korvatunturilla

Mikä on joulun paras herkku? Kettukarkki

Mitä jouluna tehdään? Tanssitaan, syödään vaahtokarkkeja

Mistä joululauluista tykkäät? Tip tap tonttulaulu

Mitä jouluna syödään? Herkkuja

Mikä on kivointa joulussa? Tip tap laulu

Mitä haluaisit antaa lahjaksi vanhemmille? - Äitille My little poni.  Isille yksisarvinen. "Masuvauvalle" tuttipullo.

Minkälaisen joulutervehdyksen haluaisit lähettää? Tip tap, tip tap hyvää jouluu!


H 6v selittää jouluisia sanoja:

Joulukalenteri - Joulukalenterista tulee leluja

Adventti - Sillon sytytetään adventtikynttilä, tontut tuo joulusukkaan lahjan (meillä on jouluperinne, että adventtisunnuntaisin tonttu tuo joulusukkaan yllätyksen)

Joulukuusi - Siihen laitetaan aina koristeita, punaisia palloja ja latvaan laitetaan kaunis tähti

Joulutähti - Se laitetaan koristeeksi kuusen latvaan

Tonttu -  Pieni olio millä on punaiset tai vihreät vaatteet

Joulupukki - Tuo lahjoja, sillä on jättivalkoinen parta, sillä on punainen lakki 

Poro - Semmoinen joka kuljettaa joulupukkia, poro on ruskea sillä on harmaat jättisarvet

Korvatunturi - Siellä asuu Joulupukki ja tontut 

Joulutorttu - Kaunis leivos mikä maistuu hyvältä

Enkeli - Sillä on siivet ja valkea mekko se lentelee taivaalla

H 6v vastaa jouluaiheisiin kysymyksiin

Mitä kivoja juttuja joulunodotukseen liittyy? Joulukuusen laitto ja koristelu, piparien ja torttujen teko

Mitä toivot joululahjaksi? Petsejä, Barbien tavaroita, soittimia, uudet pinkit talvikengät

Lemppari joulukirja? Pikku pandat (Pandakaksoset joulun jäljillä)

Missä joulupukki asuu? Korvatunturilla

Mikä on joulun paras herkku? Piparit ja tortut

Mitä jouluna tehdään? Meille tulee sukulaisia kylään. Ootetaan joulupukkia

Mistä joululauluista tykkäät? Petteri Punakuono, joulupukki joulupukki, kulkuset 

Mitä jouluna syödään? Kalaa, kinkkua ja herkkuja

Mikä on kivointa joulussa? Joululaulut

Mitä haluaisit antaa lahjaksi vanhemmille? - Äitille kukkariipuskoru, Isille kaularusetti

Minkälaisen joulutervehdyksen haluaisit lähettää? - Hyvää Joulua!