perjantai 19. lokakuuta 2018

Onko meillä koliikkivauva?

Meidän vauva oli ensimmäisen kuukauden helppo ja hyvä nukkumaan, mutta sen jälkeen öisin on ollut itkua ja huutoa. Ajattelin pitkään,että sellaisia vauvat ovat, kunnes rupesin ajattelemaan, että ehkä eivät olekaan?
Syy siihen miksi havahduin tähän vasta nyt on se, että esikoinen oli superhelppo vauva, aina tyytyväinen, hyvä nukkumaan ja itkua ei juurikaan ollut. Muistan olleeni ihmeissäni "miksi vauvani ei itke". Hän oli tietyllä tapaa sieltä toisesta ääripäästä hyvällä tavalla.
Olin kuitenkin siinä uskossa, että ns. normi vauvojen kuuluukin itkeä. Sellaisiahan ne vauvat ovat. Nyt kuitenkin vaikka vauva on tullut isommaksi, niin hän edelleen nukkuu huonosti ja itkee. Itku painottuu iltaan ja oikeastaan yöhön. Rupesin miettimään, että en muista milloin olisi ollut yö, että hän ei itkisi.

Joo, ehkä vauvojen kuuluukin itkeä, mutta tuskin jokaisena yönä monta tuntia? Nyt kun on viikkoja, viikkoja, viikkoja mennyt eteenpäin alan olla aika väsynyt tähän ja surullinen. Miksi vauvani itkee? Mikä on huonosti? Miksi hän huutaa öisin? Itku on melko lohdutonta ja kurjaa, että siihen ei auta mikään. Tissi ja pystyssä oleminen välillä vähän helpottavat. Tarkemmin kun mietin, niin kyllä hän itkee ja huutaa välillä myös päivisin.
Ystäväni oli meillä yökylässä, kun Pekka oli reissussa ja hän näki tämän meidän öisen shown, joka itse asiassa sattui olemaan vielä vähän helpommasta päästä. Olen hänelle puhunut rankoista öistä, mutta hänkään ei ymmärtänyt, että se on oikeasti näin rankkaa. Ystäväni katseli menoa että huhhuh "miten jaksat tätä joka yö?" En itseasiassa itsekään tiedä, olen toisaalta jo niin tottunut tähän ja pakkohan minun on jaksaa. Luulin pitkään että tälläistä tämän kuuluu olla. Mutta ei tämä kyllä kivaa ole.

Tuntuu, että muiden on vaikea ymmärtää tätä, kun vauva on päivisin aika tyytyväinen, hymyilee ja leikkii. "Teillä kun on niin tyytyväinen ja hyväntuulinen vauva". Siltähän se vaikuttaa, mutta jos he näkisivät vauvamme yöllä niin mielipide kyllä muuttuisi. Ja kyllä vauva itkee myös päivisin, mutta ei yhtä lohduttomasti tai yhtäjaksoisesti niin kauaa kuin öisin.
Tämä on minulle uutta, sillä esikoisen aikana kaikki sujui mutkattomasti. Pelkään että jokin on vialla. Onko vauvalla koliikki vai masukipuja vai mistä itku johtuu? Soittelin neuvolaan ja kerroin huolestani. Asiaa lähdetään nyt selvittämään, toivon, että tähän tulisi jotain helpotusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi ♡