keskiviikko 30. marraskuuta 2022

Marraskuun kivoimpia juttuja

Marraskuu on ohi yhdessä hujauksessa. Aika meni jotenkin todella nopeasti. Ehkä siksi kun oli niin paljon kaikkea kivaa tekemistä. Oli ihanaa jo alkaa pikkuisen tunnelmoimaan joulua, kuunnella joululauluja, leipoa pipareita ja paketoida lahjoja. Pyhäinpäivänä muistelimme edesmenneitä rakkaita. Isänpäivänä hemmottelimme Pekkaa. Oli hauskaa valmistella ja juhlia H:n synttäreitä. Nähdä rakkaita. Lumi on tuonut paljon iloa ja valoa, tehnyt lenkkimaisemista kauniita. Kävimme Kouvolan Museokorttelin joulutapahtumassa, hauskinta taisi lasten mielestä olla se kun he pääsivät istumaan oikean paloauton kyytiin ja näimme joulupukin. Marraskuussa tuli käytyä useamman kerran labrassa ja soiteltua lääkärin kanssa. Olen helpottunut, kun kipu- ja väsymystilanteeni syy on viimein selvinnyt. Tässä tarkemmin marraskuun kivoimpia juttuja:


Poitsu 1v 5kk
Meidän poitsu on jo 1v 5kk ja häneltä poweria löytyy, hih. Hän kävelee kovaa vauhtia ja juoksee myös. Pomppiminen, hyppiminen, taputtaminen ja pallon heittely on hauskaa. Hän tykkää myös kaappien avaamisesta, tutkimisesta ja tyhjentämisestä, heh. L on niin ihana, iloinen ja nauravainen poika, vauhdikas myös, välillä äitiä ihan hirvittää. Minun vauva alkaa olemaan jo niin iso poika. Se on samalla kivaa ja haikeaa. Onneksi hän vielä tykkää haleista ja suukoista. Ja vaikka vauhtia piisaa, hän viihtyy myös sylissä hoivattavana. Hän onkin aikamoinen äitin poikanen. Jos poistun huoneesta hän tulee perässä, hih. Ja oli kuulemma isovanhemmille hoitoon mennessä todennut "missä äiti?". Niin söpöä. Vaikka olen poitsulle tärkeä, hän lähtee isovanhemmille aina leikkimään mielellään ja hymyssä suin. Hän viihtyy hyvin myös muiden sylissä. Niin rakas pikkuinen. 🤍

Pipareiden leivonta ja joululaulut
Olen kuunnellut melkein joka päivä joululauluja. Pipareiden tuoksu, lasten ilo ja riemu toivat kotiin jo vähän jouluntuntua. Vaikka en muuten leipomisesta välitä, tykkään joulua odotellessa leipoa pipareita ja torttuja. Torttuja paistamme vasta joulukuussa.


Isänpäivä 
Pekka hemmottelee meitä niin paljon kokkailemalla, joten isänpäivänä yritän aina parhaani että Pekalle päivä olisi kiva ja spessu. Vaikka en ole kovin kummoinen ruuanlaittaja/leipoja, niin isänpäivänä aina uhraudun jotain leipomaan, hih. Lapset tekivät Pekalle ihanat kortit, ostimme hänenelle lahjasi Design lettersin DAD termosmukin. Lapset tekivät kortit myös papoille ja ukille. Lähetimme isänpäiväterveiset ugulille. Kävimme hautausmaalla viemässä kynttilät minun papalle ja Pekan papalle. 


Ensilumi ja ensimmäinen suklaapukki
Se on joka kerta yhtä ihanaa, kun maahan sataa ensilumi (16.11.) Vaikka lunta tuli vain vähän, se toi mukanaan silti paljon iloa, kauneutta ja valoa. Sen kunniaksi Pekka osti minulle ensimmäisen suklaapukin, hih. Hyvää oli. 


Syy pitkään jatkuneelle kipu/väsymystilanteelleni on löytynyt
Syy ja selitys syksyn aikana pahentuneelle/laajentuneelle kipu- ja väsymystilanteelleni on viimein löytynyt. Minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta mitä hoidetaan nyt lääkityksellä ja seurannalla. Olo on helpottunut. Toivotaan, että lääkkeistä on apua olotilaani. 


LOL Surprise -synttärit
Meidän rakas H täytti 8 vuotta! ♡ Juhlimme LOL Surprise -teemalla, hänen toiveestaan. Teemavalinta oli hauska, koristeista tuli hienoja ja leipomuksista herkullisia. Kiitos kaikista onnitteluista ja muistamisista. Meillä oli kiva ja vauhdikas päivä. Olemme onnekkaita, kun meillä on paljon rakkaita ihmisiä ympärillämme. Juhlista jäi taas paljon ihania muistoja. 


Ensimmäinen adventti
Sytytimme ensimmäisen adventtikynttilän. Tonttu oli muistanut tuoda lasten joulusukkiin adventtiyllätykset: jokainen heistä sai oman pienen maileg hiiren. H sai hiirienkelin ja punaisen kärryn, V ja L saivat tonttuhiiret rasioissa. Hiiret muuttivat tietysti meidän nukkekotiin mikä on muuttunut ihanaksi joulutaloksi. Esittelen sen teille joulukuussa. Kävimme Kouvolan Museokorttelin joulutapahtumassa. Hauskinta taisi lasten mielestä olla se kun he pääsivät istumaan oikean paloauton kyytiin ja näimme joulupukin. 


Lumileikit 
Voi että miten ihanaa, kun marraskuun viimeisenä päivänä saimme tänne Kouvolaan lisää lunta. Lumi tuo niin paljon iloa, valoa ja kauneutta ympärilleen. Lasten mielestä on ollut hauskaa leikkiä lumessa, pulkkailla, jättää kengänjälkiä, tehdä lumienkeleitä, keittää lumisoppaa ja napata lumihiutaleita ilmasta kielen avulla. Pääsimme tekemään pihalla ensimmäiset lumityöt. Lapsista oli hauskaa myös istua lumikolan kyydissä. Poitsu tykkää putsata esim penkkiä lumesta. Toivottavasti luminen maisema on tullut jäädäkseen. 


Tässä vielä linkit kaikkiin marraskuun postausiin:










Marraskuun kivoimpia juttuja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡