tiistai 20. kesäkuuta 2023

Raisio, Turku, Naantali - Niin hauska reissu

Reissumme alkoi kahdella iloisella yllätyksellä. Olimme unohtaneet laittaa herätyskellon soimaan, heräsimme puolituntia myöhemmin mitä olimme ajatelleet. Kaikki heräsivät virkeinä ja hyvin nukkuneina. Toinen iloinen yllätys oli se, kun ajomatka olikin tunnin lyhyempi mitä etukäteen olimme muistelleet. Oli mahtavaa päästä reissuun, koska tämä reissu oli meidän edellisen kesän suunnitelma, mikä ei sillon toteutunut kiputilanteestani johtuen. Kiputilanteeni oli pahimmillaan sellainen, että en pystynyt kunnolla kävelemään, istumaan ja syömään. Eipä sellaisessa tilanteessa paljon reissailla. 


Raisio 
Ensimmäisenä reissupäivänä suuntasimme ensin Raision Alppiruusupuistoon. Voi miten kaunista siellä olikaan. Ehdottomasti näkemisen arvoinen. Otimme muutamia ihania kuvia muistoksi. Alppiruusupuiston parkkipaikan vieressä oli söpö pieni kahvila, minkä pihalla oli keppihevosia millä sai ratsastaa. Tietenkin meidän innokkaat keppiheppatytöt halusivat hoivata ja ratsastaa keppihevosilla. Yhden keppihevosen nimi oli muuten Pekka. Hauskaa! Siitä suuntasimme Ikeaan, tällä kertaa sieltä ei tarttunut mukaan kuin yksi tyynyliina minun ompeluprojektiin. 

Turku
Raisiosta ajelimme Turkuun meidän hotellille. Olipa ihanaa päästä huoneeseen vähän pötköttelemään. Telkkarista laitettiin pyörimään mitäpäs muuta kuin muumeja. Lepäilyn jälkeen suuntasimme leikkimään hotellin lähellä sijaitsevaan seikkailupuistoon. Ilmainen iso leikkipuisto missä oli monenlaista kivaa tekemistä meidän lapsille 8v, kohta 5v ja 2v. Poitsua kiinnosti erilaiset autot minkä kyytiin pääsi istumaan sekä liukumäet. V ja H tykkäsivät kiipeillä ja laskea mäkeä. Alueella oli myös mm. liikennepuisto, mutta se oli maksullinen ja jäi meiltä tällä kertaa väliin. Kävimme ihastelemassa alueella olevia lintuja ja lampaita. Meitä ihastutti kalkkunat, yksi niistä oli todella iso!


Naantali
Toisena päivänä, aamupalan jälkeen suuntasimme Naantaliin, tietenkin Muumimaailmaan missä riitti ihmeteltävää. Muumitalo oli ihana näky mistä olimme kaikki innoissamme, samoin muumihahmojen näkeminen ja halaaminen. Näimme paljon hauskoja kohtaamisia kuten tämän: teatteri Emma, lakaisi luudallaan lattiaa, sitten paikalle ilmestyi noita, joka tokaisi Emmalle "ei luudalla noin kuulu tehdä, ällöttävää, luudalla kuuluu lentää". Noita oli jälleen erittäin viihdyttävä ja hoiti roolinsa hyvin, niin kuin kaikki hahmot kenen kanssa juttelimme tai kuulimme puhuvan. Lapset juttelivat pitkään Nuuskamuikkusen, Pikku Myyn ja Tuutikin kanssa, vähän Tiuhdin ja Viuhdin, Hosulin sekä Aliisan kanssa. Lapset pääsivät kuvaan kaikkien hahmojen kanssa ketä näimme, paitsi Niiskun ja Vilijonkan. Alussa näimme Niiskun vilaukselta, mutta emme enää sen jälkeen. Vilijonkan myös näimme vain nopeasti. Paikalla ei ollut ollenkaan Hemulia, Haisulia eikä Sosulia. Meillä oli muumimaailmassa kiva ja onnistunut päivä, tuskaisesta helteestä huolimatta. Oli hauska tutkia Muumitaloa, Hemulin taloa, jättikurpitsaa ja uimahuonetta. Lapsista oli kivaa vierittää palloja ja katsoa mikä palloista oli nopein. Satupolulla oli hauskaa päästä näkemään ensimmäistä kertaa Noidan mökki sekä hattivattiluola missä salamoi, vau! Tietenkin myös yksinäisten vuorten silta oli kiva. Satupolun jälkeen kävimme vielä Muumeja halaamassa, syömässä jäätelöä ja ostoksilla. Sitten oli aika suunnata hotellille syömään ja lepäämään.



Turku
Muutama tunti hotellilla huilattuamme jaksoimme vähän lähteä ihmettelemään Turkua, kävelimme hotellin lähistöllä, kävimme mm. Luostarin välikadulla sekä Aurajoen rannalla fiilistelemässä jokimaisemaa. Tietenkin kuumana kesäiltana piti käydä ostamassa jäätelöt ennen paluuta hotellille iltatoimiin. 


Kolmantena päivänä aamupalan jälkeen köllöttelimme hotellissa. Pekka ja tytöt kävivät seikkailupuistossa leikkimässä, me jäimme poitsun kanssa katselemaan autoja ja junaa hotellin ikkunasta, vähän piirtelimme, leikimme ja katsoimme muumeja. Sitten olikin aika lähteä kotiinpäin. Autossa oli tuskaisen kuuma, pysähdyimme Porvooseen vähän jaloittelemaan ja leikkimään muumi leikkipuistossa. Puisto oli söpö ja siellä oli monenlaista kivaa tekemistä, harmi vain, että liukumäet olivat niin kuumia, että niistä ei voinut laskea. Onneksi vieressä oleva vesisuihkusysteemi viihdytti ja viilensi lapsia. Pitihän siellä itsekin käydä jalkoja kastelemassa, hih. Tanssivat vesisuihkut naurattivat poitsua, tytöt hihkuivat. Siitä matkamme jatkui koti Kouvolaa kohti. 



Olen niin iloinen ja onnellinen kaikesta siitä mitä pääsimme reissussa kokemaan ja yhdessä seikkailemaan. Mutta fibromyalgiasta johtuen reissu oli minulle myös rankka. Sen me etukäteen tiesimme, emme vain tienneet sitä kuinka paljon reissu minua kipeyttää ja uuvuttaa. Lihaksia ja niveliä särki tavallista kovempaa, kipua tuntui myös paikoissa mitkä eivät normaalissa arjessa kipuile ja uupumus teki mm sitä, että illalla oli vähän vaikea puhua, väsytti hurjasti, käsiä ja jalkoja oli vaikea liikuttaa. Kaulaa, leukaa ja jalkoja jäykisti. Onneksi Pekka oli niin ihana ja hieroi kipeitä lihaksia ja lääkkeiden avulla sain jotenkin nukuttua, en hyvin, mutta en huonostikaan. Valitettavasti se tuli huomattua, että en voi tehdä jatkossa enää reissuja missä on peräkkäisinä päivinä paljon kävelyä ja paljon aktiviteetteja. Täytyy toivoa, että reissusta toipumiseen ei mene kovin kauaa, että Pekan kesälomalla pääsisimme kokemaan vielä monia muitakin seikkailuja. Tämä on ensimmäinen kesä fibromyalgian kanssa, joten aktiivisten reissujen suhteen opeteltavaa riittää. Onneksi molempiin suuntiin ajaessa pysähdyimme pari kertaa, niin pääsin vähän autosta jaloittelemaan. Matkan aikana liikuttelin jalkoja ja käsiä, välillä vaihdoin vähän asentoa sekä hieroin kaulaa ja purentalihaksia. Teimme ja teemme parhaamme, että voisin mahdollisimman hyvin. 



lauantai 17. kesäkuuta 2023

Meillä alkoi koko perheen yhteinen loma

JEE! Meillä alkoi meidän koko perheen yhteinen loma, ihanaa! Sen kunniaksi vaihdoin muumihyllyyn järjestyksen. 


Meillä on vaikka mitä kivoja lomasuunnitelmia. Toivon kovasti, että ne toteutuvat. Viime kesänä kaikki lomasuunnitelmat peruuntuivat kiputilanteeni takia, pahimmillaan en voinut kunnolla kävellä, istua ja syödä. Se oli kamalaa. Viime kesästä johtuen, en uskalla nyt sanoa ääneen suunnitelmiamme... Uskon niiden oikeasti toteutuvan vasta sitten kun ne ovat käsillä. Aika näyttää kuinka käy. Pitäkää meille peukkuja.

Tiedän kuitenkin jo nyt varmaksi sen, että tämä kesä on kohdallani parempi kuin viime kesä. Vaikka minulla on edelleen kipua/kolotusta joka päivä, se on kuitenkin lievempää kuin vuosi sitten. Onneksi. Olen päässyt jo nyt kokemaan niin paljon, mm retkiä Tykkimäkeen, metsään, erilaisiin leikkipuistoihin, suolle, Mustilaan ja mökille. Olen myös heittänyt talviturkin ja uinut järvessä. Olen syönyt mitä mieli on tehnyt mm paljon jäätelöä ja vähän mansikoitakin. Kunhan muistan tarpeeksi levätä, huolehtia jaksamisestani ja hyvinvoinnistani, pystyn tänä kesänä tekemään monia kivoja asioita. Siitä olen niin iloinen. 


Koko perheen yhteinen loma tekee kaikille hyvää. On hauskaa retkeillä ja saunoa, nukkua niin pitkään kuin nukuttaa, herkutella grilliruualla ja maistella muitakin kesän makuja. Lomasta tulee varmasti kiva, yhdessä kaikki on hauskempaa! 

keskiviikko 14. kesäkuuta 2023

Rakas kaksivuotias

Rakas kaksivuotias, olet niin ihana, iloinen ja hurmaava. Nauravainen hymypoika hassuttelija. Osaat välillä olla kyllä myös pippurinen, oikea tahtotaapero. Koti on turvallinen paikka näyttää kaikenlaisia tunteita, mutta kiukkuamalla ei saa tahtoaan läpi. Ehkä sinä sen vielä opit, hih. 


Leikit monenlaisilla leluilla kuten autoilla, duploilla, leikkityökaluilla, palikoilla ja palloilla. Tykkäät erityisesti uusista synttärilahjaksi saaduista autoista mm. Ryhmä Hau ajoneuvoista, poliisiautosta ja kaivurista. Välillä hoidat nukkea ja halailet pehmoleluja. Joskus myös leikit siskojen kanssa barbeilla, junaradalla tai ruokaleikkejä. Suosikkipehmojasi ovat olleet dinot, ankat, herra lonkeroinen, puput, jyripossu, Ryhmä Hau Rolle, squishmallows koira, isin vanha pehmoauto ja äitin vanha iso nalle. Tykkäät katsella kirjoja ja olet kiinnostunut osoittamaan ja kysymään "tää?", sen jälkeen haluat kuulla vastauksen. 


Vaikka sanoja ei vielä kovin montaa tule ja osa ensimmäisistä sanoista on unohtunut, ymmärrät puhetta hyvin. Tiedät esim minne pitää mennä kun äiti sanoo "nyt täytyy käydä käsipesulla" tai kun isi sanoo "nyt lähdetään ulos", silloin haet kengät ja kokeilet laittaa niitä jalkaan. Tiedät monenlaisia sanoja, osaat esim kirjasta näyttää mm. missä on koira, porkkana, auto, sateenkaari, jne... Lempikirjojasi tällä hetkellä on: värikkäät ja äänekkäät eläin- ja lintukirjat, puppe kirjat, autokirjat ja Mikki Hiiri kirja, vaikka kuuntelet ja katselet mielelläsi kaikenlaisia kirjoja. Osaat sanoa tälläisiä sanoja: äiti, isi, ankka, auto, kakka, tää, tässä, joo, tule, kukka, kiitti, avaa, jee, nam. Ei ole kiire, opit puhumaan enemmän omaan tahtiisi, äiti, isi ja siskot tukevat ja kannustavat sinua.


Neuvolassa todettiin, että motoriset taitosi ovat erittäin hyvät, sen me kyllä jo tiesimmekin. Osaat juosta, hyppiä, kiivetä ja kulkea rappusissa. Sinulla on hyvä tasapaino, tykkäät pomppia trampoliinilla, kiipeillä kiipeilykaaressa ja laskea itse puistossa liukumäkeä. Osaat potkaista palloa, heität hienosti palloa ja osaat ottaa koppiakin, vaikka ihan aina se ei onnistukaan. Osaat rakentaa palikoista korkeita torneja. Olet nopea ja ketterä, vauhdikas pieni poika. Kasvat ja kehityt ihan hyvin omalla käyrälläsi, vaikka kasvu näyttäisi olevan vähän laskussa. Olet 84.2cm pitkä, painat 12.2 kiloa ja päänymäpärys on 50.6cm 


Vaikka enemmän touhuilet ja leikit, jaksat katsoa myös telkkariakin. Jos sinä saat päättää sieltä tulee esim Ryhmä Hau, Pipsa Possu, Mikki Hiiren Hupitalo, Mikki Hiiri ja Ralliryhmä tai Mikki Hiiren kerhotalo. Olet tykännyt katsoa myös äidin kanssa Muumeja ja Vili Vilperiä, siskon kanssa Barbapapaa. 


Nukut hyvin, pääsääntöisesti koko yön omassa sängyssä. Nukut yhdet päiväunet, kestoltaan 45min-2t. Äiti nukuttaa sinut yleensä päiväunille viekussa, päiväunet nukut siis äitin ja isin sängyssä. Rattaissa tai autossa silloin, jos olemme reissussa. Olet aikalailla kaikkiruokainen. Herkkuasi ovat mm. vesimeloni, mansikat, jäätelö, keksit, usein ruuasta toteat "nam tai "nam nam". 


Olet ollut aina kiinnostunut tutkimaan monenlaisia laitteita mm.imuria, pädiä, tietokonetta, kameraa, puhelimia, kaukosäätimiä ja pleikkarin ohjainta, aina kun olet päässyt niihin käsiksi. Myös äidin ompelukone on vaikuttanut kiinnostavalta kapistukselta. Olet innokas auttamaan, astianpesukoneen tyhjennyksessä, viemään astioita keittiöön ja leluja paikoilleen. Olet siskon kanssa innokas siivousapulainen, kun äiti siivoaa, haette siskon kanssa omat puiset leikkisiivousvälineet. Se on niin söpöä. 

Olet niin ihana ja reipas pieni kulta. Tuot niin paljon iloa ympärillesi. Se on mahtavaa miten ihmeellisenä ja kiinnostavana näet maailman. Usein toteat vaikuttuneena "vau", se ilahduttaa kaikkia ympärilläsi. Tykkäät myös kun sinua kehutaan, näytät juuri siltä, että olet iloinen ja ylpeä itsestäsi ja niin pitää ollakin. Olet niin taitava ja reipas, maailman ihanin pieni poika juuri tuollaisena. Niin rakas ja tärkeä, meidän kaikkien kulta, L****-L********nen, L*****kä, murumursu, murupupu, nallukka, ipana papana, tahtotaapero, Pekka Junior, L**** Pekanpoika, haisulipoika, poikanen, poitsu, poitsukka... rakkaalla lapsella on monta nimeä. ♡

perjantai 9. kesäkuuta 2023

Upeaa kukkaloistoa Arboretum Mustilassa

Yksi Kouvolan seudun upeimmista retkikohteista on ehdottomasti Kouvolan Elimäellä sijaitseva Arboretum Mustila. Varsinkin näin alkukesästä. Pari päivää sitten teimme sinne hauskan tyttöjen retken Mamman kanssa. Ihastelimme mm kukkivia Atsaleoita, Alppiruusuja ja monia muistakin kukkia. Erilaisia kasveja, pensaita ja huikean korkeita vanhoja puita. 




V totesi ensimmäisiä kukkia nähtyämme: "Vau! Aivan kuin olisimme ihan oikeassa satumetsässä." Siltä se tosiaan tuntui, polun varrella kukkia oli joka puolella. Kuvat eivät tee oikeutta sille miten upealta metsässä näytti. 



Meidän päätarkoitus oli mennä ihastelemaan kukkivia atsaleoita ja alppiruusuja ja niitä me onneksi näimmekin. Molemmat tytöt halusivat kuvata kukkia myös itse. H kuvasi omalla puhelimella, V minun puhelimella. Se on hauskaa, sillä oma kuvausharrastukseni alkoi teini-ikäisenä kukkien kuvaamisesta. Tykkään kuvata kukkia edelleenkin, vaikka äidiksitulon myötä olen kuvannut enemmän lapsia, heidän kivoja puuhia ja kotiamme. 


Kukkien, kasvien ja puiden lisäksi metsässä oli paljon muutakin ihmeteltävää. Oli kylttejä missä kerrottiin tietoa, oli hienoja puisia patsaita ja maalattuja kiviä. Lapsia oli ajateltu. Reitin varrella oli myös vähän väliä penkkejä ja jossain kohtaa meitä vastaan tuli myös riippumatto. Siinä olisi ollut kiva köllötellä pidempääkin, mutta kuten arvata saattaa metsässä oli jonkun verran hyttysiä, tosin vähemmän mitä etukäteen ajattelin.



Tosiaan patsaspolku oli upea, täynnä hienoja puuveistoksia, niitä oli muuten todella paljon. Patsaat esittivät mm eläimiä, myyttisiä hahmoja kuten peikkoja, haltioita ja tonttuja. V:n lemppari oli yksisarvinen, me muut emme osanneet päättää yhtä suosikkia. Mamma sanoi kyllä hienosti, että "krokotiili oli niin oikean näköinen, todella hieno!" Minua viehätti erityisesti mm. suloiset puiset kärpässienet. 

Meidät yllätti matkan varrella oleva metsäkirkko. Se oli todella tunnelmallinen paikka. Onkohan joku pari mennyt siellä naimisiin? Vähän matkaa polun varrella metsäkirkon jälkeen oli piknik pöytiä. Hauskaa! 



Oli ihana yllätys, kun kierroksen päätteeksi mamma tarjosi meille vähän herkkuja sympaattisesta kahvilasta, samasta rakennuksesta mistä olimme alussa ostaneet liput. Kiitos mamma. ♡ Meiltä, kahdelta aikuiselta liput maksoivat yhteensä 20€, tytöt eli kaksi alle 12-vuotiasta lasta pääsivät ilmaiseksi. Halusimme maksaa mamman lipun, koska hän aina meitä auttaa ja ostelee lapsille yllätyksiä. Lisää tietoa Arboretum mustilasta, aukioloajoista ja hinnoista löytyy täältä.




Meille kaikille retki Mustilan Arboretumiin oli ihana elämys, mitä muistelemme pitkään hymy huulilla. Ehkä teemme kukkaretkestä mamman kanssa joka vuotisen perinteen? Se olisi hauskaa.