tiistai 23. maaliskuuta 2021

Korona-ajan kolmekymppiset

Tänään täytin 30 vuotta. Alunperin olisin halunnut juhlia isosti, mutta kuten jokainen meistä tietää, niin tällä hetkellä se ei ole mahdollista. Eikä varmaan vielä pitkään aikaan. Sain kuitenkin kivan synttäripäivän, minijuhlat, korona-ajan kolmekymppiset. Meillä kävi kylässä porrastetusti paras ystäväni, vanhempani ja Pekan vanhemmat.


Tiesin, että perheeni ja läheiset järjestävät minulle ihanan synttäripäivän. Pekka teki mielettömän kauniin ja herkullisen marimekko-kakun sekä upean ilmapallokaaren. Sain ihania lahjoja, kukkia, kortteja ja onnitteluja. Kiitos kaikille minua muistaneille. ♡

Lapset olivat innoissaan äidin syntymäpäivästä. Minua hemmoteltiin, halittiin ja suukotettiin. He toivottivat minulle monta kertaa "hyvää syntymäpäivää äiti". Minulle järjestettiin lastenhuoneeseen tehdyssä leikkiravintolassa syntymäpäiväyllätys, aika hauskaa! Yhdessä juhlittiin ja herkuteltiin, isin tekemä kakku oli kuulemma tosi hyvää, varsinkin kukkaosuudet, hih. Tytöistä oli hauskaa päivän aikana nähdä S-kummia, mummia ja ukkia sekä mammaa ja pappaa.  



Tälläiset oli minun korona-ajan kolmekymppiset. Minulle jäi tästä päivästä tosi hyvä mieli ja kiitollinen olo. ♡ Vanheneminen aiheuttaa kuitenkin vähän pientä kriisiä. Eilen, viimeinen päivä parikymppisenä oli haikea. Tämä synttäripäivä on kuitenkin ollut kiva ja helpompi. Nyt olen kolmekymppinen, mutta ikä on vain numeroita! Mikään ei tästä yht'äkkiä muutu. Elämä jatkuu. Ajattelen miten ihanaa, että jos kaikki menee hyvin kolmekymppisenä minusta tulee äiti kolmelle ihanalle lapselle mikä on minulle unelmien täyttymys. ♡

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡