keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Keväthaalari



Aivan mahtavaa kun kevät on tullut! Helmi tarvitsi uuden keväthaalarin, vanha haalari oli tietysti jäänyt jo pieneksi. Sitten heräsi kysymys, minkälainen? Siis ihania lasten ulkovaatteita on niin paljon, että taas oli vaikea valita minkälainen ostettais. No meillä oli budjetti vähän rajoittamassa haalarin valintaa (onneksi), tämä teki valinnasta helpompaa. Pekka ja Helmi olivat käyneet jo aikaisemmin katselemassa ulkovaatteita ja Pekka olikin löytänyt useampia hyvännäköisiä haalareita. Kaikki ne olivat kivoja, mutta tämä haalari oli mielestäni ylitse muiden (johtuiko kenties siitä, että haalari on harmaa, haha). Helmillä kaikki aikaisemmat haalarit ovat olleet pinkkejä ja violetteja (lukuunottamatta äitiyspakkauksen haalareita), joten ihan mukavaa vaihtelua ostaa jonkun muun värinen tällä kertaa. Lisäksi tässä haalarissa on ihana eläinkuosi. Kiva lapsenmielinen kuvio korvaa vähän sitä, että haalari on melko väritön. Toisaalta kun kuvio on noin voimakas, niin värikkäänä kuosi olisi ehkä liian räikeä, ainakin minun makuuni. Ostettiin haalari kokoa 86, haalari on sopivan kokoinen, mutta alle mahtuu myös välivaatteita. Helmi on pitänyt tästä uudesta haalarista. Haalari on ohut, se päällä on helpompi liikkua ja ulkoilla. Ja tämä aivan ihana muumipipo sopii täydellisesti yhteen tämän uuden haalarin kanssa!

Helmin kevättalvilook:






4 kommenttia:

  1. ihanan iloinen pikkuinen. isomummi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, aina niin aurinkoinen :-) kyllä oon onnekas ku meillä on näin ihana tyttö!

      Poista
  2. Kivasti sopii tuo pipo haalariin ;) kiva muutenkin lukea tätä blogia! Oot nähnyt hirveesti vaivaa! Terv. Pia ja Santtu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. Toi hattu on ihana, kiitoksia vielä :-) nyt just hyvät kelit pitää sitä. Oikeesti tosi kiva kuulla. Tää on tosi kivaa hommaa, oon tykänny ja siks oonki ahkera kirjottelemaan. Just hyvää puuhaa ku Helmi on päikkäreil. Ja muutenkin kiva ku oon kotona, niin on joku oma projekti. :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♡