keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Ystävänpäivä 14.2

Näimme Flying Tiger Copenhagenissa ihania ystävänpäiväkoristeita, jotka maksoivat vain muutaman euron. Ostimme ihanan sydänviirinauhan, sydänilmapalloja ja koristetikkuja leivonnaisiin. On kiva koristella kotia, se tuo vähän sellaista piristystä arkeen. Helmistä oli hauskaa ripustaa koristeita ja leikkiä ilmapalloilla. 





Olin päättänyt pitkästä aikaa leipoa. En nyt edes muista milloin olisin viimeksi leiponut, eli siitä on varmaan aika kauan. Olen lähiaikoina ollut niiiiiiiin väsynyt, ettei ole ollut voimia tehdä mitään ylimääräistä. Nyt kuitenkin ajattelin läheisiä ilahduttaa ja leipoa kuppikakkuja, kun meiltä sattui löytymään ihania vaaleanpunaisia vuokia ja söpöjä sydäntikkuja. Taikina oli helppo ja nopea tehdä, ihan perus muffinssitaikina, sinne vadelmamurskaa sekaan ja uuniin. Odottelin, että ne tulivat uunista, jäähtyivät ja sitten lisäsin päälle kermavaahtoa ja tikut, tadaa! Loppujen lopuksi todella simppeli herkku, mutta eikö niistä tullutkin kivan näköisiä, hih?




Pekka on tosiaan tämän viikon lomalla, joten saimme viettää koko ystävänpäivän yhdessä. Aamulla herättiin ja tilasin itselleni Stockmannilta ihanan juuri ilmestyneen uuden Muumipurkin. Herkuttelimme, leikimme ilmapalloilla ja vietimme laatuaikaa yhdessä perheenä. Sitten Helmi kävi unille. Minä kävin sillä aikaa äitiä ja mammaa katsomassa ja viemässä heille ystäväpäivälahjaksi kuppikakut. Helmi heräsi unilta ja äiti tuli hakemaan Helmin niille leikkimään, että me pääsimme Pekan kanssa jatkamaan ystävänpäivää kahdestaan. Oli mukavaa saada hengähtää, olla muutaman tunnin ihan vaan mies ja vaimo.





Pekka on kyllä niin ihana, nytkin hän oli ostanut minulle kauniita vaaleanpunaisia ruusuja, hih. Pekka on minun ensirakkaus, paras ystäväni ja aviomies, lisäksi hän on maailman paras isi. Pekka tekee minut onnelliseksi, saa minut nauramaan ja rakastaa minua juuri tällaisena. Hän on kaikkea sitä mistä pidän. ♡ Vaikka olemme vanhempia, olemme myös pariskunta. Järjestämme säännöllisesti aikaa olla ihan kahdestaan. Sen mahdollistaa lähellä asuvat isovanhemmat, jotka mielellään ottavat Helmin heidän luokseen leikkimään. 





Helmillä oli ihana ystävänpäivä iltapäivä-ilta mamman ja papan kanssa. He olivat ulkoilleet, ja perinteisesti pappa oli paistanut pihvejä, he olivat myös leiponeet ja herkutelleet, piirrelleet ja leikkineet. Helmi oli seurannut Ella-kissaa ja yrittänyt leikkiä sen kanssa. Helmistä Ella-kissa on niin ihana, olen varma, että kun Helmi kasvaa vähän, niin niistä tulee mitä parhaimmat ystävät, hih. 






Meillä oli ihana ystävänpäivä, aurinko paistoi, muistin läheisiäni ystävänpäiväviesteillä, osa sai Helmin tekemät ystävänpäiväkortit. Minusta oli ihanaa, että minäkin sain pari ystävänpäiväkorttia, toisen äidiltä ja iskältä, toisen serkultani, kiitos. Kiitos myös kaikille teille ihanille, jotka muistivat minua kivoilla ystävänpäiväviesteillä, ne piristivät päivääni. ♡ Haluan yleisesti kiittää kaikkia läheisiäni läsnäolostanne ja siitä, että olette olemassa. En pärjäisi ilman teitä. Rakkautta ei voi olla liikaa, joten rakastakaa, ollaan kilttejä toisillemme ja muistetaan läheisiämme (muutenkin kuin ystävänpäivänä). ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡