tiistai 24. heinäkuuta 2018

Pekan isyysvapaat

Pekka oli meidän kanssa kaksi viikkoa kotona, kun hän vietti isyysvapaita. Kyllä hommia riitti pienen vauvan, touhukkaan leikki-ikäisen ja leikkauksesta toipuvan vaimon kanssa, että ei tässä hässäkässä hänellä kauheasti vapaata ollut, heh.


Olin niin onnellinen siitä, että kun me vauvan kanssa kotiuduimme sairaalasta, Pekalla oli siinä vapaapäiviä ja sitten pienen ihmeen laskettuna aikana 10.7 vauvan ollessa viikon ikäinen Pekalla alkoi isyysvapaat.


Ensimmäiset päivät menivät lepäilyyn ja uudenlaisen arjen opetteluun. Ihastelimme meidän pientä ihmettä ja ihanaa isosiskoa. Tätä olimme odottaneet, että pääsemme aloittamaan kunnolla elämän nelihenkisenä perheenä. Otimme vastaan vieraita, kun läheiset tulivat ihastelemaan meidän heinäkuista. Helmistä oli kiva päästä esittelemään vauva kaikille ja miten ylpeä isosisko hän onkaan, hih. Kävimme myös kyläilemässä muutamien läheisten luona.


Vietimme myös laatuaikaa yhdessä perheenä. Kävimme mökillä, leikimme pihalla ja puistossa ja kävimme pari kertaa Tykkimäessä. Helmille oli tärkeää, että "sisso" tuli katsomaan kun hän kävi laitteissa, oli myös kiva katsella yhdessä minimaatilan eläimiä.


Uskomatonta miten nopeasti nämä pari viikkoa menivät. Tänään pienen ihmeen syntymästä on tullut kuluneeksi jo kolme viikkoa! Vaikka sektiosta toipuminen sai takapakkia, niin meillä oli mukavaa yhdessä Pekan vapailla, vaikka toki olemme aika väsyneitä yövalvomisten takia. Uusi arki vauvan ja leikki-ikäisen kanssa on tullut jo tutuksi ja vaikka sektiosta toipuminen jatkuu vielä, niin kuitenkin pärjään näiden ihanien tyttösten kanssa. Saa nähdä milloin Pekka pitää lisää isyysvapaita, emme ole vielä niin tarkkaan suunnitelleet. Odotan kuitenkin sitä, koska sitten myöhemmin olen paremmassa kunnossa ja pystymme tekemään enemmän kivoja juttuja yhdessä :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡