perjantai 5. lokakuuta 2018

Vilma 3kk

Vilma on jo 3kk ikäinen. Kävimme neuvolassa 3.10, juuri sinä päivänä kun Vilmalla tuli syntymästä kuluneeksi 3kk. Hän on kasvanut hurjasti, tällä hetkellä pituutta on 59.5cm ja painoa 5kg 405g, päänympärys on 39.5cm. Vilma sai kolme rokotetta ( RV+PCV+DTaP-IPV-Hib). Suun kautta otettavan Vilma maiskutteli hyvin mielin suuhunsa. Pistettävät rokotteet olivat kurjia, ensimmäinen pistos meni vähän ähisemällä ja kitisemällä, toinen sattuikin enemmän, josta seurasi itkua ja huutoa. Onneksi pikkuinen kuitenkin melko pian sen jälkeen rauhoittui syliini. On meillä kyllä ihana ja reipas tyttö. ♡


Tällä kertaa terveydenhoitajaopiskelija tutki ja rokotti Vilman, hän niin harmitteli kun ei ole enää paikalla ensi neuvolakerralla kun hän olisi niin mielellään meidän ihanaa pikkuista vielä hoitanut ja hänen kasvuaan seurannut pidempään. Vilmaa taas ihasteltiin ja tietysti kyseltiin kuulumisia. Ei ainakaan tähän mennessä ole tullut vastaan mitään huolestuttavaa ja oma vointini on hyvä ja jaksaminen ihan ok. Väsyttää toki, mutta toistaiseksi kuitenkin pärjään. Me olimme täyttäneet Pekan kanssa vanhempien pärjäämistä/jaksamista koskevan kyselylapun ja minulla oli ollut täytettävänä mielialakyselylomake. Niitä ei sen kummemmin käyty läpi, koska ei ollut mitään tarvetta niistä jutella enempää, olen iloinen ja voin hyvin, meidän perheellä ei ole kuormittavia tekijöitä eikä mitään ylimääräistä stressiä, kaikki on juuri niin hyvin kuin voi olla ja se tieto riittää heille. 



Nyt tässä kolmen kuukauden tienoilla Vilmassa huomaa selkeästi tähän mennessä eniten kehitystä. Hän on tullut minun silmissäni jo niin isoksi tytöksi, vaikka pieni vielä onkin. Hän viihtyy masullaan ja osaa jo hienosti kannatella päätään, katsella ja tutkia leluja ja mitä isosisko tekee. Hänellä on jo jonkun aikaa ollut kova tarve päästä kääntymään ja selällään ollessa heiluttelee jalkojaan puolelta toiselle ja pääsee vauhdikkaasti kääntymään kyljelleen. Vielä kun hän oppisi liikuttamaan käden/olkapään pois edestä, hän pääsisi ympäri. Aina kun hän yrittää kääntyä, katselemme ja kannustamme Vilmaa, innoissamme odotamme milloin kääntyminen tapahtuu, hih. Helmi aina välillä auttaa Vilmaa kääntymään, jos Vilma haluaa päästä masulleen, ihanaa.


Vilmalla on tullut muutamia nauruntapaisia "hehe" äännähdyksiä, mutta ei vielä selkeää naurua tai kikatusta. Vilma on hymyilee paljon, sisko on kaikista kiinnostavin, on hauska seurata mitä Helmi puuhaa ja päästä välillä mukaan hänen leikkkeihin. Vilmasta on hauskaa kun joku leikittää häntä leluilla, kutittelee tai silittelee, se on kivaa kun isi hassuttelee. Sylissä hän viihtyy paljon edelleen, mutta koska lelut ovat alkaneet yhä enemmän kiinnostaa, saa äiti välillä huilata. Leikkimatto ja liikkuva mobile kiinnostavat todella paljon ja hän yrittää leikkimatolla jo kovasti tarttua renkaisiin, muutaman kerran (ehkä tuurilla?) hän on siinä onnistunutkin. Vilma on oppinut myös komentamaan, eli aina kun hän jotain haluaa ei enää välttämättä tule itku, ainakaan heti, vaan semmoisia huudahduksia/komennuksia: "Ööö, ää", kun hän haluaa esimerkiksi syliin tai tissiä. Muutenkin koko ajan enemmän ja enemmän huomaa uusia äännähdyksiä ja uusia veikeitä ilmeitä. Hän välillä myös jekuttelee ja velmuilee, hih.


Vilma nukkuu hyvin turvakaukalossa ja vaunuissa, yöt nukkuu vielä toistaiseksi meidän sängyssä. Viime viikolla oli yksi yö, kun hän söi vain kerran! Innostuin tästä ja tuuletin, ajattelin miten kiva, jos tälläiset yöt yleistyisivät, mutta toistaiseksi ei ole toista yhtä hyvää yötä tullut. On öitä, jolloin hän nukkuun n.3-5 tunnin pätkissä ja öitä milloin hän nukkuu 2-3 tunnin pätkissä. Onneksi silloin kun hän käy yöunille, niin hän yöllä herää vain syömään, eli jatkaa unia heti syömisen jälkeen ja siksi syötänkin hänet yleensä sängyssä. Vilma syö välillä tunnin välein, välillä 2 tunnin välein ja joskus myös 4 tunnin välein, riippuen unista.  Korviketta menee 40-80ml kerrallaan, riippuen tilanteesta, syömisten väleistä ja olenko imettänyt. Yleisimmin 60-75ml, rinnan jälkeen n.40-50ml. Rinnalla hän viihtyy yleensä 10-30 min kerrallaan ja syö hanakasti. Rintamaito ei pelkästään riitä, joten hän ottaa pulloa imetyksen jälkeen, joskus heti tai kohta, joskus n.tunti rinnalla olon jälkeen. Monesti syömisen jälkeen tulee pieni itku, jos hän saisi valita, niin Vilma söisi aina vaan, hih. Välillä hän edelleen pulauttelee. Kiva, että imetys ja pulloruokinta molemmat sujuvat ja neiti saa edes vähän rintamaitoa, hyvä, että ruoka maistuu, hih. Tuttia hän syö vaihtelevalla menestyksellä, mutta kuitenkin tarvitsee sitä välillä rauhoittumiseen ja yöllä nukahtamiseen, nyrkkejä on kiva imeskellä, peukkukin maistuisi, mutta äiti ei anna syödä peukkua. 


Meillä on kyllä ihana pieni kulta, joka jo kovasti haluaisi kääntyä ja liikkua. Jäädään jännäämään koska kääntyminen tapahtuu ja elätellään toivoa, että hän rupeaisi nukkumaan vähän pidempiä pätkiä! On ihana seurata miten hän kasvaa ja kehittyy, kunhan se ei vaan tapahtuisi liian nopeasti. Isosiskon sanoja lainatakseni "vauvat on ihanii", hih.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡