Syksyn ensimmäinen kerhopäivä

Aamulla tuntui virallisesti syksyltä, oli harmaata, koleaa ja meillä oli edessä syksyn ensimmäinen kerhopäivä. Me olemme jo odottaneet kerhon alkamista, varsinkin Helmi. Helmistä on hauskaa päästä leikkimään ja touhuamaan kavereiden kanssa. Kerhossa on myös kivoja ja erilaisia leluja kuin kotona, joten leikeissäkin on siellä sellaista uutuuden viehätystä. Helmillä kevään kerhopäivät olivat hyvin muistissa, sillä ennen kerhoon lähtöä hän kertoi "Helmi askartelee äitin kanssa", "Helmi tekee ruokaa siellä". Se oli kyllä tosi kiva juttu, kun Pekka pääsi osallistumaan kanssamme syksyn ensimmäiseen kerhopäivään.

Lähdimme kaikki kerhoon siis hyvillä mielin. Pakkasimme tuttuun kissareppuun ihanat kerhotossut ja Helmille laitettiin päälle kaunis mummin ostama uusi mekko. Minni-takki päälle ja menoksi! Saavuimme kerhon pihalle ja Helmi innoissaan hihkui ja juoksi sisälle. Äkkiä laitettiin kerhotossut jalkaan, käytiin käsipesulla ja mentiin askartelemaan. Helmi teki kauniin kukkasen, hän malttoi ja osasi hienosti rypistää silkkipaperia, leikata saksilla ja liimailla. Saatiin kukka valmiiksi ja sitten lähdettiin leikkimään. 

Ensimmäiseksi Helmi otti lastenohjaajaa kädestä ja kuljetti tämän kanssaan leikkimään nukkekodilla, ihanaa! He leikkivät vähän aikaa yhdessä ja nukkekodin jälkeen Helmi meni tekemään ruokaa leikkikeittiöön. Hän tarjosi minulle, isille ja lastenohjaajalle vaikka mitä herkkuja. Kävimme myös toisessa huoneessa katsomassa mitä leluja sieltä löytyy. Helmi tuttuun tapaan onki kaloja kalapalapelistä, tutki Nooan arkin eläimet ja kasasi purkkeja päällekkäin. Olin niin ylpeä Helmistä miten hienosti hän jaksoi keskittyä leikkeihin ja leikin lopetettuaan hienosti korjasi kaikki lelut omille paikoilleen.

Tutuun tapaan leikkien jälkeen oli yhteisleikkien/laululeikkien vuoro. Aloitimme perinteisesti "piiri pieni pyörii" laululla, jonka Helmi osaakin hienosti laulaa. Leikimme myös "tule ystäväksi näin" ja "aurinko lettuja paistaa". Oli ihana seurata Helmiä miten hän nautti toisten lasten seurasta ja siitä porukalla tekemisestä ja riehumisesta, hih. Välillä hän tosin haki meiltä huomiota, varsinkin isiltä. Yhteisleikkien jälkeen oli hartaus/lukuhetken vuoro. Helmi istui sylissäni, malttoi hienosti istua ja kuunnella. Lopuksi meinasi tulla tylsää ja hermo mennä, mutta taas silikonikoruni pelasti tilanteen, kun Helmi rupesi sitä tutkimaan. Sitten olikin aika heipattaa kavereille ja napata kerhoaskartelu mukaan.

Meillä oli tosi kiva ja onnistunut kerhopäivä. Minusta on ihanaa miten Helmi nauttii kerhosta ja miten paljon hän on tämän 3kk kerhotauon aikana tullut isommaksi ja taitavammaksi. Huomasin, että kevääseen verraten hän malttoi nyt paremmin keskittyä leikkeihin ja askartelu sujui todella hienosti ja oma-aloitteisesti. Hän osasi/jaksoi keskittyä rypistämään silkkipaperia ihan itse ja leikkasi saksilla oikeaoppisesti ihan itse, minä vähän vain varmistelin. Hän myös liimasi itse eikä yhtään pelännyt siitä tulevaa sotkua! Kukasta tuli todella upea ja mikä tärkeintä Helmistä oli kiva puuhastella yhdessä. 

Keittokirja vuodelta 1948 - Mitä silloin syötiin?

Äitini löysi Mamman keittokirjan vuodelta 1948. Kirja on vanha, yksinkertainen ja tehty sotien jälkeen. Mielestäni se on upea! Olen aina ollut kiinnostunut historiasta, vanhoista esineistä ja niiden tarinoista. Halusin kuvata tämän kirjan ja ottaa talteen mielestäni erikoisimpia reseptejä. Ihan vaan sen takia, että näen minkälaisia ruokia on syöty isovanhempieni nuoruudessa ja miten ruokailutottumukset ovat vuosikymmenten aikana muuttuneet.

Se on ihan ymmärrettävää, että sotien jälkeen pula-aikana oli pakko syödä sitä mitä oli saatavilla. Eläimistä käytettiin ja syötiin kaikki osat, leivän päälle laitettiin monenlaisia aineksia, jotta siitä saataisiin täyttävämpää. Lihan lisäksi syötiin myös kalaa, viljasta ja perunoista tehtiin monenlaisia ruokia kuten myös kananmunista, kasviksista, sienistä ja hedelmistä/marjoista, ihan niin kuin nykyäänkin. Tänä päivänä Suomessa ruokailutottumukset ovat erilaiset ja kansainvälisemmät. Harvalla meistä on oma maatila, maatilaneläimiä ja peltoja, joiden antimista tehdä ruokaa. Nykyään kaupat pursuavat kaikenlaisia ruoka-aineksia, myös valmiita ruokia, meillä on vaihtoehtoja ja varaa valita. Mamman keittokirjassa oli paljon minulle ihan uppo-outoja ruokia, jopa sellaisia reseptejä mitkä tuntuvat omaan makuuni ihan mahdottomalta ajatukselta, en usko että pystyisin syömään niitä. Ja uskon, että se johtuu pitkälti tottumuksesta. Entä jos ei olisi koskaan ollut muuta vaihtoehtoa, jos olisi ollut aina pakko syödä ihan mitä vain/kaikkea saadakseen mahan täyteen, söisinkö nyt jopa kamalilta tuntuvia ruokia? Uskon, että söisin. 

En ole kuullut kenenkään tekevän tällä vuosituhannella tällaisia ruokia kuten: Sillivanukas, Munuaispaistos, Paistetut utareet, Verivanukas, Vasikanaivot, Aivomuhennos, Sisälmyssyltty, Kielihyytelö ja Mukautettu kilpikonnakeitto - Vasikanpääkeitto + . Hävettää myöntää ja kamala sanoa, mutta nuo ruuat ovat sellaisia, että ne saavat minut voimaan pahoin. Tuntuu hurjalta ajatella, että Suomessa on joskus näitäkin ruokia popsittu hyvillä mielin ja se on ollut ihan normaalia. Monessa maassa nämä/vastaavat ruuat ovat vielä tänä päivänäkin välttämättömiä vatsantäytteitä, jopa herkkuakin. Tosiaan, en ole koskaan maistanut yhtäkään näistä ruuista, joten en myöskään pysty sanomaan miltä ne maistuvat, ovatko ne edes niin kamalia kuin kuvittelen niiden olevan? Pekallekin mainitsin yhtenä päivänä, että "varmaan osa noista ruuista saattaisi olla ihan ok:n makuisia hyvin/reilusti maustettuna". Kuitenkin jokin ennakkoluulo kertoo minulle, että en usko pitäväni niistä.

Eivät kaikki vanhan keittokirjan reseptit olleet kamalia. Siellä oli monia ohjeita ihan tavallisiin, perinteisiin ruokiin ja leivonnaisiin, jotka ovat myös tänä päivänä yleisiä kuten makaronilaatikko ja lihapullat tai jäätelöt ja mustikkapiirakka. Kirjassa oli käytetty osittain hauskaa vanhaa kieltä, esimerkiksi rapu oli saanut ulkoasun "krapu", munan keltuainen oli "ruskuainen" ja perunatikut olivat "kuorukoita". Varmaan noita nimityksiä saattaa joku kuulla/käyttää vieläkin jossain, mutta minulle ne olivat uusia tuttavuuksia ja hassun kuuloisia. Huomasin myös, että tavallisiin voileipiin oli paljon ohjeita ja kerrottiin hyvin yksintyiskohtaisesti miten leivät pitää voidella ja päälliset asetella, monet ohjeet myös toistivat itseään. Voi ja margariini kävivät kovaa taistoa: "Täytyy aina miettiä kumpi on sillä hetkellä edullisempaa, voi vai magrariini". Se tuntui hassulta, että monissa ohjeissa leipien päälle laitettiin luumuja, porkkanoita ja punajuurta. En usko, että monenkaan aamupalapöydästä näitä aineksia löytyy leivän päältä?

Vaikka oma makuaistini ei ehkä ole kaikista laajin tai monipuolisin, niin kunnioitan ruokaa enkä pidä sitä itsestäänselvyytenä. Se on hienoa, että ruuasta on oltu aina kiinnostuneita ja on haluttu tarjota ihmisille uusia reseptejä ja kokemuksia helpottamaan arkea ja tekemään juhlista entistä parempia. Vaikka ruokatottumukset muuttuvat ja reseptit kehittyvät, niin tietyt ruuat ovat suosittuja vuodesta toiseen. Ne ovat osa meitä ja kulttuuriamme, ne ovat perinteitä. Mielestäni perinteitä tulee vaalia, joten vaikka uusia ruokia ja makuja tulee ja menee, niin on hyvä muistaa myös suomalaiset maut. Itselleni tulee mieleen esim: makaronilaatikko, lihapullat, peruna, porkkana, omena, omenapiirakka, marjapiirakat, letut, erilaiset pullat ja kuivakakut, joulukinkku, pääsiäisenä (miksei muutenkin) lammas, sekä karjalanpiirakat ja perunapiirakat +.

Makuja on monia, minkälaisista ruuista sinulle tulee mieleen suomalaiset maut? :-)

Taiteiden Yö 2017

Viime perjantaina Kouvolassa vietettiin Taiteiden yötä. Pekka oli töissä, joten me tytöt lähdimme kaupungille ihmettelemään ystäväni/serkuntyttöni S:n kanssa.

Kävelimme keskustaan ihmettelemään mitä siellä tapahtuu ja samalla katsomaan miltä uudet laatat kävelykadulla näyttävät. Ja täytyy myöntää, että nämä uudet laatat saavat kävelykadun näyttämään isommalta ja valoisammalta. Manskin viereen oli rakennettu hauska kuumailmapallo/kiipeilyteline lapsille ja Helmi halusikin mennä sitä katsomaan. Siitä saimme idean mennä tutustumaan lähellä olevan keskuspuiston uuteen leikkipaikkaan.

Menimme siis tutkimaan keskuspuiston uutta ihanaa leikkipuistoa, jossa riittää tekemistä kaikenikäisille lapsille. Aivan mahtavaa että keskustaan on keksitty tehdä tällainen vetonaula lapsiperheille. Puisto oli monipuolinen ja tehty hyvällä maulla, mutta lapsenmielisesti. Helmi innoissaan hihkui kun näki uuden leikkipuiston. Hänen piti heti päästä tutkimaan kaikki paikat, laskemaan mäkeä, kiipeilemään ja hyppimään trampoliinilla. Vaikka puisto oli täynnä ihmisiä, niin tuntui siltä, että silti kaikilla oli tilaa leikkiä! Helmistä oli mukavaa, kun ympärillä oli kavereita ja kivaa tekemistä. Täytyy vain toivoa, että puisto säilyy ehjänä, että sitä ei sotketa ja turmella.

Kun olimme tarpeeksi leikkineet, niin jatkoimme matkaa. Kävimme vilkaisemassa keskustassa olevat kojut, joita tuntui tänä vuonna olevan aika vähän. Ostin Helmille söpön puputikkarin  ja siitä sitten jatkoimme matkaa kohti keskustan laidalla sijaitsevaa Museokorttelia. Matkalla pysähdyimme hetkeksi, jotta Helmi sai rauhassa syödä tikkaria, huilittiin, leikittiin ja otettiin kuviakin, hih.

Museokortteli oli taas niin tunnelmallinen paikka, johtuen vanhoista kauniista puutaloista ja siitä miten ihmiset viihtyvät siellä. Oli esityksiä ja kivaa tekemistä, nenään leijaili herkullisten vohveleiden tuoksu. Helmi oli todella onnellinen kun sai ilmaisen ilmapallon ja sai vielä itse valita minkä värisen pallon haluaa. Sain taas olla niin ylpeä Helmistä kun hän jaksoi hienosti jonottaa ja odottaa omaa vuoroaan. Ihastelimme katutaidetta ja piirsimme katuliiduilla. Kävelimme Museokorttelissa, katselimme mitä siellä tapahtuu ja ihastelimme vanhoja taloja, näimme myös hepan! Siitä sitten suuntasimme kotiin päin.

Museokorttelista poistuessamme Helmi jäi sillalle katsomaan autoja. Naurattaa kun tuntui siltä, että tämä oli ollut päivän kohokohta. Se on niin ihanaa miten pienistä jutuista lapset ilahtuvat.  Meillä ei ollut mikään kiire, joten jäimme tutkimaan minkälaisia autoja tiellä liikkuu. Sillan vieressä oli kivikasa, jota piti myös ihmetellä, Helmi nimittäin tykkää kivistä todella paljon. Hän tutkaili kiviä ja meni niiden päälle kiipeilemään. Vähän aikaa leikittiin siinä ja  sitten lähdimme kävelemään kotiin päin.

Liputan edelleen pienten kivojen asioiden puolesta. Oli hauskaa, kun vietimme aikaa yhdessä ja teimme jotain arjesta poikkeavaa. Kalliiksi tämä reissu ei tullut, mukaamme tarttui ainoastaan Helmin tikkari, hih. Mielestäni kivoja jutuja voi tehdä ilman rahaakin/edullisesti. Helmistä hauskinta tosiaan oli puistossa käyminen, ystäväni/serkuntyttöni kanssa leikkiminen, mainosilmapallo, autojen katseleminen ja kivet, hih. Koen että kotiäitinä on myös "pakko" osata keksiä tekemistä myös vähällä rahalla ja olen huomannut, että se tosiaan on mahdollista. Ihanaa, että Helmi osaa iloita kanssani monista pienistä kivoista asioista. Kiitos S kivasta päivästä, katsotaan mitä ensi viikolla keksitään ♡

Ps. Nämä Helmin ihanat pesukarhuhousut ovat nyt alessa Breden:n verkkokaupassa!

Mökiltä löytyi aarteita

Mökillä ollessamme pengoimme minun ja veljeni vanhoja tavaroita/leluja. Tarkoituksena oli etsiä aarteita 90-luvulta ja katsella myös löytyisikö laatikosta jotain minun vanhoja leluja Helmin leikkeihin.

Etsin kuumeisesti laatikostani puista hattivattia, jonka jo edesmennyt Pappani on minulle tehnyt, mutta oli erittäin suuri pettymys kun en löytänyt sitä mistään. Laatikosta löytyi onneksi kuitenkin Papan tekemä Pikku Myy, joka on aikoinaan koristanut huoneeni seinää sekä puiset Helmet, Mamman ompelema hattivatti sekä virkattu tonttu.

Läheisten tekemillä tavaroilla on minulle paljon tunnearvoa, sillä ne on rakkaudella tehty. Varsinkin niillä, jotka ovat Mamman ja Papan tekemiä. Näissä heidän tekemissään esineissä elää lapsuusmuistoni ja muistot yhteisistä hetkistämme. He olivat molemmat erittäin taitavia ja luovia. Pappa osasi maalata upeita tauluja ja loihtia puusta monenlaisia esineitä ja leluja. Mamma teki kauniita käsitöitä, niin virkkaamalla, neulomalla kuin ompelemallakin.

Tosiaan puista hattivattiani ei löytynyt mistään, mutta veljeni oma löytyi. No tietysti laitoin hänelle viestiä että "hei löysin tämän hattivatin minkä Pappa on sinulle tehnyt.  Tuonko sen sinulle säilöön vai jätänkö sen tänne odottelmaan?". Niin veljeni vastasikin minulle, että voin ottaa sen meille, jos haluan, että ei hän tarvitse sitä. Tulin siitä niin onnelliseksi, kun olen tällainen "muumihullu" ja keräilijä, mutta varsinkin koska se on Papan tekemä ja olin ollut niin surullinen, koska en ollut omaani löytänyt. Kiittelin kovasti, mutta kerroin myös, että "jos tulet joskus katumapäälle, niin täältä meiltä se sitten löytyy." ♡

Äitini on tosiaan säilönyt mökille minun ja veljeni kaikki vanhat ja ehjät lelut. Meillä meni Pekan ja Helmin kanssa useampi tunti kun tutkimme minkälaisia aarteita laatikoista paljastuu. Se oli jännää kun näin vanhoja lelujani, niin ne näyttivät kaikki enemmän tai vähemmän tutuille. Osa leluista oli kyllä sellaisia, että en ollut edes muistanut niiden olemassaoloa, mutta kun näin ne, niin muistot niistä palasivat mieleeni. Meille kotiin mukaan tarttui Mamman ja Papan tekemien lelujen lisäksi söpö kuumailmapallo, mikä sopii varmasti monenlaisiin leikkeihin, yksi kylpylelu, pikkuinen peili, tonttu-pehmolelu ja hauska Pingu-peli. Olin tarkoituksella kriittinen ja yritinkin ottaa mahdollisimman vähän tavaroita kotiin, sillä Helmillä on todella paljon leluja muutenkin.

Ajattelin että nämä lelut mitkä toimme kotiin olivat erilaisia ja sellaisia mitä Helmillä ei vielä ole. Tonttu pehmolelu otettiin lähinnä joulukoristeeksi, hih. Tärkeintä oli kuitenkin se, että löysin Papan ja Mamman tekemiä aarteita. Muumit olivat minulle tärkeitä jo lapsena ja he tiesivät sen. Heidän tekemänsä kauniit lelut ilahduttivat minua ja nyt ne ilahduttavat minun lisäkseni myös Helmiä. ♡