perjantai 1. kesäkuuta 2018

Mother's Blessing päivä Kotkassa

Tälläkään kertaa minulle ei järjestetty baby showereita, mutta ihana ystäväni S järjesti minulle kivan Mother's Blessing päivän. Mikä Mother's Blessing? Tarkoitus on hemmotella äitiä, järjestää äidille kiva päivä ja tehdä jotain mistä hän pitää. Painopiste ei ole lahjoissa, vaan yhdessä olossa ja henkisellä tasolla annetusta tuesta. 


Me teimme kivan reissun merikaupunki Kotkaan. Kävimme voimieni mukaan Sapokassa kiertelemässä ja fiilistelemässä kaunista puistoa, ihanaa merimaisemaa ja kauniita kukkia. Oli mukava saada omaa aikaa, olla rauhassa ja viettää kiva, rento päivä yhdessä. Vaihdoimme kuulumisia ja juttelimme mm. loppuraskaudesta, tulevasta synnytyksestä ja siitä, että ei enää kauaa kun saan vauvan syliini. Oli kiva purkaa ajatuksiani ja käsitellä hänen kanssaan yhdessä pelkojani ja asioita mitkä jännittävät minua. Samalla mietimme miten ihanaa, että kohta saamme ihastella pientä tuhisevaa söpöliiniä, ihanaa pientä tyttövauvaa. ♡ 






Yllätyin siitä, miten hyvin fyysisesti jaksoin istua autossa ja olla reissussa, vaikka välillä tuntuikin vähän epämukavalta. Toki etenimme rauhalliseen tahtiin, välillä istuskelimme ja otimme aika rennosti. Minusta oli niin kiva, että ystäväni otti minusta ihania masukuvia kauniissa ympäristössä. Ei tiedä, että vaikka ensi kesänä tulisimme ottamaan tänne ihania 1-vuotiskuvia pienestä ihmeestä, hih. 





Paikka oli todella kaunis. Aion joskus kyllä vielä kiertää reitin kokonaan ja ihastella puistoa koko komeudessaan. Innostuin kuvaamaan siellä kauniita kukkia ja tunnelmallista vesiputousta, oli aika rentouttavaa kun jossain vaiheessa ei kuulunut muita ääniä kuin linnunlaulua. Keli myös suosi meitä, oli aurinkoista, mutta ei kuitenkaan liian kuuma. En tiedä miten olisin jaksanut reissussa, jos olisi ollut todella kuuma hellepäivä.




Minulla on tässä lähiaikoina tiedossa toinenkin reissu Kotkaan (jos kykenen), kun menemme Pekan ja Helmin kanssa käymään Katariinan Meripuistossa ja ehkä muuallakin Kotkassa. Mutta se on sitten toinen reissu se, hih. Kiitos vielä S kivasta päivästä, tuesta ja tsempeistä! ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡