torstai 17. elokuuta 2023

Tykkäämme tehdä reissuja ja retkiä kotimaassa

Tykkäämme tehdä pieniä reissuja ja retkiä kotimaassa. Ne sopivat meidän lompakolle ja meidän mielestä Suomessa on monia kivoja kohteita ja kaupunkeja. Olemme käyneet tänä kesänä Turussa mm. seikkailupuistossa ja Aurajoen rannalla, Raisiossa alppiruusupuistossa ja ikeassa, Naantalissa Muumimaailmassa. Lahdessa Launeen perhepuistossa ja kaupoilla. Olemme käyneet Jyväskylässä ja Kuopiossa mm. tapaamassa Pekan isovanhempia ja ulkoilemassa erilaisissa kivoissa paikoissa. Teimme myös pienen pikavisiitin Porvoon muumipuistoon Porvoon ohi ajaessamme. Taukopydähdyksiä Lohjaan, Varkauteen ja Juvaan. Vaajakoskella pysähdyimme Pandan tehtaanmyymälään ostoksille. 

Olemme seikkailleet monenlaista myös täällä Kouvolassa, mm kierrelleet erilaisia luontopolkuja ja leikkipuistoja, käyneet mökillä uimassa ja ihastelemassa kukkia Arboretum Mustilassa. Olemme käyneet monta kertaa Tykkimäen huvipuistossa huvittelemassa ja silittelemässä siellä Minimaatilan eläimiä. Olemme käyneet Veturissa ja keskustassa ostoksilla, Pentikillä asioidessamme katsomassa  samalla Kymenpavilgongin pihalla olevia eläimiä. 🤍🌿


Kesä on ollut myös yhtä juhlaa mikä on ollut erityisen ihanaa. Olemme juhlineet L:n ja V:n synttäreitä, kummipoikamme ristiäisiä, lasten pikkuserkun rippijuhlia, meidän 10. hääpäivää sekä Leevin ja Pekan nimipäiviä. Meidät oli kutsuttu myös lasten pikkuserkkujen sekä ystäväperheen lapsien synttärijuhliin, mutta valitettavasti emme päässeet niihin paikalle. 


Olen kokenut tänä kesänä niin paljon enemmän kuin viime kesänä. Olen niin kiitollinen siitä, että olen pystynyt nauttimaan kesästä perheeni ja läheisten kanssa, vaikka kivuista, väsymyksestä ja jäykkyydestä en pääsekään eroon. Päätin ja toivoin keväällä, että tämä kesä olisi kivojen kokemuksien ja mahdollisuuksien kesä ja sitä tämä on onneksi ollutkin. Olen päässyt kokemaan monia seikkailuja ja lisää on luvassa, onhan kesää vielä jäljellä kaksi viikkoa, elokuun loppuun saakka. Ihanaa! 🤍🌿 


Muistan viime kesänä olleeni syvissä vesissä ja kateellinen muille ketkä pystyivät kesästä nauttimaan, seikkailemaan ja syömään mitä halusivat. Viime kesä oli minulle yksi kamalimmista kokemuksista ikinä pahasta  kiputilanteestani johtuen. Minua lopulta (pitkän märehtimisen jälkeen) auttoi se, kun oivalsin, että vielä tulee se päivä, se kesä milloin voin paremmin. Pakotin itseni näkemään jokaisessa päivässä jotain hyvää, edes pientä. Onneksi minulla oli ihana perhe ja läheiset tukenani. Muuten en olisi järjissäni selvinnyt. Tsemppiä ja voimia kaikille kivuista kärsiville! Yrittäkää keskittyä kaikkeen hyvään ja uskoa tulevaan. 


Kivuista en tule koskaan pääsemään eroon, mutta onneksi kivut, jäykkyydet, kolotukset, väsymykset ja uupumukset eivät estä minua kokemasta kivoja asioita. Täytyy vain seikkailla silloin, kun kykenee ja levätä aina silloin kun siltä tuntuu. Kuunnella omaa kehoa ja toimia oman jaksamisen ja kunnon mukaan. Hyvinvointi edellä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡