maanantai 3. lokakuuta 2016

Syysaskartelut

Helmi on niin ihana pieni taiteilija. Eilen meillä oli askartelupäivä. Teimme isille synttärikortin, sen jälkeen Helmi otti lisää maalia pensseliin ja rupesi sutimaan. Annoin lisää paperia ja näin syntyikin monta hienoa taideteosta.  Ihan selvästi maalauksissa on nähtävissä syksy ja kaunis ruska.







Muutamasta taideteoksesta tuunattiin kauniit vaahteranlehdet mallin avulla (jonka olen itseasiassa joskus tehnyt töissä). Eli piirsin Helmin maalauksen päälle vaahteranlehdet mallin avulla ja sitten leikkasin lehdet irti paperista. Ai että miten niistä tuli kauniita!





Mahdatte miettiä että mitä tapahtui paperille, joka jäi yli lehden leikkaamisesta? No, hyödynsimme tietysti Helmin maalauksen kokonaan. Käytimme ylijäämäpalat ja teimme niistä mosaiikkilehden. Eli leikkasin valkoisesta paperista vaahteranlehden muotoisen palan. Tämän jälkeen leikkelin maalauksesta ylijääneet palat pieniksi. Sitten liimailtiin keltaiset palat valkoisen vaahteranlehden päälle.  




Tämä on kyllä helppo ja kiva konsti tehdä taaperon kanssa syysaskarteluja. Olen askarrellut Helmin kanssa ihan pienestä pitäen, jos muistan oikein, niin ensimmäisen kerran kun Helmi on ollut 5kk. Pientenkin lasten kanssa voi askarrella. Helmi ainakin tykkää piirtämisesta ja maalaamisesta. Täytyy vain olla luova ja kekseliäs sekä tietysti tehdä lapsen kanssa yhdessä. Näitä kivoja vaahteranlehtiä voi tehdä näin maalamalla, mutta myös piirtämällä/värittämällä. Voi leikata kartongista vaahteranlehden ja lapsi voi värittää sitä tusseilla, liiduilla tai puuvärikynillä. Vielä on mietinnässä, että minne nämä kauniit vaahteranlehdet laitetaan ja tehdäänkö niitä vielä lisää. Tekisi mieli kehystää nuo lehdet. Vaihtoehtoja on monia, mutta sen tiedän, että esille nämä jonnekin tulevat. Helmi on kyllä taitava ja innokas pieni askartelija.

2 kommenttia:

  1. Selkeästi kulkee taiteellisuus suvussa :) Ihanat askartelut, mahtavaa että puuhastelette tällaistakin! Ja mikäli minulta kysytään, ehdottomasti kehyksiin tai muuten esille, kerrassaan ihania! <3
    -Sande

    VastaaPoista
  2. Niinpä, kiva kun tykkäät! Minusta on niin ihanaa ku Helmi tykkää maalailla, nää on kaikki niin hienoja. :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♡