sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Vauvan ensimmäinen vuosi - 1-12kk

Edellisessä postauksessa kirjoittelin ihanasta vauvavuodesta. Ajattelin, että olisi hauska vielä tehdä 1-12kk postaus, jossa näkisi miten meidän pikkuinen on kasvanut ja muuttunut vuoden aikana. Jokaisen kuvan yläpuolella on linkki kuukausipostaukseen, joista pääsee lukemaan mm. meidän kuulumisia, miten vauva on syönyt ja nukkunut, millä leluilla hän on leikkinyt ja mitä hän on oppinut milloinkin. 

Elokuu 2018 - 1kk

Syyskuu 20182kk

 Lokakuu 20183kk

Marraskuu 2018 - 4kk

 Joulukuu 2018 - 5kk

Tammikuu 2019 - 6kk

Helmikuu 2019 - 7kk

Maaliskuu - 8kk

Huhtikuu 2019 - 9kk

Toukokuu 2019 - 10kk

Kesäkuu 2019 - 11kk

Heinäkuu 2019 - 12kk

Jokaisessa kuvassa vauva istuu tai köllöttää sitterissä, vaikka vauva ei arjessa juurikaan sitterissä viihtynyt. Näin kuitekin sain hänet pysymään paikoillaan kuukausikuvia varten. Tykkäsin pitää aina välillä sitterin päällä jotain kaunista vilttiä, esim. Vimman lettipeittoa tai Fine Little Dayn kuusi vilttiä. PikkuBo:n mustavalkoiset vauvakortit olivat ensimmäisiä ostoksia vauvalle, silloin kun olin vielä raskaana, hih, aivan ihanat! Täällä lisää kuvia korteista ja samalla pohdintaa siitä, kun vauva täytti puolivuotta. 


Vauva kasvaa, muuttuu ja oppii paljon uutta ensimmäisen vuoden aikana! Hauskaa, että otin tälläisiä kuukausikuvia. Otin ihania kuukausikuvia myös PikkuVaniljasta ostetulla kuvausviltillä, minulla kävi vain iso moka, sillä 1kk ja 2kk kuvia ei ole, koska kuvasin myös vauvan ensimmäiset 10 viikkoa, enkä tajunnut silloin ottaa ollenkaan kuukausikuvia viltillä. Täältä pääset näkemään 10 ensimmäisen viikon vilttikuvat ja kuulumiset. Tässä alapuolella on ihania vilttikuvia 3-12kk.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡