sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

Neuvolapäivä ja käynti pelkopolilla

Tässä postauksessa siis raskausviikkojen 21-22 kuulumisia. Viime viikolla kävimme rakenneultrassa, tällä viikolla kävimme rutiinikäynnillä neuvolassa ja pelkopolilla juttelemassa synnytykseen liittyvistä traumoista.


Neuvolassa kaikki näytti hyvältä, verenpaine ja hemoglobiini lukemat oli hyvät, virtsanäyte oli puhdas ja sydänäänet kuuluivat. Oloni on ollut hyvä, mutta väsynyt katkonaisten öiden takia, mm. kun joudun heräilemään pissalle öisin. Tämä oli ensimmäinen käynti, kun painoni on lähtenyt nousuun, mutta onneksi maltilla, tällä hetkellä siis vain yksi raskauskilo tullut, kohtu on kasvanut hyvin. Koska olen ylipainoinen odottaja, sain lähetteen sokerirasitustestiin, joka suoritetaan raskausviikkojen 24-28 aikana.


Terveydenhoitaja kysyi minulta saman kysymyksen mitä Helmin aikana kuulin usein "tunnetko harjoitussupistuksia?" ja vastasin jälleen, että "en" . Minulla ei siis ensimmäisessä raskaudessa tullut ollenkaan supistuksia tai muitakaan tuntemuksia ennen kuin synnytys jouduttiin käynnistämään rv 41+6, ei edes niitä pieniä, kivuttomia harjoitussupistuksia. Kehoni ei silloin valmistautunut synnytykseen mitenkään ja siksi synnytys jouduttiin käynnistämään. Saa nähdä tuntuuko mitään tässäkään raskaudessa.



Tiesin jo Helmin syntymän jälkeen, että sitten jos ja kun raskaudun vielä, niin ehdottomasti haluan pelkopolille, sillä ensimmäinen synnytys oli erittäin rankka, pitkäkestoinen ja kivulias. Kehoni ei toiminut, synnytys ei edennyt ja lopulta vuorokauden kärvistely päättyi kiireelliseen sektioon, koska minun terveydellinen tila heikkeni. Onneksi kuitenkin Helmillä oli koko ajan kaikki hyvin. Valitettavasti synnytys oli minulle traumaattinen kokemus.

Minun täytyi ennen pelkopolikäyntiä täyttää lappu, jossa tiedusteltiin kuinka paha pelkoni on, mistä pelko johtuu ja mikä siihen mahdollisesti auttaa jne. Ajattelin neuvolasta lapun saatuani helmikuussa, että kyllähän minä osaan kirjoittaa ja osaan kyllä kertoa tunteistani. Mutta kuitenkin siinä kävi niin, että pari päivää ennen pelkopolikäyntiä lappu oli vieläkin tyhjä. Tähän asti olen voinut nauttia raskaudesta, kun synnytykseen on vielä matkaa. En ole pystynyt ajattelemaan koko asiaa, vaikka tiedän, että ei pieni ihme masuunkaan voi jäädä. Nyt kuitenkin minun oli pakko ajatella ja se oli minulle äärimmäisen vaikeaa.
Onneksi Pekka pääsi mukaani pelkopolille, sillä käynti pelotti minua todella paljon. Pelkäsin jos minua ei ymmärretä, mitä jos toiveitani ei kuunnella, mitä jos vastassa olisi jotenkin tyly ihminen, vaikka kuitenkin halusin uskoa, että saan hyvää ja asiallista kohtelua. Minua ahdisti ajatus ensimmäisen synnytyksen läpikäymisestä.

Kun pääsimme Kotkaan, jossa synnytyssairaala ja pelkopoli sijaitsee, niin tuntui siltä, että en saa kunnolla henkeä. Jännitin todella paljon, onneksi pääsimme sisään melkein heti. Kävimme istumaan ja rupesin itkemään. Osasin odottaa sitä, mutta en että se tapahtuisi niin pian. Kätilö oli todella ihana ja empaattinen, hän lohdutti ja rauhoitteli minua. Juttelimme kokemuksistani ja kävimme läpi ensimmäisen synnytyksen. Vaikka se oli minulle vaikeaa oli se tarpeellista ja terapeuttista. Kätilöt tekivät silloin kyllä kaikkensa, että minulla olisi mahdollisimman hyvä olla, valitettavasti viimeisinä tunteina mitkään keinot eivät kuitenkaan enää auttaneet.


Vaikka olen nauttinut tästä raskaudesta, niin olen myös miettinyt ja pohdiskellut paljon, pelännyt ja ollut vähän ahdistunutkin. Pelkopolikäynnin jälkeen kuitenkin sain rauhallisemman olon loppuraskautta ajatellen. Tärkeintä käynnissä oli se, että kätilö sai kiinni ajatuksistani, minua kuunneltiin, pelkoni otettiin tosissaan ja toiveeni huomioitiin. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡