perjantai 30. syyskuuta 2016

Syyskuu

Oho, syyskuu meni todella nopeasti! Olemme saaneet nauttia upeasta ruskasta ja ihanista lämpimistä päivistä. Olemme ulkoilleet ja puistoilleet. Kävimme Helsingissä, Vantaalla ja Lahdessa. Helmi on paistanut mamman ja papan kanssa pullaa, käynyt poimimassa omenoita ja valmistanut mammojen kanssa omenamehua mammanmammalla, Helmi on poiminut myös punaherukoita mummin ja ukin luona. Olemme käyneet leikkimässä S-mammalla ja P-papalla (minun mammalla ja papalla) ja Helmi on päässyt ulkoilemaan kummin kanssa. Olemme nähneet ihania ystäviäni ja Helmiä on leikittänyt monet rakkaat ihmiset. Helmi on pomppinut trampoliinilla, ihmetellyt rekkoja ja leikkinyt uusilla ihanilla lampuilla(yövaloilla), syyskuussa yksi suosikkileikeistä on ollut pahvilaatikossa hengailu. Olemme ostaneet Pietamosta ihanat rusettipannat ja rusettipipot. Helmille on ostettu myös uusi ihana haalari, ja ihania mekkoja. Minulle ostettiin kauniita jo kauan odotettuja legginsejä mm. Vimmalta ja Mainiolta. Olemme ihastelleet taidetta taidenäyttelyn avajaisissa ja kävimme juhlimassa ihanaa pientä 3-vuotiasta ja kävimme myös Perfect Home-kutsuilla. Olemme tehneet pieniä remonttihommiakin, Pekka nimittäin maalasi terassimme ja siitä tuli todella hieno. Postailen myöhemmin terassirempasta kun saadaan terassi laitettua syyskuosiin. 

Syyskuun alkupuoliskon kuvia voi tsekata täältä. Tässä postauksessa on syyskuun loppupuoliskon kuvia.































Täytyy taas sanoa miten iloisia olemme siitä, miten paljon meillä on läheisiä, meillä on hyvä turvaverkko. Minusta on ihanaa olla rakkaiden ihmisten ympäröimänä, minulla on ihana perhe ja mahtavia ystäviä, Helmikin kokee varmasti olevansa rakastettu. Syksy on alkanut mukavasti. Näimme monia läheisiä ja meillä oli tosi ihana syyskuu, lokakuussa meitä odottaa myös monet kivat jutut. Mukavaa syksyn jatkoa kaikille <3

2 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat taas, syksyn väriloistoa ja suloinen Helmi :) <3
    - Sande

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas kivasta kommentista <3 Helmi on aina niin ihana!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♡