Sektiosta on kulunut n. 1.5 viikkoa. Miten toipuminen isosta leikkauksesta on sujunut?
Tämä kolmas sektio oli rankka kokemus, leikkaus oli ollut hankala ja pitkäkestoinen. Siihen nähden olen omasta mielestäni alkanut toipumaan ihan hyvin.
Ensimmäiset viisi päivää olivat kamalia. Kipu oli tosi kovaa, liikkuminen, nouseminen, istuminen, kävely ja nukkuminen oli vaikeaa. Pääsin kuitenkin seuraavana päivänä leikkauksesta jalkeille. Sairaalassa sain säännöllisesti kipulääkettä ja särkylääkettä. Mielestäni tilanteeseen nähden pärjäsin hyvin, ehkä siksi kun Pekka oli niin paljon läsnä sairaalassa ja hoiti vauvaa, minulla oli tilaisuus toipua ja levätä. Tuntemukset eivät olleet uusia, vaan minulle jo kolmas kerta. Ehkä myös se vaikutti siihen, että kestin tilannetta hyvin.
Pekan mielestä olin virkeämpi ja sairaalassa aloin toipumaan paremmin kuin aiemmilla kerroilla. Jännää sinänsä, koska leikkaus oli tällä kertaa rajumpi. Vaikuttaako siihen kokemus vai tietyllä tapaa päättäväisyys vai onko nyt vain ollut hyvä tuuri? Kotiuduttuamme äitinikin sanoi, että vaikutan pirteältä, vaikka olin kipeä ja todella väsynyt. Koen, että asennoiduin leikkaukseen ja toipumiseen mahdollisimman hyvin ja positiivisella asenteella. Olimme sairaalassa reilut kolme päivää.
Kotona ensimmäiset pari-kolme päivää olivat pahimmat kivun suhteen, söin särkylääkettä 3xpäivässä viikon ajan. Sitten otin särkylääkettä vain tarvittaessa. Onneksi sain kuitenkin nukuttua kotona paljon paremmin kuin sairaalassa. Olo tuli päivä päivältä paremmaksi. Viikko vauvan syntymästä terkkari tuli kotikäynnille ja poisti prevena haavanhoitolaitteen ja hakaset. Teippien irrottaminen ja hakasten poisto vähän nipisti.
Tällä kertaa haava on ollut rajumman näköinen ja turvonneempi kuin aiemmin. Ymmärsin myös, että leikkauksen haastavuuden takia arvesta ei jää välttämättä niin siistiä. Aika näyttää kuinka käy. Minulla on vatsasta lähtenyt ihoa tai siihen on tullut joku vähän isompi nirhauma. Se on myös haava-alueen lisäksi kipeä. Minulla on toisella puolella alavatsaa kova patti mitä säikähdin, mutta se johtuu kuulemma kudosvauriosta, koska leikkaus oli nii raju. Se paranee ajan kanssa, mutta se on kipeä ja ällön tuntuinen. Terveydenhoitaja sanoi, että haava kuulemma toiselta puolelta vähän repsottaa, mitä lie se sitten tarkoittaakaan. Ei kuulosta kovin hyvältä, vaikka se ei kuulemma ole haitallista, haava ei voi esim revetä. Minulla on selässä mustelma puudutteen laittamisesta ja selkä on kipeä, pistokohtaan särkee aina kun selkä on enemmän kaarella.
Minulla oli tytöistä todella siisti arpi. Siksi vähän jännittää miltä se nyt tulee näyttämään, kun minua on vähän varoiteltu, että nyt siitä ei välttämättä tule niin siistiä. Ajattelen kuitenkin, että mitä väliä miltä arpi näyttää, kun sitä ei kuitenkaan kukaan näe. Minulla haava on tehty bikinirajaan. Ja vaikka näkisikin, entä sitten? Kannan raskauksien ja synnytyksien mukana tulleita jälkiä ylpeinä ja kiitollisena. Olen niin onnellinen lapsistani, siitä että unelmani kolmesta lapsesta toteutui. Se on kaikista tärkeintä. Toivon vain, että arpi ei tule tulevaisuudessa olemaan hankala, ulkonäöllä ei ole niin väliä.
Minua on harmittanut se, kun maaliskuusta asti jouduin liitoskipujen takia kökkimään ja lepäilemään, kun en pystynyt kunnolla kävelemään. Nyt leikkauksen jälkeen sama meno on jatkunut, tietysti kivun ja olemuksen suhteen pahempana. Vaikka minulla on positiivinen asenne, niin monet itkut itkin, kun olisin halunnut tehdä asioita mitä en vielä pystynyt tekemään. Kuten: enemmän ulkoilemaan, menemään metsäretkelle, rannalle, vaunulenkille, kyläilemään, lasten kanssa Tykkimäkeen, mökille, piknikille... Onneksi vauva syntyi alkukesästä ja oloni paranee päivä päivältä, kyllä minäkin ehdin vielä kesästä nauttimaan. Tiedän myös, että hormoneilla on osuutta asiaan, siihen, että saattaa enemmän herkistyttää ja jotkut asiat harmittaa.
Onneksi tässä kotona pärjään ihan hyvin, sillä Pekka palaa tämän viikon jälkeen lomalta takaisin töihin. Sitten ei olekaan enää samalla tavalla aikaa lepäilyyn ja toipumiseen. Kolmen lapsen kanssa ei varmasti tylsää tule ja kädet on täynnä töitä, heh. Pekka on ollut kyllä ihana, olen saanut toipua ja levätä niin paljon kuin tarve on vaatinut ja vähän enemmänkin. Tiedän, että pärjään. Nyt kolmannella kerralla on paljon itsevarmempi olo. Minua ei jännitä. Katsotaan myöhemmin miten minulla on yksin leikkauksen jälkeen kolmen lapsen kanssa sujunut. Voin siitä sitten kirjoitella omaa postausta, heh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi ♡