keskiviikko 31. maaliskuuta 2021

Maaliskuun kivoimpia juttuja

Maaliskuu tuntui menevän aika nopeasti. Ihanaa, kun aurinko paistoi ja oli valoisaa.  Koronarajoitukset tiukentuivat mikä vähän harmittaa, mutta onneksi kuitenkin mieleen on jäänyt paljon kivoja juttuja. Ulkoilimme, leikimme vielä kivoja lumileikkejä ja hauskoja kuraleikkejä, teimme seikkailuretken läheiselle suolle. Näimme kavereita ja muutamia sukulaisia. Tytöt olivat hoidossa mammalla ja papalla,  mummilla ja ukilla sekä V:n kummeilla. Innostuimme askartelemaan hamahelmillä ja aloitimme valmistautumaan pääsiäiseen.

Harjoittelin virkkaamaan turvalonkeroita ja jatkoin isoäidinneliöpeiton tekemistä. Kävin neuvolassa ja kaikki sujuu raskauden suhteen hyvin, paitsi minulla selkä ja vatsa välillä kipeytyvät, liitoskipujakin välillä on. Arki oli ihan mukavaa, innostuin enemmän siivoilemaan ja muutenki touhuamaan, vaikka välillä oli päiviä, että en jaksaisi mitään tehdä. Laura "Hassu" -blogi täytti 5 vuotta. Maaliskuussa kirjoitin paljon enemmän postauksia kuin yleensä, löysin somen suhteen uutta inspiraatiota. Tässä kuussa tapahtui taas monenlaista, mutta mitkä olivat niitä maaliskuun kivoimpia juttuja?

3D/4D-ULTRA
Maaliskuun alussa kävimme ihastelemassa ja ihmettelemässä meidän kolmatta, ihanaa pientä poikaa 3D/4D-ultrassa. Oli ihana nähdä hänet, saimme kivoja kuvia ja videoita muistoksi! 


VALOISUUS JA KEVÄTFIILIS
Maaliskuussa on ollut ihanan valoisaa ja vaikka lunta vielä onkin, niin kevätfiilis valloitti minut jo kuun alussa. Olen ollut paljon pirteämpi kuin esimerkiksi helmikuussa, vaikka neuvolassa selvisi, että hemoglobiini on laskenut (aloitin syömään rautakuurin). Heti ensimmäiseksi kuun alussa teimme kotiin kevätsiivouksen.


TALVILOMA
Maaliskuun ensimmäinen viikko me tytöt lomailtiin. Oli ihanaa olla vaan, nukkua pitkään ja saada kunnolla levättyä. Saimme viettää myös laatuaikaa yhdessä, kun Pekalle sattui talvilomaviikolle useampi vapaapäivä. Me mm. ulkoiltiin, pelattiin lautapelejä, katsottiin elokuvia ja herkuteltiin. 


VAUVAJUHLAT
Perheeni ja paras ystäväni yllättivät minut äitini järjestämillä pienillä korona-ajanvauvajuhlilla. Olen niin kiitollinen ja onnellinen, että pääsin kokemaan omat vauvajuhlat. Minua varten oli koristeltu ja tehty ihania herkkuja, sain lahjaksi mm. upeat vaippakakut. Juhlista jäi ihana muisto! Kiitos ♡


SYNTTÄRIT
Koronatilanteesta johtuen en voinut pitää isoja kolmekymppisiä, mutta halusin kuitenkin pienesti juhlia pyöreitä ja kutsuin syntymäpäivänäni meille porrastetusti parhaan ystäväni, vanhempani ja Pekan vanhemmat. Pekka teki minulle upean ilmapallokaaren ja mielettömän ihanan ja herkullisen marimekko-kakun. Vaikka juhlapäivä ei ollut sellainen kuin olin aiemmin suunnitellut, oli se omalla tavallaan kiva ja ihana. Kiitos kaikille minua muistaneille! Erityiskiitos sinulle hani, kun näit paljon vaivaa syntymäpäiväni vuoksi, että tässä maailmantilanteessa juhlapäivästäni tulisi niin kiva kuin tällä hetkellä pystyy ♡


TREFFIVIIKONLOPPU
Meillä oli ihana treffiviikonloppu Pekan kanssa, kun tytöt menivät mummille ja ukille yökyläilemään. Lepo tuli tarpeeseen. Oli ihana olla vaan, nukkua pitkään, syödä hyvin, kylpeä ja saunoa. Kävimme myös ulkoilemassa, ihastelemassa keväistä Kymijokea ja ottamassa muutamia raskauskuvia (rv 29+5). Meillä oli ihana viikonloppu kahdestaan, vaikka se ei ollut sellainen niin  kuin alunperin olimme suunnitelleet. Peruimme aiemmin hotellivarauksemme ja minilomamme toisella paikkakunnalla koronatilanteen takia. 


PÄÄSIÄISSISUSTUS
Oli kiva koristella kotia pääsiäistä varten.  Sesonkikoristelut tuovat mukavaa vaihtelua sisustukseen ja kodin ilmeeseen. Meillä on monia kivoja pääsiäisperinteitä ja ihania pääsiäiskoristeita. Lähestyvä pääsiäinen on ehdottomasti kiva keväinen piristys koronakotoiluun. 


Maaliskuussa innostuin tekemään blogiin paljon enemmän postauksia kuin yleensä. Tässä alla linkit kaikkiin maaliskuun postauksiin.
















Maaliskuun kivoimpia juttuja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡