keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Ensilumen riemu

Pari päivää sitten tänne Kouvolaan satoi pieni hento kerros lunta, muutamassa tunnissa lumi kuitenkin katosi pihalta. Eilen lunta satoi vähän enemmän, sen verran, että pääsimme leikkimään kivoja lumileikkejä.



Vaikka lunta tuli aika vähän lapset keksivät ulkona monenlaista puuhaa. Piti kaivaa esiin pulkka, lumilapiot ja kola. Oli hauskaa, kun jalanjäljet jäivät näkyviin. H alkoi heti tekemään lumipalloja, tytöt tekivät myös lumienkeleitä ja alkoivat lapiointihommiin.




Tietenkin meidän piti tehdä tämän "talven"  ensimmäinen lumiukko! Lapset ahkerasti auttoivat lumiukon pyörittelyssä ja lisäsivät sille lopuksi kädet. Minä kipaisin sisältä hakemassa lumiukolle porkkananenän ja -silmät sekä hatun.  Siitä tuli aika söpö. Kun lumiukko oli valmis tytöt halusivat sen vieressä nakertaa porkkanat välipalaksi ja se sopi oikein hyvin.


Mitä lumileikit olisivat olleet ilman pulkkailua? Hih. Vaikka lunta oli tosi vähän, pystyi nurmikolla pulkkaa vetämään. Välillä lapioitiin ja kolattiin, sitten taas pulkkailtiin. Teimme pihalle lumikasan, josta tuli myöhemmin pulkalle hyppyri. H:stä se oli tosi hauskaa, minustakin se oli kiva idea. 



Kävimme myös metsässä ihmettelemässä lunta, siellä näytti kauniilta, vaikka lunta olikin vähemmän kuin meidän pihalla. Tytöt löysivät pienen kuusen minkä oksille he laittoivat lumipalloja ja lehtiä koristeeksi, leikin nimi oli joulukuusen koristelu, hih. H totesi, että lumesta tulee jouluinen fiilis, niin minustakin. Kohta, kuun lopussa kun halloweenia on juhlittu, niin sitten voimmekin aloittaa joulufiilistelyn. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡