torstai 21. joulukuuta 2023

Kolme yötä jouluun on

Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen, kun näin silmät tonttusen. ♡

Joulunodotuksessa on ollut paljon ihania hetkiä. Olemme kuunnelleet joululauluja, askarrelleet, leiponeet pipareita, lukeneet jouluisia kirjoja ja katselleet jouluisia elokuvia.  Teimme viikonloppuna kivan jouluisen reissunkin Tampereelle. Tänään ehdimme viimein koristella kuusen.+. Meillä on ollut kivaa. 


Mutta, jos olen täysin rehellinen, niin kaikki ei ole mennyt niin kuin pitää. Vaikka olemme tilanneet joululahjoja monia viikkoja, jopa kuukausia sitten, kaikki lahjat eivät ehdi jouluksi. Se harmittaa. Piti aiemmin ostaa tyttöjen huoneisiin valoverhot, mutta ne olivat kaupoista loppu. En ole vielä jaksanut laittaa kaikkia joulukoristeita enkä vaihtaa lapsille joululakanoita. En tiedä totunko ikinä kuitenkaan tähän fibromyalgian mukana tuomaan jatkuvaan väsymykseen, uupumukseen ja kipuun. 

Meillä on paljon hommia vielä tehtävänä enkä jaksaisi oikein mitään, joka paikkaan koskee. Puolet lahjoista on vielä paketoimatta, joulukortit pitää tulostaa (parempi myöhään kuin ei milloinkaan), kaupassa pitää käydä ja vielä täytyy leipoa, siivota, viedä lahjoja ja vaikka mitä.  En ole ehtinyt tai jaksanut askarrella ja tehdä diy lahjoja niin paljon mitä olin ajatellut. Olen kuvannut tavallista vähemmän, koska en vain ole jaksanut. Että sellaista. Onneksi vielä on pari päivää aikaa. Kyllä minä ehdin. En aio kuitenkaan liikaa stressata vaikka vähän harmittaakin. Vähemmälläkin pärjää. Tsemppiä muillekin väsyneille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡