Inhottava flunssa - Tälläisinä aikoina en haluaisi olla kipeänä

Minulla on ollut flunssaa jo useita päiviä, melkein viikon. Se alkaa jo puuduttamaan. Olemme olleet tyttöjen kanssa oma-aloitteisessa koronakaranteenissa jo melkein pari viikkoa, koska kuulun riskiryhmään. Kotona riittäisi tekemistä ja olisi kiva ulkoilla, saisin helposti ajan kulumaan eristyksessä, mutta nyt flunssan takia en jaksa tehdä mitään. Harmittaa.

Flunssa alkoi kurkkukivulla ja äänenkäheydellä ja se olikin pitkään ainut oire. Välillä on myös hengenahdistusta mikä pelästyttää, vaikka johtuen astmasta usein perusflunssassakin minun on vaikeampi hengittää. Nyt minulle on tullut myös vähän nuhaa ja nenän tukkoisuutta. Väsymystäkin, koska yöllä on välillä vaikea nukahtaa, kun moni asia mietityttää.

Tämä on nyt sellaista aikaa, että en haluaisi olla kipeänä. Koronapaniikki on meinannut monta kertaa iskeä, vaikka haluan uskoa, että ei tämä koronaa ole. Olen ollut eristyksissäkin jo melkein pari viikkoa, en ole käynyt missään enkä nähnyt ketään (kerran äitiäni, mutta siitäkin on jo aikaa) Aika huonoa tuuria pitäisi olla, jos virus olisi iskenyt minuun. Täällä Kouvolassa todettuja koronavirustartuntoja ei ole vasta kuin muutama.

Toivon vain, että kurkkukipu jo hellittäisi ja olo kohenisi, että minun olisi helpompi hengittää. Eilen oloni oli jo vähän parempi ja kävin ulkona hengittämässä vähän raitista ilmaa (en ollut kuin muutaman minuutin omalla pihalla), laittelin pääsiäiskoristeita ja olin vähän enemmän pystyssä. En tiedä oliko se virhe kun illalla tuntui, että kurkkukipu taas paheni. Onneksi kuumetta ei ole ollut ja tilanteeseen nähden oloni on kuitenkin ollut ihan hyvä, vaikka välillä ahdistaakin.

Lapset ovat välillä aivastelleet, mutta muita oireita ei ainakaan vielä ole ollut. Toivottavasti muut pysyisivät terveinä. Tärkeää olisi saada hyvin nukuttua, se auttaisi toipumisessa, mutta se on välillä vaikeaa. Onneksi olen saanut päivisin kuitenkin hyvin lepäiltyä ja nukuttua välillä päiväunia, kun Pekka on tällä hetkellä kotona ja hoitanut lapsia. Toivon, että tämä pian helpottaisi. Haluaisin tervehtyä ja päästä tekemään kivoja juttuja lasten kanssa, haluaisin päästä ulkoilemaan ja nauttimaan auringosta. Toivon, että minun ei tarvitsisi enää murehtia tätä flunssaa. Pitäkää minulle peukkuja ♡

Tänään täytän 29 vuotta - Tällä kertaa juhlimme oman perheen kesken

Tänään täytän 29 vuotta, viimeinen vuosi parikymppisenä alkaa. Jännää! Tämä on ensimmäinen kerta, kun en voi kutsua läheisiä meille juhlimaan syntymäpäivääni. Johtuen koronaan liittyvistä ohjeistuksista välttää kohtaamisia ja myös siitä, että minulla on nyt kurkku kipeänä, höh. Tällä kertaa juhlimme oman perheen kesken.

H lohdutti minua ihanasti: "äiti, onneksi me voidaan olla vieraita sinun juhlissa. Minä voin tehdä kortin, kun sinä nukut ja isi leipoo kakun". Ja näin me tehtiinkin, hih! Lisäksi sain aamupalaksi lettuja, nam.

Tytöt tekivät minulle isin kanssa ihanan kukkakortin, Pekka leipoi herkullisen kinder-suklaakakun. Syntymäpäivälahjaksi sain ihania Martinexin muumipääsiäismunia (osa tulee myöhemmin postissa). Hani tietää mistä tykkään, lahja ei olisi voinut olla parempi, sain vielä kauniita kukkiakin ♡

Minulle järjestettiin pienet ihanat syntymäpäiväjuhlat. Flunssasta huolimatta minulla on ollut kiva päivä. Minulla on ihana perhe ♡ Sain läheisiltä kivoja synttärionnitteluja puhelimen välityksellä, kiitos niistä. ♡ Kiitos myös somessa saamistani onnitteluista, ne ilahduttavat ja saivat minut hyvälle tuulelle. ♡

Pekan tekemä kinder-suklaakakku oli makeaa, mutta mielettömän hyvää! Lapset eivät aina kakuista välitä, mutta nyt söivät lautaset tyhjiksi. Sääli, että tällä kertaa kakkua eivät muut päässeet maistamaan. Siksipä ajattelin jakaa teille ohjeen tähän kakkuun, niin voitte halutessanne tehdä sellaisen kotona.

Pekan kinder-suklaakakun ohje

Pohja: 

100 g Marie-keksejä

75 g voita

Maitosuklaatäyte:

150-200 g maitosuklaata

2 dl vispikermaa

200 g maustamatonta tuorejuustoa

0,5 dl sokeria 

1 tl vaniljasokeria

Valkosuklaatäyte:

150-200 g valkosuklaata

2 dl vispikermaa

200 g maustamatonta tuorejuustoa 

0,5 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria 

Päällinen:

3 kpl Kinder Maxia

Hopeanonparelleja

Ohje

Pohja: Laita leivinpaperia irtopohjavuoan (18-22 cm) pohjalle. Murskaa keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa. Laita keksivoiseos vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin täytteiden valmistuksen ajaksi.

Maitosuklaakerros: Vatkaa 2 dl vispikermaa vaahdoksi. Sekoita vaahdon joukkoon tuorejuusto ja sokerit. Sulata maitosuklaa mikrossa miedolla lämmöllä ja sekoita suklaa muiden aineksien sekaan. Kaada täytekerros pohjan päälle. Laita kakku jääkaappiin pariksi tunniksi hyytymään. 

Valkosuklaakerros: Vatkaa 2 dl vispikermaa vaahdoksi. Sekoita vaahdon joukkoon tuorejuusto ja sokerit. Sulata valkosuklaa mikrossa miedolla lämmöllä ja sekoita suklaa muiden aineksien sekaan. Kaada täytekerros maitosuklaankerroksen päälle. Laita kakku jääkaappiin yön yli hyytymään. 

Koristelu: Yön yli olleen kakun koristelimme Kinder Maxi paloilla ja nonparelleilla. Muumi-kuvion teimme piparimuotilla.

Kakku on melko pehmeää, jos siitä haluaa jämäkämpää kakun leipomiseen voi käyttää liivatetta.

Miten korona vaikuttaa meidän elämään?

Siitä asti, kun koronaviruksesta (COVID-19) tuli pandemia olemme pysytelleet kotona ja tehostaneet käsienpesua. (Viime viikolla kävimme kerran kaupassa ja kävin ystävien kanssa kahvittelemassa. Nämä tapahtuivat ennen valmiuslain käyttöönottoa). Emme ole käyneet kylässä muualla kuin vanhempieni luona, emmekä ole nyt nähneet muita ihmisiä, Pekka hoitaa yksin kaupassa käynnit ja pitää kaupassa käydessään hanskoja. H:n kerhopäivät on toistaiseksi peruttu ja vaikka näin ei olisikaan hän ei kerhoon menisi. Pekka on tällä hetkellä meidän kanssa kotona, joten pystymme olemaan aika hyvin eristyksissä.

Olemme halunneet minimoida riskit saada tartunta. Jos niin käy se on sitten melkoisen huonoa tuuria. Haluan olla erityisen varovainen, koska astman takia kuulun riskiryhmään. Tietenkin haluan suojella myös perhettäni.

Välillä korona ahdistaa minua paljonkin, joskus on päiviä, että en juurikaan mieti sitä. Tämä koronakotoilu ei kauheasti eroa minun normiarjesta, sillä kotiäitinä olen muutenkin kotona aina suurimman osan viikosta meidän 1- ja 5-vuotiaiden kanssa.

Minua harmittaa se miten ikävöin sukulaisia ja ystäviä, olisi kiva nähdä heitä ja kyläillä. Olisi niin kiva tehdä joku viikonloppureissu, käydä jossakin, tehdä jotain spesiaalia arjesta poikkeavaa. Ikävöin kaupassa käymistäkin. Haluaisin vain mennä johonkin ja tehdä jotakin, viettää aikaa ystävien kanssa. Harmittaa, että ensimmäistä kertaa elämässäni en voi kutsua läheisiäni juhlimaan kanssani huomista syntymäpäivääni.

Kyllä H on myös harmissaan siitä, että emme voi kyläillä, käydä kaupassa, mennä kerhoon tai Hoploppiin. Olen kertonut hänelle, että "sellaista pöpöä on liikkeellä, että siksi pitää pysytellä kotona". Käsien pesu on nyt erityisen tärkeää ja olen neuvonut häntä laulamaan aina jonkun laulun mm. hämä-hämähäkki laulun ensimmäisen säkeistön, kun pitää pestä kädet. Näin kädet tulee saippuoitua hyvin. Usein laulamme laulun yhdessä.

Tosiaan tämä koronan aiheuttama poikkeustila harmittaa, mutta onneksi ainakaan vielä ulkoilua ei ole kielletty. Olemme käyneet metsäretkillä, pyöräilemässä ja leikkipuistossa. Leikkipuistossa olemme käyneet vain sillon, jos siellä ei ole ollut muita ihmisiä. Nyt olemme vähentäneet puistossa käymistäkin ja ulkoilleet enemmän omalla pihalla. Onneksi meillä on melko iso piha, jossa tekemistä riittää. Tytöt tykkäävät mm. leikkiä leikkimökissä, hiekkalaatikolla, ja potkia palloa. Odotetaan, että keli vielä lämpenee niin sitten saadaan pihalle trampoliini kasattua.

Haluan löytää tässäkin tilanteessa elämästämme positiivisia asioita, niiden avulla selviän. Ilahduin siitä, että osa pyörä/kävelyteistä on lakaistu, auringonpaisteesta ja siitä, että saamme viettää paljon aikaa yhdessä perheenä. Olemme herkutelleet ja maistelleet uusia muumijäätelöitä, pelanneet lautapelejä ja katsoneet monia hauskoja elokuvia. Tytöt ovat leikkineet kivoja leikkejä, niin kuin yleensäkin, hih (vaikka toki myös kiukuttelua, riitelyä ja turhautumistakin on välillä). Voisin vaikka joku päivä tehdä postauksen siitä mitä kaikkea me sisällä puuhataan.

Toivottavasti tämä tilanne kohta helpottuisi ja että välttyisimme taudilta. Toivon, että kaikki noudattaisivat annettuja ohjeita ja tekisivät kaikkensa sen eteen, että koronaviruksen leviäminen saataisiin hallintaan. Haluan lähettää kaikille tsemppiä, kyllä tämä vielä joskus helpottaa. Haluan sanoa myös kaikille rakkaille, että olette ajatuksissani ja nähdään niin pian kuin suinkin voidaan. Onneksi voimme viestitellä ja soitella. Yritän olla liikaa murehtimatta ja elää päivä kerrallaan. Nauttia arjen pienistä iloista. ♡

Uudet silmälasit - Nyt näen paljon paremmin

Sain ensimmäiset silmälasini lukioikäisenä, näin kuitenkin ihan hyvin myös ilman laseja ja siksipä en ole juurikaan laseja aiemmin käyttänyt (muuten kuin silloin koulussa, että näin hyvin taululle). Viime vuoden puolella aloin entistä enemmän kiinnittämään huomiota siihen, että näköni on huonontunut. En kadulla tai kaupassa tunnistanut ihmisten kasvoja (paitsi ihan vieressä), nolotti jos joku tuttu käveli vastaan enkä huomannut. En meinannut enää nähdä telkkarissa tekstityksiä, tai pleikkaria pelatessa kaikkia yksityiskohtia, heh. Kauas katsoessani kaikki oli aika sumeaa.

Otin itseäni niskasta kiinni ja menin tammikuussa näöntutkimukseen. Ajattelin: "Uusi vuosi, uusi vuosikymmen, uudet silmälasit. Haluan nähdä paremmin."

Olin etukäteen jo katsellut silmälasivalikoimaa, käynyt erilaisissa liikkeissä ja sovitellut monenmallisia laseja. Totesin, että juuri nämä ostamani lasit miellyttävät silmääni. En olisi ikinä uskonut, että löydän niin kivat silmälasit mitä haluan pitää päässäni, näihin kuitenkin ihastuin ja näistä tykkään todella paljon. Halusin mahdollisimman vähän huomiota herättävät lasit ja juuri siksi nämä läpikuultavat kehykset sopivat minulle, ne eivät liikaa pomppaa kasvoilta, mutta ovat kuitenkin kivan näköiset ja sopivat simppeliin tyyliini.

Asioiminen silmälasiliikkeessä ja optikolla oli kamala kokemus. En tiedä olenko ikinä missään saanut niin huonoa palvelua kuin silloin. En olisi ostanut lasejani sieltä, jos muualla olisi ollut vaihtoehtoja. Halusin juuri nämä lasit.

Minulle ei reilusti kerrottu mitä minulle tehdään, siitä tuli vähän huijattu olo. Jouduin näyttämään aiemmat näöntarkastustulokseni useita kertoja, minulle tehtiin vielä uusi näöntutkimus puhumatta siitä mitään etukäteen ja se oli suppeampi kuin aiemmin, edellisenä päivänä tehty näöntutkimus. Optikko tiuski minulle ja oli epäkohtelias, en oikein ymmärtänyt kaikkea mitä hän selitti minulle, sillä kaikki asiat eivät liittyneet minun näkööni. Menin vähän shokkiin koko jutusta. Kaikenlisäksi tyypilliseen tapaan lasit tulivat kustantamaan paljon enemmän kuin mitä etukäteen olin ajatellut, huh.

Jos voisin palata ajassa taaksepäin, olisin poistunut paikalta ja sanonut, että haluan seuraavalla kerralla asioida joidenkin muiden henkilöiden kanssa. Ärsyttää kun olen liian kiltti ja menen helposti vähän lukkoon. Tilanne vaivasi vielä minua kotonakin, kun ehdin kunnolla ajatella käyntiäni. "Ei näin kyllä kuuluisi kohdella asiakkaita". Olin vähän turhautunut, mutta kukapa ei olisi ollut? Annoin palautetta. Tilannettani onneksi pahoiteltiin ja kokemukseni kuulemma otettiin puheeksi työntekijöille ja asiaa käsiteltiin. Toivottavasti kukaan muu asiakas ei saisi sellaista kohtelua mitä minä sain.

Onneksi, kun menin valmiita laseja sitten parin viikon päästä hakemaan, sain hyvää palvelua. Kyseessä oli eri henkilö kuin aiemmat, mutta kuitenkin. Lasit ovat onneksi olleet hyvät myös siinä mielessä, että kivan ulkonäön lisäksi oikeasti näen niillä hyvin, eikä ole ollut pääkipua tai mitään muuta vaivaa. 

Olen jo useiden viikkojen ajan pitänyt silmälaseja päivittäin ja ne ovat tulleet osaksi arkea. Laseihin totuttelu oli kuitenkin inhottavaa, jopa kamalaa, koska ero entiseen oli niin suuri. En voinut aluksi pitää laseja kuin jotain minuutteja kerrallaan, muuten tulin todella huonovointiseksi. Pelkäsin, että en totu niihin koskaan, heh. Pikkuhiljaa aloin pitämään laseja päässäni enemmän ja enemmän ja kuitenkin melko pian (ehkä n. kolmessa viikossa) totuin niihin. 

Vaikka pidän silmälaseja päässäni päivittäin, silti joskus jos siltä tuntuu, niin pystyn kuitenkin olemaan myös ilman laseja. Esim. jos on joku hetki/tilaisuus/juhlat missä en haluaisi laseja pitää. Näen lähelle hyvin myös ilman lasejakin.

Minusta on ihanaa ja olen siitä vähän yllättynytkin, että tykkään pitää silmälaseja ja olen tosi nopeasti ja hyvin tottunut niihin. Piilolinssit tai laserleikkaus eivät ole minulle vaihtoehtoja, ainakaan tällä hetkellä. Myös lapset tottuivat nopeasti äitin silmälaseihin. Aluksi V kyllä lähmi niitä ja yritti ottaa ne pois päästäni, mutta muutamien päivien jälkeen ei enää jaksanut vaivautua, hih. Olen niin tyytyväinen, että otin itseäni niskasta kiinni, että menin näöntutkimukseen ja hankin uudet silmälasit, nyt näen paljon paremmin.

Kiva viikonloppu koronaviruksesta huolimatta

Minulle on elämässä tärkeää keskittyä positiivisiin asioihin. Tänä viikonloppuna se on ehdottomasti perheen kanssa vietetty yhteinen aika. Voidaan hyvällä omalla tunnolla kotoilla, löhöillä, herkutella ja katsoa elokuvaa. Pelata yhdessä lautapelejä, tehdä pääsiäisaskarteluja ja leikkiä monenlaisia kivoja leikkejä. Ulkoilla yhdessä, käydä puistossa, leikkiä omalla pihalla hiekkalaatikolla ja leikkimökissä, voidaan myös mennä vaikka lähimetsään retkellekin, jos ei sada.

Kävimme eilen kaupassa, emme hamstranneet, mutta kuitenkin ostimme vähän reilummin ruokaa kuin yleensä. Löysimme kaikkea mitä menimme kaupasta hakemaankin, myös vessapaperia (heh). Ainakaan silmääni ei silloin osunut tyhjiä hyllyjä niin kuin osassa Suomea on kaupoissa kuulemma ollut. En tietysti tiedä mikä tilanne täällä Kouvolassa tänään on. Kävin kavereiden kanssa eilen kahvilassa viettämässä vähän omaa aikaa, se teki hyvää. Oli kiva olla rauhassa, jutella aikuisten kesken ja vaihtaa kuulumisia. Kahvilassa oli väljää, mutta ihmisiä kuitenkin oli. Juomat tarjoiltiin pahvimukeista. 

H:n kerhosta tuli viestiä, että koronaviruksen takia kerhopäivät on peruttu ainakin ensi viikolta, lisätietoa tulee myöhemmin. Aiemmin tuli myös tietoa, että paljon odottamani Lapsimessut siirtyy ja hyvä niin. En olisi messuille tässä tilanteessa uskaltanut lähteäkään, koska astman takia kuulun riskiryhmään. Tänään Kouvolan Sanomien verkkosivuilla luki, että Kymenlaaksossa on havaittu 1 koronatartunta (14.3.) 

Olemme huolehtineet erityisen hyvin käsihygieniasta. Yritän, että en liikaa miettisi ja murehtisi koronavirusta, mutta on kuitenkin hyvä olla perillä asioista ja vähän varautua. Tykkään kotoilusta, se ei minua huoleta. Koti on maailman paras ja turvallisin paikka. Ajattelen myös, että meillä täällä kotona ja omalla pihalla riittää kyllä tekemistä, vaikka kotona joutuisikin viettämään enemmän aikaa. 

Nyt ei auta muu kuin pestä hyvin käsiä, välttää ruuhkaisia paikkoja ja toivoa, että pysyisimme terveinä. Toivon samaa myös sinulle. Kivaa viikonloppua koronaviruksesta huolimatta ♡ 

Paniikkikohtaus hammaslääkärissä

Olen aina pelännyt/jännittänyt hammaslääkärikäyntiä enemmän tai vähemmän. Pitkästä aikaa taas ensimmäisellä käynnillä hammaslääkärissä sujui kuitenkin hyvin, paikattiin yksi hammas ja päätettiin, että jatketaan seuraavalla kerralla. Minulle jäi käynnistä hyvä mieli ja olin ylpeä itsestäni miten jännityksestä huolimatta selvisin paikkauksesta.

Minulle oli varattu toinen aika hammaslääkäriin parin viikon päähän. Aamulla lähdin toiselle käynnille hyvin mielin. "Nyt hoidetaan toinenkin hammas kuntoon". 

Tuttuun tapaan kävin hammaslääkärintuoliin istumaan, vähän jännitti. Aloitettiin hommat ja hetken päästä minulle tuli huono olo. Ajattelin sen johtuvan jännityksestä, sillä niin minulle usein käy kun jännitän. Kuitenkin olo vain paheni ja paheni ja pelkäsin, että oksennan. Tajusin, että huono olo ei johdu jännittämisestä, vaan minulla on oikeasti huono olo pää alaspäin. Rupesi nolottamaan. Ajattelin, että  minun on pakko keskeyttää operaatio.

Aloin tärisemään ja kyyneleet valuivat poskiani pitkin, tajusin että nyt menen paniikkiin, minua nolotti. Nousin pystyyn ja ihana hammaslääkäri rauhoitteli, lohdutti ja kannusti minua. Yleensä saan itseni ruotuun ja rauhoitettua melko hyvin ja niin kävi onneksi nytkin. Koska en kyennyt enää olemaan pää alaspäin, päätettiin jatkaa paikkaushommaa seuraavalla kerralla. 

Harmittaa, että paikkausoperaatio jäi kesken. Yllätyin siitä miten huonovointiseksi tuolissa tulin, koska edellinen kerta oli mennyt tosi hienosti. Toisaalta huonovointisuus on minulle väsyneenä tyypillistä, että ehkä minun olisi pitänyt arvata, että näin käy. En kuitenkaan osannut ajatella, että en selviytyisi käynnistä.

Harmitti, että hammasta ei saatu paikattua ja vaivauduin turhaan paikalle. Minua nolotti, vaikka tiedän, että ei tarvitsisi hävetä. Ei tunteilleen ja olotiloilleen kuitenkaan mitään voi, joskus on parempia päiviä, joskus huonompia päiviä. Väsyneenä monet asiat ja tunteet tuntuvat vaikeammilta ja inhottavammilta. Haluan luottaa siihen, että seuraavalla kerralla homma hoituu. Otin seuraavan ajan iltapäivälle, että jos takana on taas väsymystä ja huonoja öitä niin pystyn ehkä aamulla nukkumaan vähän pidempään, jos sitten iltapäivällä olo olisi vähän parempi?

Hammaslääkärini on ihana ja kannustava. Vaikka minua nolotti ja harmitti, lähdin kuitenkin ihan hyvillä fiiliksillä pois. Siis sen suhteen, että uskallan kyllä palata ja haluan luottaa siihen, että seuraava kerta sujuu taas hyvin, että paikkaus saadaan silloin hoidettua.

Kevätfiilis

Pitkältä tuntuneen syksyn jälkeen, on niin ihanaa, kun kevät on viimein täällä. Koska kunnon talvea ei ollut, niin tuntui siltä, että syksystä hypättiin suoraan kevääseen, outoa. Maaliskuu on alkanut kivasti, nyt ei tarvitse enää haikailla lumisen talven perään, vaan voi alkaa jo keskittymään kunnolla kevääseen ja tuleviin kivoihin juttuihin. Jos nyt haluaa nähdä edes jotain pientä positiivista asiaa siinä, että talvi oli erittäin vähäluminen, niin ainakin minun on nyt helpompi päästä kevätfiilikseen, kun ei ole kinoksia ja loskaa joka puolella.

Sadepäiviä lukuunottamatta on ollut kuivaa, aurinko paistaa ja linnut laulaa, on ollut kivoja ulkoilukelejä, lämmintä jopa +5 astetta. Olemme innostuneet käymään mökilläkin helmi-maaliskuussa, vaikka yleensä aloitamme mökkikauden talven jälkeen vasta huhti-toukokuussa (riippuen keleistä).

Kotiin on tehnyt mieli ostaa enemmän kukkia. Keltainen ja muut keväiset värit alkavat miellyttää silmää. Myös tuleva pääsiäinen alkaa olla mielessä ja olen jo alkanut suunnittelemaan minkälaisia pääsiäisjuttuja tyttöjen kanssa tänä vuonna tehdään.

Keväässä ihanaa on valoisuus ja aurinko, se että kesä tulee koko ajan lähemmäksi. Jään innolla odottamaan, että kelit kunnolla lämpenevät, tiet lakaistaan ja että puihin tulee lehtiä. Niitä saa vielä varmaan jonkun aikaa odottaa, mutta ei haittaa, jo ajatus niistä ilahduttaa ja saa hymyn huulilleni.

Karkauspäivä mökillä

Me vietimme karkauspäivää mökillä. Oli niin kaunis ilma, joten ajattelimme ulkoilla, nauttia auringosta ja saunoa. 

Lunta ei ollut, mutta järvi oli jäässä, Pekan täytyi tehdä avanto, että hän pääsi saunanlämmityshommiin. Me leikimme tyttöjen kanssa hiekkalaatikolla, istuimme kiikussa ja katselimme mitä isi puuhasteli. 

Tytöistä oli hauskaa leikkiä jääpaloilla, ne olivat kauniita aarteita, oli myös hauskaa heitellä käpyjä jäälle ja katsoa miten pitkälle ne liukuvat. Aurinko lämmitti, tuntui jo niin keväältä.

Oli ihanaa viettää aikaa yhdessä, ulkoilun jälkeen teki hyvää lämmitellä saunassa, tytöt leikkivät ankoilla. Pekka kävi avannossa, hui! Illalla ihastelimme takkatulta, katselimme telkkaria ja leikimme "mökkileluilla", eli minun ja veljeni vanhoilla leluilla. V:n mielestä hauskin "lelu" taisi kuitenkin olla mamman hellehattu.

Maaliskuun ensimmäisenä aamuna emme meinanneet mökillä uskoa silmiämme... maa oli valkoinen,  satoi lunta. Sellaista ei ole tänä talvena usein tapahtunut. Lapsista oli hauskaa tehdä kengänjälkiä lumeen, H teki lumipalloja ja V ihastellen katseli ympärilleen.

Kotona lumileikit kunnolla käynnistyivät, meidän pihalla oli enemmän lunta kuin mökillä +30km päässä. Tytöt istuivat pulkan ja lumikolan kyydissä ja hihkuivat. Lunta oli hauska lapioida, tehdä kasoja ja laittaa lunta rekan kyytiin. Onneksi nautimme lumesta, sillä tämän talven tuttuun tyyliin lumet suli jo seuraavana päivänä pois. 

Oli hauska lopettaa hiihtoloma mökkeilyyn, samalla viettää erikoista karkauspäivää upeissa mökkimaisemissa. Mökillä oli niin hauskaa leikkiä vanhoilla teletapeilla, että ne piti ottaa kotiin mukaan ja niillä onkin nyt paljon leikitty. 

Blogini Laura "Hassu" täyttää 4 vuotta

Tänään blogini Laura "Hassu" täyttää 4 vuotta ♡ Helmikuun aikana kävin läpi kaikki tekemäni postaukset ja huomasin miten olen kehittynyt näiden vuosien aikana. Täytyy myöntää, että olisin varmaan tehnyt asioita toisin, jos olisin tiennyt tulevani bloggaajaksi ja että blogiani lukee muutkin kuin läheiset. Toisaalta tämä on ollut polkuni ja ajattelen, että näin tämän on pitänytkin mennä. Haluan kertoa blogini kasvutarinan ja mitä blogi minulle merkitsee.

Kun perustin blogin vuonna 2016 nimi oli helppo keksiä, se tuli kuin itsestään: etunimeni Laura + lempinimeni Hassu = Laura "Hassu". Laura kuvastaa minulle minun virallista, vakavampaa, asiallisempaa ja pohdiskelevampaa puolta, Hassu taas hauskaa, rennompaa, iloista ja leikkisää puolta.

Alunperin ajatukseni oli oikeasti vain täyttää päiväkirjaa mihin tallentaa kivoja hetkiä elämästäni ja perheestäni. Ajattelin, että blogia lukee lähinnä perheeni, sukulaiset ja ystävät, että he näkevät meidän kuulumisia. En olisi silloin voinut kuvitellakaan, että bloggaaminen vie minut täysin mukanaan ja että blogini kiinnostaisi muitakin kuin läheisiäni. Niin kuitenkin kävi.

Kirjoittaminen ja valokuvaaminen ovat aina kiinnostaneet minua ja kun huomasin blogien olevan melko yleisiä ajattelin silloin, että tuo voisi sopia minullekin. Samaan aikaan tunne blogin perustamisesta tuntui luontevalta ja pelottavalta. Kirjauduin bloggeriin ensimmäisen kerran elokuussa 2014 odottaessani esikoistamme, kuitenkin vasta maaliskuussa 2016 minulla oli rohkeus aloittaa bloggaaminen.

Aloittaessani blogia olin hyvin epävarma, pelkäsin julkaista kirjoituksiani ja aluksi saatoin luetuttaa niitä ainakin kolmella ihmisellä ennen kuin painoin julkaise-nappia. Pelkäsin mitä minusta ja kirjoituksistani ajatellaan, pelkäsin ilkeitä ja negatiivisia kommentteja ja juoruja. Jos olisin silloin tiennyt, että blogini alkaisi kiinnostamaan muitakin kuin tuttuja, niin en olisi varmaan koskaan uskaltanut tähän kunnolla ryhtyä. 

Olen kasvanut yhtä aikaa blogini kanssa ja paljon noista ajoista. Voin nykyään muutenkin paremmin. Olen tullut paljon rohkeammaksi ja itsevarmemmaksi.

Olen sanonut tämän ennenkin, mutta en voi korostaa sitä liikaa miten kiitollinen olen kaikista kivoista kommenteista, palautteista ja kannustamisesta mitä olen näiden vuosien aikana saanut läheisiltä, tutuilta ja tuntemattomilta. Olen myös kiitollinen kaikille yrityksille, jotka ovat uskoneet minuun ja halunneet tehdä yhteistyötä kanssani.

Teidän ansiosta opin ymmärtämään, että minulla on oikeasti kiva blogi eikä minulla  ole mitään syytä vähätellä tai hävetä itseäni, blogiani, elämääni tai mitään muutakaan. Aloin enemmän uskomaan itseeni. Osaan iloita ja olla ylpeä itsestäni ja blogistani. Olen vieläkin ihmisenä vähän arka ja epävarma, mutta se ei ole enää mitään verrattuna entiseen minääni blogihistorian alussa. 

Lukijapalautteiden ja yhteistöiden lisäksi käännekohta blogini kohdalla on ollut se kun talvella 2018 minua pyydettiin bloggaamaan kaakkoissuomalaiseen Starbox blogiportaaliin. Sekin toi minulle lisää itsevarmuutta ja loi uskoa itseeni ja blogiini, se myös motivoi minua kehittymään ja olemaan entistä aktiivisempi. Starbox lopetettiin ja suljettiin keväällä 2019. Ajattelin miten kivaa oli olla osa blogiyhteisöä ja kehittää itseäni bloggaajana. Päätin, että en enää halua palata bloggaamaan yksin ja aloin etsimään blogilleni uutta kotia, osana jotain blogiyhteisöä. Ajattelin heti, että tyyliltään blogini sopii tänne Kaksplussalle enkä laittanut silloin hakemuksiani muualle. Toivoin pääseväni mukaan, koska sillä hetkellä minulle ei ollut muuta suunnitelmaa. Olin niin helpottunut ja innoissani, kun blogini pääsi Kaksplussalle ja sillä tiellä olen edelleen. Olen ollut täällä Kaksplussalla kohta jo vuoden. 

Bloggaaminen ei ole enää yksinäistä mitä se alkutaipaleella oli. On ollut mukava somen välityksellä tutustua bloggaajakollegoihin, olla osa ryhmää ja verkostoitua, saada vinkkejä ja inspiraatiota bloggaamiseen.

Minulla elää edelleen vahva ajatus siitä, että kirjoitan blogia eniten itseäni varten. Olen jo pitkään ajatellut, että jos joku ei tykkää blogissani tai meidän jutut ei kiinnosta, niin kenenkään ei ole pakko tätä lukea. Sen takia en enää liikaa pelkää tai jännitä. Voin hyvällä mielellä kirjoittaa mikä minusta hyvältä tuntuu, tällä tavalla blogi pysyy myös minun näköisenäni.

Vaikka blogia tekee eniten itseään varten, niin se tuntuu hyvältä ja palkitsevalta kuulla, että blogini ilahduttaa muitakin kuin minua. Tietenkin sitä myös toivon. On ollut ihana kuulla, miten olette saaneet blogistani iloa, vertaistukea, vinkkejä ja inspiraatiota. Samalla olen itsekin saanut blogin avulla vertaistukea esim. ollessani raskaana, silloin kun tuntuu yksinäiseltä ja väsymyksen keskellä. Vertaistuki on yksi somen ja blogin parhaimpia juttuja. 

Olen jo useamman vuoden aikana tietoisesti keskittynyt elämässäni positiivisiin asioihin. Se on voimavarani, sen avulla selviän. Blogi on aina tukenut tätä valintaani/päätöstäni ja siksi yleensä kirjoituksien pääpaino on kivoissa jutuissa. Aikoinaan blogi oli minulle myös apukeino selvitä masennuksesta ja edelleen blogi auttaa minua pysymään positiivisena. Kun aloin tallentamaan kaikki kivat asiat tänne, rupesin pimeyden keskeltä oikeasti näkemään valoa, mitä kaikkea ihanaa elämässäni oikeasti tapahtuu, opin nauttimaan arjen pienistä iloista ja huomaamaan ne. Olen huomannut, että elämä on kivempaa, kun keskittyy positiivisiin asioihin, myös ja varsinkin silloin kun on vaikeampaa. Se ei välttämättä aina ole helppoa, mutta lopulta se palkitsee, jokaisessa päivässä on jotain hyvää. 

Neljä vuotta! Uskomatonta, että olen kirjoittanut blogia jo neljä vuotta! Olen tallentanut blogiin elämäni äitinä ja olen niin onnellinen, että niin olen tehnyt. Voin palata ihaniin ja kivoihin hetkiimme aina uudelleen ja uudelleen. Minulla on myös paikka tallentaa uusia kivoja ja ihania juttuja, sellaisia mitkä haluan muistaa, mitkä ovat minulle tärkeitä ja merkityksellisiä. Blogi on minulle erittäin tärkeä, rakas harrastus, kuin päiväkirja. Samalla myös tapa toteuttaa itseäni ja visuaalista puoltani. Kirjoittaminen on minulle voimaannuttavaa ja terapeuttistakin, on hyvä, että minulla on paikka käsitellä tunteitani ja purkaa ajatuksiani. 

Bloggaaminen on minulle merkityksellistä ja blogi on edelleen iso osa elämääni, minun tarinaani. Kirjoittaminen ja kuvaaminen ovat minulle mielekkäitä, kivoja juttuja. Blogi on minulle tärkeä ja haluan järjestää sille aikaa. Bloggaaminen on ollut jo vuosia minulle rutiini mitä ilman en osaisi enää olla enkä haluaisikaan. Vielä neljän vuoden jälkeenkin olen motivoitunut, aion jatkaa bloggaamista niin pitkään kuin se minusta hyvältä tuntuu. ♡