tiistai 13. heinäkuuta 2021

Huh hellettä

Se on mukavaa, että kesällä on lämmintä ja aurinko paistaa, tietty. Mutta viikkoja kestänyt kuumuus ja helle niin sisällä kuin ulkona saisi jo riittää. 


Näin pitkä hellejakso tuntuu olevan liikaa. Kun sisälläkin lämpötila on jatkuvasti viikosta toiseen lähemmäs 30 astetta on vaikea nukkua, mikä on ehkä isoin harmitus. Välillä astman takia on vaikeampi hengittää, kun kuuma ilma tuntuu raskaalta. Päivisin ei kauheasti tee mieli syödä, vaikka syödäkin pitäisi. Olo on väsynyt ja uupunut, nihkeä ja nahkea, päätä särkee. Haavanhoito on ollut hankalampaa hiostavalla kelillä. Itse en voi viilentyä edes uimalla, koska se on suht tuoreen sektiohaavan takia vielä kiellettyä. Suihkussa käyminen tuo hetkeksi helpotuksen, mutta ei se ilo kauaa kestä. 



Välillä myös vauva tuskastelee kuumuutta eikä välttämättä nuku niin hyviä päiväunia. Vaikka ihme kyllä, tämä kuumuus on vaikuttanut vauvaamme yllättävän vähän, hän nukkuu kuitenkin yleensä hyvin. Olisi kiva ulkoilla enemmän, mutta en viitsi viedä vauvaa paahteeseen, kuuma vaunukoppa ei houkuttele. Imetys on alkanut olemaan hankalampaa kuumuuden takia, vauva ei haluaisi päivisin olla rinnalla. Meidän oli pakko ostaa rintapumppu, kun vauva alkoi syömään rinnalla vain aamulla ja illalla. (Meillä vauva on osittaisimetyksellä, syö myös korviketta). Harmittaa, kun vauvalla tulee sylissä kuuma, niin minullakin.


En muista lähivuosina olleen näin paahtavaa kesää, näin tuskaisen kuumaa näin pitkään. Tuntuu, että ei tälle loppua näy. Pidän siitä, että on lämmintä ja aurinko paistaa joo, mutta mielestäni tämä viikkoja jatkuva helle ja kuumuus on liikaa. Tästä kärsii varmasti ihmisten lisäksi myös luonto ja eläimet. Uskon, että nämä kuumat kelit eivät tuntuisi minusta niin tuskaisilta, jos sisällä olisi viileää, mutta näin ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi ole. Toivottavasti jossain vaiheessa helpottaa, että lämpötila olisi lähemmäs +20 astetta kuin +30 astetta.


Kaikesta valituksesta huolimatta yritän kuitenkin nauttia kesästä niin hyvin kuin pystyn. Onhan kesässä paljon hyvää. Voi syödä hyvällä omallatunnolla paljon mansikoita ja jäätelöä. Saan viettää aikaa kaikkien lasteni kanssa kotona ennen esikoisen koulun aloitusta. Minulla ei ole lasten kanssa pakollisia aikatauluja ja menoja neuvolapäiviä lukuun ottamatta. Elämä tuntuu rennolta ja huolettomalta, vaikka minulla onkin aika paljon hommaa kolmen lapsen kanssa ja väsyttää. Kesällä on niin kaunista, ihastelen kukkia, vehreyttä ja laineiden liplatusta. On välillä kiva tehdä pieniä retkiä, mökkeillä ja syödä ulkona. Mukavaa ja helppoa, kun ulos lähtiessä ei tarvitse laittaa kuin kengät jalkaan. Ei ole sellaista pukemisrumbaa kuin muina vuodenaikoina, heh. On kiva nähdä lasten ilo ja riemu vesileikeistä, miten hauskaa heillä on altaassa, trampalla, hiekkalaatikolla ja retkillä. Miten paljon he nauttivat kesästä. ♡



Kuvat on meidän hauskalta tyttöjen reissulta minkä teimme viime viikolla S-kummin kanssa. ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡