perjantai 19. maaliskuuta 2021

Kevättalven seikkailu suolla

Olemme nauttineet maaliskuun aurinkoisista päivistä. Uskomatonta miten ihanasti aurinko jo lämmittää ja miten sininen pilvetön taivas muistuttaa lähestyvästä kesästä.


Aurinkoiset päivät ja valoisuus piristävät, vaikka minulla ei masun kanssa aina helppoa olekaan. Selkä kipeytyy ja kiinnikkeet aiheuttaa välillä vatsan seudulle kipua. Joskus mietin miten selviän tästä keväästä, kun vielä on monta viikkoa raskautta jäljellä, heh. Tänään on menossa rv 28+4. Ps. ulkoilutoppatakki ei ole mahtunut kiinni enää helmikuun puolen välin jälkeen. Onneksi tämä oversize mallinen karvatakki vielä mahtuu.


Päätimme tänään Pekan vapaapäivänä tehdä pienen retken läheiselle suolle. Emme tyytyneet vain katselemaan suota kauempaa polulta vaan päätimme lähteä vähän seikkailemaan. 



Halusimme lähteä tutkimaan suota uudesta kuvakulmasta kävelemällä sen keskelle. Huomasimme, että muilla oli ollut mielessä sama ajatus, sillä siellä oli käynyt muitakin kävelemässä ja hiihtämässä. Hanki oli tamppaantunut kiinteäksi, lumi kannatteli meitä hyvin.


Lapsista oli hauskaa tehdä lumen pintaan uusia jalanjälkiä ja jännittävää käydä katsomassa pieniä puita mitkä kesällä ovat ihan liejun ympäröiminä. Tämä meidän pieni suoseikkailu oli taas osoitus siitä miten pienestä sitä voikaan iloita, kun on asenne kohdillaan. Seikkailumieltä voi löytää tutuistakin paikoista. Aika hauskaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡