Kaksi vuotta kotona (2/2)

Olen ollut jo 2 vuotta kotona. Edellinen postaus "Kaksi vuotta kotona (1/2)", ensimmäinen osio käsittelee kotona olemista raskaana ollessa, ajatuksia synnytyksestä ja synnytyskertomuksen (niin kuin minä sen satun muistamaan). Tosiaan niin kuin edellisessä postauksessa oli puhe, niin tämä postaus käsittelee sitä minkälaista minun elämäni on ollut kotiäitinä, mitä ajatuksia se minussa herättää. Miten nämä 1,5 vuotta ovat menneet Helmin kanssa kotosalla. "Helmin ensimmäinen vuosi" -postauksesta voi lukea Helmin ensimmäisestä vuodesta, miten se oikein meni, mitä kaikkea Helmi oppi, mitä ajatuksia vauvavuosi herätti ja miten vuosi ylipäätään sujui. Tämä postaus kertoo lähinnä minun ajatuksistani kotiäitinä.

Minulle oli jo suunnittelu vaiheessa selvää se, että sitten kun saamme lapsen, niin jään kotiin, ainakin lapsen ensimmäisten vuosien ajaksi. Haluan olla mahdollisimman paljon Helmin kanssa ja luoda hänelle ihania lapsuusmuistoja. Minusta on tärkeää, että olen läsnä, aina Helmin tavoitettavissa, varsinkin silloin kun hän tarvitsee minua. Minusta on ihanaa olla Helmin tuki ja turva, lämmin syli ja lohduttaja. Haluan, että Helmi on turvassa ja kokee olevansa rakastettu. Haluan antaa Helmille paljon rakkautta ja huolenpitoa. Minusta on hauskaa leikkiä Helmin kanssa ja saada hänet nauramaan. Se on maailman paras tunne kun teen Helmin iloiseksi ja onnelliseksi. Minusta on myös ihanaa, että olen Helmille tärkeä, tärkein koko maailmassa (Pekan kanssa). Kotiäitinä oleminen on ihanaa, päivääkään en vaihtais pois. Tämä on maailman paras homma.

Koen olevani "äiti-ihminen", minulle on lasten kanssa oleminen aina ollut luontevaa. Tiesin jo 15-vuotiaana että haluan työskennellä lasten parissa ja että haluan joskus omia lapsia. Tosiaan jo ammatinvalintani kertoo siitä, että pidän lasten kanssa olemisesta, leikeistä ja kasvattamisesta (enkä pelkää sitä). Olin jo raskaana ollessa suht itsevarma siitä mitä tuleman pitää vauvan ja lapsen kanssa, sen perusteella mitä olin koulussa ja työelämässä nähnyt ja oppinut. Tiesin jo etukäteen, että oma lapsi on maailman paras juttu, se tuo mukanaan suuren vastuun eikä vanhemmuus aina ole helppoa. Tiesin myös, että oma aika sekä parisuhdeaika jäävät vähemmälle ja myös sen, että tulee väsyttämään. Ajattelin myös, että jos selvisin töissä 10 lapsen kanssa, pärjään hyvin kotona yhden kanssa. Olen osannut varautua etukäteen myös uhmaan ja kiukutteluihin, onneksi minulla on suht rautaset hermot. Vaikka olen "äiti-ihminen", rauhallinen ja lempeä, niin minäkin olen ihminen. Kyllä joskus hermo menee, välillä jostain ihan pienestäkin asiasta, varsinkin silloin jos olen todella väsynyt. 

Meidän perheessä voimavarana on rakkaus ja luottamus. Minusta on tärkeää, että kotona voi ja saa näyttää kaikkia tunteita, naurua ja iloa, suuttumusta ja surua sekä kaikkea siltä väliltä. Se miten tilanne hoidetaan on tärkeää, mielestäni on hyvä käsitellä asia, keskustella ja tarvittaessa pyytää anteeksi. Niin minä olen aina tehnyt, jos olen ärähtänyt jostain turhasta, olen selittänyt Helmille tilanteen ja pyytänyt Helmiltä anteeksi, joka kerta, vaikkei hän ymmärtäisikään mitä sanon hänelle. Oma esimerkki on parasta oppia lapselle, niin tervehdykset kaupassa, ruuan jälkeen kiittäminen ja että ei mene punaisia päin liikennevaloissa, ei mitään ydinfysiikkaa, hih. En ole täydellinen, enkä yritäkkään olla, haluan olla tai ainakin yritän olla Helmille hyvä esimerkki kaikella sillä mitä teen. Näytän ja osoitan Helmille paljon rakkautta. Me halitellaan, suukotellaan ja Helmi pääsee aina syliin kun tarvitsee. (Osoitamme Pekan kanssa toisillemme rakkautta päivittäin, Helmi näkee ja tietää että hänellä on rakastavat vanhemmat jotka rakastavat toisiaan). Minulla on aina aikaa kuunnella Helmiä. Olen höpissyt ja laulanut Helmille paljon ja teen niin vieläkin. Kerron Helmille joka päivä, että rakastan häntä ja kehun Helmiä aina kun hän onnistuu. Jos jokin asia on hankala tai vaikea niin kannustan ja tarvittaessa autan häntä selviämään tilanteesta tai ongelmasta. Leikimme paljon yhdessä, leikitän Helmiä, piirtelemme, askartelemme, luemme kirjoja ja puistoilemme paljon. Vaikka teemme asioita paljon yhdessä, niin annan Helmin leikkiä ja katsella kirjoja myös itsekseen. Haluan itse hieman "omaa rauhaa" niin minusta lapsikin ansaitsee sen. Tietysti valvon Helmin tekemisiä. Meillä saa myös riehua (rajoitetusti ja valvotusti), meillä saa kiipeillä (turvallisiin paikkoihin) ja heitellä palloa ja kulkea ees taas. Olen omasta mielestäni rakastava, aika joustava ja rento, mutta tässä talossa (Pekan kanssa yhdessä tietysti) se pomo. Helmi saa ilmaista oman mielipiteensä ja se kuullaan, asioista voidaan myös neuvotella, mutta me Pekan kanssa teemme lopulliset valinnat tai päätökset. Joskus siitä tulee Helmille suuttumus ja se on ihan ok, mutta me pysymme päätöksissämme. Haluan asettaa Helmille rajoja kohtuudella, sekin on rakastamista vaikka lapsi ei sitä aina ymmärrä. Teen myös itselleni palveluksen kun en anna lapselle kaikkea tahtoa läpi. Tosin vielä tahtomiset ovat pieniä, mutta mitä isommaksi lapsi kasvaa sitä vaativammaksi tahtomiset todennäköisesti tulevat. Siksi olen ajatellut, että on hyvä hillitä niitä tahtoja jo tässä vaiheessa. 

Vaikka kotiäitinä oleminen on minun unelmahommani ja rakastan Helmiä todella paljon, on tämä joskus rankkaakin. Silloin kun Helmillä on ollut katkonaisia öitä, olen joutunut heräämään keskellä yötä ja silloin on vaan pakko jaksaa. Muutaman päivän tätä jaksaakin, mutta sitten kun on mennyt viikkoja katkonaisilla unilla ja pitäisi touhuavan taaperon perässä juosta, niin se tuntuu välillä rankalle. Onneksi saan tarvittaessa apua läheisiltäni, mutta ei sitä aina kehtaa muille soittaa. Haluaisin selvityä kaikesta itse. 

Toinen haastava ajanjakso on ollut se kun esim. hampaita on tullut ja Helmi on itkenyt paljon päivien aikana, se on kyllä jännä että kun kitinää tarpeeksi kauan kuuntelee niin siihenkin jotenkin turtuu, siis siinä mielessä että se ei ärsytä enää niin paljon. Sepäs se, lapsi ei sitä tahallaan tee, tottakai jos on huono olla se ilmaistaan jotenkin. Yritän aina parhaalla mahdollisella tavalla lohduttaa, mutta sekään ei aina auta. Tärkeää on olla lähellä ja yrittää ymmärtää ja ettei hermostuisi. 

Välillä tämä homma kotiäitinä on myös aika yksinäistä, sisaruksillamme eikä ystävillämme ole lapsia, meillä ei ole sellaista muiden vanhempien vertaistukea (paitsi tietysti omat vanhempamme). Minusta olisi mukavaa että olisi joku äitiystävä kenen kanssa voisi tehdä päivisin äiti-lapsi juttuja kun muut ovat töissä. Voisi jakaa kokemuksia ja samalla Helmillä olisi leikkikaveri. Vaikka minulla ei ole äitiystävää, niin onneksi minun ystäväni vuosien takaa ovat tukenani ja he kyllä kuuntelevat minua ja heistä on mukava nähdä minua ja Helmiä. Välillä jännitän sitä löytyykö yhteisiä puheenaiheita tai minulta muita puheenaiheita kun lapsi, kun oikeastaan kaikki tekemiseni liittyvät jollain tavalla Helmiin. Aina minulla on kuitenkin kivaa ystävieni kanssa ja kyllä sitä puhumista riittää. Onneksi he haluavat kuulla juttuja Helmistä ja ovat kiinnostuneita meidän kotielämästä. 

Täytyy myöntää, että kyllä minua välillä ottaa päähän se, kun minulla on niin paljon vähemmän rahaa käytössä nyt, kuin silloin kun olin töissä. Ajattelen joskus että "voi kun olisi kiva että voisi ostaa mitä haluaa silloin kun haluaa", ei tarvisi aina kuukauden menoja miettiä niiiin tarkkaan. Olen kyllä oppinut kituuttamaan niillä muutamilla satasilla kuussa, niin kuin isäni on aina sanonut "ei ne suuret tulot, vaan ne pienet  menot". 

Tämä 1,5 vuotta Helmin kanssa on ollut hieno matka. Olen oppinut paljon itsestäni ja kasvanut niin ihmisenä kuin äitinäkin. Tiesin että kotona oman lapsen kanssa oleminen olisi ihanaa, mutta tämä on ollut vielä ihanampaa ja antoisampaa mitä olin ajatellut. Vaikka kotiäidin elämä ei aina ole ollut helppoa, niin tämä on aina ollut sen arvoista että Helmi saa mukavan lapsuuden. Minusta on ihanaa että minulla on ollut mahdollisuus olla Helmin kanssa kotona, kun Pekka tuo leivän pöytään. Olen saanut nähdä itse Helmin kehityksen vauvasta taaperoksi, olla osana Helmin arkea ja jokapäiväistä elämää. Kyllä se hieman haikeaksi tekee kun kotonaoloaika on mahdollisesti jo puolessa välissä. No onneksi saan viettää Helmin kanssa aikaa kotona ainakin vielä seuraavat 1,5 vuotta. Niihin mahtuu varmasti yhtä paljon kivoja, hyviä hetkiä, kasvamista ja oppimista sekä ihania muistoja kuin tälle ensimmäiselle puoliskollekin. Nauttikaa siitä mahdollisuudesta olla lapsen kanssa kotona, siitä etuoikeudesta että saatte olla lapsenne kanssa mahdollisimman paljon ja siitä miten tärkeäksi tulette lapselle. Kotiäitinä oleminen on mielestäni maailman paras homma. Nautin jokaisesta päivästä ja jokaisesta hetkestä ihanan tyttäreni kanssa.

Kaksi vuotta kotona 1/2 (synnytyskertomus)

Aikalailla kaksi vuotta sitten jäin pois työelämästä ja valmistauduin äidiksi tulemiseen. Olin sinnitellyt töissä useamman kuukauden erittäin huonovointisena ja väsyneenä, mutta sain työt kuitenkin hoidettua kunnialla loppuun. Olen toisaalta ihan tyytyväinen että määräaikainen työsopimukseni loppui kesäkuussa (2014), sain loppu raskauden ottaa rennommin. Sain levättyä oikeasti ja huono olokin tuntui kotona siedettävämmälle kuin töissä. Oli siinä tosin se toinenkin puoli. Kotona oli melko yksinäistä. Pekka oli töissä, samoin ystäväni ja sukulaiseni. Mamma asuu kilometrin päässä meiltä, välillä vietin aikaa siellä, mutta huonon olon ja huimauksen takia en mielellään liikkunut yksin. Oli päiviä milloin tuntui etten saa ikinä aikaa kulumaan. Kyllä minä aluksi kotona siivoilin ja tein pihahommia. Sitten neuvolassa kävi ilmi, että verenpaineeni oli koholla ja minun piti ottaa mahdollisimman rennosti, eli siis en saisi rehkiä tai tehdä oikeastaan mitään. Myös mitä isommaksi maha kasvoi sitä vaikeampi oli muutenkaan tehdä mitään. Sitten vasta aika pitkäksi kävikin. Toisaalta nautin kyllä siitä että en voinut tehdä mitään, päikkäreistä ja omasta rauhasta, koska tiesin että vauvan tulon myötä ei olisi niin paljon aikaa vain olla. Välillä koin huonoa omatuntoa siitä, että kaikki hommat ja tekemiset jäivät Pekan hartioille, mutta sitten ajattelin, että kyllä minä tämän raskauden kanssa saan tehdä kovan duunin ja se kovin duuni oli vasta edessä päin... synnytys. (Raskaudesta voit lukea enemmän täältä)

Vietettyäni aikaa yksin tuleva synnytys pyöri paljon mielessä... kuinka paljon se sattuu, miltä supistukset tuntuvat, mitä jos en ehdi ajoissa sairaalaan, mitä jos Pekka on töissä kun ensimmäiset supistukset tulee, miten saan vauvan ulos, miten selviän synnytyksestä, mitä jos jokin menee pieleen jne...? Välillä pelotti ja kauhistutti tosi paljon. Se oli kyllä erikoista, että mitä lähemmäs laskettu aika tuli, niin sain jostain sitä kaivattua itsevarmuutta, ajattelin että kyllä minä siitä jotenkin selviän, niin on selvinnyt monet muutkin. Varsinkin kun laskettu aika ylittyi niin toivoin vain että Helmi tulisi ulos. Olo oli niin tukala ja iso maha hankaloitti elämää tosi paljon. Oli vaikea nukkua, en meinannut päästä sängystä ylös, oli todella kuuma ja pissatti kokoajan. Jouduin ravaamaan neuvolassa ja sairaalassa usein. Aina vaan siellä sanottiin että odotellaan, odotellaan, kyllä se sieltä kohta lähtee tulemaan. Joka kerta kysyttiin että tunnenko mitään supistuksia tai muuta erityistä. En tuntenut mitään. Yritin kotona tehdä kaikkea mahdollista että Helmi olisi lähtenyt tulemaan, mutta ei tapahutnut mitään.

Sitten neuvolasta minut lähetettiin taas sairaalaan ja terveydenhoitaja antoi vinkkiä, "ota kamppeet mukaan, tuskin enää kotiin sieltä tulet". Sitten vasta rupesikin pelottamaan. Tajusin että apua joudun kohta oikeasti synnyttämään. Ja niin sairaalassa puolentunnin odottelun ja tutkimusten jälkeen sain tabletit kouraani, jotka käynnistäisivät synnytyksen. "Onnea, teille syntyy lapsi tänään tai huomenna". Eikun osastolle jännittelemään milloin supistukset alkavat... Ajatus synnytyksen käynnistämisestä kauhistutti, koska olin lukenut siitä ja osasin odottaa että kivut ovat/saattavat olla keskivertoa kivuliaampia. Onhan se aika selvää kun keho laitetaan tilanteesen mihin se ei ole vielä valmis. Nielaisin tabletit 14-15 välillä. Sairaalan vierailuaika oli päättynyt 20:00 ja Pekka joutui lähtemään sairaalasta kotiin. Minua jännitti tosi paljon. Yritin levätä, mutta eihän siitä mitään tullut. Ensimmäiset supistukset alkoivat klo 22. Tunsin ikävää nipistelyä vatsassa, arvelin että näiden täytyy olla niitä supistuksia. Jo aika pian kivut voimistuivat ja sain särkylääkettä mikä ei auttanut yhtään. Olin jo ihan tuskissani ja olo oli ikävä, vielä ikävemmäksi oloni teki se, kun Pekka ei ollut paikalla, toisaalta tilannetta helpotti se, että olin sairaalassa ja hyvissä käsissä. Valitin taas hoitajalle kipujani ja hän tokaisi minulle "mene suihkuun, monia se helpottaa". Istuin varmaan tunnin suihkussa, välillä seisoin ja jaloittelin, mutta kivut vaan voimistuivat. Olo oli niin kamala että pakko oli sammuttaa suihku ja mennä takaisin osastolle. Kärvistelin vielä jonkun aikaa, mutta sitten oli pakko hälyttää hoitaja paikalle. Itkin ja valitin että en pysty olemaan, kivut ovat niin voimakkaat ja hän tokaisi minulle "onko sulla oikeasti noin kovat kivut" vastasin hänelle että "todellakin on, en tässä huvikseen tuskastele". No sitten hän poistui hetkeksi ja pyysi että ottaisin tarvittavat kamat mukaan että siirtyisin synnytyssaliin, siellä saisin vahvempia lääkkeitä. 

Soitin Pekalle että lähtisi ajelemaan ja että tulisi suoraan synnytyssaliin, kello oli suunnilleen 2. Kaikissa elokuvissa aina sairaalaan tulevat äidit kuljetetaan pyörätuolissa saliin. Minä sain kävellä ensin pitkän käytävän hissille, sitten vielä hissiltä saliin. Muista vieläkin miten pitkältä se matka tuntui. En pystynyt kunnolla kävelemään ja jouduin pitämään seinistä kiinni. Saliin päästyäni sain pian piikin ja olo helpottui joksikin aikaa. En silti pystynyt yhtään nukkumaan tai rentoutumaan. Sain vähän väliä lääkkeitä ja tämän takia itseasiassa en muista paljoakaan miten tilanne eteni. Jossain vaiheessa sain epiduraalin, sekin tuntui hassulta miten sitäkin olin etukäteen jännittänyt, mutta itselläni oli jo niin kovat kivut että muistaakseni se ei juurikaan sattunut (se piikin laittaminen). Vähäksi aikaa olo taas helpottui pikkuisen. Olin kärvistellyt jo tuntikausia, mutta en ollut avautunut kuin pari senttiä. Ajattelin että jos tämä jo koskee näin paljon, niin entäs sitten kun avaudun vielä lisää. Kätilöt olivat jo varoitelleet että tässä voi käydä myös niin että tämä touhu päättyy sektioon. Lääkäri kävi vähän väliä katsomassa minua ja oli aina sitä mieltä että "kyllä se sieltä tulee, odotellaan vielä". Kerran hän sanoi että minut pitäisi siirtää takaisin osastolle odottamaan, mutta onneksi sattui ihanat kätilöt ja lääkärin lähdettyä huoneesta he sanoivat minulle että ei minua vietäisi täältä mihinkään. Onneksi. Jossain vaiheessa kalvot puhkaistiin (pelkäsin että miten paljon se satttuu, mutta onneksi kätilö sanoi minulle ettei se sattuisi, eikä se sattunutkaan). Helmi ei silti lähtenyt tulemaan ja olin avautunut vasta 3-4cm. Kohta olin tuskastellut jo vuorokauden, verenpaineeni oli todella paljon koholla ja minulla alkoi kuume nousemaan. Onneksi Helmillä oli koko ajan kaikki hyvin. Lääkäri oli käynyt taas minua katsomassa ja totesi että kyllä vielä vähän aikaa odotellaan. Onneksi ihanat kätilöt menivät kovistelemaan lääkäriä ja lääkäri tuli hetken päästä takaisin ja ilmoitti että lähden leikkaussaliin. Tästäkään en kauheasti muista muuta kun että minut kuljetettiin leikkausaliin niin kovalla vauhdilla että sänky välillä kolisi seiniä päin. Äkkiä minut nostettiin leikkaupöydälle. Onneksi pian kätilö kertoi että Pekka seisoi takanani ja silitti päätäni. Uskomatonta miten ihanalta se tuntui, oloani helpotti tosi paljon kun tiesin että Pekka on lähelläni. Tunsin miten sisältäni tippui jotakin ja yht'äkkiä kätilö pitelee edessäni vauvaa ja ihmettelin joko se tuli sieltä. En muista tästä muuta, en muista mitään siitä että Helmi olisi itkenyt enkä tiedä mitä kaikkea Helmille tehtiin, muistan kyllä sen kun ajattelin että onpa se ihana! Sitten minut vietiin heräämöön, en tiedä yhtään että kuinka kauan olin siellä. Mutta jonkun ajan päästä minut vietiin takaisin synnytyssaliin missä Pekka piti Helmiä paitansa sisällä. Se oli ihanin näky ikinä, siinä olivat elämäni rakkaimmat ihmiset. Ihanaa meistä oli tullut perhe. Makasin sängyssä ja kätilö toi Helmin viereeni. Harmikseni tästäkään en muista oikeastaan mitään. Seuraava muistikuvani oikeastaan on kun seuraavana päivänä harjoiteltiin imettämistä ja Pekka tuli takaisin sairaalalle. Täytyy tässä vielä erikeen mainita miten kiitollinen olen Pekasta, hän pysyi rauhallisena koko synnytyksen ajan ja oli koko ajan tukenani ja turvanani. Pekka lohdutti minua ja tsemppasi, hän luotti koko ajan siihen että hoidan homman. Pekka teki oloni niin siedettäväksi kuin mahdollista. En olisi selvinnyt tästä mitenkään ilman Pekkaa. Hän on ehdottomasti maailman paras mies.

Sairaalassa tuli vietettyä viikko. Ja voin kertoa että se viikko tuntui todella pitkältä. Onneksi Pekka vietti kaikki päivät kanssamme sairaalassa. Itseasiassa hän hoiti Helmiä oikeastaan koko viikon. Ensimmäisinä kahtena-kolmena päivänä en voinut pitää Helmiä sylissä muuten kuin että joku antoi hänet minulle. En päässyt yksin sängystä ylös ja käveleminen oli tosi vaikeaa. Maha ja arpi olivat tosi kipeät. Sain lääkkeitä niin olo oli ihan siedettävä. Onneksi Pekka oli Helmiä hoitamassa, Helmi sai heti olla isänsä kanssa kun minä en kyennyt Helmiä hoitamaan. Olin niin väsynyt ja lääkkeissä ensimmäiset päivät synnytyksen jälkeen etten niitä kauheasti muista. Viimisinä päivinä sairaalassa tarkastettiin Helmin kunto, minun kunto ja että vauvan kanssa olominen sujuu. Harjoittelin ahkerasti imettämistä ja samalla yritin levätä että jaksaisin sitten kotona. Kyllä se oli maailman paras uutinen kun saimme kuulla että pääsemme Helmin kanssa kotiin. Ihanaa tästä alkaa oikea elämä perheenä. Nyt alkaa se elämä mistä olen haaveillut ja mitä olen odottanut. Maailman paras homma, saan olla kotona ja hoitaa omaa lastani.

Kyllä se hieman harmittaa että oma synnytys meni miten meni. Ja varsinkin se että en saanut Helmiä heti vierelleni, en pystynyt antamaan Helmille heti sellaista huolenpitoa mitä olisin halunnut antaa. Ja se että en muista niitä ensimmäisiä päiviä kunnolla. Muutenkin leikkauksen takia alku oli hankala, koska olin leikkauksen jäljiltä kipeä ja väsynyt. Se että minusta tuntuu siltä että oma kehoni petti minut, ei tee minusta huonoa äitiä. Jostain syystä kehoni ei vain ollut valmis synnytykseen, niin vain joskus käy. Tämä synnytys ei mennyt niin kuin olin kuvitellut, mutta lopputulos on juuri niin ihana kuin olin kuvitellutkin, ehkä jopa vielä ihanampi. 

Haluan vielä muistuttaa että tämä on minun henkilökohtainen kokemus, petustuen minun omiin tuntemuksiin ja siihen mitä nyt satun muistamaan. Jokainen raskaus ja synnytys ovat yksilöllisiä ja erilaisia, samoin kuin vanhemmuus. Monilla raskaus ja synnytys sujuvat ongelmitta ja sujuvammin. Tämä on minun tarinani, näin se minun kohdallani meni. Olen ylpeä itsestäni, selvisin sekä raskaudesta että synnytyksestä ja minusta tuli äiti ihanalle pienelle tytölle, Helmille. Tarina jatkuu seuraavassa postauksessa "Kaksi vuotta kotona 2/2" kerron siitä millaista minun elämäni on ollut kotiäitinä, mitä ajatuksia se minussa herättää. Miten nämä puolitoista vuotta ovat menneet Helmin kanssa.

L-O-M-A

Pekalla alkoi eilen kesäloma ja ollaan Helmin kanssa ihan fiiliksissä. Meistä on mukavaa saada isi kotiin neljäksi viikoksi, ihanaa! Päätettiin yllättää isi. Paistettiin pannaria ja siivottiin koko kämppä. Ajattelin, että Pekan on kiva aloittaa loma pienillä juhlilla ja kiva rentoutua kun koti on siisti. Helmi piirti ihanan kesäisen piirrustuksen, toivotettiin isille "kivaa lomaa".

Olen odottanut tätä Pekan lomaa, sillä se on lomaa myös minulle, hih. Kotona hommat puolittuu ja saan itselleni vähän enemmän omaa aikaa. Minusta on ihanaa, että nyt meillä on enemmän aikaa myös parisuhteelle. Taaperoarjessa ei nimittäin ole kahdenkeskistä aikaa tarjolla kovinkaan paljon. 

Nyt meillä on myös enemmän perheen yhteistä aikaa. Meillä on paljon kesäsuunnitelmia, joten luultavasti päivitän blogia aika ahkerasti. Tänä kesänä on kivoja postauksia luvassa! Mukavaa kesää kaikille, täällä nautitaan lomasta, satoi tai paistoi! :-)

Kesäkuun kuulumisia

Kesäkuu on lähtenyt vauhdikkaasti käyntiin. Minä niin rakastan kesää ja lämpimiä päiviä. Tosin kesäkuu on tyypillisesti sellainen kuukausi että kelit vaihtelevat tosi paljon. Mutta se ei meidän menoa haittaa! Tässä on sekalainen postaus meidän kuluneen kesäkuun kuulumisista :-)

2.6.2016 tuli blogin aloittamisesta kuluneeksi jo 3kk! Aika on mennyt tosi nopeasti. Pidän kirjoittamisesta, tämä on rentouttavaa, mukavaa ja rauhallista vastapainoa hektiseen taapero arkeen. Saan kirjoittaessani olla hetken itsekseni ja pohtia mitä kaikkea kivaa onkaan tapahtunut. Se tekee minut joka kerta iloiseksi. Minut tekee iloiseksi myös se miten ihanaa palautetta olen taas saanut teiltä ihanilta lukijoilta, se lämmittää mieltäni. Varsinkin kun en yhtään osannut arvata miten moni kiinnostuisi postauksistani. Kirjoitan edelleen itselleni, mutta on aivan mahtavaa jakaa teidän kanssa meidän mukavat, iloiset, onnelliset hetket. Minulla on ihana perhe, kaunis koti ja nautin arjen pienistä iloista. 

Helmi on tänä kesänä syönyt ensimmäisen kerran irtojäätelöä. 

Meidän lähipuiston takana on suo, käydään aina silloin tällöin siellä ihmettelemässä!

Ollaan tänä kesänä päästy juhlimaan myös yhtä ylioppilasta. Oli kiva nähdä sukulaisia ja viettää aikaa hyvässä seurassa!

Ollaan myös käyty juhlimassa ihania palomiessynttäreitä!

Ollaan valloitettu taas pari uutta leikkipuistoa! 

Käydään Helmin kanssa melkein joka päivä leikkipuistossa. Harmittaa kun ollaan omassa puistossa aina kahdestaan (tai Pekan vapaapäivinä kolmestaan). Helmi tykkää lapsista ja olisi mukavaa jos puistoon edes joskus sattuisi joku leikkikaveri. Eikö täälläpäin sitten käydä leikkipuistoissa? Enpäs tiedä. Ollaan käyty leikkipuistoissa myös kaupungin toisella puolella ja keskustassa. Siellä on onneksi sattunut samaan aikaan muita lapsia niin Helmillä on ollut leikkikavereita. :-) 

Vaaleanpunainen unelma - Pienen tytön huone

Olen sisustanut Helmin huonetta ihanilla pienillä yksityiskohdilla. Nyt tuntuu että huone on viihtyisämpi ja ihanan lapsenmielinen. Lisäilin seinille tavaraa, vähän järjestelin leluja ja koristeita. Tein myös uusia hankintoja Helmin huoneeseen (mm. ihana Red Hand Gangin henkari + jäätelökoristeet). Nyt huone on saanut kesäisen, suloisen ja kivan uuden ilmeen. Siellä ovat nyt jätskit, pilvet ja nallet sulassa sovussa. :-) 

Olen ihan hurahtanut kaikkiin jätskijuttuihin. Postailinkin jo aikaisemmin Helmin ihanista jätskipaidoista, nyt jätskit ovat siirtyneet myös sisustukseen. Toukokuussa Flying Tiger Copenhagen (ent. Tiger) oli täynnä ihania jäätelökamppeita. Harmi että tuotteet olivat myynnissä vain toukokuun ajan, toisaalta ihan hyvä niin en voinut hamstrata niitä ylenmäärin. HAHA! Ostin ihanan jätskinauhan koristamaan huoneen takaseinää ja ostin myös kivat jäätelökutsukorit, joista tuunasin koristeet Helmin huoneen tyhjälle seinälle. Tälle samalla seinälle laitettiin myös Ikeasta ostetut jäätelökortit. Ai että miten siitä seinästä tuli herkullisen näköinen. Helmi tykkää katsella jätskikuvia ja ne piristävät mukavasti huoneen ilmettä. Mun oli pakko tilata Helmin huoneeseen myös A Little Lovely Companyn ihania leikkimielisiä tyynyjä, mm. veikeä päärynätyyny ja herkullisen ihana jätskityyny. Mun tänhetkisiä lemppareita lastenhuoneen sisustuksessa ovat A Little Lovely Company, Tellkiddo ja Ikea. 

A Little Lovely Company on mun uusin tuttavuus, ensimmäiset hankinnat tosin tein jo helmikuussa. Lightboxit (kirjainvalotaulut) ovat superkivoja kun niistä saa tuunattua millaiset haluaa (ainoa huono puoli on se, että kirjaimissa ei ole ä:tä eikä ö:tä). Kirjainten lisäksi pakkauksen mukana tulee muutamia perussymboleita. Minulle ne eivät riittäneet vaan tilasin lightboxiin  celebrations lisäsetin, hih. Kirjainnauhat ovat myös ihan huippuja, minulta löytyy setit sekä mustana että valkoisena, Helmin huonetta tosin koristaa vain valkoiset kirjainkoristeet. Uusimmat hankintani ovat nuo edellä mainitsemani päärynätyyny, jäätelötyyny ja aivan ihana pieni jäätelölamppu. Haavelistallani on ostaa joskus vielä lisää ihania pieniä lamppuja leikkihuoneen koristeeksi. Nuo lamput ovat koristeiden lisäksi käteviä myös leikeissä. Olen tilannut omat A Little Lovely Companyn tuotteet täältä ja täältä. 

Tellkiddon tuotteet ovat yksinkertaisen tyylikkäitä, neutraaleja, mutta lapsenmielisiä, just mun makuun sopivia. Kuoseja on erilaisia, mutta mun silmää miellyttää eniten tuo Karhukuosi. Meiltä löytyy (tällä hetkellä olohuoneesta) kaksi Karhu kangaspussia leluille, Helmin huoneessa on ihana Karhu juliste koristeena ja sängyssä mukavan pehmeä Karhu pussilakana. Olen tilannut meidän Tellkiddo kamppeet täältä.

Ikeasta saa paljon kivoja tuotteita lapsille edullisesti. Helmin huoneen melkein kaikki kalusteet ovat Ikeasta ja ollaan oltu niihin todella tyytyväisiä. Meidän ostamamme kalusteet eivät ole vain vauvalle tai taaperolle (sänkyä lukuunottamatta), ne käyvät myös koululaisen ja teinin huoneeseen. Ollaan ajateltu huonekaluja ostaessa että ne olisivat mahdollisimman pitkäikäisiä ja ajattomia. Pidän Ikeasta, sieltä saa huonekaluja jotka ovat tarpeeksi yksinkertaisia minun makuuni, valkoisia ja suoralinjaisia. Ja jos nyt sattuisi käymään niin, että luopuisimme jostain huonekalusta niin ei jäisi hinnan puolesta harmittamaan. Ollaan ostettu Ikeasta myös kotileikkitarvikkeita ja suloisia pehmoleluja. Yksi suosikkijutuista on Ikeasta ostettu ihana pilvityyny. Minusta on mukavaa että meillä on ollut mahdollisuus sisustaa rakkaan lapsen huone tyylikkäästi, mutta edullisesti. 

Helmin huoneen alemmalta tauluhyllyltä löytyy myös ihanat Pikkunorsun julisteet.