maanantai 11. joulukuuta 2023

Meidän jouluiset nukkekodit × 6 + Vinkkejä nukkekodin joulutunnelman luomiseksi

Olemme somistaneet meidän nukkekodit jouluisiksi. Ne tuovat kivasti jouluista tunnelmaa kotiimme sekä innostavat lapsia monenlaisiin kivoihin leikkeihin. 


1. Minun nukkekoti eli Hiiritalo
90-luvulla minun rakas pappani (äitini isä) rakensi minulle nukkekodin leikkeihini. Olen niin onnellinen siitä, että nukkekoti on säilynyt, että nyt lapseni voivat leikkiä sillä. Nykyään nukkekodissani asuu Maileg Hiiriä, siksi nukkekoti on saanut nimekseen Hiiritalo. Olen innostunut miniatyyriharrastuksesta eli tykkään itse askarrella koristeita, somisteita ja herkkuja taloon. Hiiritalon tyyli vaihtuu aina vuodenaikojen/sesonkien mukaan. Nyt hiiritalo on tietenkin pukeutunut jouluasuun. Hauskaa!


2. Esikoisen nukkekoti eli hänen Hiiritalo
H sai nukkekodin 1-vuotiaana lahjaksi mammalta ja papalta (vanhemmiltani). Pienenä hän leikki sillä paljonkin, mutta talo oli pitkään käyttämättömänä. Olen saanut H:n innostumaan miniatyyriharrastelusta ja nyt hänellä on oma Hiiritalo. H:n nukkekodissa asuu myös Maileg hiiriä, olemme tehneet itse, ostaneet ja tuunanneet sinne monenlaisia koristeita. Nyt sielläkin on jouluinen sisustus. Askartelimme sinne lahjapaketteja, kynttilöitä ja herkkuja askartelusavesta, leikkasimme huopakankaasta sinne matot. Rustasta löytyi taloon kaksi joulukuusta, takka ja olkipukki. Flying Tigerista söpö piparkakku-ukko. Talon ulkopuolelle ostin Prismasta havukransseja ja peitin kukkakoristeet "lumella" eli vanulla. Maalasin talossa ennen olevat sekaväriset huonekalut H:n toiveesta valkoisiksi. Mamma osti hiiritaloon jouluisen valopylvään sekä valkoisen lipaston, mummi ja ukki ostivat hiiritaloon kaksi söpöä vauvahiirtä.  H:n hiiritalosta on tullut kaunis ja tunnelmallinen joulukoriste. 


3. Maileg piparkakkutalo
H sai joulusukasta ensimmäisenä adventtina (3.12) tämän söpön Maileg piparkakkutalon ja sinne asukkaan. Toisena adventtina (10.12) taloon päätyi koristeeksi mamman ostama jouluinen takka ja meidän ostama kuusi Rustasta sekä Mailegin punainen nojatuoli. Tietenkin myös piparkakkutaloon piti tehdä pari lahjapakettia kuusen alle. Tulipa siitä söpö!

4. Keskimmäisen nukkekoti eli Keijutalo
Myös V on saanut oman nukkekotinsa 1-vuotiaana mammalta ja papalta lahjaksi. Nukkekoti oli pitkään käyttämättömänä, V ei oikein innostunut perinteisistä nukkekotileikeistä. Keksin tuunata nukkekotia enemmän vaaleanpunaista rakastavan V:n oloiseksi. Maalasin nukkekodin sinikeltaraidalliset seinät vaaleanpunaiseksi. Siniset kalusteet vaihtuivat vaaleanpunaisiksi. Voi että miten söpö nukkekodista tulikaan. Sinne muuttivat asumaan suloiset Olli Ellan keijut, yksisarvinen ja nyt joulun ajaksi söpö Flying Tiger Piparkakku-ukko. V on ihastunut nukkekotiin ja on ollut kiva yhdessä miettiä sinne jouluisia koristeita. Ostimme Rustasta sinne kaksi vaaleanpunaista joulukuusta ja askartelin taloon askartelusavesta lahjapaketteja ja kynttilöitä. Sain tarkan ohjeistuksen, että taloon saa tehdä vain vaaleanpunaisia ja valkoisia lahjapaketteja, hih. V:n toiveesta tein taloon myös patjat että kaikilla talon asukkailla on nukkumapaikka.


5. Sylvanian families talo
Tytöt ovat saaneet mummilta ja ukilta sekä mammalta ja papalta monenlaisia Sylvanian families leluja, on niitä jokunen tullut itsekin ostettua. V on pienestä pitäen tykännyt Sylvanian families leikeistä. Keksin ehdottaa hänelle, jos tekisimme yhdestä mummin ja ukin ostamasta Sylvanian talosta söpön jouluisen talon. V innostui ideastani. Ostin talon ulkopuolelle Prismasta havukransseja, V halusi talon ulkopuolelle lunta eli vanua, hih. Talon sisälle laitettiin pieni muovinen joulukuusi mikä löytyi meidän pikkulelutavaroista, monenlaisia söpöjä sylvanian families tavaroita sekä askartelusavesta askarreltuja herkkuja, lumiukkikulhon ja lahjapaketteja. V sai ensimmäisenä adventtina (3.12) joulusukasta herttaisen Sylvanian Families poroperheen ja keksi heti miten hyvin ne sopisivat asukkaiksi ihanaan joulutaloon. Oi että!


6. Kuopuksen puinen Pekan tekemä maatila
Pekka rakensi lasten leikkeihin maatilan/heppatallin/autotallin. Se sopii siis hyvin monenlaisiin leikkeihin. Se on ollut aiemmin aika vähällä käytöllä, mutta tajusimme, että nyt se sopii täydellisesti poitsun maatilaleikkeihin. L sai ensimmäisenä adventtina (3.12) joulusukasta hauskat Olli Ellan maajussin, lehmän, possun ja hepan. Ne oli kuin tehty maatilaan, joten tietysti ne muuttivat sinne. Koska siskojen nukkekodit oli koristeltu hienoiksi, oli tietenkin myös poitsun maatilan aika pukeutua jouluasuun, hih. Tuunasin maatilaan  pienistä tekohavutupsuista havuköynnöksen liimaamalla niitä peräkkäin yhteen. Kiinnitin köynnöksen sinitarralla. Ostin Prismasta myös maatilaan yhden havukranssin. Askartelin askartelusavesta maatilalle lahjapaketteja ja karkkikeppejä. Virkkasin eläimille jouluiset kaulukset, solmin maajussille pari punaista rusettia ja tein myös maatilaan koristeeksi rusetin. Pienillä jutuilla sai maatilasta tehtyä jouluisen. Hauskaa! 


Vinkkejä nukkekodin jouluiseen somistamiseen! 

Miniatyyri havukranssit, köynnökset ja joulukuuset. Niitä voi ostaa valmiina tai tehdä itse esim piippurasseista, pahvista ja langasta tai askartelusavesta.

Miniatyyrilyhdyt, valot, takka ja kynttilät, niitä myydään monissa kaupoissa tai voi kokeilla tehdä itse.

Jouluiset astiat ja herkut esim askartelusavesta muovailemalla ja maalaamalla tai kartongista leikkaamalla tai ostamalla valmiita juttuja.

Jouluiset kuten vihreät tai punaiset tekstiilit. Jos ei jaksa ommella, huopakanlaasta leikkaamalla saa helposti tehtyä mattoja ja peittoja, liiman avulla myös tyynyjä ja koreja. Jos virkkaustaito löytyy niin nukkekotiin voi tehdä peittoja ja mattoja myös itse virkkaamaalla.

Askartele nukkekodin asukkaille tonttulakit, poronsarvet, muut jouluiset/talviset asusteet tai jouluiset vaatteet. Esim kartongista tai huopakankaasta, virkkaamalla tai ompelemalla.

 Tarvitset hyvän mielikuvituksen ja askarteluinnostuksen.

Ihanaa joulunodotusta! Toivottavasti tekin innostutte somistamaan nukkekotejanne jouluisiksi! Ne inspiroivat lapsia monenlaisiin leikkeihin. 


1 kommentti:

Kiitos kommentistasi ♡