maanantai 15. heinäkuuta 2019

Nips naps - Neljävuotiaan ensimmäinen hiustenleikkuu

Tänään se tapahtui, meidän neljävuotiaan ensimmäinen hiustenleikkuu. Aiemmin olen häneltä lyhentänyt vain vähän etuhiuksia, nyt lyhensin pitkät kiharat polkaksi. Miksi?


Meillä H ei yhtään tykkää hiusten pesemisestä. Ei sitten yhtään. Tämä oli suurin syy hiusten leikkaamiselle, että hiukset on helpompi pestä.

Jossain vaiheessa hän oli sitä mieltä, että ei haluaisi leikata pitkiä hiuksia, mutta myöhemmin sitten sanoikin haluavansa leikata lyhyen kesätukan. Tänään hän ilmoitti: leikataan hiukset!

Olin kertonut hänelle, että tämä hänen mielestä kurja hiustenpesu helpottuu ja hiuksia on muutenkin helpompi hoitaa, kun hiukset lyhennetään, niin hiukset eivät myöskään mene niin helposti suuhun, silmille tai kasvoille. Kerroin myös, että hiukset kasvavat takaisin eikä leikkaaminen satu yhtään.


H niin hymyssä suin istui "parturin tuoliin" (hänen omaan lastentuoliinsa) ja katsoi telkkaria. Minä laitoin pitkät kiharat ponnarille ja leikkasin, lopuksi vielä siistin. Täytyy myöntää, että minua jännitti aika paljon, sillä en ollut koskaan aiemmin leikannut kenenkään hiuksia. (Paitsi ajellut Pekan hiukset koneella, mutta sitä ei lasketa, hih). Lohdutin itseäni ja ajattelin, jos menee totaalisesti pieleen sitten varaan ajan kampaajalle. Ja kasvaahan hiukset takaisin, hih.


Mielestäni H:n kesätukasta tuli kuitenkin kaunis, kevyt ja mikä tärkeintä hän itse ihastui uuteen tukkaansa. Hän kiiruhti peilin eteen ja sanoi: "Äiti olet maailman paras kampaaja. Kiitos, kiitos, kiitos". En olisi parempaa palautetta voinut saada. Tiedän, että ammattilainen olisi saanut hiuksista siistimmät, mutta olen ihan tyytyväinen ensimmäiseen hiustenleikkuu kokemukseen. H olisi päässyt kampaajalle, jos olisi halunnut, mutta hän toivoi, että äiti leikkaa hiukset.


Katsotaan, että viihtyykö H polkassa vai kasvattaako hän pitkät hiukset takaisin. Päätös on hänen. ♡

2 kommenttia:

Kiitos kommentistasi ♡