keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Uusi vuosi - Ristiriitaisia ajatuksia

Odotan innolla vuotta 2019 ja sen tuomia kivoja ja ihania juttuja, mutta samalla minua kuitenkin myös vähän ahdistaa ja jännittää vuoden vaihtuminen. Niin kuin melkein joka vuosi.

Aina se jännittää minua, että minkälainen seuraavasta vuodesta tulee. Tuleeko siitä yhtä ihana kuin edellisestä? Tai jos on sattunut jotain ikävää, niin pelottaa minkälaisia vastoinkäymisiä seuraavaan vuoteen mahtuu? Kukaan ei kuitenkaan voi luvata minulle mitään tästäkään vuodesta, minkälainen siitä tulee ja mitä tulee tapahtumaan, joten toisaalta tälläinen pohdinta on turhaa. On se kumma kun silti nämä asiat mietityttävät ja aiheuttavat minussa ristiriitaisia tunteita. Paheeni on se, että yleensä mietin asioita liikaa ja pienikin asia voi saada valtavat mittasuhteet.

Tuntuu, että ympärillä olevat ihmiset suunnittelevat kaikenlaista ja asettavat tavoitteita sille mitä aikovat tehdä tai saavuttaa. Päätin, kuitenkin että tänä vuonna minä en tee lupauksia, tarkkoja suunnitelmia, tavoitteita tai listoja. Ajattelen, että ehkä se juuri onkin parasta, se että ei ole suunnitellut tulevaa liikaa, eikä tiedä mitä kaikkea on edessä? Ehkä näin osaa nauttia arjesta enemmän, elää hetkessä ja kokea spontaanisti uusia kivoja juttuja? Iloiset yllätykset piristävät ja toisaalta osaa olla todella kiitollinen kaikista vastaan tulevista ihanista jutuista, extra paljon. Eikä tule pettymyksiäkään niin paljon ja/tai helposti, kun ei vaadi itseltään liikoja, näin pysyy myös mieliala parempana.
Enkä nyt tarkoita sitä, että ei saisi suunnitella tai asettaa tavoitteita, vaan tavallaan sitä että ei ole pakko luoda itselleen paineita tai mitään sellaista mikä ei tunnu hyvälle vain sen takia "että niin kuuluu tehdä". Ehkä vuoden vaihtumista myös hypetetään liikaa, kuitenkin loppujen lopuksi ne on vain päiviä muiden joukossa. Toisaalta ymmärrän sen, että esimerkiksi monille kovaa kokeneille vuoden vaihtuminen on uusi mahdollisuus, mikä on ihanaa ja mahtava juttu. 

Kieltämättä ajatukseni vuoden vaihtumisesta on melko ristiriitaisia. Vaikka minua vuoden vaihtuminen aina jännittää, niin samalla odotan innoissani mitä kaikkea tulee tapahtumaan, sillä aina, ihan jokaisessa vuodessa on kuitenkin paljon ihania juttuja, vaikka vuosi olisikin joskus esimerkiksi ollut muuten vaikea tai raskas.

Vuosi 2018 oli todella ihana (mm. raskaus, vauvan syntymä, ristiäiset, kivat reissut ja juhlat +), mutta oli tämä myös omalla tavallaan rankkakin (mm. loppuraskauden vaivat, sektiosta toipuminen, vauvan itkuisuus, yövalvomiset +). Semmoisia kaikki vuodet ovat, jokaiseen vuoteen mahtuu monenlaisia hetkiä, kokemuksia ja tunteita, laidasta laitaan. Se on elämää.

Ajattelen, että on tärkeää ajatella positiivisesti, tärkeää on uskoa siihen, että tästäkin vuodesta tulee hyvä ja ihana. Silloin niitä hyviä asioita näkeekin enemmän ympärillään ja niitä oikeasti tapahtuu, kun vain antaa niille mahdollisuuden. Olen myös oppinut vaikeampien juttujen varalle sen 'mitä vastaan tuleekaan siitä selvitään kyllä'. Jotenkin. Se kantaa pitkälle.

Minulla on kaksi ihanaa lasta. Tiedän sen, että pakosti tähän vuoteen tulee mahtumaan paljon ihania asioita. Esimerkiksi kun seuraan heidän kasvua, kehitystä ja touhuja, teen heidän kanssaan monia kivoja juttuja. Vauvan kasvaminen on tosin vähän haikeaa, mutta toisaalta jo odotan sitä, että joskus taas saan nukkua kunnon yöunia (ehkä?) Meidän neljävuotiaastakin on minulle koko ajan enemmän ja enemmän seuraa, teemme ja juttelemme yhdessä monenlaisia kivoja tyttöjenjuttuja. Minulla on ihana mies, joka on myös paras ystäväni, uskon että meillä tulee olemaan yhdessä varmasti paljon hauskoja, ihania ja romanttisia hetkiä, myös tänä vuonna. Tiedän sen, että myös muiden läheisten kanssa koetaan taas mukavia ja ihania, mieleenpainuvia hetkiä. Niin on käynyt joka vuosi, eikä tämä vuosi voi olla poikkeus!

En tee lupauksia, tavoitteita, liian tarkkoja suunnitelmia tai listoja. Aion vain toivoa vuodesta tulevan omalla tavallaan hyvä, kiva ja ihana. Yrittää elää mahdollisimman paljon hetkessä ja nauttia arjesta. Aika näyttää minkälainen tästä vuodesta lopulta tulee.

Toiveeni ja ajatukseni vuodelle 2019: Toivon, että tämä vuosi tulee olemaan täynnä rakkautta, onnea, iloa. Uusia kivoja kokemuksia ja onnistumisia. Hauskoja reissuja ja ihania hetkiä perheen ja ystävien kanssa. Kun joku asia harmittaa haluan muistaa tämän: asioilla on tapana järjestyä. Aion nauttia mahdollisimman paljon arjen pienistä iloista. ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡