keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Koko perhe Helsingissä

Olimme koko perhe Helsingissä kaksi päivää ja yhden yön. Tämä olikin Helmille ensimmäinen turistireissu Helsinkiin ja myös Helmin ensimmäisen hotelliyö Suomessa. Hotelliksi valitsimme Sokos Hotel Vaakunan sen keskeisen sijainnin takia + monet lapsiperheet olivat kehuneet kyseistä hotellia. Eivätkä turhaan. Palvelu oli erittäin ystävällistä ja Helmi huomioitiin heti kirjautumisen yhteydessä. Helmi sai mukavan puuhapaketin, joka sisälsi tarroja, värityskirjan ja kyniä. Saimme selkeät ohjeet miten toimia ja siitä sitten lähdimme katsomaan minkälaisessa huoneessa nukumme. Helmistä oli hurjan hauskaa matkustaa hissillä, mutta hissi oli rattaiden kanssa todella ahdas, onneksi meillä on pienet rattaat. Huone oli kiva, vaalea, pieneksi huoneeksi avara ja maisema hotellin ikkunasta oli U-P-E-A. Täytyy sanoa, että varmaan hienoin näköala mikä hotellin ikkunasta on avautunut reissuillamme. Minusta kiva lisä huoneessa oli se, kun kylpysuolana ja rasvana oli Dermosilin ihanaa red orangea. 













Reissussa Helmin mielestä hauskinta oli sängyllä pomppiminen, herkuttelu ja kylpyleikit. Tosiaan saimme toivomamme ammeella varustetun huoneen. Hotellista sai myös ostaa lapselle hauskan Onni-orava kylpylelun, sillä oli kiva leikkiä ja siitä jäi Helmille myös kiva muisto tältä Helsingin reissultamme. Ostimme myös Stockmannilla sijaitsevasta Hamleysin lelukaupasta Helmille hauskan pigviinikylpylelun. Helmikin ihasteli hotellin ikkunasta avautuvaa maisemaa. Aluksi Helmiä vähän jännitti katsoa ulos ikkunasta, mutta kun ensin yhdessä katselimme maisemia, niin sitten Helmiä rupesi kiinnostamaan mitä siellä ulkona näkyy ja tapahtuu.











Helmi tykkää käydä kaupassa, joten ostoksilla käyminen oli todella kivaa. Helmi pääsi ihastelemaan monenlaisia tavaroita ja seuraamaan ihmisvilinää. Helmi katseli innoissaan joulukoristeita ja kauniita valoja, Stockmannilla ja Forumissa oli niin ihana jouluinen tunnelma. Osan shoppailukierroksesta Helmi katseli puhelimesta Late Lammasta. Kävimme reissullamme myös ihanassa Lumoan Storessa ja Vimman myymälässä. Lumoan:lla on myynnissä niin kauniita mekkoja, mutta tällä kertaa matkaan lähti kivat legginsit. Olin pitkään odottanut, että pääsen Vimman myymälään ostamaan Helmille kaikkia kivoja vaatteita, mutta harmikseni melkein kaikista vaatteista oli koko 90 loppu, joten ostokset jäivät vähäisiksi. Harmittaa koska olisin valmis käyttämään rahaa kyseisiin vaatteisiin, mutta niitä on todella vaikea saada ostettua. Kävimme myös Ikeassa, sielläkin ikävä kyllä osa tavaroista jäi hankkimatta, kun niitä ei ollutkaan myymälässä. No onneksi verkkokauppasta saa loput tarvittavat Ikean tuotteet tilattua. Vaikka joissakin kaupoissa ostokset jäivät arvioitua vähäisemmiksi, niin saimme kyllä rahaa tuhlattua ja ostettiin juttuja niin itsellemme kuin jotain myös pukinkonttiin.











Reissu oli todella kiva, Helmin kanssa on mukava reissata kun Helmi on niin sopeutuvainen. Aika kului todella nopeasti, ehkä vähän liiankin nopeasti, mutta onneksi ehdimme saamaan paljon kivoja muistoja. Reissultamme tarttui mukaan tuttuun tapaan myös paljon ihania ostoksia. Nukuimme koko perhe hyvät pitkät unet hotellissa, aamulla oli mukava herätä hyvin levänneenä ja katsella ikkunasta kaunista, talvista Helsinkiä. Heippa Helsinki, kunnes taas tavataan!



















5 kommenttia:

  1. Vaik tästä reissusta jo aiemmin livenä puhuttiinkin, oli silti pakko lukee postaus :)
    ...ja tietty tulla kommentoimaan, enhän mie osaa olla hiljaa, kun jokin herättää tunteita :D <3
    Erityisesti tuo Helmin lettikuosi-mekko pisti (taas kerran) silmään, on se kertakaikkiaan niiin söpö <3
    ( mekko,sekä tyttö :D )
    Anyway ihanat kuvat ja kirjoitus, jälleen kerran :)

    VastaaPoista
  2. Unohtu allekirjoittaa, siis Sandehan se tääl taas hehkuttaa ihanuutta :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään siitä, että luet mun blogia. On myös ihanaa kun kommentoit ja annat palautetta. Siitä tulee joka kerta niin hyvä mieli. Kiva että oot mun tukijoukoissa, oot ihana <3 ja toi lettimekko on kyllä kaunis! :-)

      Poista
    2. Usko pois, lukisin tätä satavarmasti, vaikkei edes tunnettaisi toisiamme. Vaikkei lapsia itsellä ole, eikä ole vielä ajankohtaistakaan... Anyway on mukava lukea täältä teidän tekemisistä ym. ja kauniit, taidokkaasti otetut kuvat kirsikkana kakun päällä :)
      Tulen vaan yksinkertaisesti niin hyvälle mielelle näitä lukiessa, huokuu vilpitön ilo ja onnellisuus! :) <3
      Moni voisi ottaa oppia sun elämänasenteesta,
      "enjoy the little things" vai mitenkä se menikään ;)
      -S

      Poista
    3. OOI <3 Kiitos kauniista sanoista. Ihana kommentti. Tulin niin hyvälle tuulelle tästä. Kiva kuulla että blogini ilahduttaa ja olet niin oikeassa. Nauttimalla elämän pienistä kivoista jutuista, arki on paljon mukavampaa. :-)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♡