tiistai 11. elokuuta 2020

Kivaa tekemistä Turun seudulla - Ainut kesäreissumme Kaakkois-Suomen ulkopuolelle

Tänä vuonna Pekalla ei ole ollut kesälomaa työpaikkavaihdoksen takia, joten siksi ja vallitsevan tilanteen takia emme ole tehneet kuin yhden reissun Kaakkois-Suomen ulkopuolelle, Turun seudulle (+ Pekka kävi yksinään Jyväskylässä). Olimme talvesta asti suunnitelleet tätä reissua, ihanaa, että se onnistui. Mitä kaikkea teimme ja missä kävimme?




Minua vähän jännitti lähteä reissuun, mutta olin kuitenkin luottavaisin mielin. Pesimme hyvin käsiä, käytimme käsidesiä ja tietenkin pidimme turvaväliä muihin.  Emme menneet paikkoihin missä olisi ollut paljon ihmisiä, ruuhkaa tai tungosta. Olin päättänyt etukäteen, että emme syö ravintoloissa, vaan otimme ruokaa mukaan ja kävimme kaupassa, söimme hotellilla tai ulkona.



TURUN LINNA
Kävimme Turun linnassa. Se oli mielenkiintoinen paikka missä lapset viihtyivät. Tytöt tykkäsivät pienoismallilinnoista ja oli hauska ihastella hienoja esineitä, kauniita huonekaluja sekä erikoisia asuja. Portaita oli kyllä paljon ja välillä jouduimme kantamaan meidän 2-vuotiasta rappusissa. Linnassa oli väljää, vain muutamia ihmisiä meidän lisäksi, vierailimme linnassa n. klo 16.30-17.30 välisenä aikana. 




SEIKKAILUPUISTO
Kävimme leikkimässä Turun seikkailupuistossa mikä oli tosi kiva paikka, paljon hauskaa tekemistä ilmaiseksi! Kävelimme puistoon hotellilta, n.1.5km, menimme illalla, kun ajattelimme siellä olevan silloin vähemmän porukkaa. Olimme oikeassa. Seikkailupuistossa sai helposti kulumaan useamman tunnin. H tykkäsi erilaisista kiipeilytelineistä ja liukumäistä, V:n lemppareita oli "piipaa-autot". Molemmat tykkäsivät kävellä riippusillalla, tutkia "linnaa" ja keinua. Lähtöpäivänä ennen kotimatkaa palasimme alueelle kurkkaamaan vielä lintuja ja lampaita.






IKEA
Meidän 5v halusi käydä Raision Ikeassa ja niin tämä äitikin, joten ajalimme sinne ensimmäisenä iltana. Ikeassa pystyimme pitämään turvaväliä muihin, siellä ei ollut mitään tungosta. Meidän ei tarvinut edes jonottaa, pääsimme suoraan itsepalvelukassalle. Tällä kertaa lapset eivät menneet leikkimään leikkipaikalle, heille riitti shoppailu, lelujen ja mallihuoneiden katselu, hih. Dinosaurusfaneille tiedoksi, Ikeaan oli tullut tosi kivoja dinopehmoja!


MUUMIMAAILMA
Muumimaailma oli reissumme kohokohta, pitkä odotus palkittiin. Turvavälejä pystyi yleisesti hyvin pitämään, käsidesiä oli saatavilla joissain paikoissa, mutta suosittelen ottamaan myös oman käsidesipullon mukaan. Ainoastaan muumitalon pihalla oli enemmän ihmisiä, mutta paikoitellen siinäkin oli väljempää, kun malttoi vähän aikaa odottaa. Meillä oli hauskaa! Täällä oma postaus meidän päivästä muumimailmassa, kokemuksia ja paljon kivoja kuvia.




ERISKUMMALLINEN KAHVILA&TEEHUONE
Kävimme Naantalissa lähellä Muumimaailmaa olevassa Eriskummallisessa kahvilassa&teehuoneessa herkuttelemassa. Siellä oli meidän lisäksi vain muutamia ihmisiä. Ihana muumimainen paikka! Oli hauska bongailla seiniltä muumien kuvia ja muumeihin viittaavia esineitä. Myynnissä oli kivoja muumituotteita. Hauska elämys.



Muumimaailmasta ja Turun reissusta on tullut meille jo pieni perinne, sillä olemme siellä jo niin monena vuotena käyneet. Olemme aiemmin joka kesä käyneet myös Helsingissä, mutta koska siellä on ollut paljon enemmän koronatartuntoja kuin muualla, päätimme, että tänä kesänä emme reissaa sinne. Onneksi Suomessa on paljon muitakin mielenkiintoisia paikkoja, myös täällä meilläpäinkin Kymenlaaksossa. Vaikka täytyy myöntää, että minulla on Helsinkiä vähän ikävä. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡