tiistai 15. elokuuta 2017

Ihana mansikkahattu

Oi, tämä niin ihana mansikkahattu. Muistan puhuneeni Pekan kanssa tälläisestä ihanasta mansikkahatusta jo silloin kun olin raskaana. Olin ajatellut ja haaveillut, että sellaisen haluan tulevalle pienokaisellemme. Kuitenkin aina se oli sellaista jossittelua "voi kun sellainen olisi ihana, vitsi miten kiva, haluaisin Helmille sellaisen". Kuten on ollut aikaisemmin puhetta, niin en osaa tehdä käsitöitä, virkata, neuloa tai ommella, en sitten yhtään. Äitini ehdotti minulle kerran, että "Kysäiseppä kummiltasi, hän varmaan mielellään tekisi Helmille sellaisen". 




Ja niinpä juttelin asiasta kummitätini kanssa ja olin niin onnellinen kun hän mielellään lupautui tekemään toivomani mansikkahatun Helmille. Hän on taitava tekemään käsitöitä ja on aiemminkin loihtinut Helmille ihanuuksia. Tästä mansikkahatusta tuli todella kaunis, söpö ja ainutlaatuinen. Mikä ihaninta, se on rakkaudella Helmille tehty.




Hyvä että hattu on reilun kokoinen, niin se menee Helmille vielä pitkään. Neiti riemastui kauniista mansikkahatustaan ja nappasi sen käteensä ja ihasteli sitä "uu, mansi, nam nam". Hattu laitettiin päähän ja menimme yhdessä peilin eteen ihastelemaan sitä. Pitihän tämä kaunis hattu ikuistaa myös kuviin ja menimme yhdessä ulos kuvailemaan uutta mansikkahattua! Onni on tuollainen kummitäti, joka osaa loihtia langasta tälläisiä suloisia juttuja kummitytön tyttärelle. Kiitos kummi! ♡ Tämä mansikkahattu on juuri niin ihana kuin olin ajatellutkin. 


2 kommenttia:

  1. Ihan mainio :) ♡
    Varmaan inspiroidun tästä (ja ysärimuistoista) niin paljon, että kohta mullakin on uus mansikkapipo made by mamma :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tää on niin ihana. Tosi söpö <3 Ei ois hei yhtään huono ;) hih!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♡